Iski meinaan se masennus. En tajua, miten yhtenä päivänä kaikki on kunnossa ja sitten jokin pieni asia suistaa koko elämän raiteiltaan.
Vielä eilen kaikki oli ihan hyvin ja tänä aamuna heräsin armottomaan v***ukseen. Mikään ei maistu miltään, ei edes ruoka. Silloin tiedän,
että ollaan melkoisen pohjalla.

Kertokaahan, oi viisaammat, miten te alatte korjata masentunutta oloanne, kun se iskee yllättäen hamaralla takaraivoon?

Kulunut vuosi on ollut minulle yhtä vuoristorataa ja vastoinkäymisten virtaa. Viimieisimpänä, muttei vähäisimpänä, oli onnettomuus,
jossa oli hengenlähtö millimetrien päässä. Onneksi selvisin lopulta vain murtumalla, mutta sen paraneminen kestää näemmä arvioitua
pidempään. Tunnen itseni tällä hetkellä rumaksi, lihavaksi, laiskaksi ja hyödyttömäksi, koska en pysty itse tekemään paljonkaan
mitään. Vakuutusyhtiöiden kanssa joudun tappelemaan jatkuvasti korvauksista ja lisäksi asun remontin keskellä kykenemättä itse
edistämään remonttia millään tasolla, vaikka taitoa löytyisikin.

Tästä kaikesta pahasta olosta saa tietysti osansa myös elämässäni oleva mies. Eikä hän tee oloani yhtään sen paremmaksi, koska
hän eii ymmärrä masentunutta mieltä. Olen hänelle muutamaan kertaan sanonut, että tarvitsen vain kainaloa, jossa saan hetken
hengähtää, mutta hän työntää minua vastineeksi pois. Tämä vuorostaan johtaa siihen, että alan epäillä hänellä olevan toisen suhteen
tai jotain muuta, mihin hän kaiken aiemmin minulle osoittamansa hellyyden syytää.

Minusta tuntuu, että alan vähitellen seota päästäni. 😀 Tai ehkkä niin onkin jo käynyt. Tekemättömyys on minulle aina se pahin paikka.
Heittäkäähän ideoita.