Olen vasta 24-vuotias nuori nainen, mutta tuntuu etten jaksa enää. Psykiatrinen sairaanhoitaja totesi mulla pari vuotta sitten keskivaikean masennuksen, mutta en kuitenkaan halunnut/uskaltanut ottaa vastaan apua vaan halusin selvitä masennuksesta itse ja hetken se tuntuikin, että paranen.

Olen nuoresta asti ollut suorittaja. Sairastin burn outin parikymppisenä, työviikkoni saattoivat olla jopa yli 80 tuntia kun halusin olla se paras työkaveri. Kadun sitä, koska se vei terveyteni.

Olen jatkuvasti allapäin, itkuinen, ajatukset on itsetuhoisia jne. En jaksa enää. Koitan löytää edes jotain elämisen halua ja merkitystä. Olen menossa naimisiin eikä edes se herätä kauheasti iloisia tunteita. Tuleva mieheni on nähnyt minut pahimmissa masennuksissani ja iloitsi kanssani kun pääsin yli vaikeimmasta. En kehtaa näyttää tai kertoa, että taas masentaa… Tuntuu, että kaikki olisi helpompaa jos tekisin itsemurhan, mutta en tietenkään haluaisi sitä surua lähimmäisilleni. En tiedä mitä teen.

Lapsuuskin painaa harteilla. Olen oman kokemukseni perusteella itselleni luvannut, että en ikinä hankkisi lapsia. Nyt kuitenkin eräs tuttuni, nuori nainen sai avomiehensä kanssa vauvan ja olen kateellinen.

Jos saisin vauvan ja jäisin äitiyslomalle, pahentaisiko se vain tätä masennusta? Mitä luulette, haluanko vauvan vain koska muillakin on vai onko tämä ”oikea” vauvakuume?