Hei kaikki,

Aikalailla näihin aikoihin tulee täyteen 10 vuotta siitä, kun halusin lähteä omaehtoisesti ajasta ikuisuuteen. Pidän tätä jonkinlaisena juhlavuotena, kun olen saanut elää 10 vuotta jatkoaikaa. Minulla todettiin vuosi sitten ADHD ja muitakin mielen valuvikoja. Olen sanoutunut irti työstäni ja olen taloudellisesti tosi tiukalla…mutta olen hengissä ja näistä kaikista asioista selvitään!

Olen muistellut elämääni ennen itsemurhayritystä ja minut täyttää valtava kiitollisuus siitä, miten minun asiani nyt on.

Elämäni syveni pikkuhiljaa ja päihteiden käyttö kasvoi kokoajan. Alun perin käytin päihteitä viihteellisesti kun asiat oli hyvin ja halusin sen lisäksi vielä upeampia huippufiiliksiä. Jossain vaiheessa asiat alkoivat sujua huonosti ja aloin ajautumaan huonompaan ja huonompaan seuraan. Päihteiden käyttö muuttui alituiseksi, koska en enää kestänyt elämää selvinpäin.

Tunne oli kuin olisin takertunut verkkoon ja mitä enemmän riehuin, sitä tiukemmin takerruin. Olin asunut samassa asunnossa 7 vuotta ja opettanut kaverini käymään siellä, sillä seurauksella, että kodistani tuli tietynlainen kohtauspaikka, jossa käytettiin päihteitä runsaasti.

Viimeisen vuoden aikana sanouduin irti työstäni ja aloin käyttää täysipäiväisesti päihteitä. Aloin saada läheisiltä ystäviltä kehotuksia ryhdistäytymiseen, jotka menivät kuin kuuroille korville. Lopulta aloin olemaan täysin loppu ja aloin miettiä, miten minulla olisi mahdollista muuttaa elämäni suuntaa. Totesin, että asiasta ei tulisi yhtään mitään, ennen kuin poistuisin paikkakunnalta johonkin ihan muualle.

Sain kuningasajatuksen lähteä ulkomaille töihin. Siellä olisi lämmin ilmasto ja lempee meininki, niin ei tarvitsisi edes käyttää päihteitä.

Hommasin työpaikan paratiisisaarelta, pakkasin tavarani ja lähdin. Ensimmäisen kahden viikon aikana olin juonut pohjakassani, joka oli sitä varten, että pystyisin elämään siihen asti kun saisin ensimmäisen palkan. Aloin skitsoilemaan, että ystävät, jotka lupasivat hoitaa asioita Suomessa, eivät niitä hoitaneetkaan. Lensin takaisin suomeen, sotkin viimeisetkin ystävyyssuhteet, vaadin äidiltäni rahaa, että pääsen takaisin saarelle. Matkustin takaisin, jonka jälkeen olin kolme viikkoa selvinpäin ja elämä tuntui selkeytyvän. sen kunniaksi lähdin juhlimaan ja seuraavana päivänä maailmani kaatui. En löytänyt enää mitään ulospääsyä. Olin useamman vuoden ajan miettinyt itsemurhaa ratkaisuna pahaan oloon, mutta aina se oli tyrehtynyt siihen, että ymmärsin etten voi tehdä läheisilleni sellaista surua, varsinkaan äidille.

Tänä kyseisenä juomisen jälkeisenä päivänä maailma meni niin mustaksi, etten enää kyennyt ajattelemaan läheisiäni, tai ajattelin tuottavani niin paljon huolta ja surua, enkä voinut itse sille enää mitään, että kaikille olisi loppujen lopuksi helpompaa, kun lähtisin täältä. Että se olisi pienempi paha ja kaikki murheen tuottaminen loppuisi minun osalta siihen.

Seuraavaksi kirjeenvaihto minun ja Pekan välillä 5 vuotta tapahtuneesta: (nimet ja paikat muutettu)

Morojens Pekka.

On alkanut näin viiden vuoden jälkeen tulemaan kiinnostusta, mitä siinä mun KamiKaze- touhussa sitten oikein tapahtui.

Mulla on muistikuvat samaiselta päivältä, ku sen paikallisen huumediilerin kans oltiin
jossain Irkkububissa, joka oli kiinni ja oltiin omistajan porukan kans pelaamassa biljardia. Tultiin sieltä bussilla pois ja päädyin lopuksi huoneeseeni.

Muistan jotain kelailuja, kun oli tosi kovat ahdistukset ja koitin ynnätä mitä tapahtuu ja missä mennään.
En saanut enää mitään valoa putken päähän, olin mielestäni ryssinyt kaiken, ystäviä myöten, enkä keksinyt miten voisin enää palata kunnialla Suomeen ja rahaa ei ollut Mallorkallakaan olla. Olin umpikujassa ja tien päässä. Eli tähän päättyy mun muisti ja palaa vasta sairaalassa.

Kyselin sulta jotain ennen kuin mut lähetettiin kotiin mutta en muista asioita kovin tarkkaan.
Olin kaiketi soittanut sulle ennen katastrofia. Mitä kerroin? mikä sai sut ottamaan taksin ja tulemaan välittömästi sinne?
Tulitte ymmärtääkseni henk. kunnan kans ovesta läpi?
Huomattiinko juttu baarista?
Olin siis roikkumassa? parvekkeella?
Mitä sitten tapahtui?
kuulin joltain, että mut olis laitettu sähköllä käyntiin?
Voisitko kertoa mahd. paljon tapahtumista, tuntemuksista ja kaikesta.
Kaikki asiaan liittyvä olis tärkeetä tässä vaiheessa prosessia.
En ole sua missään vaiheessa oikein kiittänyt.
KIITOS!! ETTÄ PELASTIT MUN HENGEN!!! 🙂))

Eka kolme vuotta tapahtuman jälkeen tuntui et mikskäköhän mä jäin henkiin. Sen jälkeen menin päihde-hoitoon ja siitä alkoi mun raittius ja asiat on alkaneet pikkuhiljaa paraneen. Kiitollisuus siitä, että olen hengissä ja olen saanut kadonneen linkin läheisiin takaisin. Käydään veljenpojan kans soittelemassa fonia yms. asioita, mitä mun elämässä ei ollut viiteentoista vuoteen olemassakaan. Eli elämä on alkanut maistuun. Ei oo mikään mennyt mitenkään erityisesti putkeen, mutta kiire on loppunut ja tullut usko siihen, että tällä kaikella, mun henkiin jäännillä yms. on jokin tarkoitus…

Olis hienoo, jos voisit kertoo niistä viimisistä tilanteista ja vähän muustakin.

ISO KIITOS T.streitti.

Haluan jakaa tämän tänne, koska minun kohdalla tapahtui ihme! Jokin käsityskyvyn ulkopuolella olevan voiman väliintulo.

Ihmeitä ei aina tapahdu, joten toivottavasti saat tästä jotain, joka antaa toivoa elämään, jos olet suunnitellut itsemurhaa. Se ei ole ratkaisu.

Oltiin tunnettu Pekan kanssa parisen kuukautta ja älykkäänä ihmisenä hän oli kyllä saanut minusta mielikuvan -”täys hörhö”. Se että soitin Pekalle ja sanoin minulla olevan ”vähän huono muudi” pelasti henkeni, muutta järjellisesti hänen olisi pitänyt reagoida siihen jotenkin niin, että ”menenpä illalla käymään streitin luona ja otetaan pari olutta, kyllä se siitä…”

En tiedä vieläkään, mikä tarkoitus minulla on tässä elämässä, mutta sen jälkeen kun pyysin ensimmäistä kertaa apua päihdeongelmaani ja ylipäätänsä tunnustin sellaisen minulla olevan, asiat alkoivat mennä parempaan suuntaan. Ensimmäiset kolme vuotta tarvoin päihdetukiryhmissä ja välillä juomassa, enkä oikein meinannut saada juonen päästä kiinni. Olin kuitenkin löytänyt ihmisiä, jotka ymmärsivät minua ja joilla oli samanlaisia kokemuksia.

Vertaistukiystäväni kehotuksesta hakeuduin päihdehoitoon. Päihdehoidossa minulle aukesi jotain, joka antoi ryhdin elämään ja teki elämästä elämisen arvoista, pikkuhiljaa, mutta kuitenkin.

Käyn tänä päivänäkin vertaistukiryhmissä ja ryhmät luovat rungon elämälleni ja mahdollistavat kaiken muun.

Syksyllä syntyi veljelleni ja hänen vaimolle tytär, jonka kummiksi minut pyydettiin. On suunnattoman hienoa katsoa pikkuneidin kehitystä.: love2

Elämä on elämisen arvoista, vaikka välillä kaikki mittarit kertoisivat toista!

Jos tarinani kosketti sinua ja näet epätoivon merkkejä itsessäsi, älä arkaile tunnustaa tilannetta jollekin toiselle ihmiselle ja pyytää apua. Apua on aina saatavissa, oli tilanne kuinka huono hyvänsä.

Lempeetä kevättä kaikille!
T. streitti, kiitollinen toipuva päihderiippuvainen.