Yhdessä vai oikeasti yhdessä?
Löysin tämän sivun ja ajattelin heti kirjoittaa tänne. Haluaisin kuulla muiden ajatuksia tilanteestani. Ja neuvoja sen parantamiseen 🙂
Elikkäs, asun tällä hetkellä poikaystäväni Jonin (nimi muutettu) kanssa yhdessä ja meillä on yhteinen 1,5 vuotias lapsi. Asumme samalla paikkakunnalla kuin minun vanhempani. Jonin vanhemmat asuvat 60 km päässä. Joka aamu Joni lähtee sinne päiväksi ja illalla n. yhdeksän aikoihin tulee takaisin. Eli periaatteessa emme asu yhdessä, vaan nukumme yöt saman katon alla. Emmekä kuitenkaan seksin takia vain yhdessä ole. Joni ei ole missään töissä, joten saan itse maksaa kaikki menot, esim. vuokran, laskut, ruuat, vaatteet, vaipat yms.
Itse saan lapsemme hoitaa päivästä toiseen yksin, eikä itselle jää ollenkaan aikaa. Minun vanhempani kyllä auttavat sen minkä voivat, mutta heilläkin on pieniä lapsia, enkä siis kehtaa heiltä pyytää paljon apua.
Usein tuntuu siltä, etten jaksa enään. Haluaisin välillä omaa aikaa vaikka vain olla tekemättä mitään. Mielestäni se ei ole liikaa pyydetty. Toisinaan taas ajattelen, etten uskalla jäädä lapsen kanssa lopullisesti yksin, ilman Jonia, mutta toisaalta se voisi olla helpompikin ratkaisu.
Olen Jonin kanssa yrittänyt keskustella asiasta, muttei se auta mitään eikä muuta asioita. Ja tappeluksihan se usein menee. Kuitenkin haluaisin lapsen kasvattaa niiin ettei hänen tarvitse kuunnella kun vanhemmat tappelee.
Kerran olen jo muuttanut pois lapsemme kanssa pois Jonin luota, mutta jälleen asumme yhdessä. Joni ei ole koskaan käynyt minun vanhempieni luona ja itseasiassa pari päivää sitten hän näki isääni ensimmäistä kertaa, vaikka olemme kohta kolme vuotta seurustelleen. Itse olen sosiaalinen ja iloinen ihminen ja Joni taas itsekseen viihtyvä ja hieman ujo ja hiljainen. Tuntuu kun meillä ei olisi yhteisiä asioita ollenkaan.
Eniten mua kuitenkin pelottaa etten jaksa enään tätä arkea, enkä sitä, että saan kaikesta vastata yksin. Muutaman kerran Joni on ottanut lapsemme mukaan päiväksi vanhempiensa luokse, mutta nykyään tuntuu että hänellä on vain tekosyitä, ettei niin tarvitse tehdä.
Haluaisin keskustella asiasta samassa tilanteessa olevien kanssa ja saada heidän mielipiteitä vaikka jokaisella on oma elämä ja omat valinna. (Anteeksi, jos kirjoitukseni on sekava, sillä tämä oli tosiaan eka kerta kun tänne kirjoitan. ) 😳☺️
Melkein, olisi viisainta jos tämä Joni-poika muuttaisi pysyvästi vanhempiensa luokse, johan tuossa polttoaineisiinkin kuluu rahaa, edestakaisin ajossa.
Meillä muilla ei ole valtaa sanoa, tee näin tai noin, mutta tee niinkuin sinusta itsestäsi on parasta. Sillä ilman ongelmia, ei tuollainen suhde tule menemään.
Niinhän se on! Kukaan ei voi antaa toiselle käskyjä mitä tehdä elämässään, mutta joskus tuntuu että olisi paljon helpompaa kun joku kertoisi niihin vaikeimpiin kysymyksiin vastaukset! ☹️ 🙂
Mutta mistä riittää voimaa päättää, että haluaa asua mieluummin yksin? Pärjäisikö sitä? Miten estää sen jälkeen vaipumasta liikaa masennukseen? Erikseen asuminen ja ydessä pysyminen on kuitenkin liian tyhmä ajatus meidän tilanteessa vaikka toisaalta se voisi auttaakin! 🙂
Kuulostaa siltä, että olet nyt jo yksin lapsenne kanssa. Mikä muuttuisi käytännössä, jos olisit omillasi? Miksi ihmeessä Joni on kaikki päivät vanhempiensa luona? Mitäpä jos hänestä eroaminen olisikin sinulle uusi mahdollisuus - voisit vaikka löytää oikeasti rinnallesi toisen ihmisen?
Tsemppiä ja rohkeutta! Löydät kyllä oikean ratkaisun.🙂🌻