Vihan tunne

Vihan tunne

Käyttäjä Taiteilija21 aloittanut aikaan 06.03.2017 klo 15:08 kohteessa Parisuhde, koti ja perhe
Käyttäjä Taiteilija21 kirjoittanut 06.03.2017 klo 15:08

Hei kaikille ūüôā

Olen paljon viimeaikoina miettinyt mikä puolisoani on alkanut riivaamaan. Meillä on hyvin normaali tarina takana. Arki ja suhde olivat minusta ihan kunnossa. Kunnes pari vuotta sitten puolisoni isä kuoli yllättäen. Se oli shokki kaikille vaikka hänen elämäntapansa olivatkin aika alkoholin huurtamat.
Tämän tapahtuman jälkeen puolisoni käytös on vuosien saatossa muuttunut ihan totaalisesti. Ennen hän halusi tehdä kanssani kaikkea, harrastaa, matkustella ja suunnitella tulevaisuutta. Hän oli rakastava ja huomioonottava.
Noin puoli vuotta isänsä kuoleman jälkeen puolisoni alkoi käyttäytyä minua kohtaan ilkeästi. Hänen mielestä en osannut enää pukeutua hyvin, hiukseni olivat rumat, en osannut keskustella niinkuin hän halusi, en ollut enää haluttava koska söin hänen mielestään vääriä ruokia ja olin epäonnistunut urallani. Tämä kaikki tuli minulle järkytyksenä. Miten ennen niin ihana ihminen voi lytätä toisen näin?
Tuolloin tuntui todella pahalta ja tuntuu vieläkin. Yritän ajatella että ehkä se oli jokin identiteettikriisi tai jotain. Vähän aikaa taas meni paremmin, mutta nyt tilanne on vielä pahempi. Puolisoni sanoo minulle että että ei näe minua enää sellaisena jota voisi edes koskea saati sanoa rakastavansa. Hän vaatii koko ajan minua tekemään elämälläni jotain ja jättämään hänet rauhaan. Minä ja minun läsnäolo on kuulema syy siihen miksi häntä ahdistaa ja miksi hän on masentunut. Olen yrittänyt antaa hänelle tilaa, olen yrittänyt ilahduttaa pienillä asioilla ja ne välillä saavatkin hänet iloiseksi.
En tiedä kuinka kauan jaksan enää tässä tilanteessa. Rakastan puolisoani, mutta tuntuu etten saa muuta kuin arvostelua osakseni. Tiedän että hänellä on masennusta ja ahdistusta, mutta olenko minä se syy hänen pahaan oloonsa. Mitä ihmettä voin enää tehdä, en kai loputtomasti voi ottaa syitä niskoilleni? Miksi puolisoni on niin ilkeä minulle vaikka en ole mielestäni tehnyt mitään sellaista mistä tämä kaikki viha minua kohtaan voisi kummuta.

Käyttäjä xTrikimees kirjoittanut 07.03.2017 klo 10:06

Kirjoituksestasi ei käy ilmi, oletko puhunut rehellisesti omista tunteistasi ja kokemuksistasi miehellesi. En usko, että kukaan tavallinen ihminen puhuisi rakastamalleen ihmiselle tuollaista. Masentunut kyllä voi. Masentunut ihminen ei aina toimi rationaalisesti ja haluaa vetäytyä.

Asioiden arvostelu ja näkeminen negatiivisena on aika tyypillistä masentuneelle ihmiselle. Jokainen ihminen suhtautuu tilaansa eri tavalla. Itselläni on ollut useita masennusjaksoja viimeisen 10 vuoden aikana, ja olen ollut turhautunut siitä, kuinka negatiivinen ja arvosteleva mieleni voikaan pahimmillaan olla. On todella stressaavaa, kun mieli arvostelee ihmistä, jota tosiasiassa rakastaa.

Onko miehesi hakenut masennukseensa ja ahdistukseensa apua? Kirjoituksestasi saa vaikutelman, että isän kuolema on laukaissut hänessä jotain, jota hänen ei vielä isän elossa ollessa tarvinnut käsitellä. Ehkä nyt tarvitsisi. Mielestäni olisi hyvä, jos hän pääsisi puhumaan asiasta ihan ammattiauttajan pakeille.

Käyttäjä Taiteilija21 kirjoittanut 09.03.2017 klo 17:06

Kiitos vastauksesta. Olen kyllä puhunut tunteistani miehelleni ja mieheni saa ammattiapua. Olemme myös käyneet parisuhdeterapiassa. Silti tilanne ei muutu miksikään. Minuun syytäni on kaikki paha hänen elämässään.
Nyt sitten selvivi syy siihen miksi. No, toinen nainen tietenkin. On rakastunut kollegaan. Siinä ne masennukset ja raivot nyt sitten näkyvät. Sekä syytökset minua kohtaan.
En tunne tällä hetkellä kuin suoranaista vihaa miestäni kohtaan. Miten se on kehdannut minua syyttää ja mtien se on kehdannut aina sitten minulta hakea apua kun masentaa!!! Painukoon sen toisen syliin!!! Olen niin vihainen. Miten olenkaan ollut näin tyhmä ja mennyt luottamaan.
Silti en saa itse√§ni n√§kem√§√§n tulevaisuutta ilman h√§nt√§ siin√§ ūüėĚ Mik√§ ihme minua vaivaa?
Pettäjät ovat kyllä alinta kastia tässä maailmassa, eivät ajattele kuin itseään ja omaa hyvinvointiaan.

Käyttäjä mariella kirjoittanut 10.03.2017 klo 11:33

Jotenkin lukiessani aikaisempia kirjoituksiasi aavistelin jotain tuollaista olevan meneillään. Meillä nimittäin sama käytöskaava nelisen vuotta sitten. Minä en tuolloin osannut tehdä mitään oikein ja arvostelua tuli kaikesta.
Toisaalta hyvä, että asia selvisi mutta todella ikävä tilanne sinun kannaltasi ajatellen. Sinulla on muutenkin raskasta isäsi kuoleman vuoksi.
Ei meilläkään ajoitus sivusuhteelle ollut paras mahdollinen; olin tuolloin jo sairastunut vakavasti ja monia isoja leikkauksia läpikäynyt.
T√§ytyy vain ihmetell√§, ett√§ mik√§ noita miehi√§ oikein vaivaa; silloin, kun nainen tarvitsisi tukea eniten, menn√§√§n vieraisiin ja loukataan lis√§√§ ūüėĎ‚Ěď
Voimia sinulle, sillä niitä sinä nyt tarvitset todella paljon.

Käyttäjä Sinivalas kirjoittanut 10.03.2017 klo 16:32

Olen lähes samanlaisessa tilanteessa. Arvasin heti, mistä on kysymys, kun aloittajan puoliso on muuttunut ilkeäksi. Tuntuu, että syy on aina kaikilla se sama. Oma puolisonikin on kuulemma rakastunut työkaveriinsa. Pitkään kuvittelin, että oikeasti vika on minussa. Niin annettiin eri yhteyksissä kyllä ymmärtääkin. Totuus paljastui kuitenkin, kuten aina lopulta tapahtuu. Paljastumiseen saakka kysymys oli ahdistuksesta, jonka minä ja tyhjä elämä saivat aikaan. Nyttemmin olen saanut kuulla miten se toinen on kaikessa minua parempi: ulkoisesti kauniimpi, mukavampi, työssään menestyneempi, koulutetumpi ja sivistyneempi. Toisella on kyllä omakin perhe. Nyt tuntuu, että oma elämä valuu ohi, kun puoliso etsii itseään ja haaveilee paremmasta. Mitään ulkopuolista apua ei ole valmis ottamaan: vika ei ole hänessä, vaan yksin minussa ja kaikessa vanhassa. En tiedä, päästäänkö koskaan tässä asiassa onnelliseen loppuun. Olen antanut ajan kulua, mutta valoa ei näy tunnelin päässä. Jossain vaiheessa tulee varmaan aika, jolloin tälle kaikelle tulee laittaa piste. Enää en voi väittää edes itselleni rakastavani miestä, joka ei piittaa minun tunteistani, eikä pidä minua minään. Se puoliso, jota olen rakastanut toimi ihan toisin. Tämä nykyinen on minulle aika vieras. Pitäisi arvostaa itseään niin paljon, että lähtee pois tällaisesta asetelmasta.

Käyttäjä Taiteilija21 kirjoittanut 14.03.2017 klo 18:24

Hei, Kiitoksia että jaksatte jakaa tarinoita kanssani. Näyttää siltä että hyvin samanlaisella kaavalla mennään jos kyse on pettämisestä. Pettäjällä on aina tyhjyys elämässä, ei iloa, huono kumppani ja masennus jne... Syitä löytyy loputtomasti. Ei kuitenkaa itsestä tai siitä uudesta "ystävästä"
Sitä minä ihmettelen että mitä nämä pettäjät tällä käytöksellä hakevat kun eivät vaan eroa jos elämä on niin tyhjää? Miksi pitää hajottaa elämä siltä jonka kanssa on sitä ensin niin hartaasti rakennettu. Itsekkyyttä se on. Ajatellaan että valehtelu ja salailu ei satuta kun toinen ei saa tietää. Ei uskalleta lähteä jos uusi "ystävä" ei olekaan se oikea ja tulee vanhaa ikävä.
Pahinta mitä toinen voi läheiselleen tehdä on roikottaa epävarmuudessa. Se hajottaa koko ihmisen, tekee hulluksi ja tuhoaa kaiken rakkauden ennen pitkää.
Niin ja sitten se miksi me petetyt sitten emme vain lähde pois kun saamme asiasta tietää? Miksi se on niin vaikeaa, vaikka eihän se ihminen enää sinua kunnioita tai raksta niinkuin pitäisi. Itselläni ainakin on vielä rakkautta jäljellä. Sattuu ajatus että mieheni on toisen kanssa.
Olisi kiva kuulla lisää tarinoita miten muut ajattelevat, miten pärjäätte päivät ja millä keinolla saatte ahdistuksen edes hetkeksi lieventymään?

Käyttäjä Sinivalas kirjoittanut 16.03.2017 klo 21:19

Epätietoisuus on minusta pahinta kaikessa. Puoliso väittää, ettei suhdetta ole, mutta on tunnustanut rakastuneensa. Vaikea on uskoa, että töissä ollaan ihan vain hyviä kavereita. Puoliso käyttäytyy kylmästi ja eristäytyy. Ulkoiseen olemukseensa on tehnyt muutoksia ja alkanut kuntoilla. Nukkuu huonosti. Kaikesta tästä huolimatta hänellä ei ole ollenkaan selittämättömiä menoja tai poissaoloja. Aamuisin on kiire töihin, eikä työpäivän aikana ehdi vastata puhelimeen. Ei halua keskustella tilanteesta, eikä tunnu olevan lähdössä yhtään minnekään. Tyytyväinen elämäänsä ei kuitenkaan tunnu olevan.

Mitä tuosta kaikesta pitäisi ajatella? Onko puolisolla suhde vai ei? En ajatellut mennä työpaikalle katsomaankaan, eikä naisen lähestymisessäkään ole mitään järkeä. Jos siis koko suhde on vain omaa kuvitelmaani. Onko kysymys yksipuolisesta rakastumisesta? Jos on, niin ei se valitettavasti tunnu hyvältä sekään. Joka tapauksessa puolison ajatukset ja tunteet ovat toisaalla tai ainakaan ne eivät kohdistu minuun. Voiko tällaisesta asetelmasta lähteä, vai onko se liian hätiköityä? Jotenkin on vaikea tehdä päätöksiä, kun ei tiedä tosiasioita. Entä jos on itse väärässä, vaikka siltä ei tunnu. Ihan yksipuolisia puolison tunteet eivät ole. Salaisuus kun paljastui työkaverin lähettämien hempeiden viestien tultua ilmi.

Päivisin pärjään vaihtelevasti, välillä ahdistaa vähän, välillä paljon. Kun puoliso on töissä, tulee mietittyä mitä siellä tapahtuu ja mitä siitä seuraa. Välillä tuntuu, että sekoaa, kun sama asia pyörii koko ajan päässä. Haluaisi olla ajattelematta sitä, mutta ei pysty. Aika ei ole paljon ahdistusta vähentänyt, mutta tuntuu, että siihen alkaa tottua. Kamala ajatus, mutta nykyisin ahdistus on jo ihan normaalia arkea.

Joku selvyys ja tolkku tähän pattitilanteeseen pitäisi saada. Kun tietäisi missä mennään, niin voisi tuntea perustellusti jotain. Nyt tuntee vain ahdistusta, mutta ei tiedä minkä vuoksi.

Käyttäjä Taiteilija21 kirjoittanut 16.05.2017 klo 16:00

Pakko vaan purkaa tätä tilannetta jonnekin. Tuo puolisoni toinen nainen ärsyttää. Vihaan sitä ihmistä. Löysin hänen kirjoittaman rakkauskirjeen. Siinä kerrottiin kuinka hän ei ole koskaan tavannut ketään mieheni kaltaista koskaan aikaisemmin, kuinka he yhdessä voisivat saada kauniin elämän, jos vain ensin puolisoni jättäisi minut. WOW! Luin vain tuota kirjettä uudelleen ja uudelleen...
Kysyin puolisoltani onko se nainen sanonut koskaan mitään että kannattaisi jättää minut yms.. Noita asioita mitä se oli kirjeessä kirjoittanut. Puolisoni kiisti kaiken. Kirkkain silmin sanoi, että ei se juttu ikinä niin pitkälle mennyt. Voi luoja!
Välillä tuntuu, että onkohan tuolla miehellä enää itsellekään tietoa mikä on totta ja mikä ei?
Nyt kuitenkin kaiken tuon ahdistuksen, vihan ja pelon keskellä sen tajusin. Tämä suhde ei koskaan tule korjautumaan sellaiseksi kuin se joskus oli. Ei varmaan mikään suhde missä on petetty tule koskaan samanlaiseksi.
Päätin, että pidän pääni. Annan kohtalon näyttää mitä tulee. Miten voisin enää mitään muuttaa. Varsinkaan raivoamalla, kyttäämällä, kyselemällä ja totuudesta sitten ahdistumalla. Tämä kaikki on hyväksyttävä osana minun elämää. Aion suunnata nyt katseeni tulevaisuuteen. Keskityn siihen mikä tekee MINUT ONNELLISEKSI.
Aion oppia tuntemaan itseni uudelleen, sen ihmisen joka jäi jonnekin ennen tätä parisuhdetta. Olinhan onnellinen aikaisemminkin ennen puolisoani, ennen kuin hän edes oli osa elämääni. Ehkäpä sekin on ollut syy miksi ajauduimme erilleen, kun roikuin hänessä...
Aion antaa uusille tilaisuuksille mahdollisuuden, pidän silmät auki niinhän teki myös mieheni.
Katsotaan miten kauan tämä suunnitelma pitää? Ahdistus varmasti tulee takaisin. Miten te kaikki petetyt ihmiset olette löytäneet itsenne uudelleen? Luuletteko että tämä voisi olla avain siihen että löytää taas elämästään onnen yksin tai yhdessä?

Käyttäjä KasKas kirjoittanut 17.05.2017 klo 10:14

Taiteilija21 kirjoitti 16.5.2017 16:0

Kysyin puolisoltani onko se nainen sanonut koskaan mitään että kannattaisi jättää minut yms.. Noita asioita mitä se oli kirjeessä kirjoittanut. Puolisoni kiisti kaiken. Kirkkain silmin sanoi, että ei se juttu ikinä niin pitkälle mennyt. Voi luoja!
Välillä tuntuu, että onkohan tuolla miehellä enää itsellekään tietoa mikä on totta ja mikä ei?
Nyt kuitenkin kaiken tuon ahdistuksen, vihan ja pelon keskellä sen tajusin. Tämä suhde ei koskaan tule korjautumaan sellaiseksi kuin se joskus oli. Ei varmaan mikään suhde missä on petetty tule koskaan samanlaiseksi.

Näin se käsittääkseni tulee olemaan: suhde ei palaa samanlaiseksi kuin ennen pettämistä - mutta ehkä hyvä niin - ainakin useimmissa tapauksissa. Yleensä kai suhteessa on ollut jotain pielessä, jos pettämiseen on lähdetty (vaikka näin ei kuulema aina ole, mutta ehkä sitä ei uskalleta vain tunnustaa?).

Suhteella on kuitenkin kuulema mahdollisuus muuttua entistä paremmaksi, että pettämisellä kaikessa kamaluudessaan on myös hyviä vaikutuksia. Itse odotan näitä vaikutuksia innolla. Tai ehkä en niitä vain vielä kunnolla huomaa, on meillä nyt ainakin sopuisampaa kuin ennen - mutta johtuuko se siitä, ettei jaksa riidellä muusta?

Päätin, että pidän pääni. Annan kohtalon näyttää mitä tulee. Miten voisin enää mitään muuttaa. Varsinkaan raivoamalla, kyttäämällä, kyselemällä ja totuudesta sitten ahdistumalla. Tämä kaikki on hyväksyttävä osana minun elämää. Aion suunnata nyt katseeni tulevaisuuteen. Keskityn siihen mikä tekee MINUT ONNELLISEKSI.
Aion oppia tuntemaan itseni uudelleen, sen ihmisen joka jäi jonnekin ennen tätä parisuhdetta. Olinhan onnellinen aikaisemminkin ennen puolisoani, ennen kuin hän edes oli osa elämääni. Ehkäpä sekin on ollut syy miksi ajauduimme erilleen, kun roikuin hänessä...
Aion antaa uusille tilaisuuksille mahdollisuuden, pidän silmät auki niinhän teki myös mieheni.
Katsotaan miten kauan tämä suunnitelma pitää? Ahdistus varmasti tulee takaisin. Miten te kaikki petetyt ihmiset olette löytäneet itsenne uudelleen? Luuletteko että tämä voisi olla avain siihen että löytää taas elämästään onnen yksin tai yhdessä?

Nämä ovat lienee niitä suuria kysymyksiä oman selviytymisen ja nykyisen parisuhteen jatkon kannalta: tapahtuneen hyväksyminen ja sen myötä anteeksianto. Itsestä huolehtiminen ja itsensä rakastaminen.

Lauseessasi "Aion antaa uusille tilaisuuksille mahdollisuuden, pidän silmät auki niinhän teki myös mieheni." paistaa kuitenkin katkeruus ja kosto - vaikka voihan sitä ajatella myös tulevaan suuntaumisena. Muuta en osaa sanoa kuin: sama täällä - vaikka järkevää ja ideaalia olisi pysyä yhdessä, antaa anteeksi, oppia kummankin virheistä ja pitää perhe kasssa; sellainen onnellisen elokuvan loppu. Vaikea tavoite.

Ahdistus tulee varmastikin takaisin. Sulla on tuosta vain muutama kuukausi, harva pääsee siitä yli tässä ajassa. Meillä on paljastumisesta noin puolitoista vuotta ja edelleen sattuu ja ahdistaa ajoittain, ehkäpä jopa melko usein. Tekisi mieli luovuttaa. Mutta on myös ollut hyviä päiviä ja viikon parin jaksoja, jolloin asia ei ole vaivannut juuri ollenkaan. Siinä mielessä kehitystä parempaan on ollut.

En tiedä olenko löytänyt itseni uudelleen. Mitä on itsensä löytäminen ylipäätään?

Minua on ainakin nyt auttanut "päättäväinen itsekkyys" - en enää niin paljoa ajattele "mutta entäs perhe, jos teen tämän, niin se on perheeltä pois". Mutta on tuossakin on vielä opeteltavaa ja harjoiteltavaa, olen enemmän parisuhde- ja perhekeskeinen kuin puolisoni, vaikka on minullakin omat säännölliset ja epäsäännölliset menoni.

Käyttäjä Jona kirjoittanut 18.05.2017 klo 10:38

Itse olin kanssa pari vuotta sitten samassa tilanteessa. Aluksi mies oli maailman mahtavin, kehui maasta taivaaseen, auttoi, suunnitteli el√§m√§√§ eteenp√§in, puhui viel√§ yhden lapsen hankinnasta. Yhteen muutettuamme kaikki mun mielipiteet alkoivat olla huonoja, yhdess√§ tekeminen v√§heni pikkuhiljaa, vihasin kuulemma h√§nen lapsiaan, lapsea h√§n ei miss√§√§n nimess√§ hankkisi kanssani, olin huonompi kuin ex, olin liian laiha, liian nipo, liian pihi, liian itsek√§s kun en omia s√§√§st√∂j√§ni laittanut h√§neen tai h√§nen auttamiseensa. Tuli syyttely√§ pett√§misest√§, tuli erouhkailuja, tiuskimista, sel√§n k√§√§nt√§mist√§ ja mykk√§kouluja. En ollut h√§nen arvoisensa. Viikonloppuna hiippaili mun nukahtaessani jonnekin, kerran tuli naapurin vanhemman naisen pihasta "pissalta". Puhelimeen ei kerinnyt vastaamaan, vaikka muuten vietti kaiken yhteisen vapaa- ajan puhelimessa. Puhelimeen ei saanut koskea, ja siihen laitettiin salasana. Salasana tuli my√∂s tietokoneeseen. T√§st√§ moittimisesta v√§syneen√§ tuli itsekin palettua loppuun. Yritin koko syksyn puolustautua ja puolustaa mielipiteit√§, yritt√§√§ pyyt√§√§ miest√§ ymm√§rt√§m√§√§n minunkin kantani ja minun tarpeeni yhteisiin k√§yt√§nt√∂ihin h√§nen lastensa suhteen yhteisess√§ talossa. Lopulta k√§vi ilmi, ett√§ h√§n oli pett√§nyt minua sen naapurin naisen kanssa. Jostakin toisesta paikasta h√§n toi my√∂s tuliaisia. √Ąidilleni h√§n oli l√§hett√§nyt kolmannesta jalastaan kuvan k√§nnyk√§ll√§, ex√§√§ns√§ pyyt√§nyt takaisin. Tinderiin liittynyt, kun oltiin juuri sovittu, ett√§ yritet√§√§n enemm√§n. Naispuolisille kavereilleen l√§hetellyt my√∂s vehkeest√§√§n kuvan, ja haukkunut mua sel√§n takana, kuinka olin ilke√§ hyv√§ksik√§ytt√§j√§, joka ei tullut toimeen h√§nen lastensa kanssa. Elin jatkuvasti varpaillani, erityisesti sen j√§lkeen, kun h√§n rupesi puhumaan mulle, miten h√§nen veljens√§kin pit√§√§ mua outona, kuinka h√§n h√§pe√§√§ minua, valehteli kuinka h√§nen lapsensa vihaavat minua. H√§nen veljens√§ taputteli koko suhteen takapuolelle, kehui hyvi√§ n√§kymi√§ ja olisi vaihtanut em√§nt√§√§kin y√∂ksi, taputteli reidelle ym. Yritin, menimme pariterapiaan, jossa h√§n k√§vi kerran, koska h√§nt√§ "syytettiin", kun kerroin kaiken, mit√§ oli tapahtunut p√§√§st√§ksemme puhumaan ne auki, ymm√§rt√§√§kseni. Melkein kaksi vuotta jaksoin, sitten hermot olivat niin riekaleina, itsetunto tuhottu, pidin itse√§ni pahana ihmisen√§ ja hulluna, ep√§arvoisena, rumana ihmisen√§. Ja sit√§ ep√§arvokkuutta ja ep√§arvostusta on nyt kest√§nyt vuoden, kun t√§m√§ kyseinen itse√§√§ni naisia kunnioittavaksi ja arvostavaksi herrasmieheksi tituleerannut mies l√∂ysi muutama viikko mun poismuuton j√§lkeen uuden naisen, jonka h√§n esitteli perheelleen ja suvulleen kuukausi mun poismuuton j√§lkeen. Nainen oli kuulemma rennompi ja tuli paremmin toimeen h√§nen lastensa kanssa. Syyt√§n edelleen itse√§ni, jos vain olisin ollut/tehnyt jotain enemm√§n/paremmin. En ollut niin voimakas ihminen eron j√§lkeen, kuin olisi pit√§nyt. ūüė≠

Käyttäjä funder kirjoittanut 18.05.2017 klo 11:06

Löysin tämän kirjoituksen sattumalta ja pakko kirjoittaa kysellä neuvoa teiltä. niin paljon muistutti monen kirjoitus omaa tarinaa.
Avomiehen kanssa yhteistä historiaa toistakymmentä vuotta. Ei yhteisiä lapsia, miehellä entisestä liitosta kaksi. 2014 aloitin työt uudella paikkakunnalla ja asun viikot ja joskus myös viikonloput siellä.
Minua on pitkään mietityttänyt miehen käytös. Jonkin aikaa uuden työn aloittamisen jälkeen alkoi tuntua että läsnäoloni ärsytti miestä, hän oli ärtyneempi, tiuski, vetäytyi omiin oloihinsa. Hellittelysanat katosivat viesteistä, puheluista, kasvotusten. Mainitsin asiasta, ei silti laittanut, kun ei tuntunut siltä. Kännykkä oli seurana enemmän kuin ennen.
Riitoja on ollut ennenkin ja alamäkiä. Kai kaikissa parisuhteissa. Viime vuonna mies alkoi entisestään muuttua. Miehen lapset ovat aina jotenkin hiertäneet minua. Sain kuulla kunniani asiasta. Seksikin kanssani perseestä ja sitä harvoin. En tee kotitöitä, en ajattele häntä. Ei olisi ikinä aloittanut suhdetta jos olisi tiennyt millaista kanssani on. Kaikki tuntui olevan pielessä ja olin varma erosta. Siitä ei kuitenkaan puhunut. itse sanoin etten halua erota.
Välillä oli parempaa. Ehkä purkaukset puhdisti ilmaa. Olen kysellyt suoraan onko hänellä toinen. Ei ole ainakaan myöntänyt.
Tänä vuonna tilanne on taas muuttunut. Purkauksia ei ole ollut. Seksi välillä erilaista kuin ennen. Suhde tuntuu samalta kuin ennen, ehkä vähän jopa parempi. Puhelintakaan ei enää vahdi kuin ennen. On sanonut rakastavansa, laittanut hellittelyjä viesteihin.
En pääse eroon ajatuksesta että oliko hänellä suhde? Usein yksin mietin oliko hänellä toinen nainen täällä? Onko suhde päättynyt ja siksi meidän suhde palautunut, mies muuttunut takaisin? Enemmän mietityttänyt juuri muutos takaisin entiselleen. Miltä teistä kuulostaa?

Käyttäjä Jona kirjoittanut 18.05.2017 klo 12:44

Että mitä tulee ylitse pääsemiseen suhteessa, niin ehkä. En tiedä, itse annoin periksi puoli kolme kuukautta pettämisen jälkeen, kun sain selville, että pettäminen oli jatkunut "ensimmäisen julkitulleen" pettämisen jälkeenkin, todennäköisesti jo tätä ennen ainakin syksystä lähtien. Mies ei kyennyt olemaan rehellinen pettämisestä, vaan valehteli vielä pettämisestä kiinni jäätyäänkin, oli ylimielinen ja syytti kaikkia muita. Kerran pyysi anteeksi ja sen olisi pitänyt riittää, mutta kun käytös ei ollut sellaista. Minkä lisäksi uhkaus pettää uudelleen, jos ei rupeaisi suupielet nousemaan ja pesää samaan, oli liikaa. Exälleen oli tehnyt samoin, pettänyt ensimmäisen kerran vuoden yhdessäolon jälkeen. Oli iskenyt exänsä kavereita, harrastanut siivouskoppimambaa työpaikkansa siivojan kanssa. Soitellut exänsä äidille tämän selän takana. Ex oli antanut monta kertaa anteeksi heidän yhteisten lapsien takia, mutta sama meno oli jatkunut. Kaverini sanoi taannoin, että oli kokenut ex- puolisoni käytöksen jo meidän kuukauden seurustelun jälkeen epämiellyttävänä tämä kun oli tuijottanut häntä pitkään. Jopa äitipuoleni oli kokenut miehen käytöksen flirttailevana häntä kohtaan ennen kuin olimme olleet vuottakaan yhdessä. Mies puhui muista naisista arvostavaan sävyyn, kuinka kaikkia muita olisi pitänyt auttaa ja kuinka muut naiset katselivat häntä pitkään. Flirttaili avoimesti minun edessäni muiden kanssa, sulki minut ulos sisäpiiristään.

En usko, että pettämisen jälkeen muuttuu paremmaksi tai sitten siihen vaaditaan kaksi voimakkaasti suhteeseen ja toiseen ihmiseen sitoutunutta ihmistä ja onko toinen sitoutunut, jos on alunperin lähtenyt pettämään? Se kertoo mielestäni epäarvostuksesta ja itsekkyydestä. Kynnys pettää on lisäksi matalampi kerran pettäneellä, omatunto ei kolkuta enää niin voimakkaasti. Kyynistä, kyllä. Ikävä kyllä edellinen suhde sen opetti, sitä ennen en kyennyt edes ajattelemaan, että ihminen kykenisi pettämään suhteessa ja peittelemään/näyttelemään niin taidokkaasti. Miksi pettää? Pettäminen ei ole ikinä petetyn vika, pettämispäätöksen tekee aina vain se pettäjä. Hän tekee päätöksen olla kunnioittamatta sitä, jonka kanssa on. Ehkä suhteessa on ongelmaa, mutta joku saattaa pettää, koska pettämisestä saa kiksejä tai jännitystä. Miksi ei yritä olla parempi puoliso, miksi ei keskustele tai yritä parantaa suhdetta/ongelmia ennen kuin pettää. Pettämisen jälkeen petetty käy läpi hirveät syyllisyyden tuskat, itseinhoa. Tai niin ainakin kävi itselle. Pettämisen jälkeen luottaminen on vaikeaa. Oikeasti kuinka moni voi rehellisesti sanoa, että vuosien jälkeen se ei käy mielessä, jos on vähänkin jotain outoa ilmassa. Anteeksi voi antaa, se auttaa itseäkin, mutta luotto ei kyllä palaudu. Kuinka moni uskoo, että oma kumppani ylipäätään kykenisi pettämään? Tutkimuksen mukaan todella harva jos ketään. Se tulee jokaiselle yllätyksenä, joten pettäjähän on kyennyt peittelemään jälkensä hyvin. Miten siis voi uskoa, ettei se kerran pettänyt petä uudestaan, mutta peitä ehkä kerrasta oppineena paremmin jälkensä seuraavalla kerralla tai ole entistä varovaisempi? Pakkohan siinä on luottaa tai tulee hulluksi, mutta onko se sen arvoista? Siinä vain tulee olemaan suhteessa perheen ja parisuhteen vuoksi, mutta aika on rajallista. Haluaako sitä suuren osan elämästään elää ihmisen kanssa, johon ei luota tai jonka kanssa on nyt kivaa, kun pettäminen on tullut ilmi ja pettänyt on hetken hyvällä tuulella saatuaan anteeksi ja pöytä on puhdas? Lähteminen on vaikeaa. Kaikki tekevät virheitä. Oli vain niin paha olla, niin sain vieraalta ihmiseltä jotain, mitä kumppani ei antanut ja senkö jälkeen suhde palautuu hyvälle tasolle? Kun ongelmia ei olla kohdattu ennen kuin kaikki eskaloituu pettämiseen. Pettäminen sanana on kulunut, kun se kaikki mitä siihen liittyy pyörii mielessä. Rakastiko kumppani tätä toista, mitä sellaista hän sai, jota minä en kyennyt antamaan? Mitä konkreettisesti tapahtui neljän seinän sisällä?

Toivon totisesti, että maailmassa on parempia ihmisiä, niin naisia kuin miehiäkin, jotka ajattelevat kumppaniaan ja arvostavat jopa niitä arkisia hetkiä ja sitä tuttua turvallisuutta. Ihmisiä, jotka eivät vieritä vastuuta pettäjälle pettämisestä ollessaan itse toisia naisia/miehiä. Molemmat pettämissuhteen osapuolet ovat yhtä syyllisiä, jos pettäjän parisuhdestatus on tiedetty. Itsekästä toisen ihmisen tunteilla leikkimistä, joka voi pahimmillaan ajaa petetyn päättämään elämänsä.

Vihaa saa olla. Kiukkua saa olla. Niiden avulla pääsee eteenpäin. Pahinta on alkaa sääliä pettäjää, jäädä muiden syiden takia oman hyvinvointinsa kustannuksella. Uskoa lopulta vielä rakkauteen ja vilpittömään parisuhteeseen, löytää rinnalleen kumppani joka oikeasti arvostaa, eikä ratkaise ristiriitoja toisen ihmisen haarojen välissä. Sellaisen ihmisen kaikki ansaitsevat. Pettäjä on mielestäni alinta kastia parisuhdemarkkinoilla. Ikävä kyllä nämä ihmiset ovat yleensä myös niitä supliikeimpia.

Mit√§ tulee funderin tekstiin, en osaa sanoa, onko kyse ollut pett√§misest√§ vai onko miehell√§ ollut vain stressi√§. Ik√§v√§sti sen voisi sanoa kuulostavan pitk√§lti samalta kuin muissa pett√§misiss√§, kiukkua ja h√§pe√§√§, joka puretaan siihen ihmiseen, joka ei ymm√§rr√§, mist√§ kiukku johtuu ja joka siit√§ huolimatta yritt√§√§ parhaansa, mik√§ toisaalta taas lis√§√§ kiukkua, koska omatunto saattaa kolkuttaa sen verran enemm√§n. Toisaalta pett√§j√§ saattaa my√∂s tuntea olevansa loukussa, kahden suhteen py√∂ritt√§minen k√§y jo ty√∂st√§. Siksi en ymm√§rr√§k√§√§n, mik√§ pett√§misess√§ houkuttaa, kun yhdess√§kin suhteessa riitt√§√§ ty√∂t√§, eik√§ se pett√§minen ja toisen tiuskiminen ja kiukuttelu paranna suhdetta siin√§ vaiheessa, vaan voi jopa aiheuttaa lis√§√§ ongelmia ja s√§r√∂j√§ riitojen vuoksi ennen kuin itse pett√§minen tulee esiin, jos tulee. V√§lill√§ oli meill√§kin parempaa, sitten ylireagoitiin tiuskimalla, kun h√§nen lapsensa tulivat meille ja mun ty√∂m√§√§r√§ni lis√§√§ntyi ilman, ett√§ pystyin pyyt√§m√§√§n miehelt√§ apua tai pyyt√§√§ siivoamaan omia j√§lki√§√§n ja taas meni huonommin. Ei meill√§k√§√§n siis ollut koko ajan riitaa, ja jos jotain oli omalta puoleltani, niin kinastelu l√§hti liikenteeseen murusten siivoamisista ja siit√§, ett√§ pyysin apua pyykkien levitt√§miseen. Enimm√§kseen oli hienoa ja t√§m√§n ¬Ētuliaispett√§misen¬Ē aikaan erityisen hienoa yhteen pelaamisen aikaa, mutta silti mies petti ja liikkui Tinderiss√§, ehk√§ oli vasta saalistusvaihe p√§√§ll√§ eik√§ tarvinnut sill√§ hetkell√§ py√∂ritt√§√§ useampaa, vaan vain katsella kuinka moni ¬Ētykk√§si¬Ē. En nyt sano, ett√§ petti, mutta ¬Ēoireet¬Ē vahvasti viittaisivat siihen.

Käyttäjä mariella kirjoittanut 18.05.2017 klo 14:10

Kun on oltu pitkään yhdessä, niin kyllä sen toisen käytöksen muuttumisen huomaa. Mutta, kun se tunnustaminen on pettäjällä niin vaikeaa, että sitä alkaa jo pelätä oman mielenterveytensä menetystä.
Mit√§√§n en tuolloin osannut tehd√§ oikein; mm. laitoin leiv√§tkin v√§√§rin tarjolle, kun irroitin ruispalaleiv√§n pohjaosan irti sen kannesta ūüėź
Sitten, kun jo selke√§sti sanoin h√§nelle, ett√§ h√§n pett√§√§, niin lasten kuullen h√§n nimitteli minua vainoharhaiseksi hulluksi ūüėĎ‚Ěď Ja lapset jo senverta aikuisia olivat, ett√§ hyvin ymm√§rsiv√§t, mist√§ on kyse.
Vielä samana aamuna, kun iltapäivällä se tunnustus vihdoin tuli, hän ihmetteli epäilyjäni.
Toki hoksasin, että heidän täytyi keksiä yhdessä ensin siistimpi versio tapahtumista.
Mutta eihän se tarina mennyt läpi enää. Se siinä ihmetytti, että hän valitsi kohteekseen itseään/meitä vanhemman tuttavan, joka on ylipainoinen, eikä muutenkaan kovin huolehdi itsestään. Minulle ulkonäkö on sivuseikka mutta miehelleni se ei sitä ole yleensä ollut.
En enää tuhlaa energiaani siihen, että epäilisin mieheni luotettavuutta. Olen nimittäin hyväksynyt sen tosiasian, etten minä häntä omista. Jos hän haluaa minua pettää, niin se on hänen oma valintansa. Mutta sen olen toki tehnyt selväksi, että sitten menee tavarat jakoon, jos hän uusii tekonsa.
En koe, ett√§ pett√§misest√§ aiheutunut kriisi olisi mitenk√§√§n l√§hent√§nyt meit√§. Aikamme sit√§ asiaa vatvottiin ja mies oli masentunut ja h√§pesi itse√§√§n niin paljon, ett√§ joutui sairaslomalle. Sekin tuntuu n√§in j√§lkik√§teen ajatellen oudolta. J√§i tunne, ett√§ minun piti olla se vahvempi, vaikka voimavarani ovat fyysisen, vaikean sairauteni vuoksikin v√§lill√§ muutenkin koetuksella. En ole kuitenkaan t√§st√§ sairastumisestani koskaan valittanut: se nyt vaan sattui minun kohdalleni ja kroonisten hermokipujen kanssa on pit√§nyt oppia el√§m√§√§n ūüėü

Käyttäjä funder kirjoittanut 18.05.2017 klo 16:36

Itsekin epäilen, että toinen nainen taustalla. tai on ollut. Yleensä olen hyvä ihmistuntija mutta eikö sitä vain haluaisi itselleen myöntää, että on tullut petetyksi

Luin tarkemmin teidän kirjoituksia. Tunne vain vahvistuu. Enemmän tulee mieleen yksityiskohtia. Mies lähti matkalle minulle ilmoittamatta. Lapset olivat mukana mutta epäilen että ei vain lapset. Välillä ei vastannut puhelimeen tai lopetti puhelut lyhyeen. Viesteihin vastaiili viiveellä ja lyhyesti.

Silti enemmän epäilyttää kun ei enää niin käyttäydy. En ole uskaltanut miehelle mitään sanoa mutta epäilen, että suhde päättynyt ja yrittää hyvittää. Esitän että kaikki hyvin mutta oikeasti ei ole. Pidän itsestäni ja ulkonäöstäni huolta. Vietän aikaa itsekseni myös ja ystävien kanssa. Teen sitä mistä pidän. Ehkä henkisesti olen jo eronnut tai valmistaudun siihen. En haluaisi erota mutta ehkä suojaudun ennalta. Ajatukset solmussa

Käyttäjä Jona kirjoittanut 19.05.2017 klo 09:32

Juu, vaikeaa se on myöntää. Jälkeenpäin kun on ajatellut monia tilanteita, on havainnut niissä selkeitä piirteitä, joita ei sillä hetkellä itselleen myöntänyt. Kun tuli mustasukkaisuutta ja epävarmuutta, kun muita naisia kehuttiin ja kaikkien muiden naisten kanssa keskusteltiin niin syvällisesti, että itkettiin kuinka erityisherkkiä ihmisiä he olivat. Kuinka lapsen kouluopettaja lähetteli "outoja" viestejä ja tuijotteli häntä lapsen kouludiscossa. Kuinka naureskellen kerrottiin, että joku nainen olisi väkisin lähtenyt hänen mukaansa baarista. Kuinka lapsien vieminen exälle kesti tunnista kahteen, vaikka välimatkaa oli kilometri. Kuinka löytyi rannerengas kodinhoitohuoneen kaapin alta. Kuinka lakana oli vaihdettu sillä välin, kun itse oli koulutusmatkalla ja kun siitä kysyi, sai hulluksi haukkumista niskaan ja syytettiin siitä, että olin kieltänyt häntä vaihtamasta omin nokkinensa petivaatteita (?!?!?).

En mäkään halunnut erota. Pidin viimiseen asti kiinni niistä hyvistä muistoista, tunteista, hyvistä hetkistä, joita oli ollut. Lupauksista joita oli annettu ja yritin antaa anteeksi, kävin yksin pariterapiassa sevittääkseni tilannetta miehen aloitteesta. Henkinen väkivalta oli vaan liikaa, mies eli kuin mitään ei olisi tapahtunut, juoksi baareissa entistä tiheämpään ja yhdessä liikenteessä ollessamme jätti minut yksin ja oli kaikkien muiden kanssa hyvää pataa. Jos kysyi, oliko baarissa kivaa, sai riidan aikaiseksi, koska kyttäsi hänen menojaan.

Ei sitä suhteessa toista omistakaan, mutta onko parisuhde oikeasti oikea suhde, jos ajatuksena on se, että juoskoon vieraissa, kunhan mun ei tarvitse sitä tietää. Että minä teen, mitä minä lystään ja haluan, mutta palaan aina kotiin ja se tekee musta hyvän puolison? Kuulostaa kauhean nurinkuriselta. Eikö parisuhteessa olla juuri sen takia, että kaikista ihmisistä on juuri tämän ihmisen halunnut ja tämän ihmisen kanssa jakaa arjen ja elämän? Molemmilla kuuluu ja saa olla omia kavereita ja menoja, mutta jos ei yhteisiä menoja ole tai yhteisiä suunnitelmia ja tavoitteita, joihin molemmat sitoutuvat ilman harha- askelia, niin onko oikean ihmisen kanssa yhdessä? Onko parisuhde sitä, että asutaan samassa asunnossa, jaetaan laskut ja muu, mutta eletään siinä täysin kahta erillistä elämää, kämppiksinä? Kertomatta toiselle suunnitelmista ja suunittelematta tulevaa.

M√§ olin sitoutunut ex√§√§ni, enk√§ kokenut omistavani h√§nt√§, mutta oletuksena kyll√§ oli, ett√§ molemmat on siin√§ parisuhteessa toista varten, ett√§ huonoista hetkist√§ huolimatta ei uhkailla erolla tai l√§htemisell√§, jotta toinen on jatkuvasti henkisesti varpaillaan ja varuillaan, eik√§ uskalla rentoutua tai olla oma itsens√§. En kielt√§nyt h√§nen menojaan, mutta oletin, ett√§ h√§n ilmoittaa niist√§ etuk√§teen sille, joka h√§nen kanssaan asui eli mulle. Kuulin kuitenkin kaikesta viimeisen√§, ehk√§ jopa ohikuultuna kun h√§n kertoi ja neuvotteli asioista muiden kanssa. H√§n koki kyll√§ omistavansa mun. Mun pyllyn, mun tissit, mun kaiken ja saavansa tehd√§ mulle just niin kuin haluaa. Vaikka sanoin, ett√§ sattuu tai en tykk√§√§ tai ett√§ mua harmittaa joku, niin sain sitten mykk√§koulua, kiukuttelua, syyttely√§ osakseni. Onko se oikea suhde? Mit√§ jos sama tapahtuisi omalle tytt√§relle/pojalle/siskolle/l√§heiselle? Jos olin harvoin l√§hd√∂ss√§ jonnekin, pyydettiin j√§√§m√§√§n, kun tulisi "niin ik√§v√§". Sen kerran kun h√§n j√§i kiinni pett√§misest√§, olin l√§hd√∂ss√§ silloinkin viett√§m√§√§n iltaa kotikaupunkiini, koska tiesin, ett√§ h√§nell√§ menisi my√∂h√§√§n lupauksista huolimatta. H√§n pyysi, etten l√§htisi, tulisi kotiin jo kymmenelt√§. J√§in h√§nen pyynn√∂st√§√§n. Ei kuulunut kotiin kymmenelt√§, ei yhdelt√§toista, ei kahdeltatoista, viestiin ei vastattu, kerran yritti soittaa. Tuli lopulta yhdeks√§lt√§ aamulla kotiin. Ett√§ en m√§ vaan ymm√§rr√§. Ilmeisesti olen sen verran tyhm√§, etten tied√§, miten suhteessa ollaan, ett√§ odotan toiselta samaa, mit√§ annan itse. ‚ėĻÔłŹ

Käyttäjä Lissukka kirjoittanut 19.05.2017 klo 13:44

Hei Kaikille!

En ole enää aikoihin kommentoinut tässä foorumissa, koska se tuli minulle liian raskaaksi. Minulla on oma foorumi otsikolla "Toiminko taas väärin" ja siinä on riittänyt tarinaa kerrakseen.

Funderille tiedoksi, että minä olen elänyt epätietoisuudessa jo kolme vuotta, vaikka kaikki merkit viittaavat siihen, että mieheni on pettänyt, harkiten ja pitkään palkkaamansa työkaverin kanssa.

Merkit, joita kuvailit miehesi muuttumisesta ovat täysin samat, kuin meilläkin. Myös minä vaistoan, että suhde on vihdoinkin loppu, mutta välimme ovat jo niin viilentyneet, ettei tästä enää mitään tule.

Sitä paitsi ei riittänyt, että palkkasi yhden naisen firmaansa, nyt niitä on kaksi.

Olemme tilanteessa, jossa minut on suljettu firman ulkopuolelle. Mieheni käy vain kotona nukkussa, jos sitäkään, vaihtamassa vaatteet ja syömässä. Hän menee menojaan, eikä varsinkaan kerro mitään firmansa asioista. Viimeisin, mitä sain kuulla kysyttyäni jotain firman asioista oli "Mitä sinä sillä tiedolla teet, ethän sinä ole edes siellä töissä".

Kuvio on nykyään se, että hän on ottanut tehtäväkseen suojella näitä firmansa naisia minulta. Se loukkaa aivan äärimmäisen paljon.

Hän on siis sulkenut minut pois siitä toisesta elämästä, työelämästä, esittää loukkaantunutta, poistanut vihkisormuksen pois sormestaan, ei puhu, istuu vain työhuoneessaan tai lähtee asioille. Meillä siis ei ole mitään yhteistä enää, läheisyydestä puhumattakaan.

Olen alkanut vakavasti miettimään, onko mieheni narsisti. Ainakin tunneköyhä ja kylmä hän minua kohtaan.

Eihän parisuhde voi hyvin, jos toinen suljetaan kaiken ulkopuolelle.

Myös meillä kehutaan muita naisia, viestitellään ja vitseillään naispuolisten työkavereiden kanssa hymiöiden kera. Joskus tuntuu siltä, että viestit sisältävät enemmän hymiöitä, kuin asiaa.

Asioiden hoitaminen kestää yleensä tunteja, eikä minulla ole mitään tietoa, missä on ollut.

Myös me olemme vain kämppiksiä, asumme samassa asunnossa ja jaamme laskut ja muun. Elämme jo kahta eri elämää, poikkeuksena se, että minä hullu odotan hänen muuttuvan, mutta hän vain nauttii omasta elämästään.

Myös meillä uhkaillaan erosta ja lauotaan asiattomuuksia. Myös minä olen tähän saakka odottanut häneltä samaa, mitä itse hänelle annan tai haluaisin antaa.

Näin jälkeenpäin, kun kelaa kolmen vuoden takaisia tapahtumia, moni asia saa kasvot. Pettäminen on ollut silmieni edessä jo siitä lähtien, kun aloin epäilemään. En vain halunnut uskoa sitä. Eihän minun mieheni sellaista tekisi, mutta kyllä hän siihen on kykenevä. Todisteet vain puuttuvat edelleenkin, enkä niitä enää kaipaakaan.

Moni on sanonut foorumissani, että minulla on lehmän kärsivällisyys. Nyt se vain taitaa olla loppu. Olen valmis omaisuuden jakoon, tämä menee vain hullummaksi, enkä jaksa enää uskoa, että kaikki muuttuisi taas hyväksi. Ei se muutu.

Olen huomannut, ettei tämä koti merkitse minulle enää mitään, vaikka onkin aivan ihana. Tämä on jo rakennusvaiheesta lähtien saastutettu valheilla, petturuudella ja likaisilla sanoilla. Nyt olen valmis.

Mikä ihme siinä on, että pettäessään ei tunne pahaa omaatuntoa, syyttää toista mustasukkaisen vainoharhaiseksi, muista törkeyksistä puhumattakaan. Jos se ruoho siellä aidan toisella puolella on vihreämpää, miksi ei vain lähde.

Toivon, että Funder pääsee epäilyksistään ja saat mielenrauhan ja luottamuksen takaisin. Minulle ei käynyt niin ja se ehkä johtuu siitä, että toinen osapuoli kuuluu mieheni elämään firmansa kautta, eli päivittäin.