ADHD aikuisena -kokemuksia?

ADHD aikuisena -kokemuksia?

Käyttäjä hajalla2 aloittanut aikaan 01.03.2017 klo 16:33 kohteessa Aikuisen elämää
Käyttäjä hajalla2 kirjoittanut 01.03.2017 klo 16:33

Hei.

Toimintakykyni ei ole kunnossa. Tarvisin vertaistukea, sillä en saa puhuttua ongelmistani, enkä saa oikein niistä otetta. En saa puhuttua niistä läheisilleni, sillä tuntuu ettei kukaan voi auttaa minua tai ei ymmärrä miten minua voisi auttaa. Puhuminen lähipiirelleni on yleensä vain pahentanut tilannettani. Puhuessa äidilleni olen esimerkiksi päätynyt keskeyttämään opintoni ja muuttamaan takaisin kotiseudulleni. Asun nyt siis Helsingissä. Hän ei ymmärrä mielenterveysongelmia tai sitten tietoisesti kieltää ne, jolloin ongelmat ”ratkaistaan” ne kieltämällä. Lisäksi perheeni asuu muualla ja siten ei ole kärryillä tai läsnä arjessani mitä elän täällä. Minulla on poikaystävä/tuleva avopuoliso, jonka pelkään menettäväni saamattomuuteni, tuuliviirimäisen käytöksen ja ihmissuhteista vetäytymisen vuoksi. Lisäksi itken päivittäin. En tiedä onko masennukseni masennusta vai mahdollisen keskittymishäiriön seuraus.

Ongelmani siis on että minulla on keskittymisvaikeuksia, en ymmärrä asioita kertasanomalla tai muutenkaan ja en saa asioitani hoidettua. Jos joku sanoo minulle jotain se menee ikään kuin toisesta korvasta ulos. Jos luen kirjaa en muista mitä olen lukenut. Huomaan uppoavani omaan sisäiseen maailmaaani, puhelimeeni tai ajatuksiini, mikä loppupeleissä aiheuttaa itsesäälissä rypemistä, jolloin ongelmieni ratkaisu ei onnistu. Olen yrittänyt hoitaa asioitani monta vuotta mutta aina asioiden parantuessa tai otettua itseäni niskasta kiinni hoidot jäävät arjen pyörittämisen vaikeuden takia tai esimerkiki viime kesällä tapahtuneen ihastumisen tuoman voimaantumisen vuoksi -ihastuessani en huomaa että minulla on ongelmia. Pelkään että hoidan ongelmiani väärin keinoin ja koska keinotkin ovat väärät niin itsehoito ei onnistu. Olen osa-aikaisena myymälävastaavana työssä, jonka pelkään menettäväni, sillä en saa töitäni tehtyä kunnolla. Kaikki työpaikallani ovat jo nähneet tämän niin on vain ajan kysymys milloin tipahdan ja saan potkut. Haluaisin apua tilanteeseeni ennen kuin niin käy.

Olen saanut psykologille ajan ensi viikolle mutta voisin mahdollisesti ilmottautua myös yksityiselle, jos vain tietäisin mitä minun tässä tilanteessa kannattaisi tehdä. Tietääkä joku onko yksityiseltä mahdollista saada kelan kuntoutustukea? Rahaa ei säästössä minulla ole, joten kituutan töissä vaikka väkisin, jotta voin maksaa tulevat hoitoni, maksaa vuokran ja maksaa laskut.

Kiitos jos joku voi olla avuksi. ☺️❤️

Käyttäjä Lukossa kirjoittanut 01.03.2017 klo 22:31

Minun oli hieman hankala saada selvää viestistäsi. Otsikossa mainitset ADHD:n, mutta sitten et siitä enempää mainitse. Onko sinulla siis ADHD-diagnoosi? Vai epäiletkö, että sinulla olisi ADHD? Minkä vuoksi olet nyt menossa psykologille? Ymmärrän kyllä, että sinulla on ongelmia, mutta ne voivat johtua monistakin eri syistä. Onneksi sinulla vaikuttaa olevan sitkeyttä.

Käyttäjä Aarniometsä kirjoittanut 02.03.2017 klo 17:06

Hei!

Elämä ADHD:n kanssa on oikeasti erilaista ja haastavampaa - läpi elämän - mutta oikein tukikeinoin se onnistuu mukavasti ja ADHD:n hyvät piirteet pääsevät esiin.

Onko sinulla jo kokeiltu lääkitystä tarkkaavuushäiriöön? Se voi avata aivan uuden elämän, jossa hommat alkavat sujua paljon helpommin, myöskään asiat eivät unohdu yhtä helposti, vaan tulevat tehdyksi.

ADHD-ihmisen joskus kaaosmaiseenkin arkeen voi saada suurta apua neuropsykiatrisesta valmennuksesta ns. NEPSY-valmentajalta.

ADHD-ihmisille on monenlaisia sopeutumisvalmennuskursseja lapsista aikuisiin ja myös parikursseja. Niihin kannattaa hakeutua. ADHD-liiton kautta saa tietoa ja voi myös tilata ADHD-lehden, joista saa paljon tietoa niin ADHD:stä kuin soppareistakin.
http://www.adhd-liitto.fi/

Olet jo oikealla tiellä, kun kirjoitat tänne ja etsit apua
🌻🙂🌻

PS. Edellinen kommentoija kirjoitti, että hänen oli vaikea saada selvää kirjoituksestasi. ADHD-ihmisen kirjoitus on usein polveilevaa😉 ja puhekin hyppii helposti asiasta toiseen. Tuttu juttu.