8 vuoden tuskainen taival
Hyvää päivää vaan kaikille. Olen 22-vuotias miehenalku ja olen jo pitkään hakenut netistä tietoa masennuksesta ja vastauksia tietynlaisiin olotiloihin ja muutaman mutkan kautta löysin tämän sivuston ja ajattelin vähän kirjoitella elämästäni. Jospa täällä joku ystävällinen sielu osaisi auttaa minua takaisin sille tielle jota kuljin vielä 8 vuotta sitten. Eli…
MENNEISYYS
Koin ylä-asteen aikana ensirakkauteni. Hienoahan se oli mutta en ollut siihen valmis, kuljin ennemmin kavereiden kanssa juhlimassa kuin viettämässä aikaa tyttöystäväni kanssa. Hän oli hiukan masentunut johtuen koulukiusaamisesta ja itsetunnon puutteesta. Itse jouduin sitten melkein huomaamattani samaan veneeseen ja ennen pitkää olin itsekin yhtä maassa. Suhde loppui riitaisana, pari vuotta kului toisen epäonnisin parisuhteen kanssa ja sen jälkeen palasin ensimmäisen luokse.
Tämä virhe on maksanut minulle miltei kaikki ystäväni, kouluni kesti kaksi vuotta ylimääräistä ja kävin todella lähellä kuolemaa muutaman kerran, oman käden kautta. Loputtomien riitojen ja kyynelten jälkeen, kun en enää OIKEASTI tuntenut YHTÄÄN MITÄÄN, jätin tytön vaikka tiesin että hän voi todella oman henkensä riistää. En vain välittänyt enää siitä mitä ympärilläni tapahtuu. Hän ei sitä tehnyt ja minä päädyin loputtomaan yksinäisyyten omalla tahollani.
Lähes 5 vuotta olen viettänyt ”erakon” elämää, kotoani en jaksanut poistua muualle kuin kouluun ja armeijaan. Kummankin kävin loppuun huolimatta olotilastani. 2 ystävää jäi jäljelle ja heitäkään en nähnyt kuin pari kertaa kuussa. Ei ollut ketään kenelle olisin voinut uskoa asioitani, tietyille tutuille puhuin netin välityksellä mutta kun olen sellainen ihminen jolle läheisyys on tärkeää – niin ei tämä puhuminen oloani pahemmin kohentanut.
NYKYHETKI
Summasummarum, 8 vuotta olen laskenut masennuksen pulkalla jäistä alamäkeä ja vasta noin kolme kuukautta sitten elämääni tuli ensimmäinen auringonsäde ihanan naisihmisen muodossa. Tämä tyttö on pysynyt vierelläni kaiken kertomani jälkeen ja sanon suoraan ettei kaikki ole ollut mitään mukavaa kuunneltaa. Hän on onnistunut ”aukaisemaan” minut uudelleen, sydäntä on ympäröinyt paksu panssari jo 5 vuoden ajan ja eilen se särkyi kun ITKIN sydämeni pohjasta (ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2003) hänen olkapäätään vasten. En tietenkään olisi ikimaailmassa halunnut häntä rasittaa omilla ongelmillani, mutta toisaalta en myöskään halua teeskennellä ja peitellä omaa oloani.
Minulla on hyviäkin päiviä tai jopa viikkoja, mutta nyt taas tuntuu siltä että koko maailma painaa niskassa ja käyttäydyn sen mukaan. Joskus ahdistaa niin pahasti että on vaikea hengittää. Tällä hetkellä päälimmäisenä ajatuksena on mennyt kesä. Tapasimme silloin eikä kaikki mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Tyttöni kerkesi nukkua parhaan ystäväni vieressä ennen minua, mutta tämä asia ei minua pahemmin häiritse sen vuoksi etten viime aikoina ole häntä enää oikein ystävänä voinut pitää. Oli oma vikani että olin liian kännissä enkä saanut häntä itselleni. Mitään heidän välillään ei tapahtunut, tytölläni oli kesän aikan myös pari muuta samantapaista ”yhden yön juttua”. Jostakin syystä nämä ovat jäänet painamaan mieltäni vaikka kaikki on tapahtunut ennen minua. Joskus kun katson tyttöäni niin ajattelen sitä miten joku muu on saanut olla hänen lähellään. Se sattuu enkä oikein ymmärrä sitä, olenhan minä kumminkin se jota hän rakastaa ja tärkein hänelle. Tyhmää mustasukkaisuuttako? Minunhan pitäisi olla vain tyytyväinen ja onnellinen. Ja olenhan minä, tällä hetkellä elämässä on kaikki kohdallaan, kaikki paitsi mielentila.
Kun ahdistaa niin sille haluaa aina etsiä syytä ja syntipukiksi kelpaa mikä asia tahansa. Tahtoisin oppia sulkemaan menneisyyden omaan kaasukammioonsa ja vääntää vivusta, mutta en oikein osaa. Loppujenlopuksi olen joutunut elämään menneisyyteni kanssa monta vuotta ja siitä on ikäänkuin tullut osa minua. Pahin pelkoni on että menetän tyttöystäväni tämän masennuksen takia. Hän on ainoa läheinen ja tärkeä ihminen minulle tällä hetkellä ja rakastan häntä yli kaiken.
En nyt viitsi pidempää tästä viestistä enää loihtia joten kirjoitan sitten lisää myöhemmin kun mieleen jotain sanottavaa tulee. Toivottavasti joku osaa sanoa jotain mikä mieltä rauhoittaa 🙂
PS. Olen psykologilla käynyt 4 kertaa mutta mies oli melko avuton. Mielenterveystoimistolle on aika varattu perjantaiksi, että en nyt ihan vain paikallani seiso vaan osaan jo hakea apua.
Lisäyksenä vielä.
Asun nykyään omassa kämpässä, käyn töissä jokapäivä ja elän omillani. Tyttöystäväni on tällä hetkellä työharjoittelussa kuntani koulussa ja asuu luonani seuraavat 5 viikkoa. Kaikki on siis loistavasti, kun vain sais potkittua niitä mustia pilviä pois tuolta mielen syövereistä...
Hienoa, että olet jo noinkin nuorena myöntänyt henkisen huonovointisuutesi ja päättänyt korjata tilanteen. Yleensä nuorena tulee vain riehakkaasti elettyä sen kummemmin murehtimatta syitä syntyjä syviä.
Yksi perusasia täytyy aina muistaa, voimme elää vain tässä hetkessä. Menneisyydellemme emme voi mitään, ja tulevaisuuskin on peitossa. "Huoli ei tyhjennä huomispäivää sen suruista; se tyhjentää tämän päivän sen voimista".
Miksi mietit aikaa jolloin et vielä ollut yhdessä tyttöystäväsi kanssa? Päästä irti menneisyydestä ja iloitse päivistä hänen kanssaan, vain siihen voit vaikuttaa.
Olet kovin nuorena "yläaste ikäisenä" keskittänyt huomiosi toiseen ihmiseen etkä itseesi. Hypännyt suoraan lapsuudesta aikuisuuteen. Kaikki on tapahtunut nopeasti, etkä itsekään varmasti ole tarkalleen selvillä mitä oikein on tapahtunut.
Tuohon ahdistukseen on olemassa omat syynsä, jospa näiltä sivuilta voisi löytyä vinkkejä syiden löytämiseen http://www.healingeagle.net/indexfi.html
Teksti saattaa tuntua raskaalta aluksi, eikä ns "avaudu" heti. Mutta säilytä sivusto ja palaa sinne uudestaan ja lue uudestaan. Se kannattaa!
Huomenta. Viikko tässä on vierähtänyt ja olisipa helpottavaa sanoa että kaikki on kunnossa, mutta niin ei ikävä kyllä ole vielä. Viime perjantaina kävin mielenterveystoimistolla ja uusi aika varattu taas seuraavalle perjantaille, verrattuna edelliseen psykologiin tämä nainen oli erittäin viisas ja ymmärsi mistä puhuin. Lähes heti minulta kysyttiin että olenko ajatellut lääkitystä. Noh, olenhan minä sitä viime aikoina ajatellut. Jos se todella auttaa niin ilman muuta voin sitä kokeilla. Odotan paljon jatkolta.
Tällä hetkellä tuntuu siltä että menneisyys on kahliutunut jalkaan kiinni pahemmin kuin koskaan. Lähes joka hetki on kamppailua omia ajatuksia vastaan, en tahtoisi ajatella enää mitään vanhaa, sillä se alkaa ahdistaa ihan jumalattomasti. Ei se varmana muuten ahdistaisi, mutta syy siihen on tyttöystäväni. Se tuntuu suorastaan pettämiseltä kun hänen vieressään mielessä pyörii mennyt maailma ja sen ihmiset. Kovasti koetan sanoa itselleni että mennyt on mennyttä, että kyllä minullakin on muistoja eikä minun tarvitse niistä potea huonoa omatuntoa. Ei se vain oikein ota onnistuakseen.
Pelkään liikkua sellaisissa paikoissa missä olen joskus ollut jonkun toisen kanssa, sitä alkaa muistaa kaikkea tarpeetonta ja tuntuu siltä että minun on pakko kaikki kertoa tytölleni, muuten se olisi pettämistä / salailua. Kuulostaa ihan hölmöltä eikös? Vaan eipä naurata. Eilen tuntui siltä että tulee seinä vastaan oman itseni kanssa, en ikinä itsemurhaa tekisi mutta jotain muuta tekisi mieli tehdä, takoa järkeä päähän sitten vaikka vasaralla.
8 vuoteen en ole oikeaa rakkautta tuntenut, enkä ole varma oliko se ylä-asteen juttu rakkautta ensinkään. Tunnen olevani avuton koska en tiedä miten olisin oikeinpäin. On ollut helppoa sietää omaa oloaan yksinäisyydessä mutta kun nyt vierellä on ihminen josta välittää, sattuu tietää että satutan myös häntä. Sydämeni sulkeutui 5 vuotta sitten ja kun se on nyt avattu taas, tuntuu kuin sydämeni olisi jäänyt sinne vuoteen 2003, tuska on ainakin sen mukaista. Kaikki olisi kai muuten hyvin tälläkin hetkellä, jos vain osaisin pitää sen iloisen ilmeen kasvoillani ja mielessäni. Aina kun tunnen oloni iloiseksi ja mukavaksi, lähtee ajatukseni hakemaan jotain pahaa millä pilata kaikki - onnistuen aina. Se paha olo on ollu ns. normaali olotila jo pitkään, tottapa keho haluaa palata siihen mikä on "normaalia".
Hei,
ajatuksiini jäi kirjoituksesi siitä että ajattelet tyttöystäväsi muita suhteita ennen sinua ja ne ahdistavat. Ymmärrän tuon tunteen, minulla on ollut aiemmin samaa. Uskon että se kumpuaa heikosta itsetunnosta jonka masennus saa aikaan. Omassa tapauksessani sitä ruokki myös se että ex piti turhan läheisiä suhteita yllä näihin exiinsä joiden kanssa oli ollut ennen minua, osan kanssa vain sängyssä. Se aiheitti ahdistusta ja mietin oliko hänellä asiat paremmin niiden muiden kanssa.
Nykyisessä suhteessani en ole tälläistä juurikaan tuntenut ja olen ihmetellyt miksi. Tunnen jopa kaksi mieheni existä, ovat myös omia kavereitani. Ehkä tähän on auttanut se että mies on todella rehellisesti sanonut ettei ole koskaan tuntenut tälläisiä tunteita mitä tuntee minua kohtaan nyt. Ja että vasta yt hän käsittää mitä sana rakasteleminen tarkoittaa. Se luo välillemme siteen ja tunnen olevani erikoinen hänelle. Tämä tietenkin kohottaa huonoa itsetuntoani. Mies ei myöskään pidä mitään jatkuvaa flirttiä yllä exiensä kanssa ja kunnioitan sitä. Miehillä on joskus tapana kehuskella naisseikkailuillaan eivätkä he ymmärrä että naiset eivät välttämättä pidä sitä ihailtavana. Jokainenhan haluaa olla se erikoinen ja tärkein toiselle jos parisuhdetta rakennetaan.
Toinen mikä on auttanut on se että itselläni on ollut jonkin verran lyhyitä suhteita. Siitä tietää ettei hyvä seksi ja aito kiintymys toiseen ole todellakaan itsestään selvää. Toisessa voi olla jotain mikä huomion kiinnittää mutta seksin olisi voinut jättää väliin. Tuskin tyttöystäväsi on näissä aiemmissa suhteissa kokenut mitään kovin mahtavaa kun ne jäivät lyhyiksi jutuiksi. Itse en ainakaan haaveile tai muistele aikaisempia seksikumppaneita vaan nautin tästä suhteesta ja ihmettelen miten minua on voinut tämä onni kohdata!
Kiitoksia vastauksista. Olen käynyt MTT:ssa nyt 3 kertaa, viimeksi lääkärin vastaanotolla ja hän määräsi minulle lääkkeet. Eli Sepramia aloin syömään tänään ja vaikutukset tuntuvat jo, siis ne sivuvaikutukset. Kamalan unettava olo ja päätä särkee mutta muuten OK 🙂
On muutenkin mieliala ollut jo paljon parempi kuin aloittaessani tätä ketjua. Olen saanut puhua asioista ja minua on kuunneltu. Ei enää ahdista läheskään yhtä pahasti ja olenkin ollut jopa hiukan pirteän iloinen jo monta päivää. Toivottavasti nämä lääkkeetkin auttavat eteenpäin eivätkä aiheuta mitään takapakkeja.
Viikonloppu on käsillä ja lauantaina tuleekin varmaan pitkästä aikaa taas käytyä baarissa rakkaan kanssa. Eli hauskanpitoa luvassa, hyvät viikonloput kaikille!