Viidenkympin kriisi vai jotain muuta?
En tiedä onko tämä oikea foorumi, mutta koska asia vaivaa mieltäni päivittäin suuresti, päätin kirjoittaa tänne. Ehkäpä täältä löytyisi ”samanmielisiä”, jotka voisivat antaa minulle erilaisia näkökulmia aiheesta tai ainakin ymmärrystä hämmennykseeni.
Olen pian 50 v täyttävä, avioliitossa oleva nainen. Olen ollut mieheni kanssa yhdessä jo yli 25 vuotta, meillä on kaksi lasta; 17 v ja 19-vuotias jo kotoa pois muuttanut. Ruuhkavuodet ovat onnellisesti takana ja elämä alkaa olla helppoa. Lapsista ei tarvitse juurikaan huolehtia, perheen talous on kunnossa jne. Lasten syntymän jälkeen parisuhde väljähtyi, mutta viihdyn kyllä edelleen mieheni kanssa. Suhteemme on mielestäni enemmänkin kämppäkaveruutta. Seksiä on harvakseltaan, ehkä kerran parissa kuukaudessa. Pärjäisin hyvin ilmankin.
Mutta nyt asiaan; huomasin n. vuosi sitten olevani seksuaalisesti kiinnostunut naisista. Tunne on voimistunut, ajattelen asiaa nykyisin joka päivä. Minulla oli 18-vuotiaana lyhyt seksisuhde naisen kanssa. Sen jälkeen en ole ollut naisen kanssa. Joskus kymmenisen vuotta sitten minulla oli samanlainen ”kausi” kuin nyt, ja tuolloin ihastuin erääseen naiseen. En ottanut tuohon naiseen kuitenkaan mitään yhteyttä, joten se ei edennyt mihinkään. Kausi meni pikkuhiljaa ohi, kunnes tosiaan vuosi sitten taas ”iski päälle”.
Olen miettinyt vaihtoehtoja päästä tutustumaan naisista kiinnostuneeseen naiseen. En kuitenkaan ole uskaltanut mennä mihinkään gay-ravintolaan enkä vastailla seuranhakupalstojen ilmoituksiin. Puhumattakaan, että laittaisin oman ilmoituksen nettiin. Tunnen kuitenkin pakottavaa tarvetta päästä lähempään tuttavuuteen naisen kanssa. Kokeilunhaluako? Ehkäpä sitä, vaikkakin minulla on se yksi kokemus nuoruudestani. Unelmoin naisen läheisyydestä ja siitä miten erilaista se on verrattuna mieheen. Katson lesboaiheisia elokuvia ja tv-sarjoja ja haaveilen…
Tiedän, että jos minulle tulisi tilaisuus kokea suhde naisen kanssa, olisin siihen heti valmis. En todellakaan jättäisi tilaisuutta käyttämättä. Olen ollut avioliiton aikana kahdesti ”salasuhteessa” miesten kanssa, joten pettäminen ei ole minulle uutta. Mieheni ei tiedä näistä suhteista. Tiedän olevani moraaliton ihminen, mutta silti luulen, että minun on saatava kokea suhde naiseen. Tarkoitukseni ei ole erota miehestäni. Haluan jatkaa perhe-elämää kuten tähänkin asti. Ainakin niin pitkään, kun toinen lapsemme vielä asuu kotona. Olen jopa ajatellut, että kerron miehelleni olevani kiinnostunut naisista… En osaa arvella miten hän reagoisi.
Olen pohtinut kuulunko nyt siihen ”myöhäisherännäisten” joukkoon, eli olenko bi-seksuaali, joka on huomannut asian vasta keski-ikäisenä. Toisaalta olenhan jo nuorena ollut hetken kiinnostunut naisista. En kuitenkaan pidä lokeroinneista. Olen mikä olen ja tällä hetkellä olen seksuaalisesti kiinnostunut enemmän naisista kuin miehistä.
Olisiko täällä ketään ”kohtalotoveria”, jonka kanssa voisin vaihtaa ajatuksia? Mitä minun pitäisi tehdä? Unohtaa moinen haihattelu ja jatkaa normaalia aviovaimon elämää? Vai toteuttaa haaveeni ja yrittää tutustua johonkin ihanaan naiseen? Olen tällä hetkellä erittäin hämmentynyt, enkä oikein tiedä mihin suuntaan lähteä…😐
Hei sinulle!Kai se ihmisen seksuaalisuus on monitahoinen asia. Nyt,kun voi jo vapaasti silläkin alueella ilmaista omia toiveitaan on rohkeuttakin puhua asiasta. Luulen,että aina ei ole kyse siitä rakastuuko mieheen vai naiseen,vaan ihmiseen. Olet ollut jo suhteessa naisen kanssa,joten kokeilun halusta ei liene kysymys. Jos tuntee vetoa samaa sukupuolta olevaan enemmän kuin vastakkaiseen sukupuoleen kai sitä pitää omia vaistoja tässäkin asiassa noudattaa. Lapsesi ovat jo siinä iässä,että kulissiavioliittoakaan ei tule heidän takia pitää pystyssä. Miehesi kanssa sinun pitäisi puhua tästä asiasta avoimesti,sillä mahdollinen salasuhde on rankka kestää ja kaksoiselämä yleensä päättyy huonosti kaikkien kannalta.
Kiitos viestistäsi Tammyka. Niin, olet ihan oikeassa, että minun pitäisi puhua mieheni kanssa. Olen aikeissa ottaa asian puheeksi, kunhan tulee sopiva kahdenkeskinen hetki.
Tiedän kokemuksesta, että salasuhde voi vaikeuttaa elämää vielä pitkään sen loppumisen jälkeenkin. Siis itseä, puoliso on tietämätön, eikä se siis voi vaivata häntä.
Toisaalta mieheni on joskus sanonut, että jos hänelle tulisi sellainen tilaisuus, ettei hän voisi mieltänsä malttaa ja hän olisi varma, että minä en koskaan saisi tietää siitä, niin hän voisi pettää minua. Kerranhan täällä vaan eletään; sanoi hän.
Haluaisin vaan vielä kokea jotain kaunista. En tosin tiedä lähtisikö kukaan edes kanssani mihinkään juttuun... Tämän ikäisenä alkaa jo tuntua siltä, ettei kukaan voi kiinnostua minusta. Vanheneva nainen, rypyt, vyötärölle kertynyt ylimääräinen jne jne... Jotenkin tämä kai liittyy tuohon viidenkympin iän saavuttamiseen. Huoh! ☹️
Parasta kai mennä vaan päivä kerrallaan sen enempää miettimättä. Jos vastaan tulee joskus joku ihana nainen, joka osoittaa kiinnostusta minua kohtaan, niin se on sen ajan "murhe" mitä sitten tapahtuu.
Hei MyLife. Olet paljon pohtinut jo asiaa. On totta,että kerranhan täällä eletään ja se aika pitäisi käyttää hyvin. Jos avioliitto on jo enemmän kaverisuhde,tuntui ihan luonnolliselta haluta kokea enemmän,rakkaussuhde. Salasuhde taas koettelee itseä,eihän toinen sitä tiedä,mutta aavistella kyllä voi,että jotakin on meneillään. Jos molemmat ovat suhteessa kaveripohjalla niin tuskin kertominen omista tunteista kovasti järkyttää. Se miehesi sanominen jo sen todistaa. Suuri rakkaus ja intohimo on useimpien ihmisten toiveissa. Jos sellainen kohdalle sattuu,niin siitä vain....
Ei muuta kuin ota MyLife kiinni rakkaudesta,jos sellaisen kohtaat,mutta niin,että olet avoin puolisollesi. Tuntuu siltä,että avioliitto puolisoina on jo ohi,lapset aikuistuneet ja nyt olisi vielä rakkaudelle tilaa. Ei kannata näivettyä suhteessa,jos se ei anna enää mitään. Kun on haku päällä voi löytää yllättäviä asioita vielä elämäänsä. Ystävyys miehesi ja sinun välillä ei välttämättä lopu,olettehan nytkin kavereina avioliitossa.
Mitä on normaali aviovaimon elämä? Mielestäni avioliitossa asioiden jakaminen on normaalia. Omien tunteiden kertominen ja toisen päästäminen henkisesti lähelle.
Varovasti peräänkuulutan vastuuta puolisoa kohtaan. Liian usein tehdään olettamuksia puolison tunteista ja reaktioista. Kavereitakaan ei kohdella, miten huvittaa. Parhaimmassa tapauksessa asian ottaminen esiin puolison kanssa voi saada aikaan uutta kipinää myös vanhaan suhteeseen. Minusta tuntuu, että ottaisin suurena luottamuksen osoituksena, jos puolisollani olisi rohkeutta kertoa toiveistaan. Jos taas sivusuhde selviäsi sattuman kautta, miten siinä enää edes kavereita oltaisiin Ja toisaalta jos itse haaveilisin suhteesta johonkin toiseen, asian edistäminen salassa tekisi sinällään kauniista asiasta jotenkin likaista ja hävettävää.
Kerranhan täällä vain eletään niin elää se (ehkä uskollinen) puolisokin. Puolisolla lienee oikeus tietää, missä siinä omassa suhteessa mennään? Hän on asianosainen. Koska rakkaus on kestämätön perustelu sille, että teoillaan loukkaa toista. En lähtisi salailemaan. Väitän, että se muuttaa ihmistä ja sitä, millaisena näkee itsensä. Ketä salailulla suojelee, itseä vai puolisoa? Se muuttaa vuorovaikutusta ja läheisyyttä ja vaikuttaa myös siihen toiseen, vaikka muutoksen perimmäinen syy pysyisikin salassa.
Eikö tämä foorumi juuri ole täynnä näiden petettyjen aviopuolisoiden itkuvirsiä?
Tässä maailmassa on liikaa rikkimenneitä ihmisiä joita puolisot ovat pettäneet.
Vieläkö joku yrittää oikeuttaa aviorikoksen tekemisen jos saa täältä sille hyväksyntää?
Puolison pettäminen on hirveä teko.
Sillä rikotaan puolison lisäksi vastapuolen elämä ja lasten elämä.
JHa minä sanon suoraan että pettäminen on huoraamista. Se ei ole oikein.
Moni allekirjoittaa kanssani tämän.
Mutta syntiin olet lankeamassa eikä mitään hyvää siitä seuraa.