Virallisesti eronnut
Hei! Eilen tuli käräjäoikeudelta kirje. Minut ja ex tuomitaan avioeroon 31.10.2011. Kirje tuli kesken mun yövuoro nukkumisen. En tunne asian tiimoilta en iloa enkä surua. Mua ahdistaa! Odotin kyllä kirjettä kovin. Luulin tuntevani helpotusta, mutta ei. En tunne mitään. Aivankuin sydäntäkään ei enää olisi. En kaipaa takaisin vanhaan. En kuitenkaan odottanut tätä outoa tyhjyyden tilaa.
Lapsille kerroin jokaiselle erikseen, että äiti ja isä ovat nyt virallisesti eronnut. Olin eilen toimintakyvytön tekemään mitään. Pärjäsin kyllä viime yön töissä. Tehdastyössä ei tarvitse ajatella. Pääasia on, että kädet käy. Koen suurta epäonnistumista ihmisenä!
Pitäisikö siis sanoa onnittelut vai osanotot? Ehkä kuitenkin ne onnittelut, kun et halua entiseen takaisin.
Mieli ei toimi odotusten mukaan. Tyhjyyden tunne on sekin tunne. Ei välttämättä kaikista miellyttävin kuitenkaan, mutta minusta hyvinkin tyypillinen moisessa tilanteessa, kun tietää, että vanha on nyt ihan virallisestikin takana ja edessä on jotain muuta.
Nämä on näitä ns. käännekohtia, joita vain elämässä tulee ja melkein kaikille. Hyvä on, jos on tehnyt päätöksiä johonkin suuntaan, kun elämä on ahdistanut tai tuntunut pahalle.
Iloa ja hyvää oloa sinun osoitteeseen! 🌻🙂🌻
Heippa
Niin kyllähän ne asiat pakostakin mielessä pyörii.
Mutta heikkona hetkenä mieti asioita positiivisestija ajattele miten hyvä
sinulla on olla omassa kodissa et tarvitse kokea perheväkivaltaa, alistamista
vähättelyä jne.
nyt hijakseen vahvistat itseäsi ja katsot valoisasti elämää eteenpäin.
Hiljakseen unohdat kurjan menneen elämän taaksesi laitat vähän niin kuin
kirjan kannet kiinni.
Vaikka minusta tuntuu pahalta sanoa niin minä olen sinun puolestasi tosi onnellinen
että osasit ja jaksoit lähteä väkivaltaisesta ja alistavasta suhteesta pois ( minä aina toivon
että kaksi ihmistä pystyisi elämään onnellisena mutta joskus elämä ei mene niin
kuin sen ajattelee menevän )
Muista vahvistaa itseäsi ja huolehdi itsellesi se tukiverkko.
Kaunista syksyä sinulle
Kiitos Eveny ja Volvomies! Juu tämä on käännekohta. Pyrin ajattelemaan positiivisesti.
Torstaina sattui yllättävää. Mentiin suurkirppikselle, joka on lähellä vanhaa kotia, jossa en puoleen vuoteen ole käynyt. Virallinen ex tuli vastaan. Vaivoin sain tervehdittyä. Ohitettuamme sain paniikkikohtauksen. Sain Mikalle hoettua: se on ex, se on ex... Hypin, huidoin käsiä ja kiroilin yhtäaikaa. Pakenin turvaan Mikan syliin. Mika oli valmis mun takia lähtemään pois. Ilmoitin kestäväni. Kotona rankaisin itseäni...😯🗯️ Puhuin tapahtuneesta eilen lääkärille. Tilanne ei ollut mun hallinnassa. Muuten puhuin valoisasti, mutta salasin viillon kädessäni. Kukaan ei tiedä! Eikä saa tietääkään. Se tuska on mun oma!