Hei Paapi2.
Hyvä että keskustelet lääkkeistä ja mahd. lopettamisesta hoitohenkilökunnan kanssa!
Se onkin ehdottoman tärkeää!
Missään tapauksessa ei saa mennä lopettamaan ominpäin ja yhtäkkiä. Lopetus on tehtävä portaittain,kuten lääkkeen lisääminenkin.
Olet ollut nyt muutaman kuukauden oireeton vakavasta masennuksesta? Itse olisin skeptinen lääkkeen lopetukselle. Masennus kun on sellainen sairaus, että se yleensä vaatii pitempiaikaisen hoidon ja uusii myös helposti.
Sinulle, tai kenelle tahansa raskausaika vauva-ajasta puhumattakaan tulisi olemaan hyvinkin haasteellinen. Siinä hormonit riehuu ja aiheuttaa suuriakin haasteita ihan "terveillekin", saati sitten jo masennukselle alttiille. Valvomiset, väsymys, koko elämän mullistuminen..
Voihan olla, että sinua hoitavat ja sinut tuntevat tahot hyvinkin myöntyisivät asiaan. Ehdottaisin kuitenkin miettimään tarkasti ja kuuntelemaan asiantuntijoita.
Ehkä olisi paras odottaa ja hoitaa itsensä varmasti tarpeeksi stabiiliin kuntoon, että "vauva-ruljanssista" ehjin nahoin selviäisi!
Tämä on vain minun mielipiteeni, enhän sinua enkä tilannettasi tunne. 🙂🌻

Hei Paapi2!

Vaikka olen itse vasta nuori, enkä itse tätä kokenut, mutta haluan kertoa sinulle yhden minun tärkeen ihmisen siskon tarinan. Tämä tarina on kuitenkin eri lähtökohdista, mutta elävä esimerkki kuitenkin.

Tämä henkilö sairastui nuorena vaikeaan masennukseen, josta hän kuitenkin pääsi "kuiville vesille", kunnes hän sai esikoisensa siinä samassa puhkesi vaikean masennuksen rinnalle kaksisuuntainen mielialahäiriö ja siitä vasta alkoi. Hän ei halunnut myöntää - joka tosin on hyvin yleistä. Kukaan muu ei saanut hoitaa hänen lastaan ja samalla pakeni muita ihmisiä. Koko hänen perheensä yritti tukea häntä ja auttaa ylös siitä suosta, erityisesti hänen äitinsä. Hänet lopulta pakotettiin suljetulle osastolle, josta hän kuitenkin pääsi hieman myöhemmin pois ja elämä alkoi kirkastua. Tästä synnytyksestä on kuitenkin jo kahdeksan vuotta aikaa. Hänellä oli muutamia pieniä romahduksia ja taisi olla niin että on kerran käynyt sen jälkeen vielä osastolla.

Nyt tällä henkilöllä on toiselle luokalle menevä esikoinen ja takana on ero hänen isästään, mutta myös uusi mies ja hänen kanssaan lapsi. Hän ei ole koskaan kertonut uudelle aviopuolisolleen sairastavansa kaksisuuntaista mielialahäiriötä eikä vaikean masennuksen taustaa. Mutta nyt sitten heille syntyi ensimmäinen yhteinen lapsi ihan viimeisen kuukauden sisällä ja kukaan tämän henkilön sukulaisista ei ole vielä koskaan nähnyt vauvaa eikä anneta nähdä. Hänelle on luultavasti nyt puhjennut uudestaan ongelmansa synnytyksen jälkeen ja ei halua että sitä huomataan. Hän tietää, että hänen äitinsä näkisi samantien jos hän muuttuisi ja se puhkeaisi.

Tämä tarina ei todellakaan tarkoita sitä, että niin sinulle voisi tapahtua ja hänellähän on muutenkin muitakin diagnooseja, mutta tämä on esimerkkinä siitä, että kannattaa kuunnella sitä lääkäriä ja niitä muita hoitajia. Kannattaa olla ensin varma, että masennus on oikeasti takana eikä riskinä ole että se uusiutuisi. No ainahan on uusiutumisen riski, mutta näin lyhyen ajan hyvinvointi ei kerro sitä, että se olisi vielä varmalla pohjalla. Itse olen siis vasta 17 vuotta ja itse olen tehnyt sen virheen, etten koskaan halunnut apua ja ajattelin masennuksen menevän itsestään ohi ja menikin hetkeksi mutta ei mennyt kauaa kun se iski uudestaan ja paljon paljon vaikeampana ja nyt taistelen hengestäni ja vasta olen aloittamassa kunnolla hoidot.

Mutta uskon, että löydätte parhaan vaihtoehdon ja uskon että tiedät itse, mikä sinulle on parasta. Voihan olla että lapsen syntymä voisi vaan enemmän ja enemmän auttaa pääsemään lopullisesti yli masennuksesta 🙂 Tsemppiä!

Moi!

Kannattaa ehdottomasti puhua vauvahaaveista lääkärille. On useita masennuslääkkeitä mitkä on todettu olevan turvallisia sikiön kannalta ja niitä voi syödä raskausaikana. Usein koitetaan olla ihan loppuraskaus ilma lääkitystä jos se on äidin voinnin kannalta ok ja tällöin vältytään sitten siltä että vauvalla saattaisi olla synnytyksen jälkeen vieroitusoireita. Mutta jos äidin vointi lääkkeet vaatii niin sekin on ok.

Tokihan raskausaika ja synnytyksen jälkeinen aika voi olla raskasta. Mutta se voi myös helpottaa masennusta, ihan riippuen siitä, että mitenkä raskaus sujuu ja millainen vauva on. Jos raskaaksi tulee niin ehdottomasti kannattaa puhua neuvolassa masennustaustasta. Tällöin saa helpommin apua jos tuleekin jaksamisen kanssa ongelmia. Esimerkiksi perhetyöntekijän voi saada tueksi kotiin vauvan synnyttyä jos tuntee, että kaipaa lepoa tai tukea siihen vauva-arjen pyöritykseen. Ja jos neuvolan terveydenhoitaja tietää masennuksesta niin osaa sitten paremmin tarkkailla äidin vointia vauvan neuvolakäynneillä. Niitä käyntejä on siinä alussa suhteellisen useinkin niin terkka huomaa luultavasti kyllä jos äidin vointi huononee.

Periaatteessa olen sitä mieltä, että mikään taho ei voi kieltää lasta yrittämästä. Tietysti on hyvä miettiä, että jaksaako oikeasti sitä koska onhan koko raskaus-vauva-vauvavuosi iso ja mullistava asia. Mutta kyllä siitä selviää, varsinkin jos saa kunnolla tukea puolisolta, neuvolasta, perhetyöstä. Ja jos on vaikka hyvät tukiverkostot ympärillä 🙂

Itse tulin raskaaksi esikoisesta kesken pahan masennus/syömishäiriöjakson. Lasta ei mitenkään suunniteltu sen erikoisemmin koska taustana oli lapsettomuutta. Mutta jälkeenpäin sanoisin, että se raskaus kyllä pelasti minut ja veti sieltä pahimmasta suosta ylös. Nyt lapsia on jo useampia ja vaikka omat ongelmani minulla on olllut ja kaikkien jälkeen myös synnytyksen jälkeinen masennus niin lapsia en kadu. Avun olen saanut aina hyvin sillä neuvolassa kerroin heti raskausaikana masennuksesta.

Olin kaikissa raskauksissa ilman lääkkeitä ihan omasta tahdostani. Mutta joka kerta lääkäri muistutti, että on myös lääkevaihtoehto olemassa jos olo menee huonoksi. Mutta pärjäsin ilman. En imettänyt lapsia vaan halusin sitten lääkityksen kuntoon taas synnytyksien jälkeen. (tosin on myös masennuslääkkeitä joita saa syödä imettäessä eikä niistä ole haittaa vauvalle)

Tsemppiä pohdintoihin! Kannattaa ehdottomasti puhua asiasta hoitotaholle 🙂