hei Sarkku.

Luin juttusi ja se kolahti aika hyvin kohdalleni. Muutama asia on toisin, esim, se että olen mies ja vaimoni kanssa on meillä tämä sama ongelma. lisäksi olen vajaa 20v . nuorempi☺️ ja aviovuosia meillä on 20v vähemmän😞. Mutta tunne on aivan sama kuin sinulla.
Meidän ongelma alkoi reilu vuosi sitten, kun rauhoituin vielä entistä enemmän. käyn baarissa 2-4 kertaa vuodessa ja muutama koti-illan vietän alkoholin kanssa, tosin silloin ei lapsia ole paikalla. Mutta asiaan; olen aina ollut syvällinen pohtija ja juttelija, nuorehkosta iästä huolimatta elämän kokemusta on todella paljon. nautin kekusteluista kainalokkain ja tarvitsen niitä. en muista milloin viimeksi olen saanut vaimoni nauramaan ja itse en taida osata enää edes nauraa😑❓ en osaa pitää mykkäkoulua, minkä vaimoni taitaa, aina olen tehnyt kinan jälkeen aloitteen että selvitetään asiat. päätöksiä emme saa tehtyä ja se piinaa. mykkäkoulun aikana hän juttelee ja naureskelee ihan normaalisti kavereidensa kanssa meidän kotona , mitä ei minun kanssa tapahdu. toive on minulla sama ,eli tahtoa ja tunnetta olisi saada asiat menemään niin että lapsemme ei kärsisi asiasta. en osaa neuvoa tai antaa keinoja sinulle, kun en niitä itsekkään tiedä, mutta toivon että saat asiasi kuntoon. harmittaa tuo kertomasi ilkeily ja nimittely, koska minä olen tässä asiassa tehnyt vaimolleni niin, kun ei mikään uppoa sisälle😭 toivotan hyvää kesää ja tsemppiä🙂🌻

Samaisen asian kanssa olen minä kamppaillut jo kohta vuoden. Aloittajan tilanteeseen verrattuna hyvin vähän aikaa ilmeisesti, mutta olen melkein 30 vuotta nuorempi, ja seurusteluvuosia on takana 6. Koko roska alkoi siitä kun mieheni tutustui viime kesänä erääseen tyttöön jonka kanssa ystävystyi, ja viestejä vaihdettiin paljon - liikaa mielestäni, kun ensimmäinen tuli aamulla seitsemältä ja viimeinen puoli kahdeltatoista yöllä. Tuolloin sanoin ettei tämä käy, sitä pitää vähentää. Sen sijaan että sitä vähennettiin, se salattiin minulta. Alkoi puhelimen piilottelu enkä oikein tiennyt ikinä missä mies menee. Minä yritin kertoa tunteistani ja siitä miltä tämä minusta tuntuu samalla kun mies tuntuu sulkeutuvan ja salailevan aina vain enemmän. Tilanne meni siihen, että mies alkoi ilkeilemään minun ainaiselle huonolle ololleni. Että minulla on liian vähän tekemistä kun hänen tekemisiään pitää miettiä. Lopulta, melkein vuoden tappelun jälkeen mies ymmärsi että hän saa olla ystävää kenen kanssa lystää, kunhan hän kertoo minullekin missä mennään.

Tämä "valaistuminen" tapahtui vasta pari viikkoa takaperin, joten en tiedä millaiseksi tilanne kehkeytyy. Tämä vuosi on kuitenkin ollut ensimmäinen koko elämäni aikana kun olen miettinyt että helpompi olisi olla kuollut kuin yrittää jaksaa tässä. Minä olen rikki ja väsynyt ainaiseen epäilemiseen ja siihen että yritän jaksaa jatkaa ja saada toisen tajuamaan. Pari päivää sitten ahdistuin kunnolla, ravasinn kotona yksin ja itkin miehen ollessa töissä. Kun hän tuli kotiin, istuin ja tuijotin hiljaa ulos, mattoa, nurkkaa, milloin mitäkin. Hän tuntui siitä tajuavan että hän on nyt tosissaan toiminut todella väärin.

Kaikki tämä sen vuoksi että toinen meistä puhuu (minä), toinen ei (mies), kun pitäisi selvittää asioita jotkaovat jääneet hiertämään mieleen. Parisuhdeongelmista.