Voiko työ rikkoa liiton?
Olen kolmen lapsen päällisin puolin onnellisessa aviossa oleva äiti. Isommat lapset ovat 8- ja 7-vuotiaita ja kolmas on juuri puolivuotias. Kolmannen lapsen kanssa olen ensimmäistä kertaa nauttinut kotona olemisesta ja nauttinut lapsesta ja vauva-ajasta. Sain tarpeekseni työelämän tahdista ja ainaisesta kiireestä niin lasten harrastusten kuin omankin elämän kanssa. Ensi kesänä tulee täyteen 10 avioliittovuotta.
Viime kesänä kävimme aviopareille tarkoitetulla kurssilla, josta koimme olevan meille todella paljon hyötyä. Mieheni esitti toiveen, että vähentäisin omia harrastuksia ja minä toivoin hänen olevan enemmän läsnä kotona. Nyt olen jättänyt oikeastaan kaikki harrastukseni ja odottelen sitä meille suositeltua yhteistä harrastusta alkavaksi. Mieheni ei kuitenkaan innostu mistään tekemisestä minun kanssani. Pitkin hampain hän suostuu vaikkapa kommentoimaan pihan laittoa, kun esitän asiasta sadannen toiveen. Häntä itseään kiinnostaa vain työ. Mieheni on juuri perustanut uuden yrityksen ja on siitä ymmärrettävästi erittäin innostunut. Itse asiassa hän ehdotti, että harrastaisimme yhdessä tämän yrityksen asioita. En oikein tiedä kuinka suhtautua. Onko säälittävämpää suostua ehdotukseen vai ehdottaa sellaista? Meillä on kyllä saman alan koulutus, mutta yrityksen toiminta on täydellisesti minun osaamisalueeni ulkopuolella.
Ymmärtäisin ja kestäisin tämän työinnon, jos se olisi nyt oman firman myötä jotenkin ainutlaatuista. Mutta näin ei suinkaan ole. Mieheni on aina ollut töidensä suhteen lähes perfektionisti. Tekisi mieleni sanoa, että ne miesten työt kun ovat aina niin paljon tärkeämpiä kuin meidän naisten.
Mieheni on erittäin hyvä isä lapsilleen, mutta aviomiehenä olemisesta en menisi sanomaan. Seksiä ei ole ollut kuin kerran sen jälkeen kun laitoimme kuopuksen alulle (kerran viimeisen vuoden aikana siis). Vielä syksyllä hän väitti haluavansa minua joka päivä, mutta ei se kyllä näkynyt missään, esim. yrittämisessä. Minä olen ollut aloitteen tekijä jo muutaman vuoden ajan. Kun edes seksiä ei siis ole, puhumattakaan että meillä olisi kahdenkeskistä aikaa molempien yhteisestä toiveesta, niin onko tässä mitään järkeä?
Koen olevani todella loukattu ja arvoton mieheni mielestä. Olen toki lihonut kymmenisen kiloa niistä ajoista kun olimme nuoria, mutta niin on kyllä miehenikin. Puhelintaan hän varjelee kuin lastaan, en saisi sitä koskea, koska hänestä on ärsyttävää että sitä räpelletään, läppäri on salasanalla lukittu.
Joku olisi varma, että mieheni pettää. Itse en oikein usko, ellei työ voi olla rakastaja. Mieheni ei millään käsitä, että tämä on todellakin ongelma, hän pitää minua vain vaikeana ja hankalana. Itse koen olevani vain kodinhoitaja sormuksella.
Kommentoikaa miten olette saaneet miehenne tajuamaan, että elämä on tässä ja nyt, eikä sitten kun se firma on saatu pörssiin ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista. Itse en ainakaan ole kuullutkaan, että pomon työt saattaisivat vähentyä firman nousun myötä.
Vai onko ongelma lainkaan mieheni työssä vai vain siinä, että meillä ei ole mitään yhteistä? Ja kuinka sitä yhteistä sitten saadaan kun toinen ei ole asiasta kiinnostunut? Kaikki yritykseni keskustella asiasta jyrätään ’teen kaikkeni tämän perheen eteen’-kommenteilla. Minä en ilmeisesti ole tätä perhettä.
Hei.
Et ole yksin ongelmiesi kanssa. Miehet ja työ. Ne ovat erottamattomat. Meillä myös. Minun miehelläni on myös oma yritys ja kaikki pyörii sen ympärillä. Meillä on kaksi ala-aste ikäistä lasta ja avioliittovuosia takana 14. Joka vuosi kun lapset ovat kasvaneet, on tuonut minulle helpotusta arkeen. Olen käytännössä yksinhuoltaja. Me olemme myös käyneet perheterapiassa. Se auttoi hetken kunnes kaikki palasi takaisin omiin uomiinsa. Jos yritän ottaa asian puheeksi, mies sanoo aina vaan, että hän sanoi minulle jo naimisiin mennessämme että työ on ykkönen hänen elämässään. Olisi pitänyt tajuta sanoa jo siinä vaiheessa että en tahdo, mutta sitten en olisi saanut ihania lapsia. Meillä lapset kerjäävät isän huomiota siinä kuin äitikin, mutta aikaa ei tunnu löytyvän arjessa mihinkään muuhun kun työhön. Minulla on myös oma yritys ja jos sen hoitamisessa on ongelmia, mieheni auttaa kyllä heti mutta jos asia liittyy johonkin muuhun niin ei kiinnosta. Viikottainen keskustelumme koskee työasioita tai lapsiin liittyviä koulu tms. juttuja.
Minunkaan mieheni ei kiinnostu mistään harrastuksesta tai tekemisestä kanssani. Lisäksi liittoamme rasittaa se, että hän on hereillä yöllä ja minä päivällä. Seksiä on joskus kun satumme samaan sänkyyn samaan aikaan, ehkä kerran kuukaudessa tai harvemminkin, mutta koska henkinen yhteys puuttuu ei se ole kuin yksi suoritus muiden kotihommien lomassa
Voisin hyvin kuvitella mieheni ehdottavan myös meille yhteistä harrastusta hänen firmastaan. itseasiassa hän on monesti sanonut, että jos kaipaan yhteistä aikaa niin voisin tulla keikalle katsomaan ja olenhan mä mennytkin ja mukavaa on ollut mutta ei kai kumppanuus voi olla vain toisen ehdoilla elämistä? Mulla on seuraavana aamuna sitten töitä ja herään puoli kahdeksan, kun mieheni nukkuu kahteen päivällä. Tai jos joskus olemme yhdessä baarissa niin minä joudun aina heräämään aamulla lasten kanssa.
Mieheni on myös perfektionisti töissä ja työasioissa. Huutaa firmassa muille jätkille kun ne jättävät kamoja levälleen. Kotona hän ei siivoa koskaan. Ja kun mä sanon hänelle, että mieti, samalla tavalla kun sua ärsyttää jätkien kamat töissä niin mua ärsyttää sun sukat täällä lattialla, mutta hän ei siltikään tajua. Sanoo vaan, että en mä jostain syystä kotona jaksa pitää järjestystä yllä. Ja jos mä pyydän häntä siivoomaan, hän sanoo, että miks, ei mua haittaa tää lika ja sotku. Jos sua haittaa, niin siivoa sä.
Mä koen myös olevani arvoton ja loukattu kodinhoitaja. Sormusta en viitsi edes enää pitää. Mun miehen puhelimeen en saa myöskään koskea ja tietokone on suojattu salasanalla. Meillä on molemmilla takavuosina taustalla myös pettämistä ja itse olen jäänyt asiasta aikoinaan kiinni niin, että mieheni murtautui mun koneelle ja tietokone-nerona kaivoi sieltä esiin myös sellaiset viestit jotka olin poistanut. Hän on myös käynyt lukemassa päiväkirjaani, jos on epäillyt jotain.
En usko että meidän miehet mihinkään muuttuu. Ne on työnarkkareita lopun ikänsä ja kohtelee meitä samalla tavalla. Joko meidän on hyväksyttävä elämämme tällaisena ja löydettävä siihen sisältöä ystävien, lasten ja omien harrastusten kautta tai sitten meidän on erottava. Kyllä munkin mies aina lupaa, että sitten kun rahaa on niin ollaan yhdessä, mutta en usko että sitä aikaa ikinä tulee. Sitäpaitsi mä muuttaisin vaikka pienempään kämppään ja ostaisin vaatteeni kirpparilta jos saisin viettää elämäni sen kanssa, mutta sille työ on tärkeämpää.
Olen teini-ikäisten nuorten äiti, avioliittovuosia takana melkein 20 ja ex- yrittäjän toinen puolisko vieläkin.
Tuntui aika ilkeältä lukea teidän kirjoituksia, kun palasin siihen yksinhuoltajan arkeen pienten lasten kanssa omassa mielessäni, jossa minusta tuntui, että olin vain työssäkäyvä nainen, lastenhoitaja kotiapulainen , jonka harrastuksena on yhteinen yritys ja mieheni eli vain yritykselle.
Joitain vuosia sitten alamäki alkoi, avioliitto oli lopuillaan petturuuden takia ja yritys loppui, mutta elämä jatkui... anteeksi on koitettu antaa ja elämää jatkettu saman katon alla ja pohjalta kun ponnistaa, niin suuntana ei voi olla kun ylöspäin. Tänään elämä tuntuu melkein mukavalta, osaamme nauttia pienistäkin asioista ja vallankin viihdymme yhdessä . 🙂👍
Voi. Valitettavasti. On tuore omakohtainen kokemus.
Mieheni on aina ollut hyvin urasuuntautunut. Miettinyt viimeiset vuodet millä rikastuisi.
No keksi viimein keinon - otti avioeron ja saa koko 5000 palkan itselleen.
Jäi kiinni pettämisestä syksyllä. Minä sanoin kaikille, jotka suhdetta epäili ettei se ehdi, on aina töissä. No ehtiihän sitä jos työkaverin kanssa pettää..
Näennäisesti annoin anteeksi pienten lastemme takia.
Siitä asti olen odotellut mitä hän elämältään haluaa. Halusi eron, joka haettiin salaa minulta ja elettiin normaalia elämää kunnes sain kirjeen käräjäoikeudesta ja oli pakko kertoa. Kutsui tapaansa taktikoinniksi.
Vietti työni takia illat lasten kanssa kolmistaan. Oli paikalla muttei koskaan läsnä. Sähköpostit, meilit ja kaikki mitä kännykässä tapahtui oli paljon lapsia tärkeämpää. Työstä ei voinut koskaan olla pois, ei edes talvilomaa voinut pitää.
Nyt, eron hetkellä sanoo, ettei ole pystynyt olemaan hyvä isä koska töissä on hankalaa. Työ, työ ja työ.
Olisin halunnut edes eron tapahtuvan sovussa lasten takia. Mutta ei. Hän vielä ilmoitti perään, että muuttanee muualle töiden perässä. Lasten yhteishuoltajuudesta siis viis veisaa.
Raha, valta, maine ja kunnia. Niiden tavoittelussa tuhoutuu monta elämää ja lopulta, sen kaiken saavutettuaan onkin niin yksin.
Toivon sinulle ihan hirveästi voimia tilanteeseen. Siitä ei ole helppoa ulospääsyä. Toisen pitää tajuta mikä on tärkeää. Meillä näin ei käynyt ja nyt minä kannan oman suruni ja pienten lasteni tuskan kun isä on heidät jättänyt. Ei auttanut toiselle kauniisti puhuminen, ei pyytäminen. Ei mikään. Ura, raha ja status on niin paljon tärkeämpää kuin pienten viattomien lasten hyvinvointi ja perheonni ☹️
Samoja asioita kuin olisi omasta elämästäni. Itse olen ollut naimisissa kohta 20 vuotta ja siihen se jää. Mieheni on myös yrittäjä ja aina ns. töissä. Viime kesänä/syksynä itselläni heräsivät herätyskellot. Mieskin piti puhelinta joka paikassa mukana jne.. Aloin epäillä, että kuvioissa olisi myös toinen nainen. Sitten sain vahvistusta ajatuksilleni, kun yksi hänen kavereistaan kertoi olleensa samassa tilaisuudessa kun mieheni ja kysyi miksi mieheni ei ollut siellä. Mies meni siinä tilanteessa, joka tuli puskan takaa vaikeaksi ja muutti puheen aihetta samantien. Kuvitteli, etten ollut kuullut hänen kaverinsa sanoja. Tein testin, kun hän sanoi menevänsä kavereiden kanssa käymään terassilla. Hain r-kioskilta puhelin liittymän ja laitoin noin 2 tunnin kulutta viestin siitä. Tiedän mitä teet ja missä olet.. Petät vaimoasi ja jos et kerro itse niin minä kerron puolestasi....
Kun näin miehen aamulla hän oli maidon valkea ja tärisi kauttaaltaan, äänikin värisi, joten tiesin, että sain hänet kiinni. Hän ei kertonut mitään sanoi, että on varmaan krapula tms.. Hänen piti kuitenkin samana päivänä lähteä auttamaan kaveriaan muutossa, joten odotin taas jonkin muutaman tunnin kunnes soitin hänelle ja sanoin eräs henkilö kävi täällä ja kertoi sinulla olevan suhde jne.. Mies lamaantui täysin ei saanut sanaa suustaan suljin puhelimen. Mies yritti soittaa takaisin, mutta en vastannut.. Hän on tuon jälkeen luvannut lopettaa suhteensa, mutta taas kun olen tehnyt näitä omia tutkimuksiani olen todennut että suhde jatkuu edelleen ja se tietää sitä että meidän avioliitto loppuu. Hän sanoi kiinni jäätyään, että tuo toinen nainen on historiaa ja ei voisi elää ilman minua. Hän on luvannut niin monta kertaa tuon jälkeen muuttua, mutta ei ole pystynyt. On luvannut alkaa siivoamaan kotona, käyttämään koiraa ulkona, auttamaan ruuan laitossa jne..Mikään ei ole toteutunut.Nyt pesee omat pyykkinsä itse, koska en enää suostu pesemään niitä.
En itsekkään halunnut uskoa tätä miehestäni, mutta ehkä tilaisuus tekee varkaan, kun kaksi ihmistä sattuu johonkin samaan paikkaan ja joku loksahtaa. (tämä nainen, jonka kanssa mieheni on pettänyt minua on myös tahoillaan naimisissa)
Ehkä minäkin, joskus kohtaan toisen miehen, jonka kanssa voi yhdessä tehdä erilaisia asioita. Miehen, jolle minä olen tärkeämpi kuin tuo työ ( toki töissä pitää käydä).