Olen viimeisen vuoden aikana kokenut kaksi keskenmenoa (ensimmäinen keskeytynyt keskenmeno) ja molemmilla kerroilla tiesin jo testipäivänä, että kaikki ei ole hyvin. Ensimmäisellä kerralla haaleista viivoista ei oltu neuvolan puhelussa ollenkaan huolissaan ja ehdin hetken kärsiä pahoinvoinnistakin, joten iloitsin raskautumisesta. Ensimmäiselle neuvolakäynnille menin kuitenkin huolestuneena, koska pahoinvointi oli yhtäkkiä loppunut kuten muutkin oireet. Sain ajan varhaisultraan, jossa kuultiin musertavat uutiset: ei sykettä, koko vastasi 6+0 vaikka olisi pitänyt olla jo 8. Sen jälkeen uusi ultraus naistenpolilla, josta lääkkeet tyhjennyksen. Ei riittänyt se, että kärsin kotona viikon kipujen ja massiivisen vuodon kanssa vaan jouduin vielä imukaavintaan seuraavalla viikolla, kun kivut eivät loppuneet. Olin näistä ennakkoon lukenut ja se oli juuri niin kamalaa kuin oletinkin.
Seuraavan kerran kuukautiset olivat myöhässä 4kk myöhemmin ja tein testin. Taas sama juttu, todella haalea viiva joten ostin digitaalisen testin, jonka tein kahden päivän kuluttua. Se näytti raskaana, mutta jo seuraavana aamuna tikkutesti oli negatiivinen. Tästä vuoto alkoi viikon myöhässä, hieman tavanomaista kivuliaampana.
Nyt olemme saaneet lähetteen lapsettomuustutkimuksiin, joihin oletettavasti tulee kutsu elo-syyskuussa. Tuntuu, ettei enää uskalla edes yrittää ennen sitä, koska en halua joutua samaan tilanteeseen kolmatta kertaa. On myös vaikeaa yrittää pitää toivoa yllä, kun tunteet vaihtelee epätoivosta masennukseen ja suruun.
Hei! Täällä myös kokemus keskenmenosta. Reilu vuosi sitten toukokuussa todettiin keskeytynyt keskenmeno rv 12, kehitys oli loppunut viikolla 8+6. Mitään oireita ei ollut, muuta kuin pahoinvoinnin lieventyminen. Rajun pahoinvoinnin vuoksi jouduin olemaan töistäkin poissa yli kuukauden. Keskenmeno hoidettiin kotona lääkkeellisellä tyhjennyksellä, joka ei myöskään hoitunut kerralla kunnolla. Muutama päivä myöhemmin nousi kuume, jonka vuoksi tyhjennyslääkkeet otettiin vielä uudestaan.
Ensimmäinen raskaus alkoi helposti muutaman kuukauden yrityksen jälkeen. Keskenmenon jälkeen uusi raskaus ei kuitenkaan ole alkanut, vaikka yrittämistä on takana vuoden verran. Yksityisellä kävimme tutkimassa löytyisikö keskenmenolle syitä, mutta labroissa ja ultrassa ei löytynyt mitään poikkeavaa. Yksityiseltä sain letrozolit tasoittamaan epäsäännöllisiä kiertoja, nyt ovulaatio tulee joka kuukausi säännöllisesti. Vuoden yrityksen jälkeen hakeuduimme julkiselle puolelle tutkimuksiin, jossa tutkittiin miehen siemenneste, joka oli täysin normaali. Julkisella puolella minulle ei tehty mitään tutkimuksia, sillä yksityisellä teettämämme tutkimukset olivat jo laajempia mitä julkisella tarjotaan.
Nyt pitäisi saada lähete lapsettomuushoitoihin, mikä ei onnistu ennen kuin saan painoindeksin putoamaan alle 35. Paino nousi raskauden aikana ja keskenmenon jälkeen, kun itsestä huolehtiminen oli aika heikkoa. Pudotettavaa olisi vielä 7 kiloa, mutta stressi ei ainakaan helpota tässä asiassa.
Henkinen puoli alkaa olemaan aika romuna, kun uusi raskaus ei millään tunnu alkavan. Tässä mielentilassa myös painon pudottaminen hitaasti ja järkevin keinoin tuntuu todella vaikealta, kun haluaisi päästä heti hoitoihin. Henkistä puolta ei myöskään helpota ystäväpiirin vauvauutiset. Raskaana olevien ja vauvojen kohtaaminen saa aina aikaan henkisiä romahduksia.
Myös täällä toivon ylläpitäminen tuntuu todella vaikealta. Vaikka uusi raskaus alkaisi, ei ole mitään takuita kuinka pitkälle se sillä kertaa kantaa. Tuntuu jopa oudolta, että osalla ihmisistä raskaus tarkoittaa oikeasti vauvan saamista.
Tiedän tunteen, varsinkin näin kesällä kun liikkuu enemmän niin näkee myös enemmän kadulla/kaupoissa vauvoja tai raskaana olevia, jolloin tunnen hieman kateutta. Yritän netistä lukea positiivisista kokemuksista km jälkeen, mutta nekin alkaa lopulta masentamaan, kun haluaisi itsekin jo päästä asiassa eteenpäin.
Meillä on yksi yhteinen lapsi ja silloin v. 2018-2019 raskautuminen onnistui 9kk yrittämisen jälkeen luomusti. Siitä on kuitenkin aikaa jo yli 4 vuotta, eikä olla enää ihan nuoria joten pelottaa että esim. siittiötuotanto olisi heikentynyt. Ärsyttää ettei mies suostu syömään ehdottamiani vitamiineja kun itse taasen syön rautaa, foolihappoa, d-vitaa ja nyt vielä ubikinoniakin, kun luin siitä olleen joillekin apua. Eli tuntuu toisinaan, että yritän tässä yksin onnistua.
Olemme mieheni kanssa vähän alle kolmekymppisiä ja kaikki kaveripiirissämmekin tuntuvat elävän samaa elämänvaihetta. Eli vauvauutisia kuulee jatkuvasti lähipiirissä. Tilannetta ei yhtään helpota tuttujen tökeröt kommentit. Eräs tuttu mm. kommentoi minulle että tuleeko yhtään paineita, kun olin vauvojen ja raskaana olevien naisten ympäröimänä. Teki mieli vastata, että minun lapseni olisi sun lasta vanhempi jos olisi selvinnyt hengissä. Jotenkin näissä tilanteissa ei oikein osaa muuta kuin olla hiljaa ja naureskella mukana.
Ymmärrän tuon hyvin. Miehille tämä on muutenkin fyysisestikin paljon helpompaa, itse kun joutuu fyysisestikin kokemaan keskenmenot ja joka kuukautisen henkisen vuoristoradan kuukautiskierron kanssa. Vaikka mieheni yrittää olla tukena, niin tuntuu että hän ei pysty täysin ymmärtämään miten tämä on minulle niin raskasta. Itse ainakin kuukaudesta toiseen elän yhtä vuoristorataa, kierron alussa keräilee aina uudet toivon rippeet ja kuukautisten alkaessa aina putoaa sitä korkeammalta mitä enemmän on pystynyt tsemppaamaan että tämä onnistuu. Lähipiirin kommentit että älä stressaa ja yritä ajatella positiivisesti eivät ainakaan auta asiaa.
Tuo on niin kurjaa, ettei vieläkään ymmärretä olla kysymättä lapsitoiveista. Meidän ystäväpiiri ymmärtää onneksi olla utelematta, toki olen läheisimmille tilanteesta avoimesti kertonutkin. Sukulaiset sen sijaan ovat uudelleen "saako X vielä sisarusta". Olen vain vastannut, että toivottavasti saisi vielä joskus. Ehdin tuosta keskeytyneestä keskenmenosta kertoa muutamille, joten he ovat sen jälkeen sentään ymmärtänyt olla kyselemättä. Itsellä todettiin esikoisen sektiossa ebdometrioosi ja nyt kun on ollut vuoden syömättä e-pilleireitä, on oireet jo melko häiritseviä ja haittaavat jo ihan tavallista arkeakin (mm. suolisto-ongelmat ja ajoittaiset kivut). Odottavan aika on pitkä..
Somessa tuntuu myös jatkuvasti törmäävän vauvauutisiin, joten sen käyttöä olen ihan tietoisesti vähentänyt. Ajattelin myös katsoa sen Ylen dokkarin "kun haikara lentää ohi", josko siitä sais jotain uutta näkökulmaa.
Eikä, kuulostaa kurjalta nuo kivut. Eikä varmasti helpota henkistäkään puolta, jos haittaavat jo arjessakin.
Somessa ollessani huomasin saman ja lopulta päädyin poistamaan kaikki sometilit. En ole yhtään kaivannut takaisin ja sen osalta paljon kevyempi olo, kun ei näe muiden vauvapäivityksiä. Kiitos vinkistä, täytyykin vilkaista millainen dokkari tuo on.
Hei, minulla myös kokemus keskenmenosta. Lasta ollaan yritetty reilu vuosi, viime keväänä tulin raskaaksi ja juuri kun olin ehtinyt alkaa iloita että ehkä meillekin tulee vauva alkoikin sitten keskenmeno-oireet. Keskenmeno oli tosi kamala kokemus sekä henkisesti että fyysisesti, keskenmeno ei hoitunut itsekseen vaan tuli jokin tukos ja jouduin lopulta sairaalahoitoon jossa sitten sain tyhjennyslääkkeitä ja alkio kaivettiin pihdeillä ulos. Seurauksena sain kohtutulehduksen johon oli tosi vaikeaa saada hoitoa kun naistenklinikalla olivat sitä mieltä että ei tarvi edes tutkia kun oireet johtuu hetki sitten sairastetusta koronasta. Kun sitten tulehdus todettiin sain antibiootit jotka laittoi kehon ihan sekaisin, olin sitten lopulta useamman viikon sairaslomalla. Lisäksi menetin paljon verta ja rauta-arvot meni tosi heikoksi, jouduin käydä rautainfuusiossakin sen vuoksi. Tuntuu ettei keho ole vieläkään palautunut tuosta kaikesta, rasituksensieto on ihan olematon enkä pysty esim. urheilla. Nyt pelottaa miten raskautuminen enää onnistuu kun vointi on tällä tasolla ja jos raskautuisinkin niin uusi keskenmeno pelottaa tosi paljon. Joitain tutkimuksia on jo tehty, ovulaatio ja siemenneste on ainakin ok. Endometrioosia on epäilty, tutuilta kuulostaa kyllä juuri nuo kivut ja suolisto-oireet. Seuraavaksi selvitellään saisiko kohdussa olevan myooman poistettua. Sen jälkeen katsellaan sitten varmaan hoitoja jos raskautuminen ei ole onnistunut spontaanisti.
Tutuilta kuulostaa nuo tunteet kun näkee ympärillä vauvoja ja raskaana olevia. Ehkä jotain kateuden ja surun sekaisia tunnelmia. Ja ahdistaa tosiaan kaikki utelut. Kerrankin harrastuspiireissä yksi mies oikein kääntyi katsomaan vatsaani ja kommentoi jotain tyyliin no jokos sielläkin ollaan paksuna. Tuota sometilien poistamista olen myös harkinnut. On tämä vaan henkisesti raskasta yrittää pitää toivoa yllä😞
- Muokattu kirjoittajan toimesta 1 vuosi, 1 kuukausi sitten. Syy: Viimeinen sana jäi puuttumaan
Hei, kiitos että kerroit kokemuksistasi. Kuulostaa todella hurjalta tuo teidän keskenmeno. Millä viikoilla keskenmeno alkoi? Minullakin todettiin keskenmenon jälkeen aika alhaiset rauta-arvot, mikä varmasti johtui keskenmenon verenvuodosta. Rautakuurilla sain onneksi arvot jo paremmaksi.
Itsellänikin pelottaa, että onnistuuko raskaaksi tuleminen keskenmenon jälkeen. Keskenmenosta on kulunut kuitenkin aikaa jo melkein puolitoista vuotta, mutta lapsettomuushoitoihin emme pääse ennen kuin saan painoa vielä pudotettua. Ja jos raskaus alkaisi uudelleen, niin keskenmenon pelko olisi kyllä todella suuri.
Surun ja kateuden tunteet ovat kyllä usein läsnä. En pysty iloitsemaan muiden vauvauutisista, kun oma tilanne ahdistaa niin paljon.
Meillä oli km viikoilla 7+5, ei uskoisi että noin varhainen keskenmeno olisi ihan tuollainen😳 Kävin juuri lääkärillä joka on erikoistunut kasvaimiin yms. ja hänen arvionsa oli ettei mulla todettua myoomaa kannata poistaa kun poistamisesta voisi olla enemmän haittaa kun hyötyjä, mutta se voi kuitenkin aiheuttaa keskenmenoja, että jos aiemmin pelotti uusi keskenmeno niin nyt hirvittää kahta kauheammin😣 ikääkin alkaa jo olla joten kovin toiveikas fiilis ei tällä hetkellä ole😔 Useinmiten kai nuo keskemenot ovat onneksi kuitenkin yksittäisiä. Ja sehän on kai hyvä merkki ettei teillä tutkimuksissa ilmennyt mitään mikä noita keskenmenoja aiheuttaisi, toivottavasti oli vain huonoa tuuria! Ja toivottavasti painonpudotus sujuu hyvin jotta pääsette pian hoitoihin😌 Ehkä tuo hoitojen aloitus voisi tuoda vähän toiveikkuutta, tällainen välivaihe tuntuu aika turhauttavalta kun ei oikein ole uskoa siihen että luomusti tärppäisi eikä oikein ole mitään mitä voisi tehdä itse tilanteen eteen mitä ei olisi jo tehnyt.
No ei kyllä uskoisi, että noillakin viikoilla voi mennä noin vaikean kautta. Silloin keskenmenon aikoihin muistan lukeneeni, että yllättävänkin isolla prosentilla keskenmeno ei edes hoidu lääkkeellisellä tyhjennyksellä kokonaan. Eniten onkin järkyttänyt, että miksei jälkitarkastus kuulu kaikille keskenmenon kokeneille. Itsekin pääsin jälkitarkastukseen vasta sen takia, ettei raskausmateriaali poistunut ekalla kerralla kokonaan, vaan minulle nousi kuume ja sain uuden kierroksen tyhjennyslääkkeitä.Tuossa vaiheessa sain samalla antibiootit varmuuden vuoksi myös kohtutulehduksen varalta. On kyllä järkyttävää että sinulla ei otettu tosissaan kohtutulehduksen mahdollisuutta sairastetun koronan vuoksi.
Ompa kurjaa ettei myoomaakaan saada poistettua. Missä vaiheessa se sinulla löydettiin? Se tuo kyllä varmasti henkisesti lisää stressiä uuden raskauden yrittämiseen.
Kovasti odotan kyllä, että pääsisi lapsettomuushoitoihin. Painonpudotus ei vaan itselläni tunnu etenevän aina niin suoraviivaisesti. Sairastumiset lyövät aina ärsyttävästi kapuloita rattaisiin. Olen tälläkin hetkellä kotona kuumeessa ja kurkkukivussa. Kipeänä on jotenkin ihan mahdotonta syödä järkevästi kun ei voi harrastaa liikuntaa eikä ruokahalukaan ole normaali. Itselläni jotenkin kulkee aina käsi kädessä, kun pystyn normaalisti liikkumaan, niin haluaakin syödäkin terveellisesti. En ole myöskään halunnut kaikkea kivaa karsia elämästä painonpudotuksen vuoksi, joten olen halunnut lomilla ja juhlissa syödä fiiliksen mukaan mitä haluan. Nyt on kyllä pakko ottaa itseään taas niskasta kiinni kunhan tästä taas paranen. Jos vaikka jouluun mennessä saisi viimeiset kilot karistettua ja pääsisi vihdoin jonoon lapsettomuushoitoihin.
Pientä toiveikkuutta on kyllä herännyt raskautumisen suhteen, kun tuntuu että kroppa on alkanut taas toimia normaalimmin. En tiedä johtuuko painonpudotuksesta vai jostain muusta. Ennen ensimmäistä raskautta minulla kipeytyi rinnat aina ovulaation jälkeen, mutta keskenmenon jälkeen tälläisiä oireita ei ole jostain syystä tullut. Nyt parina viime kuukautena on taas tullut hieman tähän viittaavia oireita. Jospa kroppa taas pikkuhiljaa palautuisi siihen miten se toimi ennen ensimmäistä raskautta.
Ryhmäkeskustelujen palautekysely auki!✨
Mikä Simpukan ja Helminauhan ryhmäkeskusteluissa Tukinet-alustalla toimii? Missä olisi parantamisen varaa? Mitä toivoisit jatkossa? Toivomme sinulta palautetta ryhmäkeskusteluista 💛
Kyselyyn vastataan nimettömästi. Vastaaminen vie noin 5 minuuttia. Kysely on avoinna 13.12.2023-14.1.2024.
Linkki palautekyselyyn:
https://q.surveypal.com/Palaute_Simpukan_Ryhmakeskustelu_Tukinet
Hurjan kuuloinen sullakin mansikka_95 tuo keskenmenokokemus 🙁 pahoittelut kun jäi aiemmin vastaamatta, ollut vähän taukoa tältä foorumilta. Onko teillä asiat yhtään edenneet tässä talven aikana? Tuo on kyllä niin raskasta kun odottaa että pääsisi edes aloittamaan hoidot. Meillä myös ollut turhauttavaa odottelua kun tuon myooman takia mitään hoitoja ei ole mielekästä aloittaa. Myooma olikin lähtenyt pullistumaan kohtuonteloon ja luultavasti haittaa alkion kiinnittymistä. Nyt olin ekan kerran toimenpiteessä jossa myoomaa höylättiin pienemmäksi, tosi kivulias operaatio ja tää pitäis vielä toistaa parin kuukauden kuluttua. Aikaisintaan joskus kesällä pääsee sitten vasta aloittamaan varsinaisia hoitoja, huoh.
Edistymistä on tapahtunut lähinnä painonpudotuksessa, noin puoli kiloa jäljellä siihen että saisi ilmottautua hoitoihin. Lähellä siis ollaan. Tässä kuussa oireet on ollut voimakkaimmat sitten 2022 raskauden alkamisen. Rinnat on ollut todella kipeät ja lisäksi vatsassa pistäviä kipuja. Tässä pitäisi vielä piinailla viimeiset päivät ennen kuin kuukautiset pitäisi alkaa. Tuo painonpudotus tietysti voi auttaa raskautumaan ihan luomustikin, nyt painan jo vähemmän kuin viimeksi raskauden alkaessa.
Kuulostaa kyllä hurjalta operaatiolta ja kurjaa ettei edes yhdellä kerralla saavuteta toivottua tulosta. Välillä tuntuu, että tuo odottelu juuri on turhauttavinta, aina odottaa joko kierron tuloksia tai sitten sinne hoitoihin pääsyä. Mitään kun ei tapahdu hetkessä.
Itse olen lukenut kaikkia blogeja ja kuunnellut podcasteja lapsettomuushoidoista. Niin paljon odottaa, että itsekin pääsisi vihdoin asioissa eteenpäin. Vaikka hoidotkin olisivat varmasti rankkoja, niin olisin aivan valmis menemään vaikka IVF hoitoihin, jotta sen lapsen saisi.
Kuinka kävi mansikka_95, tärppäsikö tällä kertaa? Ja jos ei niin hyvältä kuulostaa tuo jos enää puoli kiloa pudotettavaa että pääsisi aloittamaan hoidot 🙂 jatkuva odottelu on kyllä älyttömän turhauttavaa! :/
Tällä kertaa oikeasti tärppäsi! Juuri kun sain painon pudotettua, jotta olisin päässyt lapsettomuushoitojen jonoon, teinkin positiivisen raskaustestin. Nyt on reilu 3 viikkoa kotona oksennettu ja jännitetään miten tällä kertaa käy. Viime päivinnä oireet ovat sahanneet edestakas ja vähäoireisemmat päivät ovat pelästyttäneet voiko kaikki olla vielä hyvin. Viime raskaus päättyi keskeytyneeseen keskenmenoon juuri näihin aikoihin, kun olokin parani. Huomenna pääsee onneksi ultraan tarkistamaan tilanteen.
Oi toivotaan parasta että tällä kertaa pysyy matkassa mukana!😊🥰