Jos voit rakentaa luottamuksen uudelleen, niin onnistumisen mahdollisuudet on, mutta se vaatii pitkän ajan, ehkä loppuelämän. Epäuskon hetkiä tulee ihan varmasti ja usein.
Joka kerran keksitään, sitä aina epäillään.
Jaksatko?
Miehet, ehkä naisetkin kuvittelee, että heillä on oikeus, kun on vaikeuksia ja ongelmia, etsiä lohtua ja myötätuntoa muualta, mutta silloin kävellään sen oman puolison ylitse, jätetään hänet yksin vaikeuksien ja ongelmien kanssa, ei ne niin koskaan häviä ja tulee vielä yksi tai useampi ongelma lisää. Se vaikuttaa pakenemiselta, ei oteta vastuuta ja ajatellaan, ne ongelmat selviää sillä kun etsitään joku muu, joka pitää irti niistä arjen ongelmista. Asian paljastuttua, etsitään suurennuslasin kanssa ne muut syyt, jotka tähän johti, mutta ei missään nimessä myönnetä, ihan oma vika.
Minun käsittääkseni lapset on yhteisiä ja heitä hoidetaan yhdessä ja puolisot tukee toisiaan, eikä toinen etsi tukea esim. työkaveristaan, mutta näitä "ymmärtäväisiä" ihmisiä ilmaantuu sopivasti.

Hei Pilgrim1, täällä yksi kohtalotoveri, jonka mies on ihastunut työkaveriinsa ja ollut suhteessa häneen. Tänään juuri mies lähti takaisin töihin kesäloman loputtua, ja minulla on tosi vaikea olo, kun itse olen lomalla ja mietin vain, mitä mieheni tuon toisen naisen kanssa juttelee ja mitä hän tuntee. Suhde ei ole vielä edes ohi, vaan kaikki välillämme on avoinna. Emme ole halunneet erotakaan, koska meillä on pitkä liitto takana ja kaksi pientä koululaista kotona, ja toisekseen rakkautemme ei ole kuollut tästä kauheasta keväästä ja kesästä huolimatta, vaikka kovasti sitä koeteltu on. Miehelläni on ollut aiemmin muitakin suhteita, joista sain tietää maaliskuussa samassa yhteydessä, kun tämä ihastuminen työkaveriin tuli ilmi. Oma elämäni romahti siis kertaheitolla, ja tässä päivä kerrallaan yritän kasata palasia kokoon, vaikka kaikki on täysin epävarmaa.

Jokainen kokee vihan omalla tavallaan, ja tuntemukset saattavat vaihdella paljon eri aikoina. Aika on varmaan paras lääke siihen. Itse koin eniten vihaa alussa, kun ensijärkytyksen jälkeen oli pakko hyväksyä asia tapahtuneeksi, mutta suru ja tuska ovat minulla olleet enemmän vallalla. Tosin koen suurta vihaa tuota mieheni ihastuksen kohdetta kohtaan, jota itse en ole koskaan tavannut. Varmaan kävisin kurkkuun kiinni, jos hän tulisi joskus minua vastaan, mutta onneksi hän asuu hieman etempänä. Välillä olen ollut miehellenikin niin vihainen, että olisi tehnyt mieli lyödä hampaat kurkkuun, ja pahimpien loukkausten jälkeen olen takonut häntä nyrkeillä, mutta enimmäkseen olen saanut vihani hillittyä huutamalla ja paiskomalla tavaroita. Joillekin auttaa, kun menee vaikka etäs metsään ja huutaa niin kovaa kuin ääntä lähtee, tai hakkaa tyynyä, jonka voi vielä kuvitella olevan tuo toinen nainen tai oma mies.

Tuo luottamuskysymys on oikeastaan kaikista vaikein, ja itsekin pohdin, voinko enää koskaan luottaa mieheeni. Mahdollisesti joudun aina epäilemään kaikkea. En usko, että pystyn luottamaan enää kehenkään ihmiseen täysin, minua on loukattu niin pahasti. Mitään helppoa vastausta tuohon ei ole, ja luottamusta joutuu rakentamaan mahdollisesti koko loppuelämän ajan. On paljon miehestäsi kiinni, miten hän asioihin suhtautuu, mutta paljon jää myös sinun varaan. Sokeasti ei kannatakaan luottaa, ettei joudu pettymään. Sinulla on niin lyhyt aika tapauksen ilmi tulosta, että ajatukset ehtivät jyllätä vielä vaikka kuinka ennen kuin pystyt tietämään tarkemmin, mitä pystyt jatkossa kestämään ja mihin uskallat luottaa. Ajatuksia ei valitettavasti pääse karkuun, niin väsyttävää kuin onkin miettiä kaikkea aamusta iltaan ja välistä öisinkin.

Voimia kovasti ja koeta pitää itsestäsi huolta tuon kaiken kaaoksen keskellä, jotta jaksat paremmin! Lapset pitävät hyvin arjessa kiinni, se on totta. 🌻🙂🌻

Luin viestisi ja tiedän tuon vihan, surun ja pettymyksen tunteen...täällä siis yksi kohtalotoveri lisää...siis miehelleni löytyi ymmärtävä olkapää ja hän otti ymmärtämyksen vaikeassa elämäntilanteessa vastaan.

Aikaa tapahtuneesta on noin vuosi ja pikkuhiljaa minulla alkaa olla helpompi hengittää. Päätimme katsella yhdessä päivän kerrallaan ja parisuhdeterapia on ollut hyvä. mutta voimiavievä kokemus. Olen tämän vuoden aikana vihannut, suuttunut ja sanoin sivaltanut, mutta onneksi tämä päivä ja mukava olo taitavat viedä voiton...

Tuo luottamus ei varmastikkaan palaa täydellisesti koskaan ja heti kun on vähänkään sellainen hetki, että ajatukset harhailevat menneisiin, en ole ollenkaan varma mitä tästä tulee...pärjään ilman miestäni ( pitkä yhteinen taival ja kaksi teiniä )...mutta ne tunteet...😍

Tänä aikana olemme puhuneet paljon, viettäneet yhdessä aikaa ja muistelleet...mutta elämä on hyvin haavottuvaista...alussa ei tarvinnut kun taustalla soida laulu, jossa matka kävi toisen luo, minä kyynelehdin...nyt Toisen vastaan käveleminenkään ei kaada maailmaa...siis parempaan suuntaan 🙂👍

Muista pitää kaikesta huolimatta itsestäsi huolta, ulkoile ja tee niitä asioita joista pidät. Oma jaksamisesi on tärkeä asia. Muista, että olet tärkeä...Tsemppiä tähän koetukseen 🙂👍