Voiko valheessa elää?
Kaipaisin mielipiteitä ja ajatuksia tilanteessa, missä moraali, eettisyys ja arvot ei kohtaa parisuhteessa.
Olemme olleet useita vuosia yhdessä ja naimisissa. Alusta saakka olen ihmetellyt puolison tunteiden nopeita muutoksia ja olen varma, että hän kärsii epävakaasta persoonallisuudesta, vaikkakin oireet on nykyisin lievempiä kuin alussa.
Mutta suurin shokki minulle oli kun pari vuotta sitten ymmärsin, että koko suhteemme perustuu valheisiin. Mikään suuri asia ei ollut kuten puoliso kertoi. Hänen tulonsa, lapsensa, asumisensa, arvonsa olivat käytännössä ihan muuta kuin puheissa. Hän oli patologinen valehtelija. Pitkän riitelyn jälkeen hän nyt itse muistuttaa, että on nykyisin rehellinen ja haluaakin olla. Mutta sekin menee narsistimaisesti hänen etu edellä, eli on rehellinen silloin kun se hänelle sopii ja jättää edelleen kertomatta asioita. Lisäksi minä olin alusta saakka ylirehellinen ja en ymmärtänyt, että kertoamiani asioita käytetään minua vastaan. Nykyisin en sitten kerro kuin mitä on pakko ja omista tunteistani en juuri mitään.
Puoliso oli vuosia poissa työelämästä kun ei kuulemma syövän takia voinut enää tehdä töitänsä ja leikkausten komplikaatiot hankaloittivat elämää. Mutta pari vuotta sitten pengoin kotona kaikki paikat ja löysin lääkärilausunnot, joissa mainittiin masennus sairaslomien syyksi ja nyt löysin paperin, missä sanottiin, että hän on ollut kuntoutustuella, jonka syynä on ollut masennus. Tämä sai minut lähinnä raivon partaalle, sillä koen, että hän on ollut laiskuuttaan kotona ja pistänyt minut elättämään hänet ja hänen monet lapsensa.jopa niin, että olen joutunut ulosottoon ja velkoihin hänen aiheuttamien kulujen takia. Ja minä olen hyvätuloinen, jolla ei ole varaa ostaa itselleni ja omille lapsille mitään. Olen ollut henkisesti ja osaksi fyysisestikin jo pidempään aivan loppu tämän hyväksikäytön takia ja hänkin on jo sen huomannut ja osaksi siksi hän nyt varmaan puhuu siitä rehellisyydestä ja kuinka minua rakastaa. Rakkaus on kyllä enemmän pelkkiä sanoja kuin tekoja.
Olen joutunut vääntämään jokaisesta valheesta pitkään ja hartaasti ja hän ei myönnä mitään, mutta ei myöskään enää kiellä vaan myöntää tehneensä huonoja valintoja. En siis luota puolisoni lupauksiin, enkä pysty myöskään sopimaan mitään hänen kanssaan, sillä mistään hän ei pidä kiinni ellei se aja hänen etuaan ja silloinkin hän voi toimia miten sattuu. Tulevaisuutta voimme sopia aina päivän kerrallaan, huomisesta ei koskaan tiedä ja koskaan hän ei sitoudu minun sopimiin menoihin ja asioihin, vaikka ne olisi yhteisiä. Hän voi milloin vain perua menomme ja usein peruu ne edellisen päivän iltana suuttuessaan jostain mitättömästä asiasta. Ja usein hän pilaa yhteisen menon juomalla aivan liikaa tai suuttumalla jostain ”väärästä” sanasta, mutta koskaan en voi etukäteen tietää mikä sana tämän vihan laukaiseen. Varma tapa on esittää edes pientä kritiikkiä hänestä tai hänen lapsistaan tai kehumalla omia lapsiani.
Vaikka olen muiden valheiden kanssa oppinut elämään niin syöpä kalvaa minua. Sitä on käytetty vuosikaudet syynä vaikka mihin ja jos se on täysi valhe niin miten sellaista voi antaa anteeksi – varsinkin kun toinen kieltää valheen täysin ja päin vastoin hyökkää minun kimppuun jos otan asian puheeksi? Mutta toistaiseksi en ole löytänyt yhtään pitävää todistetta taudin puolesta, mutta paljon sitä vastaan. Puolisokin antaa todisteeksi aina aihetodistuksia (jäsenyyksiä, sivuoireita, leikkauksia), mutta näillekin löytyy toinen selitys. Yhtään lääkärintodistusta tai sairaskertomusta hänellä ei ole esittää. Yhden hän minulle väärensi kun uhkasin erolla kun valheita oli jo aivan liikaa. Mutta useampi asia todisti sen väärennetyksi vaikka hän edelleen väittää sisällön aidoksi, mutta oli vain tulostanut sen kotona virallisemman näköiselle paperille. Valitettavasti ulkopuoliset eivät voi aukottomasti todistaa asiaa suuntaan tai toiseen, potilasturva on meillä niin vahva, että edes valhetta ei voida todistaa, vaikka sain kyllä tiedon, että hän ei ole ollut ainakaan kaikissa hoidoissa joissa on väittänyt olleensa. Ja syöpään liittyviin lääkärikäynteihin en pääse mukaan, kun kuulemma jos saa huonoja uutisia, haluaa kuulla ne ensin itse.
Minusta on surullista, että parisuhde ja elämä, joka voisi olla rikasta ja hyvää, valuu hiekkaan tämmöisessä tilanteessa.
ajatuksia?
Voiko edes olla totta, on ensimmäinen ajatus. Mutta onhan se, näitä narsistisia ja puolisoitaan hyväksikäyttäviä ihmisiä on. Olet raivoissasi ja hurjistunut, etkä ymmärrä miten asian käsittely ei herätä normaaleja tunteita kuten pelkoa tai häpeää, vaan olet sen keskellä avuttomana vyyhdessä. Uskallatko sinä uhata puolisoasi oikeasti erolla? Voisiko olla niin, ettei hän välittäisi siitä vaan lähtisi? Pahimmillaan on näet niin, että sinä kärsisit siitä eniten. Joko todellisuudessa, koska hän on voinut suunnitella asioita niin alustalähtien tai niin, että useimmat narsistien uhrit eivät voi vapautua henkisesti kovin helposti. Pystytkö arvioimaan oman henkisen sitotuneisuuten asteen puolisoasi kohtaan?
Mitä tulee hänen sairauteensa, niin epäilisin sitäkin. Masennus on oikeasti lamauttava sairaus, eivätkä masentuneet jaksa pitää itsestään huolta, ja hädin jaksavat rakastaa puolisoitaan. Huolestuttavaa perustellusti, onko sinua näin siis huojattu. 😭
Enhän tätä aluksi uskonut todeksi ja pari vuotta yritin miettiä jotain järkeä tähän, mutta eihän kaikki teot ole rationaalisia tai selitettävissä. En ymmärtänyt miksi näin tapahtuu. Sitten hyväksyin, että puolisoni ei ole terve. Hän haluaa rakastaa ja tulla rakastetuksi, mutta testaa rakkautta hyvin julmasti, eikä jälkeenpäin osoita, että edes ymmärtäisi kuinka paljon nämä tapahtumat satuttavat. Kävin pitkään kriisityöntekijän luona kunnes hän totesi suoraan, että ei tässä ole tulevaisuutta. Silti minussa istui pieni toivonkipinä, että toinen osaa hakeutua hoitoon, jota hänelle on useasti tarjottu, mutta jonka hän jättää aina kesken.
Taidan olla siis läheisriippuvainen, joka ei osaa erota. Koen, että jos eroan, olen jälleen epäonnistunut ja aiheuttanut muille kärsimystä. Ero olisi minulle helpotus ja puoliso on se, joka joutuisi vaikeuksiin, hän ei ole koskaan osannut elää omillaan, vaan on aina tarvinnut rahoittajan elämäntyylinsä ylläpitoon. Tämänkin hän valehteli niin, että valehteli tulonsa tuplaksi ja että huolehtii kyllä omista lapsistaan ja minun ei tarvitse heitä elättää. Mutta taisi sitten unohtaa sanoa, että on pahasti veloissa ja ulosotossa. Kaiken hänelle sattuneelle kurjuudelle hän osasi kertoa sopivan tarinan, missä muut olivat pahoja ja hän uhri, mutta pikkuhiljaa minulle selvisi, että asiat eivät olleet näin mustavalkoisia. Mutta minä olin hänelle unelmien kohde, varsinkin kun vielä ojensin hänelle kaikki vallan avaimet.
Ikävässä tilanteessa olet. Minun on puolestani ollut vaikea hyväksyä, että toinen omasta halustaan ja tarkoituksella halusi aiheuttaa minulle pahaa. Pettää ja hylätä juuri kun olisin tarvinnut hänen tukea eniten. Ja kun muidenkin läheistemme elämä oli murtumassa ja murroksessa siinä samaan aikaan pahimmilleen. Oltiin pahoja hänen mielestään itse, kun ei myötäilty hänen onneaan.
Peruskallio on sitten muuten valtavan komea sana, jollaista ihmistä kuvittelisin haluavani rakastaa. Kuuntele joskus Luonterisurffin kappale Peruskallio. Mutta oikeastaan kirjoitan laittaakseni sinulle linkin manipuloinnista ja miten sen voisi tunnistaa ja välttää. Toisaalta tämä liene turha, kun ilmeisesti näet jo kaiken liiankin selvästi.
https://m.iltalehti.fi/mieli/201708252200350747_md.shtml
Minusta on väärin, että ihmisiä väitetään läheisriippuviksi, vaikka se on järjettömyyden ja henkisen kaltoinkohtelun seuraus. Ajattele, olisiko tuota epätoivosi niin "epätoivoista", jos hän olisi käyttäytynyt kuin ns.terve ihminen. Esim. särkynyt ja katunut ja pyytänyt kaikkea tekemäänsä anteeksi. Ehkä jopa kertonut jonkun järkevän perustelun tai yrittänyt saada sinut ymmärtämään miksi kävi niin.
Kiitos linkistä. Tunnistan artikkelin listasta kaikki paitsi ensimmäisen, jota taas puolison lapset käyttävät jatkuvasti. Todennäköisesti ovat vanhemmiltaan, jotka molemmat narsisteja, tämän omaksuneet, koska omat lapseni eivät ole vitsin varjolla toisia loukanneet.
Pahinta on ehkä juuri se, että ei koskaan voida puhua ongelmien todellisista syistä, vaan puheenaihe kääntyy aina epäolennaisiin ja usein minun lapsiin, millä puoliso haluaa vain loukata minua ja saada käännettyä ongelmat muualle. Olemme pari kertaa käyneet pariterapiassa kun olen ollut aivan loppu, mutta puoliso lopettaa sen heti jos lähestytään todellisia ongelmia. Niin kauan kuin puhutaan muista, pienistä ja keksityistä ongelmista, hän voi jatkaa niiden märehtimistä loputtomiin. Hän antaa siimaa jos palan loppuun, mutta vain niin kauan, että saan sieraimet taas veden pinnalle ennen kuin minut vedetään jälleen veden alle.
Kaikki tämä on johtanut siihen, että en voi puhua tunteistani (kaikkea tietoa käytetään minua vastaan) ja meidän läheisyys on kuollut. Tulevaisuutta emme ole voineet yhdessä suunnitella ennenkään, mutta nyt puoliso sitä haluaisi tehdä, mutta en lähde siihen leikkiin enää mukaan. Kaikki suunnitelmat hän on tuhonnut ja vetänyt maton jalkojen alta. Raha ei ole muka hänelle tärkeää, mutta samalla hän vaatii ja huijaa sitä muilta ja käyttää niin paljon kuin irti saa. Samoin häntä pitää auttaa joka asiassa, mutta voivottelee, että ei osaa auttaa minua minun asioiden kanssa. Tosin ei minulla koskaan riitä aika niihin omiin asioihin, sillä aina on joku hänen asia mikä pitää hoitaa. Ja jos minulla olisikin aikaa hoitaa jokin tärkeä asia ja hänellä ei ole mitään tekemistä, niin minun pitää istua hänen vieressään ja sen asian voi kuulemma hoitaa myöhemmin.
Olemme usein puhuneet minun voinnista yhdessä ja aina puolisoni on yhtä hämmästynyt tilanteesta, sillä hänen mielestään meillä menee hyvin ja on hyvin yllättänyt siitä kuinka huonosti voin. Minkä jälkeen hän on sitten minulle vihainen, ei koskaan empaattinen tai tukeva. Hän elää omassa fantasiamaailmassa. Ennen sen havaitsi selvästi, sillä hän ei tainnut aina itsekään erottaa mikä on totta ja mikä valhetta. Hänelle kaikki oli totta mitä hän ajatteli ja ehkä edelleen on näin. Hänelle faktat aiheuttavat suurta hämmennystä jos hänen ajatuksissaan asiat ovat toisin. Silloin hän yrittää ohittaa asiat kokonaan. Nykyisin hän on selvästi yrittänyt pysyä paremmin todellisuudessa, mikä myös hämmentää minua.
Arvostaisin jos saisin vielä ajatuksia tuohon peruskysymykseen, eli voisitko elää parisuhteessa tietäen, että toinen valehtelee vakavasta sairaudesta ja sillä verukkeella perustelee muita, yleensä valheellisia asioita? Asiaa vaikeuttaa se, että toinen ei välttämättä edes ymmärrä valehtelevansa (tai sitä on vaikea tietää), mutta ei suostu käsittelemään asiaa, vaan syyttää sinua julmuriksi kun edes epäilet asiaa (vaikka faktat puhuu karua kieltä).
En tiedä Peruskallio. Minkälaiseen ihmiseen aikoinaan rakastuit. Olitko jo silloin se peruskallio miehellesi ja hän sai olla heikko,tarvitseva,lapsen omainen ilman mitään vastuuta mistään. Jos näin oli jo alusta lähtien tiesit millainen hän on ja siitä huolimatta rakastuit ja kaikkiin hänen vikoihinsa myös. Jos kaikki on tullut myöhemmin yllätyksenä hän ei ole rakastamasi ihminen,vaan ihan vieras muukalainen ja voit halutessasi hänet elämästäsi karkoittaa. Noin paha oireilu ilman syyllisyyttä ja hoitoon hakeutumista ei varmasti tee sinulle ja elämällesi hyvää.
Kiitos kommentista ja tarkennus tuohon, että nämä valheet ovat tulleet aivan puskasta vasta useamman vuoden jälkeen. Pieniä merkkejä oli jo alussa, mutta kaikesta karmeudessaan asiat selvisivät minulle vasta viidentenä vuotena. Siihen mennessä joitakin isoja valheita oli jo tullut esille, mutta vasta pari vuotta sitten paljastui, että lähes kaikki oli ollut valhetta ja enhän minä voi tuntea henkilöä, joka on onnistunut minua näin rajusti huijaamaan. Ja onhan selvää, että en olisi koskaan suhteeseen lähtenyt jos olisin nämä asiat tiennyt.