Vieläkö jaksan odottaa ja toivoa?
Haluaisin varovaisesti kysellä ihmisten mielipiteitä seuraavanlaiseen tilanteeseen.
Olen 29vuotias, opiskelen oppisopimuksella, minulla on kaksi ihanaa lasta.
Ongelmani on mieheni… Hän on sairastellut eri tavoin jo hyvin pitkään. On ollut erilaisia nivelongelmia, erittäin vaikeaa masennusta, kilpirauhasen toiminta häiriötä, verenpainetta, jne. Näistä kaikesta johtuen hän on muuttunut. Koen etten enää tunne häntä 😞 (Lisäksi hän on lihonut n. 40-50kg ensitapaamisestamme…)
Hän on ollut poissa työelämästä jo noin vuoden, mutta kotitöissä hän ei ole auttanut sitäkään vähää kuin ennen.
Olemme olleet yhdessä jo kymmennen vuotta, eikä kaikki tunteeni häntä kohtaan ole hävinneet. Vaan nyt tavallaan toivonkin, että seuraavaksi aloitettava lääkitys auttaisi häntä toipumaan, ja minä saisin mieheni taas takaisin.
Hän on hyvä isä läpsillemme, silloin kun jaksaa näiden kanssa olla. Mutta en voi kunnolla luottaa, että hän hoitaisi asiat sovitulla tavalla.
En vain tiedä jaksanko enää odottaa… Lapsemmekin reakoivat isän sairasteluun…
Teksitin sekavuudesta voi varmaan huomata, että olen äärimmäisen väsynyt, enkä ollenkaan tiedä mitä tunnen/haluan… Olen miettinyt paljon eroa ja kuinka minun olisi helpompi olla lasten kanssa keskenään.
Mitä voin tehdä? Mistä voin hakea apua tilanteeseen? 😑❓
Tarkennettakoon sen verran, että ongelma ei siis ole puolison sairastaminen. Vaan se miten sairaudet ovat häntä muuttaneet.
Hän on äkkipikainen, koko ajan väsynyt ja ärtynyt. Minä jopa vähän pelkään häntä, koska tarpeeksi suuttuessaan häneltä menee kontrolli täysin... Myös lapsemme pelkää häntä.
Minä teen fyysisesti raskasta työtä päivät ja joudun yksin hoitamaan kaikki kotityöt. Hän on päivät kotona, eikä tee muuta kun on tietokoneella tai pelaa pleikkarilla. Hän on kuin kolmas lapsi!
Kun olen vihjannut erolla, hän on uhannut itsemurhalla ☹️
rouva-chevy,
ole kiltti ja hae apua itsellesi! Puolison on raskasta elää sairaan ihmisen kanssa, siinä väsyy itsekin.. varsinkin jos on saanut jo hoivaajan roolin. Teidän on tehtävä muutoksia suhteessanne, mutta jos olet itse aivan voimaton voi oikeiden ratkaisujen löytäminen olla vaikeaa.
Itselleni oli mm. työttömäksi jääminen kova pala, siinä puolison tuki on ollut korvaamaton. Jossakin vaiheessa puolisoni alkoi väsymään, jolloin ymmärsin hakea apua muualta. Varsinkin pitkään jatkuvissa sairastumisissa on myös sairaan puolison ymmärrettävä kantaa osaansa, edes pientä, kekoon. Kaikkea ei voi jättää toisen harteille, jokainen on vastuussa omasta terveydestään..loppujen lopuksi.
Toivon sinulle voimia, olet ne ansainnut 🌻🙂🌻 Ole kiltti ja huolehdi omasta jaksamisestasi, ettet sinäkin sairastu.