Yksikin lyönti on liikaa, sanotaan
Miten minusta tuli se joka suojelee väkivaltaista miestään? Miksi kannan ruhjeet hiljaa? Kuinka en vuosienkaan kierteen jälkeen tajua että tilanne ei ole muuttunut?
Voiko väkivaltainen mies koskaan lopettaa? Auttaako edes alkoholistin raitistuminen?
Pääsin melkein hengestäni viikko sitten. Mies suoraan sanoi, että tappaa minut. Aikamoisilla mustelmilla ja rikotulla sielulla selvisin kuitenkin. 😞
Tämän suhteen kirous on päihteet. Niitä seuraa riidat, valehtelu ja henkinen sekä fyysinen väkivalta. Huolehdin yksin meistä molemmista, tai no lähinnä miehestä ja peitän omat tarpeeni ja tuskani keinotekoisen hymyn alle.
Kaksi viikkoa sitten jouduin pakenemaan ystävän luokse yöllä. Viime viikonloppuna en ehtinyt. Työt tuntuu niin raskaalta nyt kun joudun parhaani mukaan peittelemään kipukohtia ja leikkimään reipasta.
Jokainen sanoo että minun pitäisi lähteä. Se lause ei auta yhtään! Rakastan niin järjettömästi että olen jäänyt tähän järjettömään suhteeseen. Pelkään menettää hänet. Tiedän että minun olisi monella tapaa helpompi elää, mikäli emme olisi yhdessä. Mutta tiedän myös että tulisin tuntemaan suunnatonta surua.
En halua vajota tässä masennuksessani vielä syvemmälle, seuraava etappi olisi luultavasti laitoshoito. Lääkityksiäni muutettiin juuri, koska psykiatrin diagnoosin mukaan olen jo erittäin vakavassa masennuksessa. Miten kestäisin kaiken surun ja tuskan yksinjäämisestä ja erosta, kun pelkästään päivästä toiseen eläminen on näin raskasta.
Toivon ja toivon ja toivon että mies raitistuisi. Että se pelastaisi kaiken. Vaikka tiedän että nämä ongelmat tuskin häviävät kokonaan. Valehtelen itselleni, uskottelen että kaikki muuttuu.
Haluaisin takaisin sen miehen johon rakastuin. Silloin kun kaikki oli vielä hyvin. Mutta kuinka paljon olen valmis uhraamaan. Viekö tämä minun henkeni?
Yksi lyönti on todella liikaa, oikeaan kohtaan osuessaan, ei tarvitse enää toista, sitten soi jo kirkonkellot
Uskotko jos sanon, ettei raitistuminen takaa lyömättömyyttä, sillä sitä se ei tee. Minäkin kuvittelin joskus, että jospa ei joisi, niin kaikki olisi hyvin...no ei sitten juonut, mutta lyöminen jatkui...ja se tuntui minusta vielä hirveämmältä, sillä aiemmin olin selitellyt, kun on humalassa, ei ihan tiedä mitä tekee...niin miksi sitten löi, kun oli selvänä???
Kuinkako paljon olet valmis uhraamaan? Kuinka paljon olet jo uhrannut? Sinä olet yksipoikoisesti uhrannut ja tuhlannut elämäsi. Siinä tulee se kierre, kunhan nyt pääsisi illasta aamuun ja aamusta iltaan, edes hengissä, eikä naama sentääbn olisi ihan mustana.
Oletko koskaan kutsunut poliiseja paikalle, tai onko sitä kukaan muu tehnyt? Oletko käynyt lääkärissä pahoinpitelyn jälkeen? Sinun pitäisi näyttää ruhjeet ja mustelmat lääkärille, sillä pahoinpitely on rikos, vaikka omaa akkaansa pieksäisi. Joskus viime vuosituhannella oli vallalla ajatus, että mies saa omaa akkaansa opettaa, siitä sai vain kovan jätkän maineen, jopa poliisitkin sen ymmärsi, mutta se peli ei enää onnistu.
En voi sinua kieltää, uhraamasta henkeäsi rakkautesi alttarille, mutta oletko ihan varma, että se on suurta rakkautta, uskoisin että se alkaa olla jo pelkoa, joka lamauttaa, sinä et kertakaikkiiaan uskalla ajatella elämää, ilman tätä pahoinpitelyn varmuutta. Jonakin päivänä voi käydä niin, että sinulta menee henki ja mies joutuu vastaaman tekosensa, ja viimeistään siinä vaiheessa kaikki paljastuu, sillä tuntematonta kuolemaa ei ole.
Morwen. Ajatuksesi ovat sekaisin ja väärällä raiteella, kun edelleen toivot, etkä ymmärrä, että sinun pitää lähteä. Jos kyse olisi vain alkoholismista, en kehottaisi lähtemään. Mutta kun mukana on fyysistä väkivaltaa, kun juominen jatkuu, on täysin varmaan, että väkivaltakin jatkuu ja vain raaistuu. Mieti itse menneet. Miten väkivalta alkoi ja mihin pisteeseen on tähän asti päässyt? Kun mietit, toteat, että mies ei ole koskaan parantanut rikollista käytöstään, käytös on ajan edetessä pahentunut ja tulee edelleen, tulevassa, samoin pahenemaan. Toivosi ja halusi elää yhdessä ovat nyt mielikuvituksen höpölöpöä - nk. alkoholistin läheisen omaa sairautta. Läheinen sairastuu alkoholistin rinnalla itse, olet tyyppitapaus, sairautesi on uhriusriippuvuus.
Tärkeintä on, että suunnittelet läheistesi, ei miehen, kanssa, miten eroat. Rakastamista ei tarvitse lopettaa, vaikka lähdet pois, Voit jättää jälkeesi kirjeen, jossa kerrot miehelle, että voitte palata yhteen, sitten kun hän on ollut vuoden juomatta,ehkä liittynyt AAhan ja käy siellä vakituisesti. Sinun toivosi ei miestä pelasta. sen sijaan ne miehet, joiden vaimot jätti, kokevat omat pohjat. Joskus jätetyt miehet jatkavat juomista, joskus he lopettavat, kun ymmärtävät, mitä alko lopulta teki -avioeron. Toinen ehdotus miehellesi, kun on selvinpäin, on Lyomatonlinja.fi. Se on väkivaltaisille miesten vertaistukirymä, niille, jotka itse haluavat lopettaa väkivallan ja myös itse tekevät jotain sen eteen, muutakin kuin antavat tyhjiä lupauksia rakastavalle vaimolle - jopa vuosikausia.
Vaikka eroat, liity silti itse Al-Anoniin, jossa voit käsitellä rakkauttasi, vaikka jo erosit. Ks- www-al-an on.fi
Tsemppiä, usko, kaikki muut ovat oikeassa, sinä yksin väärässä. Sinnu on erottava, vaikka rakastat.
En malta olla jatkamatta.
Kukaan ei pakota sinua olemaan tuossa suhteessa, mutta kukaan ei myöskään voi sinua siitä pois pakottaa, joten valinta on sinun omasi, peli on elämästä ja kuolemasta ja panoksena sinun henkesi.
Sinä suojelet sitä miestä, mutta kuka suojelee sinua? Jos sinulle jotain tapahtuu, niin kuka häntä sitten suojelee, tuntematonta kuolemaa ei ole ja siinä sitten häkki heilahtaa
Minullekkin sanottiin monta kertaa, pitäisi lähteä pois, mutta sen osasin vasta sitten, kun kärsimyssäkki oli täynnä ja yhtään paikkavaatetta ei enää löytynyt.
Jos sinullakin on kuvitelma että kaikki miehet on samanlaisia, niin ei ole...mutta kun paremmasta ei tiedä mitään, ei osaa parempaakaan kuvitella, edes suurimmissa, hurjissa unelmissa.
Mies lyö sinua justiinsa, niin kauan kuin annat sen tapahtua, rakkkautta se ei ainakaan ole. Jos hän jälkeenpä'in, jopa pyytää anteeksi tai edes pahoittelee, niin se antaa vain luvan tehdä sama uudelleen ja pitää sinut paremmin paikoillasi, ettet mene tekemään rikosilmoitusta.
Puhun omakohtaisten kokemuksien, vuosikymmenien suomin valtuuksin ja ainoa asia, mitä olen katunut, on etten älynnyt aiemmin lähteä. Nyt olen saanut elää jo liki yhdeksän vuotta, yhtenäkään päivänä tai yönä ei ole tarvinnut pelätä, että minua joku lyö...mutta yksikään niistä saaduista lyönneistä, ei ole vielä kokonaan unohtunut. Kornisti, jos niitä olisi ollut vähemmän, olisi joku voinut jo muistista pois tipahtaa.
En tiedä ikääsi, mutta voin kertoa oman tarinani. Olin 20 v, kun silloinen poikaystävä hakkasi. Ehti hakata sen viisi kertaa, ennen kuin tuli viimeinen kerta, jolloin pelkäsin, että kuolen - kävi päälle raskaan vaasin kanssa. Nämä kävin nuorena tyttönä läpi ja siitä selvisin. Minua ohjanneet ammattilaiset opastivat minua oikeuksissani. Silloin koin saavani apua eniten rikosuhripäivystyksestä. Kannattaa olla sinne yhteydessä rikosprosessin suhteen - he neuvovat kyllä.
Tärkeää on, että saatat lyöjän vastuuseen rikosmenettelyn kautta. Myös luulin rakastavani miestä, mutta kyse saattaa olla Tukholman syndroomasta eli siitä että uhri "rakastuu" väkivallantekijään ja alkaa ymmärtää tekijää. Kyse on ilmeisesti jonkinlaisesta selviytymismekanismista?
Koita saada uusia ystäviä, uutta tekemistä itsellesi. Mulla kesti monta vuotta toipua väkivallasta, mutta olen toipunut aika hyvin, vaikka jäljet se jättää. Voimia sulle! 🙂👍