Vastuun jakaminen vanhempina?
Hei!
Haluaisin vähän muiden vanhempien näkemystä tilanteeseeni. Olemme nelihenkinen perhe, jossa on kaksi päiväkoti-ikäistä lasta. Mies käy kokopäivätöissä, työ on hänelle todella tärkeä asia. Minä käyn osapäivätöissä tällä hetkellä ja vuoden vaihteessa aloitan taas kerran opinnot.
Meillä riitaa etenkin viime aikoina on aiheuttanut lasten päiväkotiin ehtiminen. Minä en koe niin hirveän tarpeelliseksi viedä lapsia sinne heti aamusta, vaan etenkin jos olen itse väsynyt, niin pidämme pidemmän aamun ja lapset ovat päiväkodissa 9.30-10.00 välillä. Esikoinen on eskarissa ja siellä tietysti tavallaan pitäisi olla jo 8.30, mutta koska itse ehdin hakemaan lapset vasta klo 17, niin en muutenkaan halua heille ylettömän pitkiä päiviä, kun siihen on kuitenkin mahdollisuus.
Miestä tämä risoo valtavasti. Saan aina noina pitkinä aamuina kuunnella tilitystä huonoudestani, siitä miten kaikki muut ihmiset saavat lapset ajoissa päiväkotiin jne. Saattaa raivota todella todella suuttuneena asiasta, lasten edessä. Välillä syyttää jopa lapsia siitä, vaikka minustahan se on kiinni. Minusta tuntuu kohtuuttomalta vaatia minua viemään lapsia miehen mieltymysten mukaisesti, minä kuitenkin ne viemiset ja muut aamurutiinit hoidan. Olen sanonutkin, että jos se kerran niin helppoa ja tärkeää on sinulle, niin vie itse. Näin ei kuitenkaan käy, koska hänhän käy töissä ja minä vain ”lusmuilen”. Vaikka hoidan kodin lähes tulkoon kokonaan yksin. Miehen työ, kun on niin tärkeää (ja onhan se, en sitä väitä, mutta ei se minun tekemisten tärkeyttä vähennä).
Sitten voisinkin häntä kuunnella helpommin, jos vaikka muutaman viikon hoitaisi kaikki aamurutiinit, näkisi että ei se niin helppoa ole kuin luulisi, vaikka kaikki siihen kykeneekin minua paremmin. Mies itse nukkuu aina muuta perhettä pidempään. Onhan hänellä siihen oikeus, kun käy töissä *sarkasmi*.
En vain jaksa kuunnella enää tuota vähättelyä, painostusta jne. Siitä tulee todella paha mieli, enkä kuitenkaan halua alkaa tekemään, niin kuin mies haluaa, vaan tehdä niin kuin itse haluan ja sen mukaan mitä itse koen tärkeäksi. Tarvitseeko lapset pienestä pitäen opettaa kiireeseen? Sekö on tämän elämän tarkoitus?
Mitä ihmettä voin tässä tilanteessa tehdä? Mies ei kuuntele minua asiassa, eikä varmasti suostu lapsia itse viemään paria aamua pidempään (mikä ei vielä riitä siihen että näkisi miten raskasta niiden aamujen hoitaminen on 5 päivänä viikossa verrattuna siihen että lähtee vain itse töihin).
Tänäkin aamuna sain taas kuulla kunniani (tähän on miehen mielestä täysi oikeus kun en hoida asioita kunnolla), vaikka olen kipeänä enkä vain jaksanut ja töihinkin pitäisi vielä jaksaa 😞 Ei kelpaa… Silti pitäisi hoitaa lapset päiväkotiin 8.30.
En jaksa enää, en halua enää kertaakaan kuulla noita puheita 😭
Olenko vain niin huono äiti että ansaitsen sen kaiken? Ovatko kaikki muut niin täydellisiä? Miksi minun pitäisi tehdä asioita joita en halua? Miehen mieliksi? Lapset tuskin siitä kärsivät?
Moikka!
Et sinä ole huono äiti, etkä tee mitään väärin. Koin itse tuota vähättelyä liian monta vuotta. Yritin opiskella, hoitaa lasta ja käydä samanlailla osa-aikatöissä välillä maksaakseni lainoista oman osani. Mikään ei riittänyt. Olin puolison mielestä laiska, eikä lapsen hoitaminen ollut hänen mielestä mitään. Hoidin kotona kaiken. Pihatyöt, pyykit, ruuat, siivoukset ja lapsen...ja samalla opiskelin. Hän kävi päivätöissä, makasi sohvalla illat ja nälvi. Milloin vika oli minussa, vanhemmissani ja milloin naapureissa..viikonloput ja lomat herra oli harrastuksissaan tai maalla auttamassa vanhempiaan, eikä minun vapaa-aika tullut kysymykseenkään. Enhän tehnyt muutenkaan mitään, miksi oisin tarvinnut silloin lomaakaan. Säpsähtelin jopa seisomaan, kun kuulin oven käyvän jos olin nukahtanut sohvalle. En uskaltanut levätä koskaan.
Olin lopulta kuin viulunkieli. Sain opiskelujen päätyttyä hyvän ammatin ja muutaman kerran pihalla seistessäni en halunnut enää mennä sisään kotiimme. Ostin asunnon ja lähdin. Olen saanut kärsiä monin tavoin erostani ja entinen puolisoni laittaa kapulaa rattaisiin vieläkin. Silti nukun kuin lapsi yöni. Henkinen alistaminen oli minulle liikaa. Murenin sisäisesti. Puolisoa tulee kunnioittaa ja yhdessä selviää lapsiperheen arjesta - molempien pitää vaan tahtoa sitä. Älä anna periksi. Yrittäkää vaikka perheterapiaa. Jos sekään ei auta luota, että siipesi kantavat. Arvosta itseäsi, et ansaitse tuollaista kohtelua - et totta vieköön!
T. Revontuli
Hei! En ymmärrä miksi lapset pitäisi viedä sinne päiväkotiin tiettyyn aikaan, jos sinä kerran olet osa-aikatyössä ja on mahdollisuus olla kotona pidempi aamu. Ja kun sinä kerran vielä hoidat lasten kuskaukset.
Mielestäni on nimenomaan hyvä asia, jos pidät aamulla lapsia kotona pidempään, kun se on mahdollista. Miksei miehesi hoitanut lapsia tarhaan, jos olet kipeänä? 😐 Meillä kävi niin, että mies tajusi lapsen hoidon, kodin siistinä pidon, ruuanlaiton yms raskauden vasta silloin (ei täysin kokonaan silloinkaan), kun olin synnyttämässä kuopustamme. Viikon oltuamme kotona vauvan kanssa hän kertoi minun olevan heikko. kun pyysin yhden kokonaisen yön "vapaata" yösyötöstä. Itse mies raivosi sitten väsymystään yhden yön hoidon vuoksi. Ehkä miehelläsi ei ole käsitystä siitä, kuinka paljon teet päivän aikana, olisipa mahdollista vaihtaa kahdeksi viikkoa roolit toisin päin..
Kirjoitanpa tänne vielä. Keskustelimme asiasta miehen kanssa, mies yhä pysyy kannassaan ehdottomana, vaikka ei edes osaa kertoa syytä sille miksi haluaa niin. Eikä halua ottaa enempää vastuuta kotona. Minua tympii todella todella paljon se, miten mies huutelee koneella tai sohvalla ollessaan miten ja milloin asioita pitää hoitaa ja itse ei liikuta evääkään. Ei asioiden pitäisi olla näin... Hän vetoaa siihen, miten hän tekee kaikkensa perheen eteen käymällä töissä ja tuomalla rahan perheeseen. Meillä on erilliset taloudet ja tällä hetkellä pääpaino elätyksestä on MINULLA vaikka olen huomattavasti pienituloisempi, mies taas sijoittaa ym omia rahojaan. Tosin nyt tilanteeseen kypsyneenä olen alkanut tekemään niin, että pyydän miehen kortin itselleni, kun käyn kaupassa, jotta tilanne tasoittuisi.
Mutta mies kokee todella niin, että koska hän käy töissä kokopäiväisesti, niin hänen ei tarvtse tehdä MITÄÄN kotona. Ja se tuntuu minusta kohtuuttomalta, kun minulla on pelkkiä pakkoja ja velvollisuuksia ja mies voi tehdä mitä haluaa milloin haluaa mennä miten haluaa, jos edes haluaa tehdä yhtään mitään. Eikä hän ymmärrä tilanteen epäsuhtaa.
Ja nyt tänä aamuna taas keitti yli. Mies paasaa minulle milloin mistäkin ja saattaa paasata yhteen menoon vaikka kuinka kauan. Se ei ole mitään asiallista keskustelua tai huomauttamista asiasta, vaan nimenomaan paasausta ja saarnaamista. Kun sanon hänelle, että "älä jaksa valittaa, en jaksa kuunnella enää" tai jotain vastaavaa, niin mies sanoo, että hän vain puhuu asiasta, jossa on epäkohta ja se on täysin aiheellista puhetta ja sitähän siis pitää pystyä kuuntelemaan suunnilleen hymy korvissa ja myötäillä tai on asiaton ja riitaa hakeva, ei välitä asiasta tai jotain muuta vastaavaa.
Minä taas en voi huomauttaa suunnilleen mistään. Minä vain valitan ja nalkutan, vaikka vain yhden lauseen sanoisin jostain asiasta, joka tuntuu minusta pahalta. En puhu aiheellisesti, minä vain valitan ja nalkutan. Vaikka kuinka asiallisesti yrittäisin jostain sanoa.
Tänäänkin meni miehen KOKO PÄIVÄ pilalle, kun minä sanoin asiasta, mikä oli tuntunut minusta pahalta. Kahdella lauseella tuli taas valittajan ja nalkuttajan leima otsaan.
Ja kun se on mies joka päättää onko asiassa sisältöä vai ei. Minun asiani ovat sisällöttömiä.
Miehellä on todella paha stressi nyt, hän voi henkisesti todella pahoin. Ja siitä kai tämä kaikki etenkin nyt kumpuaa. Kaataa sitä omaa pahaa oloaan minun päälleni. On hän minua välillä syyttänyt siitäkin, kun hän pahoittaa pahasti mieleni ja minä reakoin siihen voimakkaasti, niin minä en ole yhtään tukeva ja auta häntä, kun hänellä menee huonosti. Mutta sitäkö sen pitää olla? Kun toinen voi huonosti, niin toisen on vain otettava kaikki p**ka niskaan hymyillen, vaikka se toisen käytös tuntuisi todella pahalta? Vai voisiko se toinen ottaa vastuun itsestään ja käytöksestään ja tehdä siten myös omaa oloaan paremmaksi, kun ei ole kolmas maailman sota käynnissä kotona?