Hei,
Jokainen laitoksen ihminen mainitsi tämän sivuston aina jossain vaiheessa niin ajattelin hieman tutustua ja kokeilla saisiko myötätuntoa ja ymmärrystä täältä. Edes uusia tapoja ajatella asiaa..
Luvassa aika perinteinen, mutta itseäni erittäin paljon satuttava tarina minun ja tyttöystäväni erosta.
Olin 16 vanha, lukion ensimmäisellä luokalla. Minulla oli muutama erittäin hyvä ystävä joista kaksi kävi samaa kouluakin, mutta heitä loppujenlopuksi harvoin näki. Koulu oli hieman hankalaa näin keskivertoa ehkä hieman huonommalle opiskelijalle ja stressiä kovasti iski. Niin kuin varmasti jokaisella lukiota käyvällä tai käyneellä. Elelin sellaista elämää joka sillon nyt tuntui juuri hyvältä ja letkeältä tavalta olla – Kouluun, koneelle, nukkumaan, jne. Päiviä ei oikeastaan voinut erotella, että milloin tapahtui mitäkin, koska ne olivat niin samanlaisia. Myöhemmin sitte huomasi mitenkä surkea tämä oikestaan olikin. .
Tuli se päivä, kun oli englantia ja istuuduin yksinäni luokkaan muiden tuntemattomien sekaan. Koulussa jo muutaman viikon ollut uusi tyttö läheiseltä paikkakunnalta istuutui lähelläni olevaan pulpettiin. Mielessäni sanoin, että ompas siinä kaunis ja mukavan oloinen tyttö. Muutamaan otteeseen vilkaisin vasemmalleni tyttöön päin ja kerran sitten näin miten hän katsoi takaisin ja antoi pienen hymyn. Iloitsin näinkin pienestä asiasta vaikken sitä nyt ulospäin näyttänytkään. Kukaan ei ollut ikinä niin hymyillyt minulle, kiittänyt tai mitään kohteliaisuuksia yleensäkkään sanonut.
Tässä sen enempää yksityiskohtia ja turhaa tunnelmaa luomatta skippaan nyt siihen kohtaan jossa oltiin se perus tutustuminen ja pieni kipinä jo käyty läpi.
Senaikainen saldo meni yleensä alta aikayksikön kun tuli näpyteltyä sitä viestiä niin tuhottomasti hänelle. Olin hieman ujo, kuten myös hän. Koulussa aina kahdestaan oleskeltiin ja juteltiin, lopussa jopa kädestä pidettiin ja oltiin astetta lähempiä ystävyksiä. Olin iloinen.
Jossain vaiheessa sain tietää, että hän seurustelee jo jonkin vuotta nuoremman kanssa joka asuu samalla paikkakunnalla kanssaan. Pieni pettymys, mutta ymmärrettävää sinänsä. Tiesin tässä vaiheessa mihin vetää rajan sen ystävyyden suhteen. Myöhemmin tuli aika, jolloin kyseinen tyttö läheni ehkä astetta enemmän kanssani, mutta onnekseni(?) en sitten ruvennut sitä viemään eteenpäin sen enempää. Tai toinen selitys, että koska jäädyin tilanteen tullen vain. Jokatapauksessa, en pettänyt omia periaatteita enkä myöskään hänen poikaystäväänsä.
Puhun tästä lähtien Essistä (tyttöystävä) **Nimi muutettu**
Essi sitten laittoi jossain vaiheessa netissä viestiä jossa sanoi itkeneensä koko päivän, koska hänen poikaystävänsä oli lukenut joitain minun ja Essin viestejä. Viesteissä Essi kyseli, että mistä pojat tykkää ja jotain, että minkalaisesta asennosta olis hieno ottaa kuva yms. Ymmärrän tässä vaiheessa poikaystävän suuttumuksen täydellisesti. Hoidin sitten tämän poikaystävän kanssa asiat kuntoon, että hän lopetti tämän ”huora” maineen levittämistä Essistä koulussaan.
Oltiin jo kohtuullisen pitkään oltu kavereita ja sitä samaa rataa koulussa ja tekstailua normaaleista asioista, ei siis mitään flirttailua tjsp pettämistä..
Sitten tuli se päivä, kun Essi ei suostunut katsomaan silmiin, eikä katsomaan silmiini. Mietin, että mitä olen tehnyt väärin, mutten keksinyt ainuttakaan syytä tähän. Oli hieman orpo olo, kun vanhat kaverit jotka olivat ikävä kyllä jääneet hieman taka-alalle Essin takia, olivat nimenomaan siellä etäämmällä. Olo oli kuin olisi pitänyt madella nöyrästi takaisin sinne ja sitten alkaa selittelemään, että se ei puhukkaan mulle enää. Noh, menetin silloin kaverin, en tyttöystävää. Myöhemmin sitten kun lukuvuosi vaihtui, tuli Essin poikaystäväkin samaan lukioon. En niitä sen erityisemmin nähnyt. Myöhemmin huomasin vain, että Essiä ei näy enää missään.. Opettajat kysyvät minulta, että ”tiedätkö missä Essi on?”, ”Tiedätkö Essistä mitään?”. En tiennyt yhtään mitään nimenomaan.
Kuukausia kului toisensa perään. En ollut mitään erityistä itsessäni huomannut, mutta kun muut alkoivat toimivia suhteita saamaan aikaan, huomasin olevani aika yksinäinen. Tyttöystävä usein eristää muista kavereista syystä tai toisesta. Tässä vaiheessa muistelin, että mitenkä hauskaa ja kivaa oli yleensäkkin olla Essin kanssa koulussa ja jutella. Noh, siitä alkoi sitten tämä piilevä masennus ja armoton tylsistyminen. Alkoi koulu menemään entistä huonommin. Kävin psykologillakin tämän masennuksen takia. En silloin vielä arvannut mikä olikaan sen oikea syy. Luulin, että se on syksyn ja stressin tuomaa. Tämän kuitenkin aika korjasi, ja asia unohtui. Jatkoin elämääni, hieman tylsää sellaista normaaliin tapaan.
Viime syksynä, kun ajatukset palasivat yksinäisyydestä ja stressiä tuli, otin itseäni niskasta kiinni ja menin sinne peristeiseen facebookkiin, kaivoin Essin sieltä ja laitoin viestiä vain, että ”Miten menee?”. Puhelinnumeroa en tiennyt.
Kesti noin viikko, ja hän vastasi. Sitä seurasi nämä perinteiset ”Miten menny, mites muute, missä opiskelet,….”. Asiasta toiseen, sanoin jossain vaiheessa Essille, mitenkä oli ollut aivan uskomaton ikänä häntä. Essi häkeltyi tästä hieman ja alkoi sitten ikuisuuden kestänyt keskutelu asiasta ja kerroin myös miten oli alkanut mennä alamäkeen hänen lähtönsä jälkeen. Myötätuntoa hieman sieltä irtosi, iloitsin. Kysyin sitten, että miksi hän aivan yhtäkkiä vain katkaisi koko (kaveri)suhteen tuolloin lukiossa. Hän sanoi luulleensa minun olleen hänelle jostain syystä vihainen(?). En nyt mikään mestari ole tai vieläkään ole naaman lukemisessa, mutta kai nyt sen kuka tahansa näkee, jos toinen katsoo sinne kello neloseen alakulmaan kädet puuskassa ja näyttää sellasta naamaa mitä nyt kyseisiin eleisiin voisi liittää, että toinen on jostain syystä vihainen tai välinpitämätön. En kuitenkaan tätä asiaa alkanut tuolloin sen enempää paisuttamaan. Olin iloinen, että edes puhevälit olin saanut takaisin Essin kanssa.
<[kysymysmerkki suluissa meinaa epäkohtaa jossain asiassa joita pyöritellyt päässäni tähän hetkeen asti.] Selviteltiin asiat ja kuulumiset sen ajan väliltä joka oli ollut poikki. Kummatkin oltiin kutakuinkin kärryillä missä mennään. Otin jossain vaiheessa vielä esille sen mitenkä kova ikävä oli iskenyt ja jopa masennuskin sen takia. Essi sitten ehdotti tapaamista paikkakunnallaan. Idea toteutettiin pikimmiten, koska oli kova ikävä sinäkin hetkenä ja teki mieli jutella kasvotusten muutenkin. Aikaa kului, oltiin muutamat kerrat tavattu sen jälkeenkin ja Essi oli meilläkin käynyt. Pientä säätöäkin oli havaittavissa, kun, noh, kosketteli ehkä hieman kyseenalaista paikoista. Sen kummempia yksityiskohtia, tätä siis tapahtui. Sitten tuli esille ihan suhde ja tällaiset, niin Essi sanoi olevansa jo parisuhteessa. Kolaus, jälleen. Oli tuo kuitenkin sinänsä ymmärrettävää, koska olihan viime tapaamisesta jo aikaa kauankin. Hieman jäi jopa häiritsemään tässä vaiheessa, kun ajattelin hieman syvemmin asiaa, että Essi oli kosketellut vaikka oli jo suhteessa jonkun kanssa(?). Tämä oli oikeastaan toinen kerta jo, kun Essi tekee tällaista melkein pettämiseksi luokiteltavaa. Aikaisemmin niillä viesteillä ja lähentelyllä, nyt jo koskettelulla ja kyseenalaisilla viesteillä. Hieman häiritsi tämä kyllä, koska omalla kohdalla oikeastaan nollatoleranssi kaikkia pettäjiä kohtaan. Jokatapauksessa, nielin kuitenkin tappioni ja olin tyytyväinen, että eipähän ole Nina yksinäinen ja itse jatkoin toiveikasta elämääni hyvän kumppanin toivossa. Tämä tosin tuntui hieman vaikealta yhtälöltä sulattaa, sillä en ollut mikään ns. bilehirmu joka öykkäröi hienkatkuisissa kotibileissä tai muutenkaan ”hengaa” jossai ”huudeilla”. Ajatuskin tuntui naurattavalta. Koulukin oli sen verran pieni, että siellä ei nyt ollut ketään omasta mielestäni. Ja älkää nyt käsittäkö väärin, että menisin jonkun ”Pakko olla” listan kanssa ja valikoisin vain ne huippuyksilöt tytöistä. Ei vain yksinkertaisesti ollut sellaista samaa tunnetta, mikä Essiä kohden oli. Eikä ihan käytännönsyistäkään olisi onnistunut mikään kenenkään kanssa sieltä. Essiin oli niin helppo vain samaistua. Jossain vaiheessa Essi sitten kysyi, että harmittaako kun se olikin suhteessa. Vastasin rehellisesti, että kyllä se vähän, mutta ei nyt sillein, että haittaisi kuitenkaan. Noh, ei siinä mitään. Aikaa kului taas hieman, oltiin keskusteluja ja satunnaisia tapailuja jatkettu. Essi sitten ilmoitti, että oli eronnut nykyisestä poikaystävästään. Olin hämilläni ja peloissani hieman, että ei kai Essi minun takia eronnut. Kysyin, että miksi hän erosi hänestä. Essi sanoi, että hänen inttiin lähtö ja se ensihuuman katoaminen olisi ollut syynä. Tässä vaiheessa mietin, että ehkei nyt vaan kaikilla natsaa ja näin käy sitten joskus. Tämä meidän kaverisuhde sitten alkoi kyseisen tapahtuman johdosta hieman lähentymään ja jossain vaiheessa sitten.. tuli nämä suhdeasiat puheeksi ja mitenkä(köhän)/toimisko meidän välinen suhde mitenkään. Sen enempää oikeastaan ajattelematta hänen entistä suhdettansa, sanoin, että se käy kyllä minulle. Essi sanoin kuitenkin tarvitsevansa aikaa eron johdosta, jonka ymmärsin kyllä täysin. Kuitenkin.. kesti muutama päivä, ja ilmeisesti suruaika olikin jo ohi ja hän oli valmis jatkamaa eteenpäin (?). Ilosta ratketakseni otin Essin vastaan ja näin hienosti sanottuna, hän nosti minut sieltä kuopasta jossa ahdistus, masennus ja suru on. Arki jatkui ja suhde Essin kanssa vakiintui. Meille tuli yhteisiä asioita paljon ja pääsin hieman tyttöjenkin ajatusmaailmaan tutustumaan. Olihan Essi ensimmäinen tyttöystäväni. Elokuvissa käytiin, osteltiin vaatteita, käytiin syömässä, nukuttiin yhdessä saman peiton alla. Omat vanhemmatkin näyttivät olevan iloisia puolestani. Saatuani autokortin hain Essin vielä useammin meille. Seksielämäkin toimi. Tai no, sillon kuin toimi.. ensikertalaisena siinäkin, oli minulla kovia tai erittäin kovia suorituspaineita. Tämän Essi ymmärsi ja tuki asian suhteen ja olin helpottunutkin siitä. Paineet tulivat myös siitä mitenkä Essi kovasti sanoi hormoonien laittavan hänet liikkeelle ja halukkaaksi yms. Pientä ahdistusta alkoi tässä vaiheessa jo tulla entisestään joka pönkitti paineita sitten itse tilanteessa. Ideana tässä se, että jos ja kun ei onnistukkaan niin lähtisikö Essi muualle ”hormoonien” takia. Harrastamaan seksiä siis. Välimatkaakin on 34km meidän välillä ja käy tietenkin toista koulua ja useimmat Essin kavereistakin on poikia. Ei niinkään mielikuvan saatuani kuvauksista uhkia, mutta kuitenkin… Asiasta toiseen, onnistumisia tuli seksielämänkin suhteen. Helpotti hieman, että ompahan edes sillon tyytyväinen kun onnistuu ja vähän omaakin itsetuntoa kohentaa. Tässä vaiheessa ollaan vielä myrskyn silmässä, on tyyntä. Rakkauteni Essiin on enemmän kuin vakaa. Kuvitelmat tulevaisuudesta alkaa hahmottua ja jaan hänen kanssaan enemmän kuin monta samaa kiinnostuksen aihetta. Sitten, kuvioihin tulee tämä Henri.. *Nimi muutettu*. Essin 2 vuotta vanha kaveri, 5 (viisi) vuotta vanhempi. Asuu samalla paikkakunnalla kuin Essi, työskentelee vartijana ja opiskelee poliisiksi. Asiat lähtevät muidenkin epäkohtien takia epäilyttämään yhdisteltyäni muutamia asioita. On 23. päivä, ollaan menossa nukkumaan Essin kanssa. Tunnelma on rauhallinen ja jouluinen. Mieltäni kuitenkin se ahdistaa, kun Essillä oli ollut syntymäpäivät aiemmin ja täyttänyt 18. Henri oli sitten ehdotellut Essille, että heidän pitäisi juhlistaa asiaa vaikka juomalla alkoholia, kierros kuppilassa, pelata. Kuulostaisi ideaaliselta tavalta jos kyseessä olisi vaikkapa tyttö Essin kohdalla joka olisi kysynyt. Tai poika kysynyt pojalta, mutta ei.. Poikana tiedän, että vaikka olisikin kunnon kansalainen, niin kyllä se silti käy ennen tai ainakin jälkeen juomisen, että jos ”onnistaisi”. Pelkästään tuollainen hyväksikäyttäminen kuvottaa ajatuksena minua. Ja varsinkin silloin ajatukseni alkoivat harhailla siellä kauhun ja paniikin alueella, että ei hyvänen aika jos näin on tapahtumassa. Essin kertomuksien mukaan kyseinen Henri, 22v, oli ”3/10, inhottava ja liian vanha”, joka panee kaikkia naisia ja herättää ne aamuisin sitten sängystään jotenkin perinteisesti, kuten kysymällä ”Ottaako huora puuroa?”. Kyseessähän on siis täysi SAASTA, anteeksi vain kritiikkini tätä limanuljaskaa kohtaan. Asiat mitä Essi oli sanonut Henristä eivät jättäneet rauhaan. Koko ajan pyöri mielessä se, että jos se vaikka hakee Essin autollansa tai se ite lähtee sen luo eikä kerro siitä.. Kysyin sitten Essiltä hänen tultuaan vessasta, että eihän teillä ole mitään juttua mielessä tai ollut aiemmin. Tässä vaiheessa Essi katsoi halasi, katsoi silmiin ja sanoi ei. Ja miksi ei, niin sitä listaa jatku pitkään.. ”3/10 kokonaisuus, lyhyt, liian vanha….”. Sanoi heidän olleen vain kavereita. Kertoneensa hänelle jo heti alusta, ettei ole kiinnostunut mistään sellaisesta. Eli seksistä. Essi nukahti viereeni, itse en saanut ajatuksieni takia unta. Kaikki pyöri mielessä. Tässä vaiheessa teen tunnustuksen, ja kerron.. ikävä kyllä.. anteeksi.. ottaneeni Essin kännykän ja katsoneeni viestejä. (Kritiikkiä saa kyllä antaa, mutta punnitkaa nyt hyvät ihmiset asioita tämän luettuanne.) Lähdin pois huoneesta lukemaan viestejä. Selasin Henrin kohdalle… Se tunne, kun veri katoaa kaikista raajoista, tulee kylmä ja alkaa vapisuttamaan.. ajatukset häviävät ja sekoavat keskenään, mistään ei saa selkoa. Suru, inho, ikävä, viha, pettymys, itsekritiikki.. Kaikki yhtäaikaa. ”Onkos tullu pesää?” > ”No ei nyt pitkään aikaan :/”, > ”Millon viimeks : D”, ”No sillonkun me”, > ”:o ai siitä on nii kaua”. Ajatukset tätä kirjoittaessakin alkavat karkailemaan, kun kirjoitan noita.. aivan _uskomattoman_ hirveä, kamala tunne. Käsi vapisten selasin kuitenkin lisää viestejä.. ”Olispa mies ;___;”, ”Pitäisköhän alentaa kriteerejä”, ……… Ei ollut koko seurustelun aikana.. kertonut sille, että se seurustelee. ”Sul oli vähän liian iso”, ”No ottaa rauhallisemmin ens kerralla”, ”hyvinhän se näytti autossakin onnistuvan”…. Tuntuu hirveältä kirjoittaa näitä.. Se saasta, joka on niin hirveä mitä Essi kertoi, pani mun tyttöystävää. Autossa. AUTOSSA. Se, joka nai kaikkia. Kohtelee niitä naisia kun paskaa. Se pani Essiä.. Mun ensimmäistä tyttöystävää, ensimmäistä rakkautta, ensimmäistä henkilöä jonka kanssa ei ollut mitään salattavaa omalta kohti. Ei yhtään mitään. Luotin Essiin enemmän kuin mihinkään ennen tätä. Ja se mikä tästä saa itseni entistä surullisemmaksi, vaikka en uskonut että voisi, on se, että olin tuona päivänä myöhästynyt bussista autokoulun takia jonka piti viedä mut sinne Essin luokse. . . Essiä panetti ja se soitti sille Henrille sitten.. ja ne pani autossa…
Yksityiskohtia on, mutta en todellakaan halua kirjoittaa niitä.. Sen voin kertoa, että tuon jälkeenkin oli viestejä jotka oli suoraan melkeinpä ehdotuksia.. Muiden poikien/miesten viestejä en edes halunnut lukea..
Menin takasin huoneeseeni, laskin Essin puhelimen takaisin kohdalleen. Eräs kyseisistä viesteistä oli auki siinä. Herätin Essin nimellää, melkein murtuen sen shokin keskeltä. Essi nousi unisena. Kysyin: ”Rakastatko sää mua?”. Vastasi siihen: ”no joo, eihän tää muute varmaa toimis.” Sen jälkeen pyysin Essiä ottamaan kännykkänsä ja avaamaan sen. hän nosti sen, painoi jotain ja laittoi kiinni takas ja oli hiljaa. ”Mitä?” Tässä vaiheessa hieman kiivastuin ja toistin keskellä yötä hänen kysymyksensä. Sanoin: ”Haluutko, että mää näytän sulle mistä on kyse??” Esitti tässä vaiheessa unenpöpperöistä ja että ei mukamas älyäis pointtia ku just oli sen viestin nähny. Ne viestit jotka on palanu mun verkkokalvoon kiinni. Otin puhelimen sitten siitä pöydältä ja olin avaamassa sitä, kun Essi jo tuli sieltä ja repi sen takas. Tässä vaiheessa ilmoitin, mitenkä mahtava joulu tulee olemaan. Ja ei pelkästään joulu, vaan niin pitkään kun tää pyörii mielessä, eli erittäin, erittäin kauan… Aukesin, että näinkö sää palkitset jos on joku joka rakastaa ja välittää, tekee mitä tahansa sen puolesta.. ”no mun mielestä se on ok jos siin ei ole tunteita mukana, olisit sääki saanu painaa jotain toista naista jos siitä olis sovittu vaa etukätee.(?)” Tämä on se suurin epäkohta mikä pyörinyt mielessä.. Mun parhaan kaverin sisko, iältään sama kuin minä, oikein mukava ja kiltti kaikille, antoi mulle ja kuten myös 30 muulle oman koulukuvansa. Sellainen pieni tarrakuva. Niin tästä Essi suuttui ja raivos aivan hirvittävästi.. toinen esimerkki vielä se, että kun mua pyydettii wanhojen tansseihin niin tapahtui sama ilmiö. Kaksi aivan mitätöntä asiaa ja KAUHEA raivokohtaus. Mustasukkaisuutta havaittavissa yli asteikon. Ja sitten on ”ok panna jos siinä ei ole tunteita mukana”. Siis mitähän helvettiä.. Tuossa ei ole mitään logiikkaa..
Aamu koitti, unta kokonaiset 2 tuntia jotka ihme kyllä sain. Puen päälle ja alan itkemään taas sängyn reunalla. Auton olin jo sinä yönä laittanut lämpeämään. Essi pakkasi, otti mun ostaman hajuveden, synttärilahjansa laukkuunsa. Äiti vielä tietämättömänä toi kaksi somaa pussukkaa Essille synttäri ja joululahjaksi ennen kuin lähdin viemään Essiä kotiin.. viimeistä kertaa. Vieläkin joitakin hänen tavaroitaan täällä.. ei hyvänen aika..
…
….
Vaikka kenelläkään ei ole mitään perusteita ottaa mun sanaa todesta, mutta oon niin rehellinen, mukava ja kiva ihminen kun vain voi olla. En tuomitse ketään turhasta, olen järkevä ja erityisesti lojaali kumppania kohtaan.. Kun sanotaan, että mitenkä miehet on sikoja ja paskoja yleensäkkin ihmisinä niin se saa aina pienen vihanpurkauksen sisällä aikaan. Sitä kuulee jatkuvasti, että mitenkä ei ole täydellistä miestä missään blaablaa.. Jos sen rahan ja mallin uran jättää pois niin sanoisin olevani aika perikuva esimerkillisestä kumppanista. Rahat jotka sain, käytin Essiin, tuin kaikessa ja näin sitä vaivaa jota halusinkin nähdä suhteen eteen. Sen kummemmin kuvailematta ja luomalla mielikuvaa, voin sanoa, että mieliala on enemmän kuin alhaalla. En nukkunut kolmeen päivään tapahtuman jälkeen. Joulu oli täyttä helvettiä. Ei hymyilyttänyt, ei ollut kivaa, en osannut olla kiitollinen mistään vaikkakin kyllä tavan mukaan kiitin kaikesta, kuten yleensäkkin kaikesta.
Olin rehellinen, luotettava ja varsinkin lojaali. Mulla ei ollut mitään salattavaa. Mitä tein väärin? Myöhästyin bussista?
Mun luottamus jokaiseen ihmiseen, arvostus mistään, kiitollisuus mistää ja varsinkin ilo mistään on kadonnu. Seuraavaks 9kk lääkkeitä vakavaan masennukseen ja unihäiriöihin. Ja vaikka kuinka emolta kuulostaakin, niin on käsivarsikin saanut kokea hieman puukon terävyyttä. Psykologit, tohtorit ja psykiatrit on varannu kalenterinsa täyteen mua varten. Tuntuu kivalta laittaa veri vuotamaan ja piirrellä sydämiä ja Essin nimeä pitkin suihkun seiniä. Saattoi säikähtää vanhemmatkin pahemman kerran kun löysivät lavuaarin yltäpäätä veressä ja minut istumassa lumihangessa ilman kenkiä ja ulkovaatteita. Kaipaan vaan niin pahasti sitä tunnetta, että joku OIKEESTI välittäis musta, jotain mukavaa tyttöä kainaloon jonka viereen vois nukahtaa.. jotain jonka kanssa olla. Joku joka rakastaa kans takasin.
Jotain tästä nyt jäi.. mutta jos nyt tulee mieleen jotain kysyttävää niin kysykää. Mulla ei ole muutakaan tekemistä kun miettiä näitä asioita ja hajota koneella. En ole varma tän tekstin loogisesta järjestyksestä tai toteutuksesta, mutta kai siitä nyt jotain pointteja saa selville. Pelkään vaan, että kilahdan lopullisesti ja teen jotain peruuttamatonta.
☹️
Eräässä vanhassa laulussa sanotaan; "ei mistään saa niin armasta heilaa kuin toisen tähtehestä" Ei ole laulun tekijä tainnut ajatella mitä kaikkea noihin sanoihin voikaan sisältyä.
Kaikki kokemasi on ollut kamalaa ja kun on kysymys ensirakkaudesta se sattuu ja sen muistaa. - Omakokemukseni on ensirakkaudesta "invalidisoinut" minut loppuelämäksi MUTTA tänäpäivänä olen onnellinen kaikista kokemuksistani viisaampi ja voisin sanoa että ymmärrystäkin on keskivertoa enemmän. "anteeksi annan unohda en" olen kuullut mutta voi nuo asiat joskus unohtaakin sillä tuo toinen ei ole ansainnut minun kokoaikaista muistamista ei todellakaan.
Olet nuori ja haavoitettu mutta tiedän kokemuksesta että paranet suruistasi ja selviät elämässäsi sillä kaikki kokemasi vahvistavat sinua henkisesti. Tapahtuneita ei unohda mutta tilalle tulla asioita jotka valtaavat ajatuksesi pikkuhiljaa enemmän ja enemmän.
Itse koin ihmissuhdepetoksen ja se oli rankka kokemus nuorelle, mutta kun ajattelen näin; minä olin uhri en tekijä. Kun jatkan ajatusta - tuo tekijä on syyllinen en minä minähän olen uhri. Uhrina olen saanut apua niin ihmisiltä, ammattiauttajilta - Taivaanisältä - ennenkaikkea koska tiedän että Hän joka voi antaa unohduksen ja kääntää asiat parhainpäin, antaa uuden mahdollisuuden. Hän tuntee tarpeemme, vastaa heikkoonkin rukoukseen - rakkaus on Jumalanlahja - toivon että saat kokea sen.
I feel you bro
Naiset aiheuttaa paljon pahaa, mutta myös paljon hyvää.
Minäkin haluasin tuota ihanaa rakkautta mutta tuntuu että kukaan nainen ei jaksa sitä kauaa. Omasta erostani on jo 4kk en ole sen jälkeen vielä tuntenut rakkautta mutta olen jo kerran ihastunut. Tuntuu kumminkin että olisin itsekkin takertunut exään. On vaikea saada häntä mielestä.
Olen masentunut, omasta mielestäni se johtuu siitä että en osaa olla ilman tuota rakkautta. Haluan sitä lisää.
En kuitenkaan satuta itseäni vaikka itsemurha ajatuksia on.
Ymmärrän että sinun on helppo takertua Essiin mutta uskoisin että on vielä paljon parempaa ja paljon rakkautta minkä saat. Mutta yrityksen täytyy lähteä itsestäsi. Hymyile, tapaa ihmisiä, ryhdistäydy. Älä odota ihmettä, tai "rakkautta ensisilmäyksellä" vaan koita pitää mielesi vain ihmisten tapaamisessa. Vahva rakkaus voi myös kehittyä suhteen aikana, heti aluksi ei tarvitse tuntua niin voimakkaalta!
Itse olen ryhtynyt katkeroitumaan naisista. On tietenkin monia hienoa naisia joita arvostan mutta suurin osa ikäisistäni on teinejä joita voi katsoa vain lihana. Olen kuitenkin huomannut että teinitkin voivat olla mukavia mutta en vain pysty seurustelemaan tälläisen kaa. Sinäänsä minua ei edes kiinnosta irtoseksi koska se ei tunnu miltään verrattuna rakasteluun.
Koitan löytää itselleni sopivaa kumppania kokoajan. En tiedä onko tälläinen säälittävää mutta haluasin vielä kokea tuota ihanaa rakkautta jonkun kanssa. Katsele ympärillesi ja mieti ketkä voisivat olla sopivia juuri sinulle, ehkä löydätkin pari.
Muista ettei Essi ole sen arvoinen. Älä anna yhden ihmisen pilata elämääsi. Tiedän että on vaikeaa mutta yritä ja taistele loppuun asti.
Kokemasi järkytti oikeasti mieltäni. Toivon, että olet hengissä ja että selviät jossain vaiheessa kokemastasi. Minäkään en ole toipunut koskaan ensirakkaudestani. Tässä tositarina siitä, mitä minulle tapahtui kauan sitten. Ensirakkauteni käytös ajoi minut kierteeseen, jossa ainut mies johon voin luottaa elämässä on edelleen oma isäni. Luottamus miehiin on minulla todellakin vieläkin kadoksissa. Myös kihlaukseni purkautui äskettäin koska en enää luota. Ei vaikeus luottaa miehiin ollut alunperin hänen syytään, mutta hän pahensi käytöksellään traumaani. Siis tämä mies joka osti sormuksen. Lähdin silti. Enkä palannut. Reagoin siksi ruoalla edelleen. Kaverini eivät oikeasti onneksi tee siitä numeroa. Kyse nuoruudessani ei ollut siitä, ettenkö olisi ulkoisesti riittänyt. Kyse oli siitä, että olin menettänyt uskoni rakkauteen. Siihen, että minua rakastettaisiin ihmisenä. Nykyään ajattelen enimmäisestä poikaystävästäni (Olin 17 vuotias silloin), että jos hän kerran ratkaisevalla hetkellä valitsee toisen, minua kokeneemman tytön, joka on kaikkea muuta kuin itseään kunnioittava niin ei hän todellakaan ollut arvoiseni. Hän oli ulkoisesti myös tosi kaunis poika. Poika jonka moni tyttö halusi. Minä olin kokemattomampi itsestäni siinä tietyssä mielessä tarkka tyttö. Minäkin juoksin hänen perässään samoissa bileissä, vaikka hänellä oli jo tyttöystävä. Tämä juttu salattiin opiskelijapiireissä asti. Mutta mitä sitä salaaman, ei minulla ole naisena siinä mielessä mitään salattavaa opiskelijapiireissä. Olen se sama kunnollinen tyttö edelleen. Surullista, että kihlauksen purkauduttuakaan se uskollisin ja kunnollisin nainen ei saanut edes ihailua osakseen. Nostin ehkä haloon, mutta en kommentoinut. ei sinunkaan tarvitse.
Koska olen jo vanha ja viisaskin, nimittäin siinä, miten olisi pitänyt nuorena elää, että olisi oikein mennyt.
Se ensirakkaus tekee särkyessään paljon pahaa, särkee koko maailman, sillä hetkellä. Mikään ei oli vuosikymmenten saatossa muuttunut siinäkään, maailma muuttuu mutta ihmiset ei.
Katso ympärillesi, ehkä et tällä hetkellä näe kauas, mutta jonkin ajan kuluttua katseesi avartuu ja näet sen, miltä olet silmäsi nyt sulkenut. Tulee toisia tyttöjä, jotka eivät ole samanlaisia, kerran tulee se yksi ainoa. Ehkä jonakin päivänä ajattelet, mitä ihmettä siinä ihmisessä näit, miten hän oli muka niin erikoinen, että maailma kaatui, kun se loppui.
Mutta älä siirrä tuon kokemuksen kolhuja seuraavaan, avoimin mielin eteenpäin.
Tämmönen maanläheinen kommentti, että ainakin osaat kirjoittaa 🙂
Tarinaasi oli todella ihana lukea, vaikka aihe olikin suuresti sinua satuttava. Se oli kuin olikin loogisesti etenevä, ja vaikka se oli pitkä, olit valottanut kaikki tarpeelliset taustatekijät, jotta tunteisiisi on helppo samaistua. Kuulostan ihan joltain äidinkielen opettajalta, mutta olen niin vaikuttunut tarinoimistaidostasi nuoreksi mieheksi!
Ensirakkaus on lähes pahinta maailmassa. Vaikka rakkauden tunne on mahtava, huumaava, suloinen, niin usein ensirakkaus päättyy joskus, ja yhtään siihen ei osaa varautua. Ei OSAA. Helppojahan erot eivät ole myöhemminkään, mutta jotain tieto-taitoa muistiin on ehkä jäänyt. Ehkä.
Ja sitä toistuvaa "Miksi?"-kysymystä tulee kysyttyä, uudestaan ja uudestaan. Miksi kohtasit ihmisen joka sinua niin satutti? Miksi kaikki oli niin ihanaa ja sitten se päättyi näin? Miksi et olisi vain voinut elää onnellisena, ihanan ihmisen löytäneenä? Tai eron koittaessa, miksi se ei voinut päättyä yhdessä tuumin?
Näitä minä ainakin mietin aikoinani. Olin niin satutettu. Mutta elämä ei vain ole oikeudenmukaista, se satuttaa. Ja lujaa toisinaan. On vain löydettävä voimat ja syy porskuttaa eteenpäin. Aika nimittäin parantaa rakkaushaavat, näköjään 🙂👍
Jaksamista Jonder, sinä pärjäät kyllä!
Kiitos kaikille todella paljon rakentavista neuvoista ja kommenteista! Tuntuu hyvältä, että jotkut pystyivät jopa samaistumaan tunteisiini. Se on minulle hyvin tärkeää.
Hienoa Jonder. Kirjoituksesi oli mielenkiintoinen ja olet varmasti sisällöltäsi ihminen johon joku hieno tyttö jonain päivänä ihastuu ja rakastuu. Nyt olisi hyvä toipua rankasta kokemuksesta ja siihen toivon sinulle hirveästi voimia.🙂👍
Hei Jonder!
Hyvä, että olet hengissä. Kahta samanlaista tarinaa ei ole, mitä tulee rakkauteen.
Minusta olit miehenä tosi rohkea, kun uskalsit kirjoittaa tänne, miten sekaisin menit kyseisestä tilanteesta. Anna itsellesi aikaa, ja muista, että hän ei ollut ehkä sittenkään arvoisesi. Varmasti tässä maailmassa tulee olemaan joku, joka rakastaa vain sinua, ja jota sinä rakastat.
Rakkaus voi sekoittaa pään. Toiset ovat siitä avoimia, ja toiset eivät näytä millään ymmärtävän, että joku uskaltaa olla siitä avoin. Älä välitä myöskään niistä, jotka eivät ymmärrä, että kirjoitit noinkin suoraa tekstiä siitä, mitä oli tapahtunut ja miten reagoit. Toipumista!
Yli kaksi kuukautta on jo kulunut tapahtuneesta.. enkä päivääkään ole saanut ajatuksilta rauhaa. Toivoisin vain unohtavani kaiken, mutta jokainen asia muistuttaa hänestä. Prosessi alkaa aina alusta.
Essi on vielä ilmeisesti puhunut vielä valheita minusta, jotka eivät nyt niinkään auta saamaan lisää ystäviä. Joukko jossa nämä valheet liikkuvat elävät viidakon säännöillä. Tai näin ainakin itse tykkään kuvata. Kuin lauma apinoita. Mikään järkevä puhe ja täysin loogiset pointit eivät mene perille. Sanallani ei ole yhtään painoarvoa verrattuna Essiin - narsistiin.
Olen myös sitä pohtinut jo pitkään, että mitä tekisinkään jos näkisin Essin jossain jonkun miehen kanssa. Antaisinko asian vain olla, vai ottaisinko mieheen yhteyttä ja kertoisin totuuksia Essistä? Saisiko tämä oman asemani vain entisestään huonommaksi vai saisinko omaa mielialaa kohotettua sen johdosta, että "pelastin" jonkun tältä karmivalta kohtalolta.
Entistä väsyneempi ..
Vanha kliseehän tämä on, mutta aika parantaa haavat. Tulee vielä aika, kun et edes muista häntä ja olet mennyt eteenpäin. Ihmisen psyyke onneksi korjaa suurimmaksi osaksi itse itsensä. Voi kun tuttua tuo, että sitten vielä kaiken tapahtuneen jälkeen levitellään perättömiä juttuja ihmisestä, jota ei edes tunneta. Sekaannutaan asioihin, johon ei pitäisi sekaantua, ja jotka ovat sitä yksityiselämää. Ja sitten se joku jää tämän vuoksi joukon ulkopuolelle. Kulje silti vain pää pystyssä ja ryhdikkäästi. Massa on usein heikko. Toipumista siis. Lähde vaikka jollekin matkalle uusiin ympyröihin, koska maailmassa on myös ihmisiä, jotka haluavat antaa sinulle uuden mahdollisuuden aloittaa alusta joka päivä. Toisessa kaupungissa tai jopa maassa voi joskus olla helpompaa elää hetken aikaa tuollaisessa tilanteessa, jos ihmiset tekevät toistensa olon niin hankalaksi, että eivät osaa elää sitä omaa elämää. Kun saat konkreettisesti etäisyyttä tuttuihin sosiaalisiin kuvioihin, niin voi katsoa perättömien juorujenkin levittelijöitäkin jo vähän etäämmältä. Mutta matkalle kannattaa lähteä sitten vasta kun on tarpeeksi selvinnyt tapahtuneesta henkisesti, ettei itsellesi tapahdu mitään. Toinen vaihtoehto on, että älä välitä. Tiedät itse miten asiat ovat. Ja eiväthän asiasi kenellekään kuulu.
Surullinen tarina.
Kirjoituksestasi tulee tunne, että et koskaan ollut Essille kovin tärkeä. Ikävä sanoa, mutta totuus vasten kasvoja on pidemmän päälle parempi kuin pumpuliin kääritty osatotuus.
Maailmassa on paljon "essejä", tyttöjä ja poikia, naisia ja miehiä, jotka toimivat epäeettisesti ja itsekkäästi ja käyttävät toisia ihmisiä omiin tarkoitusperiinsä. Sellainen ei ole rakkautta.
Sinun ei pidä tuhlata enää energiaasi Essiin missään muodossa. Se tarkoittaa mm. sitä, että ei ole sinun tehtäväsi "varoittaa" ketään Essin petollisuudesta. Kaikki, mikä pitää sinua ajatuksen tasolla kiinni menneisyydessä - Essissä - hidastaa toipumistasi.
Parempaa kevättä sinulle!
Samaa mieltä olen edellisen kirjoittajan kanssa. Et ollut hänelle tärkeä, mutta hän ei ollut siis arvoisesi. Itsekään en sitten ollut tärkeä ihmiselle, jolle luulin olevani tärkeä. Se on totuus, mutta minun on elettävä sen asian kanssa. Se sattuu, että ei rakasteta ihmisenä, koska me kaikki ansaitsemme rakkautta. Ilman välittämistä ja rakkautta elämä on elämätön. Kaikki eivät vain ansaitse rakkautta, jos sitä itse osaa antaa, mutta ei saa samaa takaisin. Se on elämän laki, joka kannattaa muistaa. Toiset käyttävät rakkauttakin hyväksi. Se on ikävä totuus.