Hei kaikille 🙂
Olen paljon viimeaikoina miettinyt mikä puolisoani on alkanut riivaamaan. Meillä on hyvin normaali tarina takana. Arki ja suhde olivat minusta ihan kunnossa. Kunnes pari vuotta sitten puolisoni isä kuoli yllättäen. Se oli shokki kaikille vaikka hänen elämäntapansa olivatkin aika alkoholin huurtamat.
Tämän tapahtuman jälkeen puolisoni käytös on vuosien saatossa muuttunut ihan totaalisesti. Ennen hän halusi tehdä kanssani kaikkea, harrastaa, matkustella ja suunnitella tulevaisuutta. Hän oli rakastava ja huomioonottava.
Noin puoli vuotta isänsä kuoleman jälkeen puolisoni alkoi käyttäytyä minua kohtaan ilkeästi. Hänen mielestä en osannut enää pukeutua hyvin, hiukseni olivat rumat, en osannut keskustella niinkuin hän halusi, en ollut enää haluttava koska söin hänen mielestään vääriä ruokia ja olin epäonnistunut urallani. Tämä kaikki tuli minulle järkytyksenä. Miten ennen niin ihana ihminen voi lytätä toisen näin?
Tuolloin tuntui todella pahalta ja tuntuu vieläkin. Yritän ajatella että ehkä se oli jokin identiteettikriisi tai jotain. Vähän aikaa taas meni paremmin, mutta nyt tilanne on vielä pahempi. Puolisoni sanoo minulle että että ei näe minua enää sellaisena jota voisi edes koskea saati sanoa rakastavansa. Hän vaatii koko ajan minua tekemään elämälläni jotain ja jättämään hänet rauhaan. Minä ja minun läsnäolo on kuulema syy siihen miksi häntä ahdistaa ja miksi hän on masentunut. Olen yrittänyt antaa hänelle tilaa, olen yrittänyt ilahduttaa pienillä asioilla ja ne välillä saavatkin hänet iloiseksi.
En tiedä kuinka kauan jaksan enää tässä tilanteessa. Rakastan puolisoani, mutta tuntuu etten saa muuta kuin arvostelua osakseni. Tiedän että hänellä on masennusta ja ahdistusta, mutta olenko minä se syy hänen pahaan oloonsa. Mitä ihmettä voin enää tehdä, en kai loputtomasti voi ottaa syitä niskoilleni? Miksi puolisoni on niin ilkeä minulle vaikka en ole mielestäni tehnyt mitään sellaista mistä tämä kaikki viha minua kohtaan voisi kummuta.
Kuulostaa tuskaiselta, Lissukka. Tuo toisen ulkopuolelle sysääminen on juuri äärimmäisen loukkaavaa, ja kun siitä sanoo ja saa niskaansa lokaa ja ymmärtämättömyyttä, minkä jälkeen niitä asioita salataan entistä hanakammin. Jossakin oli artikkeli siitä, että mistä tietää, ettei toinen osapuoli enää arvosta tai rakasta ja yksi merkki oli tämä, ulkopuolelle jättäminen ja se että kun yrittää keskustella asioista rakentavasti, tulee vain työntäneeksi toista kaueammas. Mutta ei se taida toisenlainenkaan lähestyminen auttaa, että jättäisi asian sitten vain herran haltuun ja odottaisi rauhassa luottaen, että asiat sujuvat, kuten on tarkoitus. Kyllä se puhumattomuuskin sen suhteen ihan samaan tilaan saattaa.
Tuntuu, että nykyään kaikki suhteet ovat kertakäyttökamaa. Ruoho on aina "vihreämpää" aidan toisella puolen, kun kaikki on jännittävää ja uutta, mutta arki siihenkin vihreyteen joskus saapuu. Ratkaisu? Jospa oikeasti osattaisiin arvostaa sitä, mitä on. Välillä arki käy raskaaksi ja silloin sitä toista tarvitsee erityisen paljon. Jos siinä tilanteessa saa kuulla, ettei jaksa katsoa, koska toisen stressi ei ole kumppanin asia, puhutaan itsekkyydestä. Suhde ei kuitenkaan voi ikinä olla valtapeli, jossa toinen antaa ja toinen ottaa. Mitenköhän isovanhempamme ovat saaneet suhteensa kestämään vuosikymmeniä? Sielläkin on varmasti puhuttu raskaista ajoista. Kaikki suhteet eivät ole olleet ruusuisia, alkoholi ja väkivaltakin on varmasti ollut arkea, vaikka sellaiseen ei mielestäni kuulu jäädä. Suurin osa pitkän suhteen eläneistä pariskunnista kuvaa suhdettaan kumppanuudeksi, jossa molemmilla on tilaa, asioista puhutaan, ja suhteeseen sitoudutaan. Kumppania huomioimalla ja suhdetta hoitamalla ruoho aidan tälläkin puolella pysyy vihreänä, mutta toisen tyrmäämällä ja alistamalla ruoho näivettyy, ja kaikki ruoho kaikkialla muualla näyttää paremmalta, koska myrkyllisyys ei ole sinne vielä päässyt leviämään.
Narsisti ei tunne omantunnon tuskaa vaan kokee olevansa oikeutettu toimimaan ja ottamaan, mitä haluaa. Ei tunne rajoja, ei tunne myötätuntoa, empatiaa, mutta osaa näytellä näitä tarvittaessa. On vilpillinen ja valehtelee. Kaikissa meissä on narsistisia piirteitä, mutta joissakin hyvin vahvasti ja ne, joissa piirteet ovat erityisen vahvana, käyttävät toista hyödyksi niin kauan, kuin toinen myöntyy. Vahvoille ihmisille narsistilla ei ole käyttöä, koska he eivät mukaudu ja heillä on omat mielipiteet, joista he keskustelevat, mutta joustavat tarvittaessa.
Itsellekin tänne vähän raskasta kirjoittaa. Lukukertoja on monia, mutta vastauksia aiheisiin vain muutamia.
Hei,
Näitä kaikkien viestejä ja tarinoita lukiessa tulee kyllä itku. Ihan hirveää miten ihmiset, puolisot voivat kohdella sitä ennen niin rakasta ihmistä noin.Ehkäpä se valheiden verkko on se joka pettäjiä koko ajan ajaa eteenpäin, se jännitys ja uutuuden viehätys.
Kuinka moni sitten noista pettämisestä alkaneista suhteista kestää? Tuleeko niistä onnelliseksi? Minun on sitä hyvin vaikea uskoa. Kaikissa pitkissä suhteissa tulee vaikeita paikkoja, ihan kaikissa.
Itse tein nyt päätöksen pitää taukoa omasta avioliitosta. Muutan kotoani pois, katson olenko onnellisempi jos puolisoni ei ole siinä näköpiirissä. Pitää ajatella itseään, omaa hyvinvointia. Elämä yksin pelottaa. Monesti kuitenkin ne jotka ovat päättäneet jonkin asian, tehneet ratkaisun ovat paljon onnellisempi, itsevarmempia ja ahdistuksesta vapaita kuin ne jotka jäävät odottamaan. Näin minä ainakin olen huomannut niissä jotka ovat eronneet.
Siispä, kysymykset joita pitäisi miettiä ovat: mikä on se joka tuottaa minulle onnea? Onko se tämä ihminen joka valehtelee? Jokainen on onnen ansainnut, mutta jokainen on myös vastuussa siitä itse. Kukaan toinen ei voi sitä tuoda.
Se että se ihminen joka oli joskus rakkauden kohde on muuttunut pettämisen myötä kohteeksi jonka haluaa vain omistaa. Ei kai se ole oikein. En näe että petettyä rakkautta voisi saada koskaan takaisin. Se on mennyt rikki niin että sitä ei voi korjata. Itsensä kuitenkin voi korjata ottamalla vastuun omaista teoistaan, menemällä eteenpäin, antamalla anteeksi.
Voimia kaikille teille petetyille. Olette arvokkaita juuri sellaisena kuin olette!
Kohta muutan pois. Miehelleni en ole sanonut, että muutan pysyvästi pois. Se kuvittelee, että olen poissa vain vähän aikaa. Minulle se on ihan sama. Kuvitelkoon mitä kuvittelee. Menköönsä sen toisen luokse.
Meillä tilanne kasvoi kaksi vuotta tähän pisteeseen. Mieheni koko ajan jankuttaa, että hänen pitää hoitaa itsensä kuntoon. Samalla pitäen kahta suhdetta. Miten hän ei näe syy-seurausta tässä? Ei kai valehtelu ole kenellekään hyväksi. Psyyke menee varmasti.
Joku tänne ketjuun kirjoitti, että tuntui kuin petetyn pitäisi olla yhtäkkiä se joka on vahvempi, se joka nostaa kummatkin tästä suosta ylös. Tuo on niin totta. Minusta tuntuu, että olen yrittänyt kaikkeni. Muistutellut hyvistä ajoista, varannut matkoja meille, kehunut, tukenut, antanut tilaa, psyykannut töissä, antanut anteeksi, odottanut ja vannonut rakkautta. Mitä saanut kaikesta, en mitään, tai no lisää valheita.
Ehkä lähestymiseni oli väärä. Ehkä pettäjä näkee tuollaisen käytöksen riippuvuutena, ehkä se ärsyttää vielä enemmän kun toinen on kuin tulisilla hiilillä. Ehkä paras lääke pettämiseen on se että lähtee pois, alkaa huolehtia heti itsestään, näyttää kumppanille kuinka itsenäinen osaa olla, kuinka elämä sujuu ihan hyvin ilman häntäkin. Ehkä se olisi paras keino muistuttaa miksi sitä alunperin rakastuttiin. En minä tiedä. Hirveätä ajatuksen juoksua. Pakko vaan saada kirjoittaa näitä asioita jonnekin. Kauheasti katkeruutta, siitä pitää pyrkiä pois. Tuntuu että haluan vain pois tästä kaikesta. En jaksa enää.
Hei Taiteilija 21. Kyllä olet jo epätavallisen pitkään katsonut sitä tilannetta ja yrittänyt kaikkesi. Ei kai sitä voi loputtomiin jatkaa yksipuolisesti,jos toinen osapuoli ei tee mitään suhteen hyväksi. On varmaan ihan hyvä,jos lähdet nyt pois tilanteesta. Ehkä hän nyt lopulta havahtuu tai sitten ei.
Joka tapauksessa olet tehnyt sen,mikä tuntuu oikealta sinun kannaltasi, enempää et voi enää tehdä. Onnea matkaan!
Taiteilija21 kirjoitti 23.5.2017 17:29
Meillä tilanne kasvoi kaksi vuotta tähän pisteeseen. Mieheni koko ajan jankuttaa, että hänen pitää hoitaa itsensä kuntoon. Samalla pitäen kahta suhdetta. Miten hän ei näe syy-seurausta tässä? Ei kai valehtelu ole kenellekään hyväksi. Psyyke menee varmasti.
Joku tänne ketjuun kirjoitti, että tuntui kuin petetyn pitäisi olla yhtäkkiä se joka on vahvempi, se joka nostaa kummatkin tästä suosta ylös. Tuo on niin totta. Minusta tuntuu, että olen yrittänyt kaikkeni. Muistutellut hyvistä ajoista, varannut matkoja meille, kehunut, tukenut, antanut tilaa, psyykannut töissä, antanut anteeksi, odottanut ja vannonut rakkautta. Mitä saanut kaikesta, en mitään, tai no lisää valheita.
...Ehkä paras lääke pettämiseen on se että lähtee pois, alkaa huolehtia heti itsestään, näyttää kumppanille kuinka itsenäinen osaa olla, kuinka elämä sujuu ihan hyvin ilman häntäkin. Ehkä se olisi paras keino muistuttaa miksi sitä alunperin rakastuttiin.
Luin vielä tuolta alusta kokemuksiasi. Isän kuolema, puolisossa vain vikaa, ärtymystä, valehtelua, "itsensä etsimistä ja kuntoon laittamista" jne jne... Niinkuin olisin omaa tarinaani lukenut
😐
Mutta kirjoitat asiaa. Minäkin yritin tsempata ja järjestää kaikkea kivaa ja olla kiva ja... Ja mitä se hyödytti? Ei mitään. Työkaveri-rakastajatar sai aina sotkettua ukon pään taholtaan. Mutta meni kauemmin kuin sinulta saada voimia muuttaa pois. Tutustua itseensä, NAUTTIA elämästä, eikä vain jatkuvasta murheesta, että mitä ukko päättää tehdä. Ja siis muutin pois. Hän sai laittaa itsensä kuntoon ja miettiä haluaako oikeasti aloittaa uusperhekuvion tämän naisen kanssa tai MITÄ OIKEIN HALUAA.🙄 Minä en halunnut olla toinen nainen, vain se ensimmäinen. Vaikka sitten yksikseni.
Nyt aloitamme uutta elämää yhdessä. Anteeksi annettu...No, elämässä sattuu kaikenlaista, tehdään virheitä. Mutta luottamuksen tämä parivuotinen vei. Sen rakentaminen onkin sitten eri urakka ja mahtaako koskaan onnistua. En toki aio murehtia, josko pettäminen uusiutuu... Olen jo riittävän vahva jättämään leikin lopullisesti sitten.
Tsemppiä sinulle. Katse eteenpäin! Ihana kuitenkin elää!🙂🌻
Hei Taiteilija 21 ja toki kaikki Muutkin
Kadehdin Sinua ja voimiasi. Se, että uskallat lähteä pois petturuudesta ja huonosta olosta, kertoo sinun Rakastavan Itseäsi. Voi, milloin minulla on voimaa samaan😑❓.
Niinhän miehenikin alkoi muuttumaan, pitämään huolta itsestään, laihdutti ja muutti vaatevarastonsa nuoremmaksi ja paljon muutakin. Mutta koskaan, ei koskaan ole myöntänyt pettävänsä palkaavansa työkaverin kanssa, vaikka kaikki merkit siihen viittaavat.
Myös minä olen puhunut hyvistä ajoista, houkutellut matkoille, kehunut ja ollut hänen tukenaan toimistotöissä, siis käytännössä tehnyt kaiken. Vapauttanut hänet tekemään työtä, joka tuottaa rahaa Yritykselle, seurauksella, että hänestä on pikku hiljaa kehkeytynyt rahan orja.
Antanut tilaa sillä seurauksella, että siitä tuli itsestäänselvyys. Yht,äkkiä hänellä ei ollut koskaan aikaa meille. Olen ymmärtänyt hänen pitkiä työvuorojaan, vapauttanut hänet kotihommista, tukenut häntä ja kertonut rakastavani.
Tätä on kestänyt nyt kolme vuotta ja viimeisen vuoden ajan olen lähes päivittäin miettinyt eroa. Se, miten sen teen, pyörii mielessäni jatkuvasti. Siis olen ajatusteni vanki.
Vuosi sitten lähdin yksin lomamatkalle, koska enhän tietenkään häntä matkaan saanut. Tilanne oli silloinkin edelleen sama, olimme vain asuinkumppaneita. Silloin menin asianajajalle ja laitoin avioeroanomuksen vireille, tarkoituksena, että hän saa sen, kun olen lomalla.
Ennen matkaani tuli hyvä hetki välillemme ja minä hyväksikäytettävä pehmo peruin sen avioerohakemuksen.
Näitä tapauksia on sen jälkeen ollut pari muutakin ja joka kerta olen ne viime hetkessä perunut.
Suunnittelen päässäni tapahtumia, kuinka vain lähden puhumatta mitään. Mutta ei sekään tule onnistumaan, sillä kerran mojovan riidan päätteeksi lähdin. Olin pois kotoa 11 päivää, eikä hän kertaakaan ottanut yhteyttä.
Yritän siis edelleenkin epätoivoisesti miettiä oikeaa tapaa lähteä, onko se se, että vain pakkaan matkalaukkuni ja lähden jonnekin, kertomatta mitään, vai jotain muuta. Ajatukseni pyörii jatkuvasti samaa rataa, löytäen sopivaa ratkaisua, mutta ilmeisesti olen jo omien ajatusteni vanki.
Olen etsinyt ratkaisua myös lomieni muodossa. Siis, olen ollut jo usealla kaukomatkalla yksin, mutta ei se häntä haittaa. Nauttii, kun saa aikaa olla työpaikallaan. Kuitenkin jo alkuvuosiemme alussa lupasi, että toteutamme kummankin haaveita.
No, hänen haaveensa, lempiharrastuksensa toteutimme ja toteutamme edelleen, minun haaveni aloitin nyt toteuttamaan, yksin.
Olen jo ymmärtänyt, etteivät lyhyet lomamatkat paranna tilannettamme, koska hän tietää, että palaan kohta taas kotia pitämään pystyssä.
Sen vuoksi minua kiinnostaisi äärimmäisen paljon tietää, miten SInä Taiteilija 21 olet lähtösi jälkeisen elämisen suunnitellut? Lähdetkö vain matkalaukun kanssa, jättäen miehellesi kaiken muun? Voisitko hieman valaista minuakin, sillä ajatukseni pyörivät vain samaa rataa ja ulkopuolinen näkökanta saattaisi sitä avartaa ja selkeyttää?
Myös kaikkien muidenkin mielipiteet ja ehdotukset otan äärimmäisellä kiitollisuudessa vastaan, sillä toivon todellakin saavani pisteen tälle kaikelle.
Ps. Maisa1 olen myös kadehtinut. Uskalsit tehdä sen, minkä kaikkien kaltoinkohdeltujen naisten pitäisi tehdä 🙂👍.
Kohtaloita on kuitenkin niin monia. Toiset miettivät omaisuuden jakoa, pitkää yhdessä-oloa, perhettä, lapsia ja lapsenlapsia. Minne haluan asettua, jne.
Minä haaveilen lämmöstä ja auringosta, rakastan matkustamista ja sen takia olenkin visioinut muuttavani jonnekin pois Suomesta, mutta minne?
Aurinko paistaa ja se piristää mieltä. Toivotan kaikkea hyvää Parisuhteessa Kaltoin-kohdelluille🌻🙂🌻
Lissukka; pisti silmääni tuo, että olit 11 päivää pois, eikä miehesi ottanut mitään yhteyttä sinuun 😑❓ Tuo kuulostaa jo tosi pahalta.
Olen lukenut tarinaasi mutta nyt en muista sitä, miten kauan olette olleet yhdessä?
Jotenkin tuo uusien vaatteiden ostelu ja ulkomuotoon huomion kiinnittäminen enemmän vaikuttaa siltä, että jotakin miehesi hakee.
Se tuntuu niin pahalta, kun eikö teillä ollut se talon rakennusprojektikin meneillään jossakin vaiheessa. Myös miehesi käytöksen muutos karkeaan suuntaan ihan satuttaa näin ulkopuolistakin 😞
Olisi sinulle itsellesi niin hyvä, että saisit riuhtaistua itsesi kokonaan irti. Yhdessäolonne vaikuttaa kulissilta kaikin puolin.
Oletko ajatellut terapiaa: sen kautta saisit voimia itsellesi elämänmuutoksen toteuttamiseen.
Mietin sitäkin, miksi miehesi ei voi tunnustaa uskottomuuttaan. Sinulla on kuitenkin vahva epäily siitä, että hän on uskoton?
Meillähän tuli se tunnustus ja eihän se helppoa ole ollut käsitellä asioita mutta yhdessä olemme ja mies on muuttunut tosi paljon positiiviseen suuntaan. Osoittaa tunteitaan enemmän, halaa ja tulee lähelle. Tunnelukko on enemmän nyt minussa ja yritänkin työstää itseäni vapaaksi siitä. Mieheni on kuitenkin pyytänyt anteeksi ja eikä vaikuta siltä, että hän enää hakisi seuraa muualta. Elämässä jokainen tekee virheitä mutta ei niistä voi loppuelämän tuomiota antaa kuitenkaan.
Lissukka, puhun nyt aika suoraan - älä loukkaannu. Vaikuttaa, että yrität avata solmua, mutta vedät(te) sitä vain tiukemmalle. Ehkä ratkaisu olisikin ottaa sakset käteen?
Ehkä miehesi ei ole tunnustanut uskottomuutta, koska sitä ei ole tapahtunut, ainakaan sellaisena kuin hän sen käsittää? Käyttäytymisen muuttumisen takana ei aina ole ihastuminen, mutta jo muutos itsessään voi vieraannuttaa puolisoita toisistaan. Ymmärtääkseni mies on jättänyt sinut huomioimatta, kääntänyt sinulle selkänsä ja kohdellut sinua karkeasti. Eikö se riitä? Mitä väliä on määritelmillä, jos kuitenkin tulee loukatuksi, mitätöidyksi? Jos miehesi nyt tunnustaisikin uskottomuuden, mitä se enää muuttaisi?
Toivosta on vaikea luopua... Haluat aivan ymmärrettävästi jotain takaisin siitä, mitä olet antanut, mutta miehesi ei jostain syystä siihen pysty tai halua. Olet edelleen hänessä kiinni, kun mietit lähtöä niin, että hän kärsisi tai heräisi näkemään, mitä on menettämässä. Mielestäni oikea tapa lähteä on hankkia asunto, hakea ero ja yksinkertaisesti vain lähteä. Keskittyä itseensä. Sinun on huolehdittava itsestäsi, koska mies ei näytä olevan kiinnostunut. Yksi askel kerrallaan. Lähde ensin pois, niin sinulle vapautuu energiaa miettiä, mitä jatkossa haluat. Kaiken ei tarvitse olla valmiiksi mietittynä.
Taiteilija21, olet kyllä viisas ja vahva. Pidä se mielessäsi, kun tulee vaikeita päiviä.
Se että se ihminen joka oli joskus rakkauden kohde on muuttunut pettämisen myötä kohteeksi jonka haluaa vain omistaa. Ei kai se ole oikein. En näe että petettyä rakkautta voisi saada koskaan takaisin. Se on mennyt rikki niin että sitä ei voi korjata.
Niin, sitä samaa suhdetta ei enää saa takaisin, ja voi olla, että silloin kun toinen olisi valmis yrittämään rakentaa jotain uutta, toinen ei vielä/enää olekaan. Vaikka pettäminen ja vanhan suhteen kuoleminen satuttavat, kannattaa muistaa, että pettämistä ei (yleensä) ole tarkoitettu henkilökohtaiseksi loukkaukseksi. Syyt ovat syvemmällä ja pettäminen on pettäjän valinta - petetty ei voi selvittää tilannetta yksin. Itsestään ja tarpeistaan on lupa, velvollisuuskin, huolehtia.
Hei Lissukka 🙂
Tilanteesi kotona ei kyllä kuulosta hyvälle. Miehesi ei arvosta sinua. Kirjoitit kuitenkin todella mahtavia juttuja, kuten sen, että olet alkanut toteuttamaan omia haaveita. Olet lähtenyt yksin matkoilla ja se on todella hyvä juttu. Näin aloitat jo irtaantumisen parisuhteesta.
Jatka näitä omia juttuja, omien haaveiden toteutusta 🙂👍
Minä olen suunnitellut tulevaisuuttani päivän kerrallaan. Muutan ensin pois matkalaukun kanssa ja isommat tavarat jäävät taakse. Olen myös miehelleni sanonut, että muutan pois. Katsomme tilannetta nyt eri osoitteista.
Olen kyllä sen verran suunnitellut toki, että aion mennä asioissa oman aikataulun mukaan. Pyrin välttämään sitä, että otan yhteyttä mieheeni, mutta en aio kuitenkaan hävitä. Teen niin kuin hyvälle tuntuu. Jos hän ottaa yhteyttä vastaan jos siltä tuntuu. Aion myös tutustua uusiin ihmisiin, niin miehiin kuin naisiin. Teen oman elämän, missä mieheni ei nyt ole mukana.
Heti kun aloin suunnittelemaan omia juttuja, hankimaan omaa asuntoa jne.. Ajatukset kaikkosivat noista kaikista negatiivisista asioista. Ja ystävät,ne ovat nyt tärkeämpiä kuin koskaan. Pitää uskoa ja luottaa itseensä ja tulevaisuuteen. Sitäpaitsi mieheni on nyt alkanut osoittaa erilaista käytöstä minua kohtaan, mutta se saattaa olla jo myöhäistä. Uskon että vaikka eroaisi ei se tarkoita etteikö löytäisi uutta kumppania, pitää vain pitää itsensä markkinoilla. Ehkäpä kaikista parasta on alkaa rakentamaan itseluottamusta pienillä asioilla, kuten vaikka menemällä treffeille, tekemällä muodonmuutoksen, aloittamalla uuden harrastuksen. Tekemällä asioita joita ei aikaisemmin ole uskaltanut tehdä, menemällä oman mukavuusalueelle ulkopuolelle. Ja tietysti pyrkiä ottamaan tapahtuneet asiat osaksi menneisyyttä, sillä niitä ei voi muuttaa, mutta tulevaisuuden voi tehdä sellaiseksi kuin itse haluaa.
Toivottavasti näistä ajatuksista oli jotain hyötyä. Voimia sinulle! Muista että olet arvokas ja sinun elämäsi tärkein ihminen olet sinä itse.
On kulunut aikaa kun olen täällä viimeksi näitä keskusteluja kolunnut. Hyvin samanlaisia tarinoita ja kohtaloita tuntuu olevan niin monen kirjoittajan elämässä. Itselläni elämä on mennyt eteenpäin hieman, pienin askelin, mutta kohti parempaa.
Ensimmäinen pettäminen josta tiedän tapahtui vuonna 2015 ja siitä seuraava alkoi heti sen jälkeen. Tämä jälkimmäinen kehittyi oikeaksi suhteeksi, jossa mieheni sanojen mukaan oli tunteita. Vieläkin nämä asiat tulevat mieleeni melkein joka päivä. Jotkin päivät ovat parempia, toiset taas kamalia itkun ja raivon kohtauksia täynnä.
Olen asunut yksin jo 1,5 vuotta. Emme ole eronneet, pidämme päivittäin yhteyttä puhelimitse. Emme ole käyneet tapahtunutta läpi kuin vähän. Siltikin meillä menee jo paremmin. Olen hakenut itselleni apua, olen tehnyt asioita jotka ilahduttavat minua, olen vaihtanut kotia, kaupunkia ja työpaikkaa. Saanut paljon aikaan omassa elämässä. Silti en osaa laskea irti avioliitostani, mikä ihme minua vaivaa? En pysty luottamaan mieheeni ja en edes ole varma rakastanko häntä enää.
Miten te muut olette osanneet päättää näistä asioista?
Mistä tietää onko olemassa rakkautta enää?
Mistä tietää kannattaako enää yrittää?
Sitten olen paljon käynyt läpi sitä miten en hoksannut pettäistä ja varsinkaan sitä toista kertaa!?! Merkkejä oli nyt kun mietin. Mieheni ei esimerkiksi ikinä tullut samaan aikaan nukkumaan kanssani, puhelin oli mukana jopa vessassa, työpäivät olivat pitkiä, viesteihin vastattiin viiveellä jos vastattiin, puheluita oli turha odottaa, työmatkoja oli paljon, minun kanssa ei lähdetty enää julkisesti esimerkiksi ruokakauppaan, yhtäkkiä miestäni kiinnostivat asiat joille aikaisemmin ei oltu osoitettu mitään kiinnostusta, juhlapyhinä haluttiin käydä jopa 2 tunnin kävelyillä pakkasessa yksin!?! Nämähän on ihan selkeitä merkkejä, mutta minä hölmönä en hoksannut. Mitä merkkejä te muut olette huomanneet, kun näin jälkikäteen mietitte? olisi mielenkiintoista tietää.
Hei,
älkää hyvät ihmiset luottaako niihin pettäjiin. Mun tarinan voi lukea tästä ketjusta. Luulin jo tuolloin että elämä menee parempaan, mitä vielä. Viime vuonna erosin ja nykyinen ex-mieheni on edelleen sen naisen kanssa joka oli mukana jo tuolloin 2015.
Luotin ja uskoin kaiken, ei olisi pitänyt. Pettäjä pettää ja valehtelee.
Siinä meni hukkaan minun lapsenteko vuodet ja elämä yleensä. Siis hyvät ihmiset lähtekää niistä suhteista jossa on pettämistä heti pois. Ei ne korjaannu koskaan.