Moikka
Vastaan sinulle lyhyesti . Minun mieheni kävi pari vuotta sitten vieraissa . Hänellä oli seksisuhde tyyppiin jonka minäkin tiedän. Hän oli myös vähän samaa mieltä kuin sinun miehesi. Hän sanoi että joskus pitää hairahtua jotta muistaa mitä on oman puolison kanssa . Tätä hairahtumista kesti useampia kuukausia .
Itse en ole vieläkään päässyt eroon asiasta. Edelleenkään en luota mieheeni, epäilen hänen motiivejaan joka päivä .
Odotan vain milloin hän jää uudelleen kiinni jostain . No jäikin jo some kirjoittelussa , lähetteli naispuoleisille kavereilleen wiskeissään kuvia ( tämähän on hänen mielestään pelkkää itsensä piristämistä , kuten varmaan syrjähyppykin oli ) .

Päivä päivältä tulen siihen tulokseen että miehelläni on introvertti narsistisia käyttäytymis malleja / tapoja .
Meillä on taas "tilanne päällä " ainoastaan vain siitä etten luota häneen pätkääkään . Hänen mielipiteensä on se että mikäli en luota niin se kertoo hänelle vain sen että silloinhan hän voi tehdä ja mennä miten tahtoo.

Olen sanonut hänelle että kertaakaan en enää uskottomuutta anteeksi anna, jos hän kiinni jää . Sen lupauksen pidän , sen tiedän itsekkin .
Ikävä sanoa mutta mikäli saisin tietää että mieheni olisi käynyt huorissa , useasti , sitä en sulattaisi millään ilveellä . Sain tietää että mieheni oli pannut tätä naista ilman kondomia, se satutti todella paljon ja menin heti testeihin, hänhän vaaransi oman ja myös minun terveyteni.

Tässä minun tarinaani lyhykäisyydessään. Minä itse en pysty sanomaan kenellekkään miten pitäisi toimia , lähteäkkö vaiko jäämään , jokainen tekee omat päätöksensä . Tsemppiä sinulle kuitenkin , toivottavasti asiasi selkiintyvät ja pääset elämään omaa elämääsi.

P.S : Miehesi on hullu

Hei!

No juu, psykiatri joka on tavannut minut sekä mieheni ja pitkäaikainen terapeuttini ovat vakaasti sit' mieltä, että mieheni tunne-elämän kehitys on jäänyt teini-ikäisen tai jopa nuoremman tasolle. Että vähän huumorilla voidaan todeta että' "hullu".
Huono olen minäkään tässä tilanteessa ku on akuutti kriisi päällä.
Mutta psykiatri sanoi minulle suoraan, että tuo aviomies ei ole sinun terveydellesi hyväksi, hänestä et tule saamaan kunnollista kumppania ilman terapiaa, hänellä ei ole ominpäin mahdollisuuta muuttaa itseään ja lopuksi hän sanoi minulle, että sinä ansaitset paremman aviomiehen ja tuo mies ei ole sinun arvoisesi.
Se oli eräällä tavalla jotenkin vapauttavaa, minä en ollutkaan se jonka piti hampaat irvessä muuttaa itseäni, tai miettiä miten olin miestäni jättänyt huomiotta jne. jne. vaan psykiatrin mukaan olin ihan normaali herkkätunteinen ihminen ja se ongelma meillä on nyt nyt se mies ja ongelma on ihan lääketieteellinen (psykiatriaan kuuluva).
Se oli vapauttavaa myös siksi, että tajusin että vika ei ollut minussa vaan miehelläni on vakavia ongelmia ja kyvyttömyyttä käsitellä niitä tekemisiään ja hillitä itseään.
Sitten tuli tietenkin se sääli, että voi reppana parkaa 🙂

Mutta ne psykiatrin sanat, että nyt mieti mikä on sinun terveydellesi hyvästä ja mikä tekee sinulle hyvää. Ne olivat vähän sellainen herätys minulle. En ole vielä nyt saanut mietittyä, että mitä tuo minun kohdallani voisi merkitä, kun ihan muutama päivä sitten vasta psykiatrin kanssa juttelin. Mutta katsotaan mitä tulee eteen.

Mutta voimia toivotan kaikille, jotka ovat tällaisissa kiemuroissa ja murheissa. Kyllä tämä on ollut sellainen polku etten olisi ikinä voinut kuvitellakaan että tällaista tuskaa on olemassakaan jota nyt tunnen.

Pupulainen73 kirjoitti 18.4.2018 18:10

Minulla oli aivan unelma mies, huomaavainen, hellä, huolehtivainen, hassu ja hauska ja kaikki aina ihastelivat kuinka kiltti puoliso sulla on ja niin kehuin minäkin aina.

Kolme viikkoa sitten paljastui, että tällä aivan ihanalla aviomiehelläni oli toinen nainen, olivat olleet yhdessä ja viime kuussa mieheni sitten päätti, että minä saankin sitten lähteä. Tätä oli edeltänyt useat prostituoitujen käytöt ja yhdenillan suhteet vuosien ajan, joista olin ollut täysin tietämätön. Olin luottanut häneen 200% ja risat joten oli todellinen ydinpommi päin pläsiä tämä homma.

Uusi nainen oli kuulemma jotain aivan huikeaa, ikinä ennen ei mieheni ollut tuntenut sellaisia tunteita.

Ja kun psykiatri kysyi noista prostituoitujen käytöstä, että tunsitko omassa tunnossa jotain, niin mies vastasi ihan niinkun jokapäiväisenä asiana että ei hän mitään tuntenut. Psykiatri tarkensi, että tunsitko pettäneesi vaimoasi silloin. Mies totesi että en, sehän oli vaan sellasta omasta terveydestä huolehtimista ja hän on aikaisemminkin verrannut noita syrjähyppyjä ravintolassa käyntiin, että kun välillä saa jotain eksoottista niin sitten jaksaa taas syödä niitä kotipöperöitä paremmalla mielellä.

Surkuhupaisaa oli myös se, kuinka mieheni oli valmiiksi miettinyt, että se hyöty ja ilo tästä uudesta suhteesta ylittää niin suuresti sen minulle tulevan pahanolon ja surun, että tähän tilaisuuteen on tartuttava.

Nyt hän on ihan sormi suussa, että eihän sun nyt tolleen pitänyt järkyttyä.

Jäin aivan loppuun palaneena joulukuussa sairaslomalle ja olen edelleen, En pysty vanhaa ammattiani enää harjoittamaan.

Mutta sitä en pysty käsittämään miten mieheni pystyi elämään tuollaista elämää 24 vuotta eikä kukaan tajunnut mitään, ei sen miespuoliset kaverit, ei vanhemmat, ei sisarukset en minä. Olo on edelleen kun olis puunrungolla päähän lyöty.

Kertokaa nyt joku, olenko naimisissa hullun kanssa vai enkö minä vaan nyt ymmärtänyt mitä parisuhde oikeasti tarkottaa? Itse kyllä kallistun ekaan vaihtoehtoon....

Hei pupulainen, niin minäkin ihmettelen mitä kaikki tarkoittaa. Kaikki yhtenevät asiat tuohon jätin. Minusta tuntuu, ettei kukaan voi koskaan ymmärtää minua täysin. Kaikki muut toimivat niin järkevästi, vain minä toimin täysin väärin joka tilanteessa. Yritän antaa sitä anteeksi itselleni ja oppia miten toimitaan oikein, ja nähdä mikä inhimillistä syistä itselleni anteeksiannettavaa. Terapeuttini arveli, että luonnehäiriö miehelläni, hypomaniaa ehkä. Hän epäili kuitenkin niin ohimennen, että enemmän olen jäänyt epäilemään itseni. Toisaalta häpesin niin paljon koko tilannetta, että jätin asioista kertomatta. Pelkäsin, että saisin jotkut järkevät ohjeet, joiden mukaan en voisi toimia. En vaan jaksanut edes terapeutille kertoa kaikkia taustoja. Minulla olis siis myös työttömyys ja burnout. Ja kaiken päälle ero ja paljon muuta hankalaa. Toivoisin kuulevani sinusta lisää, miten tilanne nyt! Lämmin halaus ja voimia sinulle 🙂👍

Mies tuossa vähitellen pakkailee tavaroitaan ja vie yksiöönsä. Kaikki mieheni sukulaisten esittämä epäily ja kritiikki uuden naisen tai hänen perheensä suuntaan saavat mieheni suuttumaan. Mieheni on lähes sekaisin kuin seinäkello. Yritin vähän kysellä, että minkälaisia tunteita sä tunnet, että kuvaile niitä mulle. Mutta ei mies osannut kertoa. Kysyin oletko varman että ne on tunteita eikä toiveita? Eipä oikein tuohonkaan tullut järkevää vastausta.

Mutta tämä projekti on nyt kuulemma toteutettava, miehen käytös tuntuu jo melkein maaniselta. Kaikki käytännön asiat tuntuvan olevan täysin auki, muuttavatko yhteen, eli kertooko nainen omalle miehelleen nyt vai myöhemmin että se on ero nyt vai 3-5 vuoden päästä, kuka ottaa lapset ja kuka hoitaa heidän aivovammaisen lapsensa ja kysyin jääkö jompikumpi teistä sitten omaishoitajaksi niin vasuats oli jotain öööö....ehkä pitää palkata joku hoitaja.

Miehelleni tuon naisen aviomies on oikein kunnon antikristus, joka tekee kuulemma kaiken väärin ja on ihan kusipää. Ja välillä mieheni on sitä mieltä, että lapset tarvitsisivat hyvää miehen mallia = hän ja välillä hän on sitä mieltä, että pitäisi odottaa joitain vuosia että osa lapsista muuttaisi pois kotoa, ettei olisi niin isoo liutaa 4, riesana. Eli ota tästä nyt mitään tolkkua.

Kolme vuotta minua hoitanut psykoterapeutti sanoi, että lähestytään sitä pistettä jossa mieheni on niin ristiriidassa itsensä kanssa ettei enää kovin kauaa kestä. Hänellä on pahoja emotionaalisia ongelmia, mutta psykoterapiaa hän pitää turhana juttuna. Mutta surkeinta on kun hän ei edes aina ymmärrä mitä jollain tunteeseen liittyvällä asialla tarkoitetaan esim. hän sanoi että ei hän oikein tiedä mitä rakkaus on ja luottamuksen käsite oli ihan vieras, omaatuntoa ei tuntunut olevan nimeksikään.

Miestäni on koulukiusattu lapsena monta vuotta henkisesti ja ruumiillisesti ja hän on sulkenut ne tunteet täysin sisimpäänsä. Mutta hän ei nää (ainakaan vielä) tarvetta minkäänlaiseen asioiden selvittämiseen.

Mutta psykiatrini ja terapeuttini arvioivat että seuraava suhde kun menee persaukselleen niin sitten mieheni saattaa olla todellisen kriisiavun tarpeessa.

Yritän nyt rauhallisesti ja vähän kerrallaansesitellä tuota terapia ideaa, mieheni oli jopa mukana yhdessä terapiakerrassani, jotta näkisi, ettei siellä "aivopestä" ketään.

Mutta tilanne on nyt varsin räjähdysherkkä mieheni ja hänen vanhempiensa kesken, että saa nähdä mitä tästä vielä tulee. Eli raskaassa ristitulessa ollaan vieläkin.

Uohdin tussa edllisessä meilissä kertoa, että välillä mieheni tunne elämä tuntuu olevan 12-13 vuotiaan lapsen tasolla ja hän on ihan ihmeissään, että miksi me muut olemme poissa tolaltamme.

Ja ikävin yllätys hänelle oli varmasri, se kuinka raskaasti minä tämän otin. Romahdin ihan täysin, en syönyt, olin sairaalassa itsemurhariskin takia, itkin lakkaamatta ja olen viillellyt itseäni useampaan kertaan koska en välillä kestä tätä tuskaa ja epätöivoa.

Olin niin miljoonaprosenttisesti sitoutunut tähän avioliittoon ja olin uskonut, niin kuin kaikki jotka mieheni tuntevat, että tässä on elinikäinen liitto. Suuri olikin hämmästys kaikilla, kun tuo kaksoiselämä paljastui, sitä ei ymmärrä kukaaan.

Mieheni on nyt vähän hukassa, kun kuvitteli, että hän vaan kertoo, että hänellä on uusi nainen ja ihana tulevaisuus ja erotaan nyt ja soitellaan kun keritään, heippa! Ja minä sitten lähes tyynenä vastaan, että niin se siitten kai on, hei hei. Ja nyt hän valittaa sähköpostissa, että ei hän yhtään arvannut, että tässä näin olisi voinut käydä.

Ja selvästi hän haluaisi aina olla se tarinan hyvis ja nyt kun hän onkin tarinan pahis niin se tuntuu vaivaavan häntä ja hän yrittää keksiä miten kääntää syyllisyys pois itsestään, että "elämä vaan toi tällaisen yllätyksen, että en mä voinut mitään" yms. muita saman tyyppisiä "kolmannen asteen yhteyksiä"-selityksiä

Pupulainen73 kirjoitti 27.4.2018 17:39

Uohdin tussa edllisessä meilissä kertoa, että välillä mieheni tunne elämä tuntuu olevan 12-13 vuotiaan lapsen tasolla ja hän on ihan ihmeissään, että miksi me muut olemme poissa tolaltamme.

Ja ikävin yllätys hänelle oli varmasri, se kuinka raskaasti minä tämän otin. Romahdin ihan täysin, en syönyt, olin sairaalassa itsemurhariskin takia, itkin lakkaamatta ja olen viillellyt itseäni useampaan kertaan koska en välillä kestä tätä tuskaa ja epätöivoa.

Olin niin miljoonaprosenttisesti sitoutunut tähän avioliittoon ja olin uskonut, niin kuin kaikki jotka mieheni tuntevat, että tässä on elinikäinen liitto. Suuri olikin hämmästys kaikilla, kun tuo kaksoiselämä paljastui, sitä ei ymmärrä kukaaan.

Mieheni on nyt vähän hukassa, kun kuvitteli, että hän vaan kertoo, että hänellä on uusi nainen ja ihana tulevaisuus ja erotaan nyt ja soitellaan kun keritään, heippa! Ja minä sitten lähes tyynenä vastaan, että niin se siitten kai on, hei hei. Ja nyt hän valittaa sähköpostissa, että ei hän yhtään arvannut, että tässä näin olisi voinut käydä.

Ja selvästi hän haluaisi aina olla se tarinan hyvis ja nyt kun hän onkin tarinan pahis niin se tuntuu vaivaavan häntä ja hän yrittää keksiä miten kääntää syyllisyys pois itsestään, että "elämä vaan toi tällaisen yllätyksen, että en mä voinut mitään" yms. muita saman tyyppisiä "kolmannen asteen yhteyksiä"-selityksiä

Niinpä, näin kävi myös minulle. Yritän selvitä siitä vieläkin. Olette kuitenkin keskusteluyhteydessä. Minusta se on hyvin merkittävää, vaikkei hän omaa tilannetta edes ymmärtäisi.

Etkö voisi pyytää sitä terapeuttiasi neuvomaan, miten psykoosissa yms. henkilöiden kanssa toimitaan, jotta heidän käyttäystymiseen voisi vaikuttaa edes vähän!