Jos järjestely on kummallekin ok ja se teistä toimii, niin tarvitseeko sitä nyt miettiä mitä muut siitä ajattelevat?
Minusta on hienoa, että olette sopineet yhdessä asiasta, joka potentiaalisesti voisi aiheuttaa ongelmia.

Sinänsä Erakkomainen on oikeassa; jos olette molemmat aidosti tyytyväisiä järjestelyyn ja sopineet sen vapaaehtoisesti omista lähtökohdistanne, se on ihan teidän oma asianne. Se, mitä mieltä muut ovat teidän diilistä, on heidän oma ongelmansa. Myönnän, että en itsekään suostuisi kyseisenkaltaiseen sopimukseen, mutta minä olen minä ja te olette te.

Sitä mietin hieman kyllä, kun sanot suhteenne olevan tuore. Ei sinänsä ole kovin epätavanomaista olla kuin paita ja peppu suhteen alussa, vaikka te vaikutatte olevan hieman enemmän kiinni toisissanne kuin ehkä on tapana. Usein vain jossain vaiheessa tulee parisuhteissa eteen etääntymis- ja itsenäistymisvaihe ja mietin vain, miten te onnistutte käsittelemään sen, jos ette nytkään pysty käsittelemään sitä, että puoliso olisi kahvilla vastakkaista sukupuolta olevan tutun kanssa. Luottamuksenkin kannalta ihmettelen usein näitä, että eivätkö ihmiset tosiaan luota toisiinsa sitten, kun kaikki kontakti on kiellettävä.

Ja muuten, Facebook ei aiheuta mitään riitoja. Riidat syntyvät siitä, että ihmiset eivät luota, haluavat kontrolloida, heillä on huono itsetunto jne.

Mutta, loppuviimeksi te teette, kuten teille sopii. Jos olette tyytyväisiä, miksi kuuntelisitte muita ihmisiä. Ei se kuulu niille.

Minusta järjestelynne on hullu kerrassaan. Varsinkin, jos teillä ennestään jo oli toista sukupuolta olevia ystäviä. Sanoittekö heille etteivät enää ole ystäviänne, koska sukupuoli on väärä?
Ei ystävä ole mikään sukupuolikysymys vaan ystävänä voi olla kuka tahansa.

Minunkin mielestä vähän oudon kuuloinen järjestely...
Ystäviä tarvitsee kaikki. Eikä kenelläkään pitäisi olla oikeutta sanoa, kenellä on lupa olla sinun ystäväsi ja kenellä ei. Parisuhde on vain yksi osa-alue elämässä ja pitäisi molemmilla olla oikeus pysyä myös omana yksilönä ja itsenäisenä ihmisenä. Pidemmällä aikavälillä noin tiivis suhde ja toisen tekemisten tai lähipiirin rajoittaminen ei tule toimimaan. Sanon tämän ihan omasta kokemuksesta.

Kun se alkuhuuma laantuu ja muistaa taas että maailma jatkaa menoaan ympärillä ja siihen kuuluu muitakin kuin te kaksi, niin tuon tasoinen mustasukkaisuus tekee suhteesta hyvinkin hankalan vaikka molemmat nyt olisi sitä mieltä että näin on hyvä.

Ehh. No, parisuhdemuotoja on monia ja mikäpä minä olen kenenkään suhdetta arvostelemaan, mutta... Parisuhteessa täytyisi silti muistaa, että kumpikin on silti oma elävä yksilönsä eikä parisuhde ole mikään rikkoutumaton kupla jossa elätte. Jos sinulla on jo entuudestaan ollut hyviä ystävyyssuhteita vastakkaisen sukupuolen kanssa, niin niitä ei todellakaan kannata poikki laittaa suhteen vuoksi. Mitä jos se suhde sitten kariutuukin vaikka alkuhuuman jälkeen? Silloin ystäviä todella tarvitsee.

Muutenkin ajatus siitä, että vastakkaisesta sukupuolesta eristäytyminen poistaisi pettämisen riskin, on aika hullu. No, mites muunsukupuoliset? Tai jos jommalla kummalla herää tunteita samaan sukupuoleen (kyllä, seksuaalisuus voi muuttua ihmisen kasvun myötä vaikka nyt olisikin umpihetero)? Sitten kielletään kaikki ystävyyssuhteet?
Ja no, valitettavasti olen saanut huomata että pettämistä ei kyllä voi estää muuten kuin olemalla yhdessä kirjaimellisesti vuorokauden ympäri.

Suhde kuulostaa hieman epätasapainoiselta. Eikö teidän kannattaisi panostaa enemmän luottamukseen? Se olisi vähän kantavampi voima kuin totaalikiellot ihmisten tapaamiseen ja muuhun liittyen ("kielletty hedelmä" voi joskus nousta vastustamattomaksi). Jatkuva yhdessäolo ja toiseen kietoutuminen ei muutenkaan ole välttämättä kauhean hyvästä. Jos suhde joskus kuitenkin kaatuu, siinä romahtaa sitten koko elämä. Olen saanut karvaasti omissa suhteissani oppia että kannattaa elää omaa elämäänsä eikä sitä parisuhdetta.
Alkuvaiheessa voi toki tuntua ihanalta olla käsi kädessä jatkuvasti, mutta loppupeleissä kummallakin täytyisi olla myös oma elämä. Sekin voi rikkoa suhteen, että olette liikaa yhdessä. Lopulta tavallaan kyllästytte, alatte nähdä toisissanne oman peilikuvanne ja se ei olekaan sitten enää yhdessä.

Kuulostaa siltä, että haluatte kaikin keinoin olla yhdessä aina ja ikuisesti. Mutta valitettavasti elämä ei toimi niin. Minustakin olisi hurjan ihanaa, jos toimisi. Tietty vapaus tehdä mitä haluaa ja omana itsenään eläminen on myös suhteen kannalta tärkeää. Pohtikaa vielä tätä. Älkääkä nyt sitoutuko toisiinne maailman tappiin asti suhteen alkuvaiheessa ainakaan! Jos jompikumpi tajuaakin ettei suhde ole oma juttu, siitä voi tulla melkoinen soppa. Kaikki lupaukset vedetään peliin. Mutta lopulta, elämä ei toimi niin että luvataan asioita vuosien päähän. Aina sitä suhteen alussa suunnittelee tulevaisuutta, mutta järki on hyvä pitää mukana. Elämä heittelee. Sanon kokemuksesta. Tätä voi testata vaikka niin, että miettii omia haaveita ja tulevaisuudensuunnitelmia 15-vuotiaana. Silloin oli meininki aika ehdotonta. Sitten voi verrata senaikaisia mietteitä nykypäivään.
Tunnen pareja jotka viettävät aikaa lähinnä oikeastaan vain keskenään. Mutta he ovat siihen kasvaneita, suhde on vain pikkuhiljaa muotoutunut sellaiseksi. Ja se vaatii sitä, että ollaan aidosti kiinnostuneita toisesta jatkuvasti - ihminenkin muuttuu ja kehittyy, halusi tai ei. Tuuripeliä. Yhteen on helppo kasvaa, mutta erilleen on vielä helpompi.

Me olisimme välttyneet riidoilta jos noin olisi sovittu suhteen alussa. Minun mieskaverit eivät ole missään vaiheessa olleet ongelmana mutta miehen naiskaverit kyllä. Tähän viiteen vuoteen on mahtunut paljon heihin liittyviäe riitoja ja vaikeuksia ja viimeisimpänä sitten ihan jotain suhteenpoikastakin jota nyt käsittelemme, minun sydän särkyneenä.

Teillä toki aika vasta näyttää, että miten käy. Että pystyttekö pysymään tuossa päätöksessä ja missä vaiheessa tekee mieli lähteä sinne viihteellekin ilman toista. Me olemme aika tiivis pariskunta ollut aina, todella vähän käydään missään ilman toista, ensimmäisten vuosien aikana ei ollenkaan. Nyt olen itse sitten ottanut takapakkia juuri siksi, että luottamus on mennyt. En halua lähteä omien kavereiden kanssa, saati minnekään matkoille yksin.

Minustakin tuo on teidän välinen asia. Muut saavat ihmetellä, mutta varmasti sinua kutsutaan miehen piireissä kontrolloivaksi "ämmäksi" ym, niin minuakin on kutsuttu, vaikka en edes vaatinut mitään kavereiden poistoa Facebookista. Mies ei vaan lähtenyt viihteelle enää, vaikka ennen minua kävi paljon (juurikin enimmäkseen naisten kanssa). Mutta en minäkään siitä ole välittänyt, koska me olemme itse vastuussa vain itsestämme ja meidän parisuhteesta.

Samaa mieltä olen Ixman kanssa. Ehkä luottamus ennemmin kuntoon, vai mitä? 🙂 Kyllä tuo minun korvaan kuulostaa epänormaalilta suhteelta, vaikka itsekin olen aika mustasukkaista tyyppiä, mutten koskaan tuollaista ehdottaisi tai itsekään suostuisi. On minullakin miespuolisia kavereita, enkä missään nimessä pistäisi kaveruutta poikki poikaystäväni takia. Enkä missään nimessä vaatisi poikaystäväänikään luopumaan naispuolisista ystävistään. Kuulostaa ihan hullulta.. ja vaikka teistä nyt hyvältä, mutta kauan tuollainen suhde oikein kestää? Luottamus on se avainsana tässä! Ei kuulu valita miespuoliset kaverit tai oma mies - tyylillä. 🙂

Jep jep...

Minulla on kokemuksia puolesta ja vastaan ja jotenkin luottaisin vaistoon tässä asiassa.

Case 🤕
Vaimollani oli 15 vuoden ajan miespuolinen ystävä, joka oli vaistoni mukaan "ystävä" pienellä kipinällä ja vetovoimalla jonka aistin alusta alkaen. Kipuilin siitä vuosia pienen protestin muodossa kunnes lopulta annoin olla ja pidin itseäni suorastaan sairaalloisen mustasukkaisena. Opettelin mustasukkaisuudesta eroon vaikka aina sydän syrjällään vaisto sanoi sen olevan muutakin. Ja olihan se. Joten tältä pohjalta ääni sille ettei vastakkaisen sukupuolen kanssa voi olla vain ystävä.

Case 🙂
Vastakkaisen sukupuolen edustajaan tutustuttiin koulun puolesta samoilla kursseilla ollessa ja tämän kanssa itselleni syntyi alusta alkaen aivan toisenlaiset fiilikset kuin edeltävästä. En ole koskaan epäillytkään että takana voisi olla muutakaan ja olen itsekin ystävystynyt miehen kanssa niin, että laskemme hänet yhteiseksi ystäväksi. Hitto, olen hänen lapsensa kummi. Tältä pohjalta ääni sille, että aina kannattaa antaa mahdollisuus uusille tuttavuuksille.

Case 🙄
Vaimollani on miespuolinen ystävä josta ei halua sanoa minulle puolikasta lausettakaan. Tunnen hänet "yhteisenä" ystävänä, mutta arkisemmin en ole missään tekemisissä hänen kanssaan. Hän on "vaimoni juttu". Olenko epäluuloinen? Aluksi varmaan joo, mutta kuten sanottua: tästä voi kasvaa yli ajan kanssa ja varsinkin nyt kun on osaan lukea puolisoani kuin avointa kirjaa. Tältä pohjalta ääni sille, ettei kaikkia asioita ole tarkoitettu levitettäväksi ja tasan jaettavaksi kumppanin kanssa.

Summasumma rum:
Vaisto on yleensä oikeassa. Sen vain vaistoaa ihan pienistä eleistä, katseesta, äänenpainosta miten toiselle puhuu vaikka puhelimessa ja siihen kannattaa luottaa. Täysin jyrkkiin kantoihin "ei voi olla koskaan ystäviä vastakkaisen sukupuolen kanssa" en haluaisi lähteä, koska lähtökohtaisesti haluaisin uskoa elämään vapaassa maassa missä jokainen saa itse valita ystävänsä eikä mukana tarvitse aina kuljettaa sukulaismiestä esiliinana puolustamassa suvun ja puolison kunniaa. Toki jokainen on vapaa tekemään omat ratkaisunsa, mutta tie helvettiin on päällystetty hyvillä aikomuksilla.

Keaton puhuu asiaa. Myös mulla on monenlaisia kokemuksia. Jos minäkin tähän laitan esimerkkejä:

Miehelläni oli sydänystävä ennen kuin me tapasimme. He olivat tunteneet kyllä vuosia mutta lähentyneet vasta vajaan vuoden sisään kun mieheni erosi edellisestään. Tämä nainen ja miehen puheet hänestä, Facebook-kommentoinnit ja päivitykset ym. saivat karvat pystyyn jo ennen kun kyseistä naista tapasinkaan. Hän soitteli koko ajan ja pyyteli miestä baariin. Ei tuntunut ollenkaan käsittävän, että mies on löytänyt ihan oikeasti rakkauden ja haluaa olla kotona minun kanssa. Eräissä bileissä tämä nainen sanoi mulle, että ei kannata kilpailla hänen kanssaan. Seurasi suuret riidat. Mieskin ensin meinasi, että valitsisi tämän ystävänsä jos siihen menisi, mutta onneksi tuli järkiinsä vielä saman illan aikana. Noh, sanoin että saa laittaa välit poikki, mutta tapasivat silti aina salaa kun en ollut maisemissa. Itse mietin lopulta, että en voi oikeasti kontrolloida miestäni, jos hänellä on rakas ystävä joten yritin myös tulla toimeen naisen kanssa. Kaikki osapuolet ja lopulta minä itsekin, ajatteli että olin vain todellakin sairaalloisen mustasukkainen. Mutta eihän siitä mitään tullut. Nykyään ollaan viileissä, suht asiallisissa väleissä johtuen yhteisistä perhesuhteista. Mitään todisteita pettämisestä ei ole eli tässä kyseessä on ollut vaan ns. valtataistelu mun miehestä.

Toinen tapaus sitten oli pidemmältä ajalta miehen läheinen ystävä joka seurusteli tahollaan kun minä tulin kuvioihin. Tämä nainen otti mut tosi hyvin vastaan, halusi muhun tutustua, kehui alusta asti kuinka ihanaa kun kaveri on löytänyt näin ihanan naisen jne. Vietettiin yhdessä paljon aikaa. Koskaan ei ole ollut mitään riitoja. Aika nopeasti myös avauduin tästä toisesta naisesta hänelle, ja selvisi että tämä kaveri ei siedä sitä naista ollenkaan. Eivät lopulta nähneet mun miehen kanssa kuitenkaan enää kovin usein ja nyt yhteydenpito on jäänyt aika vähälle, harmi kyllä, mutta tämä kaverinainen on tervetullut meille milloin vain! Mulla ei ole mitään syytä epäillä heidän välillä mitään.

Sitten miehen exä. Tiesin alusta asti että hän on siis exä ja sittemmin miehen kaveri. On off ollaan välillä riidelty, oltu mustasukkaisia, puhuttu paljon. Siitä olen aina exää arvostanut, että on halunnut parantaa välejä ja jutella. Nyt muista syistä välit ovat menneet ja se on toisaalta helpotus. Kyllähän se pahalta tuntui kun mies joskus sanoi että tuo exä tuntee hänet parhaiten, siis silloin kun me emme vielä olleet niin kauaa ollut yhdessä. Mutta totta puhuen vaisto hänestä oli kyllä sinänsä oikeassa että vaikka jouduin pettymään, kun yritin olla hänenkin ystävänsä, niin eipä se näin lopulta yllätä että mistä syystä välit lopulta meni. Mies ei ole vastannut hänen yhteydenottoihinsa myöskään. Mitään nostalgiaviestejä kummempaa heidän välillään ei varmasti ole ollut.

No sitten varmaankin toistaiseksi se pahin. Mies alkoi puhumaan kaverinsa uudesta tyttöystävästä jonka myöskin tunsi. He kävivät meillä pari kertaa, kunnes erosivat. Mies sanoi että harmittaa, ja haluaa silti pitää tähän naiseen yhteyttä. Tiesin että he viestittelevät. Tää nainen oli olevinaan myös mun kaveri. Luotin sokeasti jotenkin tilanteeseen, varmaan sitten mustasukkaisuuden takia käydyt terapiat ym. oli toiminut liiankin hyvin. Nyt jälkikäteen kuulin, että tämä nainen oli ainakin suudellut mun miestä ja heidän viestit luettuani.. Mutta nyt luottamus on mennyt taas täysin, enkä todellakaan halua että mies pitää naisystäviä. Harmillista, että mies teki näin, kun tiesi mitä olin jo kokenut hänen muiden ystäviensä takia ja kuinka olin yrittänyt olla olematta mustasukkainen ja käsitellyt sitä asiaa ja opetellut luottamaan.

Eli toisaalta mun vaisto ei sitten tässä kait ollutkaan oikeassa.. Tai sitten olin vaan muuttunut tosi sinisilmäiseksi. En tiedä. Ehkä siihen vaikutti sekin, että vaikka mies puhui tästä naisesta sinänsä lämpimästi niin esimerkiksi arvosteli hänen ulkonäköään ja tyyliään negatiivisesti. Mies on nyt myöntänyt kun jäi kiinni tuollaisesta pelistä, että on nauttinut kavereidensa huomiosta.. Vaikea sanoa mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Kyllä se vaisto on oikeassa, mutta syystä tai toisesta mustasukkaisuutta pidetään varsin negatiivisena tunteena, sellaisena joka tulee tukahduttaa. Tarpeeksi pitkään kun uskotellaan yhden totuuden totuutta (ettei saa olla mustasukkainen), niin lopulta sitä onkin vain liian sinisilmäinen ja uskoo ummet ja lammet mitä toinen lurittelee.

Kyse on valtataistelusta, jossa ideaalisinta olisi, että molemmat pelaisivat samoilla pelisäännöillä ja yrittäisi kunnioittaa toista viimeiseen saakka. Jostain syystä se on vain tolkuttoman vaikeaa tänä päivänä. On vain minä,minä,minä -ajattelua ja sitä mikä hivelee minun itsetuntoa ja mikä sopii minulle. Se on surullista ja se johtaa aika pitkälle kärjistymisiin ja toisen kunnioittamattomuuteen.

Eli jos valtataistelu päättyy ratkaisuun, että kaikki suhteen vastakkaisen sukupuolen kavereihin pistetään ns. "hyllylle", niin se on yhdenlainen Salomonin tuomio ratkaista ikuisuusongelma.

Toinen ratkaisumalli (eli kukin valitsee kaverinsa vapaasti) vaatii molemmilta paljon toisen kunnioittamista ja itselleen hyvää moraalista selkärankaa olla itsenäinen ja pysyä päätöksessään rakastaa kumppaniaan myötä- ja vastoinkäymisissä. Sen ei tarvitse olla kunnes kuolma erottaa -päätös, vaan jos voi huonosti omassa suhteessaan, niin kyllä pitää olla sen verran selkärankaa, että lähtee jos siihen on tarvetta.

Hei! Mun mielestä ei ehkä ihan alkuvaiheessa kannata katkaista noita välejä kaikkiin jos on tuore suhde vielä teillä. Mutta itse en avioliittooni kaipaa kolmansia osapuolia, kuten tuolla -Ahdistaa! tekstissäni luki. Mieheni entiset kun vaan ovat ongelmatapauksia ja panevat kaikkia. Miehenikin on pannut 64:än naisen kanssa ja pettänyt kaikkia naiskumppaneitaan. Tällaisessa suhteessa ei paljon luottamusta ole ja ahdistus on niin käsinkosketeltavaa, että haluaisin vain erota. Mies taas koko ajan kontrolloimassa minua, etten vain juttele edes kenenkään kanssa. Jos juttelen ulkona sattumalta jonkun tuikituntemattoman miehen niin siitä tulee kauhea saarna. Eli niinkuin tyrmässä olisi ja mieheni saa tehdä mitä haluaa.

Näin itse miehenä:

Itse aikoinaan olin paljon porukassa jossa yksi kaverini seurusteli pitkään (=useita vuosia) yhden tytön kanssa. Luonnollisesti olimme paljon samoissa porukoissa. Sittemmin heillä meni poikki, mutta olin tähän tyttöön aina välillä silti yhteydessä. Olimme vain kavereita siinä missä muutkin. Välillämme ei koskaan ollut mitään seksuaalista. Joskus myöhemmin olin jopa tytön luona yötäkin ohikulkumatkalla ja joskus iltaakin viettämässä kun olimme molemmat parikymppisiä sinkkuja. Nukuin sohvalla ja hän sängyssään. Kunnioitimme toisiamme.

Ikinä meillä ei ollut mitään sen ihmeempää ja hänelle oli helppo puhua monia asioita joita en esimerkiksi omille ihmissuhteilleni osannut kertoa. Kuitenkin hän oli ollut hyvä ystävä jo vuosia. Hän oli monasti tärkeä tuki itselle.

Myöhemmin sitten elämät veivät erilleen ja pikkuhiljaa välit viilenivät. Parisuhteiden mustasukkaisuudetkin veivät omat veronsa, vaikkakin syyttä omasta mielestäni.

Toki se oma kumppani on pitkässä juoksussa se tärkein ihminen, mutta joskus se voi olla jonkin aikaa muukin eikä aina sukupuoli ole se tärkein. Itse kaipaan usein kyseistä ihmistä edelleen vaikken ole kuullut hänestä enää vuosiin. En seksuaalisessa mielessä, vaan ihan vain haluaisin tietää miten nykyään menee. Tiedän hänen menneen naimisiin ja eronneen, mutten sen jälkeen enää ole kuullut. En edes tiedä kaupunkia missä hän asuu nykyään.

Mielestäni on aika lyhytnäköistä jos oikeasti suhteen toimivuus on jostain facebookista kiinni.

Minusta tuollaiset kiellot kertoo selkeästä luottamuspulasta toista ihmistä kohtaan, olkoonkin että kieltäisi itseltään saman. Kumppani lähtee jos on lähteäkseen ja tuollainen kielto saattaa hyvin ruokkia tarvetta lähteä. No, itse luultavasti lähtisin, koska minulle luottamus on toimivan parisuhteen yksi peruspilareista. Sitä ei voi pakolla eikä kieltämällä ansaita.