Hei,
itselleni ajankohtaisin ja tärkein aihe tällä hetkellä olisi päästä keskustelemaan seurustelusuhteen päättymisestä ja siitä, millaista on tulla jätetyksi kun ei ole ystäviä ympärillä tukemassa ja auttamassa ylös ahdingosta.
Olen elänyt n. 20-vuotiaasta saakka parisuhteessa: toiset on olleet pitkiä, toiset lyhempiä suhteita. Poikaystävä on kuitenkin aina ollut mulle se läheisin ihminen, koska lähinnä koulukiusaamistaustasta ja ujoudestani johtuen mulla ei ole aikuisiällä ollut käytännössä yhtään läheistä ystävää.
Oon edennyt suhteesta toiseen, koska en halua olla yksin. Oon kuitenkin onnistunut tästä huolimatta valitsemaan poikaystäväni sen verran hyvin, että vaikka kaikkien kanssa ei ookaan ollut suurta rakkaustarinaa, niin ainakin jokaisen kanssa ollaan oltu ystäviä. Ja se on korvannut elämässäni läheisen samaa sukupuolta olevan ystävän ja vertaistuen puutteen. Toivoisin kipeästi kuulevani muiden kokemuksia ja ajatuksia seurustelusuhteesta, jossa toisella osapuolella ei ole muita ystäviä. Haluaisin tietää, onko täällä muita samanlaisessa elämäntilanteessa olevia / olleita ja jos teitä on, niin miten itse koette asian.