Hypomas kirjoitti 7.3.2012 14:36

Pitkään heräsin aamuihin, jotka maistuivat poikkeuksellisen synkiltä. Nielin rautakankea ja raahauduin töihin, aamu aamun perään. Nyt riitti. Aamun pahat olot eivät helpottaneetkaan päivää kohden kuten aiemmin, nyt sain lisäksi ahdistuksenkin. Eikä tilannetta helpottanut työnantajan asenne. Omalla kustannuksella pääsin lääkäriin ja sain jonkun päivän lepoa. Tämä on varmaan 1001 masennusjakso, näitähän riittää. Mitä naurettavin perussyy: lapsuuden ujous ja herkkyys, josta syntyneet jännittämiset, tappiomielialat ja viimein masennukset. Masennuksista lintsaukset, lintsauksista huonot todistukset, huonoista todistuksista huonot tiet, huonoista teistä alkoholiongelma ja alkoholiongelmasta masennus, masennuksista opiskelun ja työelämän vaikeudet, joista jälleen masennus ja masennuslääkkeet, raittius ja masennuslääkkeet. Elämässä on ollut valoisiakin hetkiä, mutta sitten aina synkkyys nappaa niskasta kiinni. Toivossa on vaikea elää. Enää saan määräaikaisisia hanttihommia, opiskellakaan en uskalla, koska niin usein masennusjakso on tärvellyt kaiken.

Synkän verhon jos saisi sivuun varjostamasta elämää?
Uusia pitkospuista upottavien sijaan?
Kerrot masennuksen olevan lähes tulkoon kuin ikuisen kumppanin,
miksihän se viihtyy niin tiiviisti joka nurkan takana -?

Tuo tappiomieliala itseä toteuttava ennuste?
Miten nujertaa tappio etukäteen?

Hypomas kirjoitti 7.3.2012 14:36

Tämä on varmaan 1001 masennusjakso, näitähän riittää. Mitä naurettavin perussyy: lapsuuden ujous ja herkkyys, josta syntyneet jännittämiset, tappiomielialat ja viimein masennukset. Masennuksista lintsaukset, lintsauksista huonot todistukset, huonoista todistuksista huonot tiet, huonoista teistä alkoholiongelma ja alkoholiongelmasta masennus, masennuksista opiskelun ja työelämän vaikeudet, joista jälleen masennus ja masennuslääkkeet, raittius ja masennuslääkkeet. Elämässä on ollut valoisiakin hetkiä, mutta sitten aina synkkyys nappaa niskasta kiinni. Toivossa on vaikea elää.

Kiitos kirjoituksesti. Minullakin oli työnantaja joka ei ymmärtänyt ja monia ystäviä, jotka eivät ymmärrä sitä toivon kaipaamista elämään että saisi olla vain tyytyväinen ja ehkä hymynkin heittää.
Samantapaista polkua olen kulkenut. Ja vielä on mielessä, päivä päivältä harvemmin, että onko tulevaisuudessa tulossa taas masennuksen uusiutumisaikoija. Ps.Inhoan sanontaa päivä päivältä, sama kuin kyllä se siitä kun otat päivän kerrallaan...
Sen sanova ei tiedä mistä puhuu, vaikka tosin yrittää sentään tukea kyllä.

Viimeisin "taisteluaseeni" on ollut kirjastosta sellainen rakasta itseäsi kirja joka sattui käteen. Otan näitä omia keinoja sellaisia mitä itse löydän enkä ole oikeastaan saanutkaan ideoita muualta. Paitsi lenkille menon, hengellisyyden harjoitus ja ota rennosti kommentit. Sillon harmittaa, että toinen ei tajua kuinka suuresti jo itseasiassa keskityn ja todella todella haluan rentoutta.
Semmoiset ohjatut cd:t ajatusten hallintaan -rentoutus cd nimellä kirjastos 😀 on auttaneet mun kohdalla, valinnut just oman sen hetkisen fiiliksen mukaan.
Kirjoista on toiminu suorasanaisimmat parhaiten, niitä motivoi lukeakin se että ei ole turhaa lässynläätä.

Kun toivo valtaa sydämesi ja mielesi, tulee se olemaan arvokkaampaa kuin koko maailman rahat ja rikkaudet. Pidän peukkuja puolestas!

Kuulostaa tutulta. Minunkin masennukseni on kroonistunut. Olen ollut lapsesta saakka masentunut, ahdistunut ja itsetuhoinen. Välillä onollut parempia vaiheita, mutta sitten taas olen kaatunut ryminällä rähmälleni. Nyt olen pitkällä sairauslomalla ja mietin, onko minusta enää työntekijäksi. Vaikka olen sairauslomalla, niin silti olen ollut sairaalahoidossakin välillä. Mielestäni se tarkoittaa sitä, ettei sairauslomakaan auta. Auttaako mikään? Olenko vankina tässä masennuksen suossa lopun ikääni? Sinnittelenkö vain kunnes voimani ehtyvät ja onnistun tappamaan itseni? Tulevaisuus pelottaa aika lailla. Kun voisi edes joskus nähdä pienen toivonkipinän paranemisesta, että jaksaisi uskoa tulevaisuuteen.

minnulla on ollut pitkään etten olle saanut nukkuttua ja kakki on mittittyttänyt ja ollen aika usen vihanen ja surullinen.😭😭😭

hei! haluaisin keskustelu seuraa, masennus alko toukokuun lopulla, ja ei oo helpottanut paljoa, asun tätä nykyä yxin ja on todella vaikeita hetkiä, etenkin aamut miettii joka helkkarin aamu et miks tässä nyt kannattaa ees nousta vuoteesta, kun pukkaa kuitenki saman olon kun tähänki saakka, eli ei kiinnosta mikään! on tää taas hanurista koko sairaus, tuntuu vaan et voimat on niii vähissä ettei järkee, voisiko joku neuvoa miten saisin nää aamut helpommaksi? mulla on neljäs masennus jakso menossa, vaikka oliki sertralin 100mg. käytössä. luotin vähän liikaakin etten enää sairastuisi, kun olin kuusi vuotta täs välissä suht terveenä, ja töissä viimeiset kolme vuotta. tuli kyllä puun takaa taas kerran huh hui...sellaista näin alkuun, toivottavasti joku samassa tilanteessa oleva alkaisi viest. minun kanssa, tsempattais toisiamme...