Hei Iines! Olen myös kolmen lapsen äiti- välillä huonommalla, välillä paremmalla menestyksellä. Olen eronnut ja suhteeni exään on huonompaakin huonompi. Olen kirjoitellut viime päivinä tänne tukinettiin muutamiin osioihin etsien näkökulmia omaan voimattomuuteen ja alakuloon. Haluan löytää niitä voimia itseäni tutkiskelemalla ja kokeilemalla uusia asioita, luopua vanhoista ajatuskaavoista🙄.

Aika monesta kirjoituksesta huomaan, että kiltit ja auttavaiset ihmiset saavat kiittämättömyyttä palkakseen toisten avittamisesta. On ihan oikeutettua odottaa, että auttaminen olisi vastavuoroista…pettymykset tuollaisessa taittavat niskat norsultakin. ”Jokainen joka apua saa, sitä joskus tajuu myös antaa…” ei taidakaan aina pitää paikkaansa. Miksiköhän😐 Olen kuullut henkilökohtaisten avustajien kertomuksia siitä, että heistä tulee perheiden syntipukkeja, vaikka he ovat auttaneet parhaansa mukaan ja odottaneet kiitollisuutta. Ammattilainen ei saa päästää noita odotuksia tai saamiaan loukkauksia nahkansa alle ja jotakin tuosta koko tarinasta voisi oppia itsekin. Minulle se kertoo sitä, kuinka vaikeaa ihmisten on jäädä kiitollisuudenvelkaan tai siitä, kuinka vaikeaa myönteisten tunteiden näyttäminen on.

Minusta tuntuu, että ihmiset eivät välttämättä ole välinpitämättömiä tahallaan, vaan heiltä puuttuu kyky ojentaa kätensä ja auttaa. Jos olet ollut auttajan roolissa, ei tuo uusi tilanne roolien muututtua ole helppo entiselle tarvitsijalle. Häneltä kysyy itsetuntoa asettua auttamaan auttajaansa. Olin kerran ehtoollisella miehen vieressä, joka tärisi pidätetystä itkusta. Minä halusin kovasti ojentaa sen käteni ja halata häntä…mutta tilanne meni liian nopeasti ohi. Välissä oli näkymätön este, jonka olisin voinut murtaa, jos olisin uskaltanut. En tohtinut, ja aina kun muistan asian, kyyneleet tulevat silmiin. Suren tuon miehen puolesta, mutta yhtä paljon suren omaa kyvyttömyyttäni auttaa.

Kaikki mitä tarvitset, löytyy sinusta itsestäsi. Sinä tarvitset aikaa itsellesi ja hyvien puoliesi esiin onkimiselle. Kyllä yksinhuoltajan arjessa ihan liian helposti omat tarpeet unohtuvat. Ihailen sinun prioriteettejasi, joista selvästi näkyy vastuunkantaminen toisista ihmisistä ja lapsistasi, mutta toivon sinulle kykyä hellittää tuosta vastuusta ja hengähtää hetken. Merzi Bergman on ihanasti kirjoittanut hellittämisestä kirjassaan Inspiroidu arjesta: ”Hellittäminen on yksi askel inspiroitumiseen. Se avaa tietä uteliaisuudelle, kysymyksille ja uuden oppimiselle. Hellittäminen voi ilmetä myös aistien vapautumisena näkemään, kuulemaan, maistamaan, haistamaan ja tuntemaan tämä hetki ilman ennakkokäsityksiä. Voit luopua, vaikka et luovuta. Tämä on tärkeää, sillä hellittämisen esteenä on yleensä häpeä. Kukaan ei halua olla luuseri, heikko, voitettu. Hellittämisessä ei ole lainkaan siitä kysymys Päinvastoin: heikko on se, joka ei osaa hellittää, sillä hän murtuu.”

Minusta se, joka sinua mollaa ja masentaa on varsinainen kivikasa, joka saakin murentua tuhannen päreiksi. Minä haluaisin mielelläni kuunnella kuulumisiasi ja jutella noista teinien aivoituksista lisää. t.Assi

Kiitos,vastauksestasi..
Entinen mies ystävä tuhosi minun itse tuntosni. Sai uskomaan minut kaikkeen ja mitä meidän välillä oli, olin huono.
Hänellä on alkohooli ongelma ja sain kuulla miten en osannu auttaa ja mustsukaisuus oli toinen.
Katksisin monesti kolmen vuoden aikana välit mutta hänen taito oli puhua minut takasi.
Käytti minun tunteita hyväksi, vaikka väittää toisin.
Olihan meillä hyviä aikojakin ja ne kai tekee vaikeeksi päästä asioiten yli.
Haukumiset ja nimitellyt sekä minun vähätely sai itse tuntoni aika alas. Arvosteli munun tekemisiä ja ym..
Nyt olen tehnny ratkaisut mulle on ihan sama mitä tekee ja miten en enää välitä. Kai se rakkaus muuttu vihaksi.
Olen ollu masentunu sen jälkeen, hakeuduin lääkäriin ja mutta ei lääkeet auta tähän.
Henkinen tuki ja puhuminen, mutta olenko valmis vielä puhumaan.
Häpeä siitä että olen antannu tehdä hänen tälläistä minulle ja lapsille..
Häpeä siitä olenko hyvä äiti...
Häpeä siitä olenko kaunis tai hyvän näköinen nainen..
On aika tyhjä olo sisällä, mutta on jaksettava lasten vuoksi.
Olen yritänny levätä ja lukenu kirjoja varsinkin miten alkoholisti toimii ja narsisti kirjoja..Kai haen vastauksi kysymyksiin itselleni miksi?
Aikaa tarvitsen sen tiedän, mutta yksin on vaikee olla ja kun ei ole kenelle puhua.
Minulla on kolme veljee, ystäviäkin on...
Mutta heidän on vaikee olla tukena ja kuunnella.
Taputus olkapäähän kyllä se tästä tai sanotaan miksi tein niin tai jatka eteen päin ja hae uusi mies..Huhu.Miten voin luottaa miehiin, miten voin seurustella kun en ole sinut itseni kanssa..Minun on oltava itsekseen ja saatava omat asiat kuntoon ennen kun mietin edes sellaista..
Läheisillä on se avun antaminen vaikeeta ja varmaan on sitä että ei osata auttaa..
Mutta ei pidä kuormaa kataa sellaisen niskaan joka painii jo omien asioiten kanssa..
Elämä. on potkinu jo aika paljon päähän ja tuntuu että vasta tuuli on koko ajan vastassa. Ja sinne vuoren huipulle on vielä matkaa, en kai muuta halua kun olla edes vähän onnellinen ja iloita asioita mutta on vaikeeta kun sisällä on tyhjä olo ja koskee joka paikkaan..

Niin ja minulla on kolme teini-ikäistä aivan ihania lapsia, vaikka välillä on vaikeeta heidän kanssa. Tyttö on pahimassa iässä rahaa menee ja mikään ei ole hyvä välillä.
Kumman syystä olen niitten kanssa pärjänny..
Tyttö inhoaa ex-poika kaveria ei halua edes nähdä sitä..
Niiten kanssa menee hyvin, juttelen ja huomioin heidät elämän tilanteessa.
Itse en teini-iässä saannu sitä rakkautta ja huomiota.
Joten päätin että omat lapset ei sitä ilman jää...

Hei taas Iines🙂!
Minä kävin avioeroni jälkeen juttelemassa psykologille. Tunsin syyllisyyttä, kun kerroin kaiken elämästäni rehellisesti. Pystyin varmaan tekemään sen vain, koska psykologi otti hyvän maksun ja näin en tuntenut vaivaavani häntä asioillani. Minä olin eroon yhtä syyllinen kuin toinen osapuoli. Ja koska olin rehellinen, sain myös oikeanlaisia neuvoja hädässäni.

Itse en olisi tajunnut, että kiltteyteni ja valmiuteni syyllistyä olivat hyvä ase exälleni. Oman kasvatukseni kautta olin saanut vahvan vastuuntunnon ja normit, joita vastaan eroni soti. Exäni ja oman maailmani muuttaminen olisivat musertaneet minut, jos ulkopuolinen ei olisi varoittanut asiasta. Kun minua mollattiin, pystyin väittämään vastaan ja perustelemaan miksi. ”En anna sinun tehdä tätä minulle” –lause tuli aika tutuksi. Raivostuinkin😠 monesti ja viesti meni perille.

Minä en millään usko, että toisten huolien kuunteleminen kasvattaa kenenkään kuormaa. Ajattele, sinulla on ystäviä! Ja noin iso perhe! 😀 Kyllä puhua kannattaa, ihan jos vaan joku sattuu olemaan lähettyvillä. Ethän halua, että vihan tunteesi jähmettyy sisällesi. Ethän vain aio unohtaa ja painaa villaisella loukkauksia, jotka olet saanut. Alat pahimmassa tapauksessa itse uskoa niihin. Niin, sitten aikojen kuluttua tapaat ihanan miehen ja olet edelleenkin sinä uskossa, että olet oikein huono ja kaikki vanhat asiat alkavat tapahtua uudelleen…hui.

Minulla oli ystävä, jonka kanssa puhuin. Hänen elämässään oli myös paha ongelma yhtä aikaa, joten tarvitsimme toisiamme todella. Pengoimme asiamme pohjia myöten… ja en rehellisestisanottuna tosiaankaan olisi osannut puhua asioista samalla tavalla sisarteni tai äitini kanssa. Nykyisin, kun asiat ovat suunnilleen kohdallaan, ystävälläni jopa loistavasti, emme ollenkaan tapaa. Luulen, että pahoja asioita ei sitten enää halua muistaa, kun kaikki on hyvin. Voi olla, että hävettää sekin, että on näyttänyt toiselle elämästään niin paljon. Mutta ystävyytemme ei noihin asioihin kaatunut, vaan elämä itsessään vie eteenpäin. Ystäväni oli aina minua valmiimpi selvittämään ongelmansa, valoisa ja ulospäin suuntautunut. Nyt minä olen kiitollinen siitä, että hän auttoi minua ja annan hänen mennä.

Sanoit, että itse et saanut teini-iässä rakkautta ja huomiota. Jollain kurssilla kysyttiin, kuinka moni aikuisopiskelijoista haluaisi saada nuoruutensa takaisin ja elää sen uudelleen. Kukaan ei halunnut. On se niin ahdistavaa aikaa. Nuoruus on minulla ihan hukassa ja omia nuoriani ymmärrän kehnonlaisesti🙄. Ja se johtuu juuri tuosta tuuliajosta omassa nuoruudessa. Minua kyllä paheksuttiin ja kummeksuttiin, mutta ei vahingossakaan kielletty tai komennettu. Turvattomuutta ja turhaa sähellystähän siitä seurasi. Silti toimin hyvin usein lasteni kanssa juuri samalla tavalla kuin omat vanhempani aikanaan. Jo opittu malli on helpoin toteuttaa. Olisiko sinulla ollut kuitenkin rajat nuoruudessa😑❓

Mutta sinä olet pitänyt kiinni omista lapsistasi, nosta hattua itsellesi🙂👍 Lapsesi kertovat sinulle asioistaan, kun tunnet tyttäresi sydänsurut. Lannistetut lapset eivät uskalla vanhemmilleen kiukutella, mutta sinä saat ilmeisesti nauttia siitäkin. Ihanaa! Tärkeintä lapselle on nähdä vanhempien hyväksyvä katse, myös epäonnistuessaan. Joskus voi ottaa lapsosen kasvot kämmenien väliin, katsoa syvälle silmiin ja sanoa, että minä rakastan sinua…tai no, ainakin että sinä olet hyvä tyyppi.

Minä toivoisin, ettei sinulla koskisi joka paikkaan. Mutta tiedän, ettei sitä pääse karkuun. Lohdullista on vain se, ettei yhdenkään ihmisen elämä voi olla kivuton. Jos ei ole kipuja, ei kohta tunnu mikään miltään. Nämä ovat ärsyttäviä fraaseja nyt, mutta joskus jaksanet uskoakin niihin. Kipuja ei pidä hyssytellä pois. minä löysin yhden hyvän jutun…älä hermostu. Se on kirjasta Kognitiivisen käyttäytymisterapian perusmenetelmiä:
Tapa saada kipu pois on nojata sitä vasten, kun kaikki sisälläsi käskee sinun nojautua poispäin siitä. Et voi kontrolloida elämässäsi olevaa kipua, se on osa elämää, jota kukaan meistä ei voi välttää. Se, mitä voit kontrolloida, on muuttuuko kipu traumaksi. Tässä on samoin kuin mäenlaskussa, jossa keino säädellä vauhtia ja säilyttää tasapainoa on nojautua eteenpäin eikä taaksepäin, vaikka luonnostasi haluaisit tehdä juuri niin. Tuskalliset elämäntilanteet ja tunteet toimivat samalla tavalla; se mikä estää kivun muuttumasta traumaksi, on olla avoin silloin kun vaistosi käskee vetäytyä, kulkea eteenpäin kohti tilannetta, kun sisimpäsi käskee kulkemaan siitä poispäin. Kipu itsessään ei ole traumaattista; sitä on yritys välttää kipua, poistaa elämästä se, mikä johtaa traumaan ja estää pääsemästä eteenpäin.

Olen nyt kirjoittanut niin paljon, että jätän pohdinnat tuosta naiskauneudesta seuraavaan kertaan, vaikka se on ihan äärimmäisen houkutteleva aihe.Oikea kauneus on kaikkien ulottuvilla🙂
Hyvää päivää sinulle tänään!

Hei taas..
Oli kiva lukea taas sinun kirjoitusta, jotenkin helpottaa kun tiedän että en ole yksin..
Niin siitä nuoruudesta, mulla oli rajat ja liiankin tiukat isä löi minua aika usien ja sain selkään.
Mutta muuten ei välittäny mitä minulle tapahtu, äiti taas oli hukassa itsenssä kanssa joi aika paljon.
Olin nuorena hukassa itsekin en tiedä kehenkä olisin turvautunu kun oli paha olla.( turvaton olo)
Mutta olen ne käynny läpi kun olin kriisiryhmässä, onneksi en ole toistanu samoja virheitä omien lasten kanssa.
En salli kenenkään niitä lyövän enkä kohdella väärin.
Ongelma tilainteissa käytän syliä ja puhumis taitoo..
Minun, lapset kuule joka päivä melkein kuinka tärkeitä ne on minulle ja kerron myös vältävänsä heistä. Annan heidän purkaa pahaa oloa ja myös raivostua. Minusta heillä on oikeus näyttää tunteensa niin kuin meillä aikuisillakin.
Tällä hetkellä itsellä on masennus ja lapsetkin on sen huomannu, yhtä itkemistä on..
Olen lapsille puhunu asiasta että äidillä on paha olla ja se ei teistä johdu.
Käyn tosiaan läpi melkosta vuoristo rataa ja se vie voimia..
Ainut minkä ole päätäny, ei se mies tule minun lähelle..
Vaikka joskus kaipaan hänen helliä käsiä. Olihan meillä hyviäkin aikoja ne kai tuo ne tunteet pintaan.
Kun vaan tietäisin miten tämän sisäisen kivun ja pahan ollon saa pois.
Joka aamu kun herään teen suunitelmia mitä teen, en saa aikasekisi..Käperyn omaan tuskaan ja siihen miten pahalta tuntuu. Joskus suljen puhelimen että kukaan ei soita tai kysy mitä kuulluu..
Haluan vaan olla.
Aikaisemmin olin iloinen nainen, hymyilin tein hyviä asioita ja vaikka elämä kolhi ja taka pakkia tuli menin eteen päin ja ajatelin positiivisesti. Nyt ole kun kävelevä haamu joka ei uskalla puhua saatika katsoa silmiin..
Yksi ystävistäni neuvo opetele katsomaan peiliin joka aamu ja ilta..En uskalla

Sinä kun olet lukenut niitä kirjoja narsistien ja alkkisten käyttäytymisestä, niin eikö siellä ollut juuri tuosta, että uhri tai puoliso on ihan reporankana niiden jäljiltä. Mitä se peiliin katsominen voi opettaa? Miksi sinä et voi tai halua katsoa peiliin? Eikö sitä mieluummin voisi kirjoittaa itselleen kirjeitä tai päiväkirjaa, jossa pohtii tilannettaan, tekee päätöksiä ja seuraa tilannetta? Kuule, jos teet päätöksiä, voit lukea ne ääneen lapsillesi, jolloin sinä sitoudut niihin enemmän. Jos olet kertonut päätöksesi lapsillesi, et oikein voi olla toteuttamatta sitä. Mutta aluksi on varmaan tehtävä kivoja ja helppoja päätöksiä.
Jotain ilostuttavaa ja vahvistavaa sinun olisi hyvä tehdä joka päivä🙂🌻.
Aloitetaanko tekemään joka päivä jokin kiva juttu? Jos sinä saat idean kerro siitä minulle ja päinvastoin.

Minä en tunne sinua enkä tiedä millaisista asioista sinä nautit. Minulla on ollut viime päivinä pari ilon pilkahdusta. Kävin torilla ja aurinko paistoi.
Löysin kirpputorilta mahtavan kahvikuppiastiaston melkein ilmaiseksi😀.
Hämmästyin television haitarikilpailua, sehän oli mahtavaa. Aivan uskomattoman taitavia tyyppejä!
Laitoin jääkaapin oveen ison mansikankuvan, jonka vieressä lukee ”Tänään minulla on hyvä päivä”.

Kuinka kauan sinä aiot käpristellä, ennen kuin haet apua joltain ulkopuoliselta? Vai tuntuuko sinusta että kyllä se siittä? Millä tavalla teidän kesä kuluu muutoin? Me lähdemme pian pariksi viikoksi lomalle, joten en varmaan paljoa pääse kirjoittelemaan. Ei me kauaksi mennä, kunhan vähän liikahdetaan.

Kirjoitit, että sinä kaipaat hellyyttä. Niinhän se on ettei ole ihmisen hyvä olla yksinänsä. Minkälaisen miehen sinä huolisit? Minä olen hyvin, hyvin ihastunut tuohon CSI Miamin Horatioon☺️. Siinä on täydellinen mies minulle, oikein jämäkkä ja empaattinen. Kun mietin, muistuttaako hän yhtään aikaisempia tuttavuuksiani, niin ehkäpä näen pilkahduksen pidättyväisestä, mutta oikeudenmukaisesta isästäni. Muuten Carita Hellsten on ihanasti kirjoittanut omasta elämästään kirjassa Virtaus ja vastavirta. Siinä on paljon johon samaistua.
Hyvää päivää Sinulle tänään🙂!

Hei.
Kiva taas lukea sun kirjoitusta..
Niin, onhan minun opittava hyväksymään itseni naisena joka on kolmen lapsen äiti ja 42-vuotias.
On myös opittava katsomaan peiliin ja löydettävä itsestä hyviä asioita..
Päivä kirjaa olen pitäny ja siihen kirjoitanu mitkä on minun tunteet ja mieli ym..
Aikamoista, vuoristorataa menee, mutta kai se kuulluu asiaan.
Olin lasten kanssa Helsingissä alku kesästä pari päivää, muuten kotona.

Onhan tässä pakertamistä veljen häät kohta..
Olin kaveria autamassa muutossa ja käynny lasten kanssa syömässä ulkona, pakotin itseni siihen..

Aina kun liikkellä olen asiat unohtuu mutta kun jään paikalle, huh..Tulee mieleen asioita ja tunteet ym..
Olen lukennu Helsteenin kirjoja, nyt meinasin käydä lainaamassa sellaisen kun virtahepo olohuoneessa.
Luen, aika paljon iltaisin, se on ainut joka saa unohtamaan asioita.
Käyn läpi itseni kanssa aika paljonn asioita, yksin..
Olen käynny kriisikeskuksessa puhumassa, mutta taitaa mennä siihen että ensin on tehtävä selvä miten pääsen eroon siitä miehestä, pirulainen kun vastaankin tulee olen kuin viilipytty..Pelottaa..
Olen puhunnu asioita myös ystäville, mutta jotenkin häpeän sanoa suoraan miten tunnen itseni heikoksi..
Itsellä on jääkäpin kylessä jonka sain äidiltä, ja siinä lukee..Olet katsomisen arvoinen..
Tyttö osti myös lahjaksi jossa lukee,
Olet maailan paras äiti..
Joo, kävin minäkin torilla ja soppailin, tyttö mukana..
Ostin kotiin jotain uutta..
Minulla on aina ollu sininen lempiväri ja olen kalustanu kotia sillä. nyt olen miettinny haluan uutta..Väriä kotiin..
Mutta toivon ainakin että voidaan kirjoitella, se piritää minua ja saa ajatelemaan hyviä puolia...Palaillaan, hyvää loma sinulle
🙂

Heipä hei Iines!
Mahdatko vielä olla kuulolla? Oletko häähumuista selvinnyt? Onkos mitään kivaa tapahtunut sinulle🙂?
Minä olen lipsauttanut koko heinäkuun menemään. Huomioin ainakin sellaisen seikan käytännössä, että runsas alkoholin käyttö pahentaa oloa😝. Aivan kuten kaikissa hyvissä ohjeissa sanotaan. Siis en toki ole ratkennut ryyppäämään koko heinäkuuksi, kuten tuosta edellisestä voisi päätellä, vaan hankin kerralla kunnon pahanolon kulttuurin ja viinituntemuksen nimissä. Ja pitkästä aikaa oli olo todella miinuksen puolella seuraavana aamuna. Että ei voi suositella muuta kuin Pilatesta ja ihania aamulenkkejä meille keski-ikää lähestyville neitokaisille. Aloitin aamulla myös pistelaskennan noin 28. kerran ja nyt kyllä kestän ainakin kuukauden!!!

Minäkin olen 42 ja luin juuri jostain, että tämän ikäisenä me naiset ollaan onnettomimmillamme. Huh, kiva tietää. Minä kuvittelin, että nelikymppinen on parhaassa iässä ja vedossa, mutta kaipa se sitten on niin että kaikkea ei voi saavuttaa yhtä aikaa. Voisi ajatella, että nelikymppinen on ammatillisesti saavuttanut jo vaikka mitä ja pystyy saamaan mielihyvää työssä pätemisestä. Minä taas en tunnu ponnisteluista huolimatta saavuttavan ikipäivänä mitään kunnioitettavaa ja valmista. Toisaalta taas jos liikaa panostaa työelämään jääkö onnellisuus saavuttamatta jollain muulla elämänalueella? Kuka on niin viisas että eläisi elämänsä viisaasti ja onnellisesti tasapainottaen kaikkia elämänalueita? En ainakaan minä, joka olen roiskinut vähän siellä ja täällä ja aina hyvin keskinkertaisesti.

Minä ostin uuden mekon. Samalla tuli tutkittua omaa kroppaa useamman peilin kautta😳. Aikaisemmin ei ole ollut tällaisia tuntemuksia, että oma keho oikeasti pettää. On venyteltävä sängyssä aamulla ennen ylösnousua, että saa jalat liikkumaan ja selän oikaistua. Ja kesän tuomat kolme kiloa vyötäröllä painavat kuin synti. Olen kuitenkin lohduttautunut sillä, että vähemmän täydelliset ihmiset ovat paljon miellyttävämpiä. Miksi yrittäisin itse niin kauheasti pingottaa? Silti, ihanaa kun on mekkoja, joissa mahan saa piiloon vekkien ja kuminauhojen taakse.

Mitenkä sinä olet selvittänyt tuon katkolla olleen miessuhteen? Oletko jaksanut pitää etäisyyttä? Onko kesä tarjonnut yhtään romantiikkaa? Onko kotisi jo ihan uuden värinen? Sininen on aika melankolinen väri, joten eikö kerrokin uudistushalusta, että muutat sitä toiseksi? Minun sininen keittiöni on hyvä todiste siitä, että siellä ei jaksa innostua mistäään…😉
Kuulumisiin, toivoakseni. T.Assi