Ihan on kuin minun elämästäni tuo kokemus: se on tähän päivään saakka repinyt hajalle enkä ole vieläkään pystynyt luottamaan keneenkään niin paljon et pystyisin uuteen terapiaan. En ole edes pystynyt hakemaan mitään apua kun pelkään vaa että käy taas niin. Mä kävin monta vuotta sen terapeutin luona ja tuntui että sain todella apua ja oli mahdollista puhua vaikeista asioista mutta sitten vaa yhtenä kertana kun oltiin puhuttu mun mielestä pahimmista asioista niin sitten hän ilmotti vaan lopuksi että se olikin siinä, sanoi vielä niin että hän ei varmaan koskaan enää tee sitä työtä. Tosi loistava heitto suoraan silmille!!! Ja se sitten olikin siinä se "terapia". Sori mut en osaa antaa oikein mitään neuvoja miten siitä selvii kun en kait ole selvinnyt itsekään vaikka olisi paljonkin aihetta hakee oikeata apua. Tää paikka on mulle toistaseksi ollut ainoa mistä on saanut edes vähän tukea ja helpotusta hetkeksi. Tuntuu vaa ettei tää enää riitä................ Lähipiirille en pysty enkä haluakaan puhua enkä ketään kavereitakaan halua rasittaa, jotenkin sellasta "oikeata apua" kaipailen.

Hei Inna,
Kiitos tosi paljon viestistä tässä ketjussa. Sen lukeminen toi lohdusta ainakin siltä osin ettei ole ainoa jolle on käynyt näin ja että joku saattaa ymmärtää miltä tuntuu. Mulla sama että olo ettei kehenkään pysty luottamaan eikä ystäviä halua rasittaa. Ja joskus olen pikkuisen yrittänyt jotain sanoa ystäville mutta kommentit saattaa olla aika lannistavia ihan vaan ymmärtämättömyyttään niin ei halua myöskään itseään satuttaa lisää.

Mut en mitenkään ymmärrä kuinka ammattiterapeutit voi tehdä niin. Siis että vaan jättää keskelle kaikkea. Ja jos tietävät aikovansa jättää mikseivät sano sitä etukäteen ja yritä yhdessä miettiä miten tästä eteenpäin.

Paljon voimia sinulle.

Itselläni on nyt se tilanne, että kävin pari viikkoa sitten viimeisen kerran tällä "omalla" psykiatrilla, psykiatrisella sairaanhoitajalla tarkemmin ottaen. Kävin hänellä ekaa kertaa 4 vuotta sitten reilu puoli vuotta putkeen kunnes sain elämäni aika hyvin reilaan. Ihmeitäkin hän sai aikaan pelkästään keskustelemalla kanssani. Kärsin oksennusfobian aiheuttamista paniikkikohtauksista monta, monta vuotta. Ja ihan yhtäkkiä ne loppuivat tämän ihanan ihmisen ansiosta! Elämääni tuli kuitenkin muita vaikeita asioita pinnalle tässä vuosi sitten. Oikeestaan ne asiat on aina ollu läsnä mun elämässä mutta nyt ne alkoivat taas haitata elämää. Ehdin käymään tällä samaisella ihmisellä nyt vain kolme kertaa. Jo ekalla käynnillä hän kertoi jättävänsä työnsä terveysasemalla ja jatkavansa omaa yksityistä vastaanottoa psykoterapeuttina. Olin tietenkin pettynyt ja surullinen, kun tämä elämääni jo parantanut ihminen lähtee pois. Eikä minulla nykyisessä elämäntilanteessa olisi varaa käydä hänen omalla vastaanotolla. Kuukauden päästä olen menossa tälle uudelle ihmiselle. Koitan pitää mieleni avoinna ja toivoa että hän on yhtä hyvä kuin tämä edellinenkin. Ärsyttävintä tässä asiassa on se, että joudun kertomaan kaiken elämästäni alusta alkaen tälle uudelle. Siinähän menee jo melkeen kokonainen käynti pelkästään elämäntarinan kertomiseen. Pakko miettiä valmiiksi niitä vaikeimpia asioita mitä haluan käsitellä. Niitäkin on kuitenkin paljon.