Ensinnäkin haluan toivottaa sinulle voimia! Vanhempien pahoinvointi ja varsinkin alkoholinkäyttö on rankkaa lapselle, vaikka ei asuisikaan enää kotona...

Mietin tuossa tilannettasi laajemminkin. Onko isälläsi kuinka pitkä historia alkoholinkäytössä? Liittyykö siihen mielenterveysongelmia? Tällöin pelkkä puhuminen ja asioiden kanssa edestakaisin soutaminen vie valtavasti perheeltä voimia eikä välttämättä johda aina parempaan, sillä se on se ihminen itse, jonka täytyy haluta parantua ja välittää itsestään.

Onko äitisi joutunut monta kertaa tilanteeseen, jossa jo toivoo, että jos nyt se juominen loppuisi, mutta aina tulee uusi retkahdus? Kun tarpeeksi monta kertaa pettyy, alkaa oma toivo kadota, ehkä se ainoa asia joka on pitänyt oljenkortena pinnalla.

Eron ajatteleminen on varmasti vaikeaa monelta kannalta. Pelkäätkö, että selviäisikö isäsi yksin elämisestä? Itse olen joutunut toteamaan, kuinka vaikeaa on pitää rajat läheisten kanssa. Haluan huolehtia heistä ja välittää, mutta milloin sitten täytyy todeta, että oma elämä alkaa mennä toisen elämän ylläpitoon ja ajattelemiseen. Koska nämä rakkaat ja huonostivoivat ihmiset ovat kuitenkin niitä, jotka itse valintoja tekevät ja itse joutuvat selviämään niistä muutoksista, joita 'paremman' elämän tavoitteleminen vaatii.

Onko isäsi itse esittänyt haluavansa lopettavan juomisen?

Ja tärkein kysymys: saatteko äitinne kanssa tukea muista läheisistä/ammattilaisavusta? Vaikka tuntuisi vaikealta mennä esimerkiksi puhumaan terapeutille yms, sieltä saa hyvää ohjeistusta tilanteeseen ja omaan jaksamiseen. Koska vaikka jaksaisitkin nyt tilanteen läpi, tuli vanhemmillesi ero tai ei, niin nämä asiat voivat jäädä elämään mieleesi pitkäksi aikaa ja vaikuttaa moniin asioihin, joihin ei itse heti näe yhteyttä.

Tuntuipa, että viestistäni tuli hieman katkonainen, mutta toivon että saat jotain siitä irti. Kysymyksiin en ole vaatimassa vastausta, voit miettiä niitä itseksesi, jos niistä olisi apua🙂

Kirjoittele rohkeasti tilanteestasi, toivon voivani olla avuksi jatkossakin.

Kiitos KalpeaKaiku viestistäsi, on aina mukava huomata, että joku välittää ja jaksaa vastata.

Isä on joskus 90-luvun keskivaiheilla kärsinyt viimeksi näin vaikeasta alkoholiongelmasta, silloinkin syynä olivat työpaineet ja asia ratkesi vasta irtisanoutumuisen myötä. Viimeisinä parina vuotena tälläista pitkä aikaisempaa on tapahtunut muutaman kerran, tänä vuonna tiheämmin kuin ennen. Mielestäni minkäänlaisia mielenterveyshäiriöitä ei ole, lähinnä vaan tarve turruttaa itsensä kuntoon, jossa ei tarvitse ajatella mitään.

Uskon, että äiti on joutunut useasti pettymään, tosin en tiedä kuinka tottunut hän tälläiseen on, olihan hänen isänsäkin alkoholisti. Tiedän, että äidin voimat tämän asian kanssa ovat todella rajalliset ja nyt loppumassa. Siksi tämä ahdistaa, isä voi retkahtaa uudestaan juomaan eikä äidilläni ole enää energiaa jaksaa sitä. Silloin tulisi se kammottu ero eteen ja tiedän ettei isä selviäisi siitä kovinkaan hyvin. Tiedän, että se on toivottamassa tilanteessa ainoa oikea vaihtoehto, mutta ajatus oman isän (on aina ollut minulle suuri tuki ja turva) rappeutumisesta raastaa sydäntä.

Torstaina isä ei enää juonut eikä ole tietääkseni sen jälkeen ottanut mitään. Haki työterveyslääkäriltä kuukauden sairaslomaa, että saa ajatella elämää uudestaan. Isä jopa soitti meille kaikille lapsille ja kertoi asiasta, ei siis enää piilottelee asiaa ja sulje meitä ulkopuolelle. Hieman minua kummastutti kun lääkäri ei kuulemma ollut ehdottanut mitään hoitoa, en sitten tiedä ovatko vanhempani tästä asiasta puhuneet.

Kaikki on siis edelleen auki, mutta toivo on herännyt uudestaan. En tiedä onko täyttääkö isämme alkoholistin mitat, inhottaisi miettiä tilannetta, jossa hänen lupauksiinsa ei voisi enää luottaa yms. (tätä sanotaan usein, kun puhutaan alkoholisteista).

Kyllä isäsi alkoholinkäyttö on sellaista, että jonkun pitäisi siihen tarjota apua. Oma veljeni käyttää runsaasti alkoholia, on hoitanut aina työnsä mutta nyt osa-aikaeläkkeellä ollessaan juo iltoja putkeen. Hänellä on n. parikymppiset lapset - ja vaikka oma veli on kyseessä niin ajattelen, että hyvä jos vaimo lähtisi ja yrittäisi pelastaa edes oman elämänsä. Ja ovatkin porukalla koko perhe ilmoittaneet veljelleni, että ero tulee jos ei tiettyyn aikaan mennessä hae apua. Veljelleni vain viina näyttää olevan rakkaampi kuin vaimo ja lapset. Hän puhuukin viinasta ja pulloistaan lämpimästi kuin rakkaasta ihmisestä ja äidillekin joulupöydässä kehtasi, ottaneena tietenkin, jankuttaa että hän niin tykkää viinasta.

Se alkoholistin elämästä. Jokainen päättää loppukädessä omasta elämästään ja elämäntavoistaan. Pitkän avioliiton jälkeenkin selviytyy vaikka ero tulisi. Sitä paremmin mitä parempi tukiverkko on. Minäkin selvisin vaikka olimme eläneet jotenkin sulkeutuneesti, sisarukset kaukana, en ollut työelämässä eikä ollut montaa ystävää. Yksin on vaikea selvitä, mutta jos löytää muutaman luotetun ihmisen. Jos avautuu hieman omista asioistaan niin yllättävästi saa apua.

Tuossa loppiaisena kävi kahvilla naapuripariskunta, jonka tiesin nimeltä silloin avioliiton ajoilta. Kerran sitten eron jälkeen törmäsin rouvaan lenkkipolulla, kysyi kuulumisia, kerroin... hänkin kertoi avoimesti senhetkisestä aviokriisistä ja aloimme pitää yhteyttä harvakseen. He selvittivät kriisinsä... ja heistä on tullut läheisiä ystäviäni. Kertoivat muuten, että tässä naapurustossani asuu joku heidän tuttunsa, nainen, joka jätti alko-ongelmaisen miehensä. Ja mies jätti viinan seuraavana päivänä!!!

Takaisin yhteen he eivät menneet. Mies siis päätti ottaa vastuun omasta elämästään. Niinkin voi käydä, kun on pakko katsoa peiliin.

Itse eronneena ajattelen, että pitäisi nähdä monenlaisia vaihtoehtoja. Ei vain että asutaan yhdessä ja ollaan naimisissa - tai, että otanpa eron ja muutan pois. Voi laittaa aikarajan. Voi muuttaa pois. Voi pysyä naimisissa. Minusta ei kannata tehdä liian dramaattisisa muutoksia kerralla, jos itse alkaa voida siitä pahoin. Ei tarvitse laittaa eroa vireille. Voi laittaa, mutta ei tarvitse. Pitäisi saada ensin keskustella aika paljon siitä, mitä itse haluaa. Haluaako eroon miehestä/naisesta - vai haluaako eroon vain viinasta, siis viinaongelmaisesta. Voi muuttaa pois ja ilmoittaa että tulen takaisin vasta kun olet hoidattanut itsesi. Tai että keskustellaan sitten yhdessä, mitä tehdään avioliiton suhteen, mutta että tämänhetkinen ongelma on se alkoholinkäyttö (tai mikä kenelläkin on). Siihen pitää etsiä ratkaisua. Sitten myöhemmin setvitään muut asiat.

Tein itse joitakin virheitä. Liian nopeita ratkaisuja mieleltäni sairaana, kun en jaksanut muutakaan. En kadu päätöksiäni, mutta jouduin hyvin tyhjän päälle kun läksin äkkinäisesti yksin toimimaan. Olisi ollut oman terveyteni (usean vuoden vakava masennus) kannalta hyvä, jos olisin ensin esim. keskustellut eronneiden kanssa, tai käynyt jossain... jaa, turha puhua. Meillä oli toista vuotta pariterapia, ja silti ... sitten vain yhtenä päivänä sanoin, että haluan eron. En pystynyt hoitamaan tilannetta mitenkään naistenlehtien ohjeiden mukaan tyylikkäästi, edes kertomaan lapsille sillä tavalla, että istutaanpa yhdessä miehen kanssa sohvalle ja ... liirum laarum.. Olen hengissä ja ollaan kaikki melko ok: ex, lapset, minä. Kyllä se suru vieläkin painaa, että näin kävi... ja syyllisyyttäkin kannan. En vain jaksanut siinä liitossa. Yksinäisyys on rankkaa. Olisi hyvä tuntea se yksinäisyyden tunne (siis muuttaa pois) ennenkuin tekee lopullisen eropäätöksen.

Sori. Tuli pitkä. En ole vuodattanut tätä asiaa pitkään aikaan. Kaikkea hyvää sinulle + äidillesi kuin myös isällekin.

Hei.

En olekaan hetkeen kirjoitellut tänne, mutta nyt sain sen verran aikaiseksi, että kysyisin mitä sinulle ja perheellesi nyt kuuluu?

Puhuit siitä, että isälläsi saattaisi olla tarve turruttaa itseään. Se onkin se vaarallinen kierre, joka saattaa pikkuhiljaa pahentua. Tällöin tarvitsee joitain muita selviytymiskeinoja arjen koettelemuksiin, joka saattaa olla yllättävän vaikeaa. Alkoholinkäytön oikeuttaminen on myös 'helppoa' silloin kun menee huonosti.

Mielenterveydestä puhuin siksi, että joskus tilanteissa saattaa olla alkoholi ja mielen tasapainon järkkyminen yhteydessä. Voi olla lievää masennusta yms. Näistä ajatuksista ei kannata pelästyä, vaan ottaa vaikka varonkin vuoksi hieman selvää, mikä voisi olla mahdollista. Kyse ei välttämättä ole varsinaisesti mielen sairastumisesta, vaan ihan siitäkin, että ihminen saattaa tarvita ohjausta siihen, miten löytää itsestään ne asiat, joita haittaavalla käyttäytymisellä yrittää korjata. Ne asiat voivat olla hyvinkin syvällä, eikä niitä osaa välttämättä itse lähteä kohtaamaan.

En ehkä osaa ilmaista asiaa kauhean selvästi, mutta itse asioita kokeneena olen saanut tuntumaa siihen, miten pinnan alla voi olla monia asioita, jotka vaikuttavat yllättävästikin.

Minusta tuntuu, että äidilläsi voi olla vaikeaa kohdata isäsi alkoholinkäyttöä oman isänsä takia. Toisaalta hän saattaa olla liiankin tottunut sellaiseen ympäristöön, mutta juuri voimien kannalta tällainen voi olla hyvin väsyttävää. En lähde kertomaan tarkemmin, mutta tiedän sanoa, että mikäli joku ongelma pysyy elämässä jossain muodossa toisen aiheuttamana, olotilana voi olla sellainen kauhu, että eikö tästä asiasta pääse ikinä eroon.

Nämä ovat vaikeita asioita ja aina niistä ei selviä ilman ulkopuolista apua ja tukea.

Oletteko saaneet tilanteeseen jotain vakautta tai lupausta paremmasta?