Jäin sairaslomalle ahdistuneisuuden ja loppuunpalamisen vuoksi. Mieli on ihan rikki ja mielialat heittelevät sinne tänne. Puolisoni mielestä tämä kaikki on turhaa kiukuttelua, nyt pitäisi vaan ryhdistäytyä…Onko muilla vastaavaa tilannetta?
Mielessä pyörii ajatus siitä loppuuko parisuhdekin tämän taakan alla vai pitääkö minun yksin tästä selvitä vaikka olemmekin yhdessä… Mies sanoo tukevansa, mutta käytös on jotain muuta… 😞
Hei Pipsa! Oletko miettinyt mikä aiheuttaa ahdistuneisuutesi ja loppuunpalamisesi? Onko työpaikan ilmapiiri ehkä huono tai työtehtäväsi vaativia tai jotain muuta? Ehkä tilanteeseen auttaisi jos lähtisit etsimään syitä mitkä oireesi aiheuttavat. Lääkärit helposti antavat sairauslomaa ja lääkkeitä mutta itse syytä eivät sen kummemmin hoida vai miten asia on kohdallasi. Oliko työterveyslääkäri joka sinulle lomaa antoi? Kokemusta omaavana antaisin sinulle neuvoksi esim. lenkki päivässä ja lisäksi jotain mistä pidät esim. teatteria tai muuta kulttuuria että saisit ajatukset pois arjesta. Nukkumalla väsymys ei välttämättä lähde. Onko sinulla hyvää ystävää, jolle voit purkautua, puolisosta en tilanteessasi etsisi olkapäätä. En ole hyvä näissä, mutta tässä ehdotukseni ja keino, jonka olen itse hyväksi kokenut ☺️❤️
Onkohan se usein niin, että loppuunpalaneella on tietynlaiset käyttäytymismallit, kuten esim. toisten miellyttäminen ja tätä sitten toteutetaan myös työelämässä. Aika moni palaa loppuun, jos pyrkii aina täydellisyyteen ja ei osaa laittaa rajoja itsensä puolesta juuri missään. Tosin nykyaikana vieläkin on paljon sitä, että revitään työntekijän selkänahasta kaikki irti, mitä ikinä saadaan...ajatellaan vain lukuina ja tehoina, vaikka pitäisi inhimillistää.
On kokemusta siitä, että toinen ei ymmärrä väsymystä. Minullakin aikanaan mies vain sanoi, että töissä pitää käydä, muuten ei tule rahaa, kun puhuin olevani täysin uupunut. No hän taisi ymmärtää vähitellen ajan kuluessa, että tosi oli kyseessä, kun näki omin silmin, miten kaikki romahti meillä.
Tosin eroon silti päädyttiin. Hän taisi myös iinä väsähtää, kun joutui lapsista aikalailla vastuuseen ja ehkä hän rakasti minuakin, muttei kestänyt kuitenkaan tilannetta pidemmän päälle. Se sitten näkyi kaikenlaisina juttuina arjessa. No, en haluaisi hänen kanssa ollakaan, että ei yhtään itketä tuo.
Mutta minä sanon, että parempi yksin, kuin kaksin, jos toinen ei ymmärrä.
Hei
Kiitos kun vastasit 🙂 Olen miettinyt todella paljon.. Työni on henkisesti hyvin kuormittavaa ja se varmaankin suurimmalta osalta aiheuttanut tämän. TOSIN historiassani on aika rankkojakin ajanjaksoja: vaikea aviolitto, henkistä väkivaltaa, haastava lapsi, yksinhuoltajuus ja yksin jääminen sukulaisten osalta jne... Taakkaa on kertynyt paljon ja nyt kun kaikki piti olla kunnossa tuntuu että pakka leviää käsiin. Ilmeisesti minulla on ensimmäistä kertaa 10vuoden aikana aikaa ja voimia pysähtyä ja huomata kuinka raskasta nämä vuodet ovat olleet. Uni on isoin ongelma, näin hirveitä painajaisia, kärsin pelkotiloista ja hermo on kireällä 24/7... En ihmettele jos ei mies jaksa, mutta jotenkin sitä kaipaisi ymmärrystä ja tsemppaamista. Ystävien kanssa olen keskustellut, mutta siinäkin koen huonoa omaatuntoa kun siirrän taakkaani heille. Työn alla on lääkitys ja terapian aloittaminen, mutta pahinta tässä on kai myöntää itselleen etten selvinnytkään tästä kaikesta 😭 Sisälläni velloo kokoa ajan tunne, että ero tulee ja se on kaikista pahinta... Huomaan jopa käyttäytyväni miestä kohtaan niin ettei meillä ole enää yhteistä tulevaisuutta. Luulisin että se johtuu väsymyksestä ja ahdistuksesta, mutta SILTI.... 😞
Kovia olet kokenut ja kyllähän se syö ihmistä. Pitää vielä jaksaa jotenkin etsiä niitä omia selviytymiskeinoja, että pääsee eteenpäin.
Ne taitavat olla kaksi eri asiaa, sinun tarpeesi ja miehesi jaksaminen. Kummallakin asialla oma tilansa. Sinun tarpeesi ovat tosia ja eivät tule turhasta. Miehelläsikin on varmasti tarpeita ja jos ne eivät täyty, hänkin voi väsyä. Kuitenkin, itse muistan sen, kun sitä oli niin loppu, ettei pystynyt oikeastaan olemaankaan, niin miten siinä enää pystyisi toisen tarpeita mitenkään täyttämään. Muistan mieheni silloin sanoneen minulle, että naisen pitää olla iloinen 🙂 Kuinka vähän hän ymmärsikään tilanteesta.
Itse ymmärsin nopeasti, että minulle on kaikista tärkeintä elämässä olla lapsilleni äitinä ja sen vuoksi hoitaa itseni kuntoon. Tietysti itsenikin vuoksi halusin elää täysipainoisesti. Se on vain tärkeysjärjestys silloin, kun pohja pettää. Miten sitä pystyisi parisuhteeseenkaan, jos ei itseään hoida ensin kuntoon.
Kaikista vaikeinta oli luopua urheilullisesta elämäntyylistä, mutta saihan sitä kaikenlaista sitten aikojen kuluessa tilalle. Nykyään olen palailemassa taas terveemmältä pohjalta takaisin liikunnalliseen elämään 🙂
Se on perheelle/pariskunnalle iso koetus, kun asiat muuttuvat tai menevät epätasapainoon. Toisen sairastuminen rasittaa myös toista. Voi olla tilanne, että molemmat ovat niin väsyneitä, etteivät jaksa täyttää toisen tarpeita.
Kyllähän parisuhteessa on hyvä olla tietyllä tavalla itsenäinen, mutta on lupa myös tarvita toista ja se on luonnollistakin. Riippuu tietysti suhteesta, onko siinä jatkamisen aineksia. Joskus on parempi erota, mutta jos vain vähänkään on toivoa, niin kyllä se kannattaa yrittää. JOnkunmoinen tiehän se on kuljettava, mutta päivää kerrallaan.
Kiitos taas vastauksista 🙂 jotenkin se lohduttaa, että joku ymmärtää... PArisuhteessa vaikeinta onkin se joka monesti ollaan viime viikkoina todettu, että kun tällaista on toisen vaikea ymmärtää kun omaa kokemusta ei ole ja päällisin puolin ei niinkään tämä "aivomyrsky" näy....
Itsekin olen todennut, että oma toipuminen on nyt tärkein ihan jo lastenkin takia..Suhde kaatuu jos on kaatuakseen tai jatkuu jos on jatkuakseen. Ehkä siihen on turhaa takertua kun pelkkä oleminen on jo todella haastavaa... Aika karulle tuntuu kun pohja putoaa kaikelta tai ehkä sekin on vain tunne..Mene ja tiedä 😐