[vastaus]
tee lukujärjestys, johonka merkitset seksin harrastamiseen varatut ajat ja jaa tämä lukujärjestys kumppanillesi, harjoittele itsepuolustustusta. Lukujärjestystä kannattaa aluksi noudattaa säännöllisesti, mutta meille ihmisille tavanomaiseen tunnetilojen vaihtelevuuteen vedoten myöhemmin voi sanoa lukujärjestyksen ulkopuolellakin seksin harrastamisen olevan nyt sopivaa, kuten lukujärjestyksen sovittuina ajankohtina voi kieltäytyä sovitusti yhteisesti sovitulla eleellä sanalla tms.

Hallansuru kirjoitti 5.7.2012 22:19

raju asia tämäkin heittää tänne.ikäviä kokemuksia ne on mut ois kiva jakaa tuntemukseni muiden saman kokeneiden kanssa. ☹️

itselleni tapahtui tämä ikävä asia kahteenkin kertaan.toisen kerran yksi mies ja toisen kerran useempi.

nyt voin sit puhuu tästä koska pakko purkaa tää ylös.olin vaiti viikkokausia näistä.ja se alkoi niin ahdistaa kovin että tartten nyt jotain vertaistukea....en selviä muuten, sattuu liikaa.😭😭

joskus tuntuu et oma mieskin käyttää hyväks eli vaikken haluis välttämättä se silti sit haluaa ja tekee mitä tekee 😞 en uskalla sanoa vastaan.mitä teen?

😯🗯️ kohtalotovereita?

Eikö olisi helpompaa puhua asiasta miehelle suoraan sen sijaan, että laatisi jonkin taulukon siitä, milloin seksiä harrastetaan? Jotenkin monimutkaiseksi menee...

Jos mies ei kunnioita naisensa toiveita ollenkaan, niin aika karmivaa minun mielestäni. Tai eikö hän nyt eleistäsikään muka huomaa, että ei näytä olevan nyt kovin halukkaalla tuulella tuo nainen?

Kyllä sun varmaan jollekin pitäisi pystyä puhumaan tuosta... Tai jotenkin käsittelemään asiaa. Ei ole itsellä kokemusta raiskatuksi tulemisesta, mutta voin uskoa, että maailmankuva aika paljon järkkyy tuollaisen kokemuksen jälkeen. Kokemuksista voi aina selvitä, mutta voimia se varmasti vaatii.

Raiskauksista lukee kokoajan jossain, niistä puhutaan kaikkialla milloin milläkin tavalla. Mutta koskaan, ihminen joka sitä ei ole kokenut, ei pysty tietämään miltä se tuntuu.

Minut raiskattiin 15vuotiaana, ja juuri silloin arvostin vain sitä että minua kuunneltiin, jos itse halusin puhua. Väkisin puhuminen ei onnistu, eikä pahoittelut tuntuneet miltään, oikeastaan vain sattuivat enemmän, sillä tiesin ettei kukaan oikeasti tiedä mitä olen kokenut.

En vieläkään ole käynyt asiaa kokonaan läpi, vaikka käyn terapiassa. Ainoastaan tuomarin edessä, eli pakosta, olen puhunut asiasta. Vaikeinta oli kuitenkin odotus.

Minua pelotti, häpesin itseäni, mutta yritin unohtaa ja päätin että selviän.
Unohtaminen oli jokatapauksessa vaikeaa, sillä tiesin että oikeudenkäynti on vielä edessä, sitä odotin yli vuoden. Kun viimein asia oli käsitelty, ja pääsin jatkamaan elämääni, oikeastaan aloittamaan alusta. Sain kesän alussa kutsun hovioikeuteen, jonka jälkeen romahdin täysin. Pelko ja häpeä valtasivat minut taas, enkä voinut uskoa todeksi sitä, että joudun taas käymään monen vuoden jälkeen asian läpi uudestaan.

Käräjäoikeudessa en oikeastaan pystynyt ajattelemaan, kerroin totuuden ja suljin tunteeni pois. Mutta hovioikeudessa, romahdin tuomarin edessä ja nähdessäni miehen, en pystynyt enään...itkin, itkin ja itkin. Puheeni oli kuin puuroa, tärisin ja pelkäsin että pyörryn.
Tuomari oli ymmärtäväinen, ja päästi minut pois salista kun oli syytetyn vuoro puhua.
Kuitenkin sain kuulla myöhemmin että päätöstä odotetaan syyskuuhun asti.

En siis vieläkään ole päässyt jatkamaan elämääni kunnolla, lähes jokapäivä tuntuu ettei tämä lopu koskaan, enkä selviä. Minulla on onneksi rakastavat vanhemmat, jotka ymmärtävät ja auttavat. Ja vaikka en asiasta paljoa puhu terapiassa, tiedän että terapeuttini kuuntelee, kun olen valmis puhumaan.

Häpeä on kadonnut, olen ymmärtänyt että minä en ole syyllinen.
En olisi voinut tehdä mitään toisin. Kuitenkin asia vaikuttaa elämääni liikaa, itseluottamukseni on kadonnut, samoin kuin luottamukseni ihmisiin.
Ennen olin sosiaalinen, pidin koulunkäynnistä ja olin kavereiden kanssa vapaa-ajalla. Nykyään, minulla ei ole kuin pari kaveria, peruskoulun jälkeen olin vuoden kotona, sen jälkeen puolivuotta ammattikoulussa, mutta taas vain kotona. Välillä pelkään ettei minulla ole mitään, eikä ketään ja pelkään, etten selviä.

Ajattelin että en pysty enkä halua keskustella asiasta ihmistenkanssa, jotka ovat kokeneet saman, mutta ehkä se voisi auttaa? Että voisin olla taas, oma itseni?

Hei!

Raiskaus on yksi isoimmista traumoista, jonka ihminen voi kokea. Se on kokemuksena niin pelottava ja minuutta hajottava, että useimmille uhreille ensimmäinen ajatus on, että haluaa yrittää unohtaa koko tapahtuman ja välttää sen ajattelua viimeiseen asti. Raiskaus aiheuttaa uhrille kuitenkin paljon erilaisia oireita, jotka eivät anna unohtaa. Tällaisia ovat muun muassa ahdistus, vihan tunteet, voimakkaat pelot, syömis- ja uniongelmat, keskittymisvaikeudet, vaikeudet läheisyyden ja seksuaalisuuden alueilla jne. Raiskaustrauma on hoidettavissa, mutta siihen on hyvä saada apua.

Ensi viikolla torstaina 14.3. klo 16 - 18 pidetään liveryhmä, jossa aiheena on Seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö - tukea uhrille. Ryhmä on tarkoitettu nimenomaan seksuaalista väkivaltaa kokeneille. Ryhmässä tukihenkilöinä toimii kolme Välitä-hankkeen (seksuaaliväkivaltatyön verkostohanke) työntekijää.

Tulkaa rohkeasti mukaan keskustelemaan!

Lämpimin terveisin
Enni, Välitä-hankkeesta

Kamalaa ajatella miten toinen ihminen voi väkisin tehdä jotain niin toista henkisesti tuhoavaa toiselle. Itsekin olen joutunut useita kertoja tilanteisiin, joissa henkisellä tai lievällä fyysisellä alistamisella on pakotettu, käytetty hyväksi ja syylistetty. Se turmelee kuvan itsestä, aiheutti luottamuspulan ja pelkoa sekä on helposti uudestaan hyväksikäytettävissä ennen asioiden käsittelyä.

Ne tapahtumat palaa mieleen aina vaan uudestaan ja uudestaan. Olo ihan karmea! Kaikki on hajalla ja ihan rikki! Toi kaikki on liiankin tuttua minullekin ja tapahtumat vaikuttaa vielä vaan. Harvassa vaan on ne ihmiset joille voi mitään kertoa näistä jutuista. Olen joskus yrittänyt ja oppinut ettei aina ole hyvä puhua pahimmista. Avun saaminen tuntuu olevan hirveen vaikeeta ja silloin sitä vaan jää pyörittelemään näitä juttuja, tapahtumia omassa pienessä, sekavassa, pelkäävässä mielessä. Se rikkoo koko elämän! 😭

Hei ja tiedoksi kaikille raiskatuille,

Tällä viikolla Tukinetin liveryhmässä on jälleen mahdollisuus keskustella aiheesta. Tiistaina 20.8. klo 18-20 pidettävässä liveryhmässä on teemana: Seksuaalinen väkivalta ja hyväksikäyttö -tukea uhrille.

Liveryhmän ohjaajina toimivat Setlementti Naapuri ry:n Välitä! -hankkeen asiantuntijat.

Tule rohkeasti mukaan jakamaan ajatuksia toisten vertaisten ja Välitä! -hankkeen asiantuntijoiden kanssa!

Inna kirjoitti 12.3.2013 8:58

Ne tapahtumat palaa mieleen aina vaan uudestaan ja uudestaan. Olo ihan karmea! Kaikki on hajalla ja ihan rikki! Toi kaikki on liiankin tuttua minullekin ja tapahtumat vaikuttaa vielä vaan. Harvassa vaan on ne ihmiset joille voi mitään kertoa näistä jutuista. Olen joskus yrittänyt ja oppinut ettei aina ole hyvä puhua pahimmista. Avun saaminen tuntuu olevan hirveen vaikeeta ja silloin sitä vaan jää pyörittelemään näitä juttuja, tapahtumia omassa pienessä, sekavassa, pelkäävässä mielessä. Se rikkoo koko elämän! 😭

Minulla on samanlaisia kokemuksia raiskauksesta ja toivon, että saat pahaan oloosi helpostusta! Minut raiskattiin viime vuonna ulkomailla ja kokemuksesta johtuneen järkytyksen myötä valmistumiseni ammattikorkeakoulusta viivästyi ja moni ihmissuhteeni loppui, kun he syyttivät minua tapahtuneesta. Minulla on edelleen paniikkikohtauksia ja takaumia päivittäin, mutta olen päässyt ammattiapuun työstämään niitä. Ikävää kuulla, että ihmiset ovat reagoineet asiaan ikävästi, minulle on sattunut samaa, mutta onneksi läheiset ystävät ovat suhtautuneet asiaan tukien ja asiallisesti. Onko lähelläsi esimerkiksi psykoterapia-palveluja, joissa voisit saada tarvitsemaasi tukea? Toivottavasti saat kaiken mahdollisen avun mitä tarjolla on, raiskaus ei ole koskaan uhrin vika ja et ole tehnyt mitään ansaitaksesi sitä.