Ei tunnu hyvältä, kun ei tullut yhtään vastausta. Mulla ei ole todellista ongelmaa, sanoi kämppäkaveritkin, kun jaksan märehtiä näin olematonta asiaa. Semmoinen tämä kai sitten oli.

Ei sanoisi nyt näinkään etteikö ongelmaa olisi. Oma äitini oli varsinainen takertuja kanssa ja itse perheen nuorimmaisena sain sen oikein hyvin tuta. Oma 10 vuotta vanhempi isoveljeni ei päässyt mitenkään lähtemään maailmalle ja pyöri kotona vielä 24-vuotiaana kunnes sai lähdetyksi opiskelemaan. Itse paukkaisin maailmalle 19 vuotiaana suoraan armeijaan ja sille tielle jäin: ensiksi töihin kapiaiseksi varusmieheilyn ja sitten opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Kitinää kyllä perästä kuului, mutten mitenkään olisi voinut jäädä kotiin pidemmäksi aikaa.

Irtiotto meni kivuitta, mutta äitini puolelta sain todella kylmää kohtelua osakseni. Ikävimmällä tavalla ehkä muistan sen kun oma lapseni ilmoitti ensimmäisiä kertoja tulemisestaan ja ilmoitimme siitä jouluna, niin asia ohitettiin aivan kokonaan kuin sitä ei olisi tapahtunut. Ehdin saada kolme lasta ennen kuin isoveljeni sai oman ensimmäisen lapsensa ja sitten vasta kaikki oli ihanaa ja ihqa. Siihen saakka äitini kävi ehkä kolmesti viiden vuoden aikana kylässä kun oli muutenkin ohikulkumatkallaan, mutta erikseen ei tullut piipahtamaan kertaakaan.

Ehkä tässä se pieni ero, mutta lähdön yhteyteen yhdistän paljon samaa ahdistavuutta ja takertuvuutta vanhempani puolelta. Ehkä se on luonnollista, koska teidän vanhemmille lasten pois lähtö on aivan_helvetin_iso_muutos_elämään. Jotkut kokevat sen jopa elämän syksynä, että seuraavaksi vain kuolema korjaa ja elämällä ei enää ole tarkoitusta.

Vanhempanne eivät halua päästää irti, mutta tuskin nyt sentäs kuolevatkaan kun näin väistämättä käy. Mitenkäs meni isänpäivän ilmoitus ulkomaille lähdöstä?

Kiitos. En puhunut mitään ulkomaille lähdöstä isänpäivänä. Veli päätti ettei pilata isänpäivää omilla jutuillamme. Siksi mua nyt ahdistaa vielä enempi.

Hei

Kyllä sinun vanhemmat näyttävät pärjäävän ylsin, koska viikot menee hyvin, ja pystyvät ajamaan 100km autolla katsomaan kun et vastaa puhelimeen. Ilmeisesti vanhempasi ovat yli huolehtevia ihmisiä.

Ja tottakai lähdet ulkomaille 3 kuukaudeksi, sano että se on pakollinen.

Kirjoita heille kirje jossa selität että haluat elää omaa elämää ja olla viikonloput kavereidesi kanssa ja tehdä jotain mukavaa heidän kanssaan. Että rakastat heitä ja tulet kylään normaalisti, juhlapyhinä ja merkkipäivinä ja jos he todella tarvitsevat apua esim. talon maalauksessa, puiden teossa jne. Kirjota että opiskelusi vaativat lukemista ja työharjoittelua viikonloppuisin. Viikonlopputyö on monesti avain vakio työhön kun valmistut.

Kirjeen he voivat ottaa esille milloin heistä tuntuu siltä ja ehkä sanoma menee pikkuhiljaa perille ja asenne muuttuu.

Tiedätkö kuinka heidän kotoa muuttaminen tapahtui ja kuinka vanhoja he olivat? Olisiko siellä jokin syy heidän käyttäytymiseen?

Onnea itsenäiseen tulevaisuuteen ja hienoa ulkomaanharjoittelu matkaa.
🙂👍

mä näin vasta nyt tämän julkaisun.
en tiedä mitä tekisin vastaavassa tilanteessa. aika karua. :/
eli mun mielestä aika hurjaa käytöstä vanhemmiltasi, ja väärin!
itse lähdin ovet paukkuen alle 18-vuotiaana äitini luona. - vanhempani olivat eronneet jo muutama vuosi aiemmin.

Ymmärrän hyvin ongelmasi. Se on varmaan jonkinasteista tyhjän pesän syndroomaa vanhenmiltasi. Pelkoa siitä, kuinka täyttää arki, kun olette pois kotoa. Kohdata tyhjyys ja rutiinit. Kaikki muuttuu kerrasta ja he eivät haluaisi sitä kohdata. Olisiko mahdollista käydä yhdessä juttelemassa vaikka tkn psyg. Sairaanhoitajan kanssa. Että jokainen saisi tuoda julki ajatuksensa ja pelkonsa. Eihän tilanne näinkään voi jatkua. Äitisi turvaantuu äärimmäiseen kiristykseen, ettei menettäisi teitä. Hätä on suuri ja vakavasti otettava. Voimia.

Kiitos.
Veljen armeijassa jo kyllästyivät vanhempien soittoon ja siellä pidettiin kokous ja se auttoi veljeä ainakin vähäsen. Mulla on kyl koulussa terveydenhoito mutta en haluaisi vanhempia enää yhtään enempi kouluun.
Kirjeen kirjoittamista voisin miettiä ja laittaa sen postiin ja mukaan todistuksen missä mulla on jo harjoittelupaikka ulkomailla. Siinä on myös yhteishenkilön nimi joka vastaa kaikista ja vanhemmat voisivat hänelle soittaa.

Tänään laitoin aamulla viestin jossa kerroin olevani koko päivän sellaisessa kouluhommissa ettei saa olla puhelin päällä. Kuitenkin äiti oli laittanut 22 viestiä missä olen.
Minä pilaan perheen ja koko suvun joulun syyttää äiti varmasti, jos kerron harjoittelupaikkani ennen joulua. Mulla ja veljellä on ollut koko ikä näitä ettei vielä kerrota, kun menee pilalle joku juhlapäivä.

Mun koulusta on Ranskassa harjoittelemassa juuri nyt. Opiskelen matkailualaa ja meitä on harjoittelemassa ympäri maailmaa. Heille on asiat kunnossa, luin facebookista.
Olen taas kotona viikonlopun ja vanhempani ovat kauhuissaan ja monta kertaa äiti on sanonut ettet sitten lähde ulkomaille.
Veli on armeijassa ja jo yhden kerran ainakin hän on ollut auttamassa rajavartijoita mutta hänestä vanhemmat eivät ole huolissaan. Minä olen ja yritin sille soittaa aamulla mutta ei vastannut. Uutisissa kerrotaan kuinka Suomikin tiivistää turvallisuusasioita ja onkohan veli nyt turvassa armeijassa vain jossain tehtävässä. Toivottavasti hän laittaa kohta viestin.
En mä voi nyt kertoa mitään vanhemmille harjoittelupaikasta enkä tiedä haluanko enää lähteä sinne. Mä en pidä Suomeakaan enää kovin turvallisena maana asua.

Asia on kerrottu, koska äiti itse otti sen esille. He ovat koko ajan tietäneet, että mun pitää lähteä harjoittelemaan ulkomaille, jos aion valmistua koulusta. Eilen katsoimme viimisiä uutisia Pariisista ja äiti kysyi aionko tuonne lähteä. Vastasin eiku lähen Italiaan tammikuussa. Eikä me muuta puhuttu.

Kohta lähden omaan kämppääni ja oloni on aivan tyhjä. Yritän vielä jotain puhua ja sanoa etten lähde, jos joku vaan hiemankin vihjaiseen ettei sinne ole turvallista mennä ja annan sen yhteyshenkilön nimen ja pyydän heitä hänelle soittamaan. Joudun varmaan illalla soittamaan nuorten kriisipäivystykseen vaikka ei kai sinne tai mihinkään muuhunkaan voi mitään kertoa päivystyksessä jos ei suunnittele itsemurhaa.

Tiedäthän, että tämänkin sivuston kautta saa tukihenkilön? Enkä tarkoita meitä kirjoittajia vaan ihan sivuston ammattilaisia. Älä mieti yksin asioita, kaikki pahenee.

Oon mä tuon huomannut ja sitä vähän miettinyt. Olen mukana nuorten chateissä ja kerran olin aikuistenkin ja puhunut niissä. Mä en tiedä ihan omasta tukihenkilöstä vielä, olen yrittänyt sellaiselle täällä kirjoittaa muttei siitä tullut järkevää tekstiä enkä sitä painanut menemään. Sielläkin oli vaikeaa ne esitiedot.

Äiti ei ole kertaakaan tänään soittanut enkä osaa siitäkään olla tyytyväinen. Musta tuntuu et mun pitäisi sille soittaa ja pyytää anteeksi. Äiti on kyllä ennenkin tätä samaa leikkinyt ja saanut mut ja veljeni tuntemaan itsemme huonoiksi ihmisiksi. Jos nyt soitan, äiti taas voittaa. Veljenikin on kummallinen, kun hänkin pyrkii vanhemmista eroon mutta tänään sanoi, että mun pitää soittaa äidille. Minäkin kyllä sanon samoin veljelleni, jos hän loukkaa äitiä. Kumpikin kyllä tajutaan ettei me ketään loukata.

Hei!

Sun vanhemmat on poikkeuksellisen takertuvia. He ovat aikuisia, kyllä he pärjäävät. Ala elämään omaa elämääsi, heidän ei ole syytä syyllistää sua millään tavalla. On tervettä, että alat pistämään vanhemmillesi rajat, lapsen kuuluu jossain vaiheessa irtautua vanhemmistaan. Aivan hyvin voit hakea apua ja työkaluja tilanteeseen, sulla on terve reaktio tilanteeseen, sun vanhemmilla ei. Tsemppiä!

Hei, kiitos. Unohtuu välillä sanoa kiitos mutta kiitos kaikille kun ootte vastanneet.
Äiti ei nyt ole vastaillut viesteihin mitään, iskä sentäs on soittanut mutta puhelut on vaan yleistä kyselyä tarvinko rahaa, miten pärjäsin tenteissä jne. Iskä ei halunnut äidistä sanoa mitään.
Viikonloppuna en mene kotia vaikka olisi vapaata. Laitan äidille viestin.
Joulu lähestyy ja pitkä vapaa koulusta ja haluaisin sen viettää sovussa kotona ja sitten lähtelä työharjoitteluun.
Mua oikeesti kyllä hävettää äitini ja sen lapsellisuus. Mä en kykene siitä kelleen puhumaan.

Valitettavasti ero voi olla katkerakin. Oma äitini ei 10 vuoteen pitänyt oma-aloitteisesti mitään yhteyttä ja vaikka asumme nykyään samassa kaupungissakin, niin voi mennä kuukausiakin ilman mitään yhteydenottoa ja se on aina niin päin, että minä olen aktiivinen hänen suuntaan. Se on aina niin päin. Suoranaisesti jopa huvittavaa. Toki ei naurattanut aikuistumisen kynnyksellä, mutta kaipa se on kehityskaari joka tulee jokaisen vanhemman ja lapsen kulkea.

Ei sikäli että enää paljoa kiinnostaisi ottaa yhteyttä omaan äitiini kun tuo ei osoita mitään mielenkiintoa minun perheeni suuntaan, mutta omat lapseni ovat kiinnostuneita "famustaan" kun heillä sellainen on. Joten olemme tekemisessä sitten heidän kauttaan.

En mä halua eroon vanhemmistani vaan haluaisin järkevän suhteen. Tarvisin äidiltä vielä moneen asiaan neuvoa ja hänen kanssaan on välillä mukava keskustella naisten asioista. Pääasiassa kuitenkin mun asiat olisivat mun asioitani.

Mulla on ollut hyvin tylsä viikonloppu. En ole kämppisten kanssa lähtenyt ostoksille tai kahville vaan olen vaan odottanut äidin soittoa. Ei ole isäkään soittanut mutta veli onnekseni vielä soittelee. Mäkin olen tavallani riippuvainen äidin soitosta mutta aion siihen tottua ettemme soittele koko ajan. Heillä on kaikki kunnossa, koska muuten olisi ainakin poliisit soittaneet. Äitikin kai ajattelee samoin mun kohdalla.
Tämä oli kai nyt se käännekohta suhteessamme. Jouluksi meille tulee isovanhemmatkin kylään ja he eivät siihen suostu ettei minu kutsuta kotiini viettämään joulua.