Saanko kysyy oletko ylihuolehtivainen? Minun äitini on liikaakin ylisuojelevainen. Sillä on vaikeaa päästää irti vaikka olen kohta viisi ja puoli vuotta asunut omillani. Kun se puuttui liikaa minun ihmissuhteisiin, en ole itse vanhempi en tiedä, miltä siitä tuntuu. Sovittiin tarkat ohjeet hoidetaan vain tärkeät asiat, ei pidä sovitusta kiinni, kesti kauan kun soitteli mun perään ja kuulumisia yms.. katkaisin välit hetkeksi, suostui tuomaan koiran mun luo hoitoon. Ja sanoin sille jos se ei kunnioita mun ratkaisua niin en tee tätä kompromissia, se kuunteli kerrankin mitä sanoin. Anna heille aikaa, varmaan itse tarvin kanssa sitä, jonkin verran terapiassa oon puhunut tästä, ja vielä kanssa ajon avata tilannetta lisää. Anna aikaa lapsillesi, se on mitä tarvitsemme!

Jos oma lapsi katkaisee välit, siitä on vaikea jatkaa eteenpäin. Mistä syystä katkaisivat, onko asia sovittavissa? Yritä sopia asia, lähetä vaikka kirje.

Olen oppinut sen, ettei aikuisten lasten elämään saa sekaantua. Ei saa antaa neuvoja, ei saa olla kritiikkiä mistään heidän tekemistään tai tekemättä jättämisistään.

Senkin olen oppinut, että mitä enemmän huolehdit ja hyysäät heitä lapsena, sitä epäkiitollisempia ovat aikuisena.

Miten päästä eteenpäin?

Pyytämättä annetut neuvot eivät kanna, vaan saavat eristäytymään. Jos on saanut liikaa mitä ei olisi tarvinnut, voi olla osasyy siihen että halua yhteydenpitoon ei ole. Kukapa meistä olisi täydellinen, aina tulee huteja elämässä vaikka kuinka tahtoisi tehdä hyvää.

Olet varmaankin pyrkinyt tekemään parhaasi. Kaikkien kohdalla vaan ei voi onnistua. Kannattaisiko vatvomisen/suremisen sijaan kiinnittää huomio kiitoksen aiheisiin? Olet onnistunutkin kuten kerroit muitakin lapsia ja lapsenlapsiakin on. Mitä näiden kahden lapsen kanssa on elämän myötä ollut myönteistä?