FinFamin tukisuhde on nyt Tukea psyykkisesti oireilevien tai sairastavien omaisille ja läheisille

By Ylläpitäjä 2 • 04.02.2022

FinFami on aikaisemmin tarjonnut Tukinetissä yksilöllistä keskustelutukea teemalla Tukisuhde psyykkisesti oireilevien tai sairastavien omaisille ja läheisille. Teeman otsikko on vuoden 2022 alussa kokenut pienen muutoksen muotoon Tukea psyykkisesti oireilevien tai sairastavien omaisille ja läheisille. Muutos korostaa sitä, että keskustelutuki Tukinetissä on FinFamin työntekijän tarjoamaa tukea erotuksena vapaaehtoistyönä toteutuvaan tukihenkilötoimintaan.

FinFamin Tukinetissä tarjoama yksilöllinen tuki on omaisneuvontaa eli keskusteluapua psyykkisesti oireilevien ja sairastavien omaisille ja läheisille. Yhteyttä voi ottaa myös silloin, kun läheisen päihteiden käyttö askarruttaa. Huoli voi olla niin perheenjäsenestä, sukulaisesta, ystävästä kuin muustakin läheisestä. Tukisuhteessa voi keskustella yksityisesti, luottamuksellisesti ja halutessa nimettömästi FinFami ry:n omaistyöntekijän kanssa. Tukisuhteessa omaisella on mahdollista käydä läpi senhetkistä elämäntilannettaan sairastuneen läheisenä. Keskustelun tavoitteena on tukea omaisen jaksamista, löytää ratkaisuja arjen ongelmiin ja saada lisätietoja psyykkisistä sairauksista.

Nuori (15-29-vuotias) omainen voi halutessaan toivoa ensimmäisessä viestissä nuorisotyöhön erikoistunutta omaistyöntekijää.

Teema löytyy osoitteesta https://tukinet.net/teemat/tukea-psyykkisesti-oireilevien-tai-sairastavien-omaisille-ja-laheisille/tukisuhteet/