Erosin vuosi sitten hyvinkin myrskyisästä ja kipeästä, kuusi vuotta kestäneestä suhteesta johon liittyi niin henkistä kuin fyysistä väkivaltaa.
Lisää tästä voi lukea… https://www.tukinet.net/mobiili/ryhmat/keskustelu/viesti.tmpl?grp=58;mid=56064

Vuoden ajan olemme yrittäneet exän kanssa olla kavereita, mutta jo pelkästään tekemisissä oloa varjostaa samat vanhat asiat kuin suhteessakin, yhdistettynä eron aikana tapahtuneisiin asioihin, mustasukkaisuuteen yms.

Mies on halunnut minut kokoajan takaisin tai halunnut pitää minut elämässään edes ”hengailu mielessä”. Välillä ollaan tehty yhdessä jotain ja olen sortunut muutaman yönkin alkuvuodesta viettämään hänen kanssaan esim. leffaillan päätteeksi.

Mies on tehnyt kaikkensa näyttääkseen miten muuttunut on aina kun olemme viettänyt aikaa yhdessä, seksikin oli parempaa kuin koskaan, mutta aina huonon hetken tullen muistan miksi erottiin.

Olen vuoden tehnyt töitä sen eteen että unohtaisin hänet enkä miettisi yhteenpaluuta, ja silloin on mennytkin hyvin jos itselläni on ollut ”pientä sutinaa”, mutta kun jään yksin alan taas miettiä. Tein jo muka muutama kuukausi sittwn päätöksen ettemme tule palaamaan yhteen ja sanoin miehellekin, ettei minulta odottaisi mitään. Silti suren.
En osaa tehdä päätöstä mennä eteenpäin, mutta en myöskään yhteenpalaamisesta.

No, nyt sain kuulla että mies on säätänyt jonkun tyttösen kanssa n. 2kk ja tämä asia sai minut ahdistumaan niin pahasti, etten juuri ole voinut muuta ajatella, koin jopa fyysisiäkin oireita, hengenahdistusta, oksentelua, päänsärkyä…

Luulin olleeni yli miehestä, mutta nyt olen viikon itkenyt ja kitunut, miettinyt kohteleeko hän uutta paremmin, mitä he tekevät, missä ovat, ensimmäinen asia mitä aamulla ajattelen on tämä.
Ilmeisesti väleissä/kavereina pysymisen yrittäminen on ollut vaan tapa pitää toisesta kiinni viimeiseen asti.

Ajatukset yhteenpaluusta ovat entistä voimakkaampia, mietin kokoajan ”entä jos?” Järki sanoo, ettei mikään ole muuttunut ja yrittää muistuttaa miten paskana olin yhdessä ollessamme ja että täytyisi yrittää liikkua eteenpäin, mutta sydän haluaa muistaa vain ne rakkaimmat, hyvät asiat ja pitää kiinni.
Mies on antanut uudesta naisesta huolimatta antanut ymmärtää että edelleen rakastaa..

Voiko suhde oikeasti toimia yhteenpaluun jälkeen? Kannattaako luottaa järkeen vai sydämeen? Vai johtuuko kaikki vaan siitä, etten tehnyt eroa ”loppuun”?