Jotenkin huvittavaa minusta, että olen taas täällä. En voi kuitenkaan taaskaan olla reagoimatta näkemääni ja kokemaani. Näyttää siltä, että yhteiskunta on muodostunut entistä rajattomammaksi paikaksi. Tämä ei minusta ole kovinkaan hyvää kehitystä. Jopa yliopistomaailmassa näyttää jotenkin olevan hiljaisesti hyväksyttyä kaikenlainen lärpättäminen. Näyttää siltä, että rajallinen ja luotettava ihminen ei enää oikein pääse vaikuttamaan kulttuurien muodostumiseen. Joskus kauan sitten nonverbaalinen viestintä toimi välittömästi. Tämä oli merkki yhteisölle, että tietynlainen käytös ei ole hyväkysyttyä. Se oli merkki selkeistä rajoista sivistysyhteisössä. Nyt kun yrittää samaa, ei viesti näytä menevän jakeluun. Minusta näin ei pitäisi olla. Terveen ihmisen käytökseen kuuluu myös rajat. Ei ole mielestäni tervettä rikkoa toisten ihmisten rajoja. Tämä kertoo mielestäni aina jostain syvemmästä ongelmasta, eikä minusta voida lähteä hakemaan syitä loppujen lopuksi edes yliopistomaailmasta. Luotettavan ja selkeät rajat omaavan ihmisen jättäminen yhteisön ulkopuolelle kertoo minusta kyllä hieman laajemmasta ongelmasta. Tähän olisi hyvä puuttuua ajoissa. Se, että voidaan vaikuttaa jonkin kulttuurin muodostumiseen vaatii aina kykyä kyseenalaistaa ja erityisesti kykyä dialogiin. Mutta jos dialogiin kykenevää ei noteerata, ei kulttuuri voi muuttua rajallisempan suuntaan. Tämä kehitys näyttää olevan edelleen ongelma. Näyttää siltä, että rajat omaavia ei nykyään huomata.
Mitä tarkemmin ottaen tarkoitat? Itse en ole yliopistomaailmasta vaan tavallisesta duunarimaailmasta. Teen keikkaa ja sijaisuuksia jaksamisen vuoksi. Nyt vähän pidempi sijaisuus. Itseäni puhututti tämä lähinnä sen vuoksi, että en ole itse vaikkapa työyhteisöissä mikään suupaltti - riippuu vähän tilanteista, ja kuinka on päässyt työyhteisöön sisälle, se tietenkin aina vaikuttaa - enkä sellainen ronskia kielen käyttöä käyttävä henkilö. Huomaan meneväni monta kertaa lukkoon varsinkin sellaisten töksäyttelijöiden seurassa. Tietenkin meitä on moneen lähtöön, ja ronskisti käyttäytyvä henkilö ehkä tarvitsee taas sen oman käytöksensä, varsinkin jos se on perusluonteessa. Perusluonnettahan emme voi lähteä ihmisissä muuttamaan, se on julmaa. Kaikki meistä haluavat tulla hyväksytyiksi juuri niine luonteenominaisuuksineen kuin oikeasti on. On raskasta joutua esittämään jotain tietylle yhteisölle ominaista tapaa ja tyyliä jos se ei ole itselle ominaista.
Sun ottamasi aihe tosin saattaa olla ihan jotain muuta kuin mitä itse tässä nyt kirjoittelen. Silti koin, että tarkoitit erilaisia yhteisöjä, ja niissä käytettyjä käyttäytymismalleja. Peruslähtökohta on mielestäni se, että yrittää käyttäytyä niin että ei pyri loukkaamaan toisia sanomisillaan ja käytöksellään. Oma juttunsa on työpaikkakiusaaminen.
Kiitos vastauksestasi. Tarkoitan osittain esiin nostamallani teemalla sitä, mistä itsekin kirjoitat. Eli ihmisen luonnetta ei voi muuttaa. Siihen vaikuttaa niin moni asia. Geeniperimä, asuinalue, koulu, koettu elämä, kasvatus yms. Ihmisen persoonaa pitäisi kunnioittaa. Jos näin ei jossain yhteisössä käy, vaan rajat rikotaan, alkaa tämä yksilö voimaan tietysti huonosti eikä luota välttämättä enää koko yhteisöön, mikä se sitten onkin. Ihmisen persoonan kunnioittamiseen kuuluu hänen rajojensa kunnioittaminen. Hyvä luotettavan ja rajallisen ilmapiirin aikaansaamiseksi käytännön neuvo mielestäni olisi opiskelu- ja työyhteisössä puhua vain yleisellä tasolla olevista aiheista, kuten työtä- tai opiskelua koskevista asioista. Jos työ- tai opiskeluyhteisössä sallitaan jonkun henkilön rajoja rikkova käytös, tämä kertoo mielestäni kyllä ongelmasta, josta myös johtoporras on vastuussa. Johdon syy tämä harvoin on, eikä johto voi yksin muuttaa syntynyttä rajatonta yhteisöä, mutta voi osaaltaaan vaikuttaa rajoihin. Opiskeluyhteisön tai työpaikan
tehtävä ei ole kasvattaa ihmisiä, mutta koska yhteiskuntakin perustuu sosiaalisiin pelisääntöihin on hyvä reagoida ajoissa. Pienikin muutos rajattomuuden sallimiseen voi olla askel esim. tietynlaisiin rikoksiin, jotka eivät ole sallittua sitten enää lainkaan puutteissa. On hyvä myöntää että yhteisössä on ongelmia, mutta silti ei tarvitse etsiä syntipukkia jostain. Tällainen ei johda mihinkään. Rajallisen ja luotettavan yhteisön ilmapiirin ihminen kyllä heti vaistoaa ja tämä vaikutta taas positiivisesti työ- tai opiskelumotivaatioon ja luottamukseen yhteisön muihin ihmisiin.
Kirjoitan itse taas tänne, koska ratkaisua erään organisaation ongelmaan ei näytä vieläkään omien havaintojeni perusteella löytyvän. Kirjoittelu tälle pastalle ei poista organisatorista ongelmaa, mutta auttaa minua elämään asia kanssa. Olen huomannut, että eräässä organisaatiossa ollaan vähän jäljessä edelleen. Vaatiii eräälaista tilannnetajua olla korrekti asioissa, joista ei tiedä riittävästi ja jotka toisaalta eivät kuulu edes kyseiseen organisaatioon, jossa rajojen viestintä näyttää olevan hyvin vaikeaa. Jos rajasi rikotaan, ja sellaisia asioita jotka eivät edes kuulu tiettyyn kulttuuriin alkaa jauhaa ihmiset, jotka eivät sinua edes tunne seuraa tästä maalaisjärjellä ajateltuna lisää ongelmia. Johdon ongelmia, ihmisten sosiaalisen eristämisen ongelmia yms, organisaatiosta toiseen ravaamista ynnä muuta sähläystä. Koska en saa edelleenkään reaalielämässä ääntäni kuuluviin syntyneen kulttuurin vuoksi niin sanon sen sitten täällä mitä ajattelen siitä mikä olisi järkevin ratkaisu jotta organisaatio toimisi: Perusohjeita: Kun et tiedä, mitä on tapahtunut, älä usko perättömiin juoruihin. Juoruthan aina paisuvat ja massa on heikko. Tästä seuraa lisää ongelmia. Esim. ihminen joka juuri on palannut vaikka avioeron takia työelämään tms. tai ihminen joka on ollut vaikka sydänleikkauksessa ei välttämättä halua kokoajan jauhaa asiasta vaan haluaa oman eteenpäin menon vuoksi elää ihan normaalia elämää. Ihmisen kiusalliseen tilanteeseen ajaminen ei ole kenenkään etu.Jotta huomion kohteeksi joutunut ihminen kokisi olonsa hyväksytyksi kannattaa kysellä esim. harrastuksista ja muusta ihan normaalista elämästä. Esim. jos henkilö a on laihtunut hän ei vältämättä ole anorexia potilas yms eikö sekään ole yleisen juorun aihe. Ihmisillä on kaikilla oma yksityisyytensä. Seksielämä on yksi niistä asioista, josta olis korrektia olla oppilaitoksissa hiljaa. Omastaan tietysti voi levitellä kaiken mitä haluaa, mutta toisten seksielämään sekantuminen on minusta sosiaalipornoa, joka häpäisee kyseisen ihmisen. Ei sekään kuuluu yleisesti sopiviin keskustelun aiheisiin. Jos et keksi puoli tuntemattoman ihmisen kanssa muuta keskusteltavaa ja haluat olla ilmapiirin parantaja ja organisatoristen näkymättömien ongelmien ratkaisija etkä niiden aiheuttaja keskustele vaikka säästä. Siitä ei kukaan joudu vaihtamaan työpaikkaa tai organisaatiot kesken päivää. Toivottavasti tästä joku sai käytännön oivalluksia miten itse asiaan eli työn ja opiskelun sujumiseen päästäisiin. Tällaisella maalaisjärjellä säästetään mm. johdon energiaa, kustannuksia, aikaa, turhia julkisuuskohuja ja kaikkien voimavaroja.