Hei, nostit esiin todella tärkeän ja kipeän aiheen. Olenkin ihmetellyt, että kukaan ei täällä Tukinetissä ole ennemmin asiasta kirjoittanut sen laajemmin. Tämä on minulle henkilökohtaisesti hyvin kipeä aihee. Vaimoni on saanut minut pysymään avioliitossa viimeiset 15 vuotta pelkästään hyvän valehtelutaitonsa avulla. Hän jäi vahingossa kiinni tässä vuoden alussa ja valehtelut paljstui.

Sanoit, että: "itse hän ei sitä kertonut,vaan jäi vahingossa kiinni". Näin se näköjään menee. Mihin on ihmisten omatunto kadonnut? Pettämistä pidetään salassa ja paljastutaan, josa paljastutaan vahingossa. Sanot miehesi myös kaivavan sinun tekojasi esiin suhteenne alkuajoilta asti. Tämä on niin kovin tuttua. Näin vaimoni on hakenut meilläkin omille teoilleen oikeutusta minun joistain sanoista tai teoista. Hän on rakentanut mielessään minulle ihan uuden historian, joka on antanut oikeutuksen hänen pettämisilleen. Olen muiltakin niin monesti kuullut, että pettäjä etsii aina syyn teolleen muista, ei ota vastuuta itse. Onkohan sinunkin tapuksessasi näin? Älä lähde liikaa murehtimaan näitä mahdollisesti ihan tekaistuja syitä. Kyllä meillä ihmisillä on oikeus joskus sanoa töksäyttää ja tehdäkin jotain ajattelematonta, mutta se ei todellakaan oikeuta toista osapuolta pettämään, vaikka he kiinni jäätyään näin uskottelevatkin. Sanot, että miehesi ei ole puhunut näistä asioista ennen pettämistä. Tämä viittaa juuri siihen, että oikeasti ne sinun mahdolliset virheesi ei ole olleet miehellesi ongelma ennen hänen tekemää pettämistään.

Sanot, että " nyt tuntuu, että koko suhteeltamme on vedetty pohja pois". Näin minäkin tunnen omassa elämässäni. Miten voi toivoakaan laittavansa asioita parisuhteessa kuntoon, kun toinen osapuoli ei ole rehellinen? Koskaan ei voi tietää mistä valehtelu alkaa ja mihin se loppuu. Ei tiedä mihin voi luottaa, kaikki lilluu tuulen mukana milloin mihinkin suuntaan. Sanot myös, että miehesi mielestä hänen syrjähyppynsä ei ole syynä suhteenne loppumiseen. Tämä on selkeää sinun syyllistämistä ja omien tekojen peittelyä ja vastuun pakoilemista. Tietenkin hän on syyllinen, koska on ottanut rinnallesi toisen. Tässä ei ole mitään epäselvää.

"Mies valehtelee kaikesta uuteen suhteeseen liittyvästä...mielestäni minulla olisi kuitenkin oikeus tietää mitä yhteisen suhteemme aikan tapahtui." Sinulla on todellakin oikeus tietää. Minua loukkaa omassa erokriisissäni se, että vaimoni pitää minua niin tyhmänä, että sanoo unohtaneensa mitä teki rakastajansa kanssa, kun petti. Ihminen on lisäksi niin omituinen otus, että monta kertaa valehtelija itsekin uskoo valheitaan.

"kaikki vastaukset olen toistaiseksi saanut selville sattumalta. Suoraan kysyttäessä hän on aina selitellyt asiat omalta kannaltaan parhain päin." Tämä on kuin minun elämästä repäisty. Vaimoni muistaa pettämisestään vain häntä mahdollisesti auttavat asiat, kaikki vahingollinen tieto on pois pyyhkäisty, muisti toimii valikoivasti. Et ole saanut suoraan kysymykseesi rehellistä vastausta. Minä en tiennyt, että näinkin voidaan parisuhteessa menetellä. Luulin, että vaimoni ei voi valehdella suoraan kysymykseen ja yritin vuosia ja vuosikymmeniä näin rakentaa suhdettamme, selvittää minua painavia asioita kysymällä suoraan. Hän valehteli joka kerta, kunnes sattumalta paljastui.Kun miehesi sanoo, että hän ei halua totuutta puhumalla sinua loukata, tämä on täyttä potaskaa. Todellisuudessa hän vain peittelee tekojaan. Jos hän sinua haluaisi suojella, hän ei sinua pettäisi ja touhuaisi selkäsi takan tämän naisen kanssa. Selkeää vastuun pakoilua.

Kysty, että "miten ihmessä valehtelusta selviää sekoamatta". Tätä itsekin työstän parhaillaan. Terapeuttini sanoi, että valehtelun sanotaan sattuvan enemmän kuin pettäminen. Olen samaa mieltä. Pettäminen voi taphtua humalatilan vuoksi tai hetkellisessä tunnemyrskyssä, mutta tapahtumaa seuraava valehtelu onkin jo suunnitelmallista ja toista vahingoittamaan tarkoitettua yleensä pitkäkestoista toimintaa. Valehtelua ei voi puolustella mitenkään. Taitaa sääntö olla, että joka pettää, hän myös valehtelee pettämisensä. Ihminen on jo siinä epärehellinen, että ottaa kolmannen pyörän ja sama epärehellisyys jatkuu sitten toisessa muodossa valehteluna. Joku on sanonut tämän valehtelun olevan suurinta henkistä pettämistä. Olen samaa mieltä! Miten tästä selviää? Minua on aika auttanut paljon. Tunteeni ovat tasaantuneet puolen vuoden aikana ja minulle on hiljalleen selvinnyt mitä aion tälle asialle tehdä. Aikaa on vienyt myös uuden kuvan rakentaminen vaimostani. Niin monet asiat menevät pettämisen ja valehtelun vuoksi uusiksi. Hän on eri ihminen kuin olen hänen luullut olevan. Yritän opetella nyt tähän.

Olet vaikeassa tilanteessa ja tunnen suurta myötätuntoa sinua kohtaan. Yritä pitää kiinni oikeista elämänarvoista, vaikka miehesi selkeästi toimii ala-arvoisesti. Älä lähde ala-arvoiseen toimintaa mukaan. Ole itsellesi rehellinen äläkä anna huijata noilla ontuvilla selityksillä. Kaikkein tärkeintä on ettet anna syyllistää noilla keinotekoisilla syillä itseäsi. Muista, että on typillisistä tyypillisintä, että pettäjä etsii toisesta ospauolesta syyllisen tekoihinsa. En tiedä onko mitään keinoa saada selville totuutta. Itse en ole vielä tässä onnistunut. Pitääkö vain toivoa pikku vahinkoja toisen puolustuksessa ja odottaa? Kun yrittää luoda ehjää kuvaa tapahtuneessa, tässä auttaisi totuuden selville saaminen. Kuitenkin voi olla, että kaikkia asioita ei ole hyötyä tonkia pohjamutia myöten. Ehkä riittää, että löyttä omalle elämälleen terveen suunnan pois näistä sairaista kuvioista. Tsemppiä sinulle ja jaksamista!🙂👍

Kiitos kommenteistasi, E.V. Ikävä kuulla, että olet joutunut elämään valheellisessa suhteessa noin kauan. Viestistäsi kuitenkin välittyy selviämisen tunne, joten olet ilmeisesti jo toipumaan päin. On myös hienoa, että osaat noin jämäkästi puolustautua pettäjän tekoja vastaan. Minä en ole vielä lähelläkään sellaista olotilaa, vaan omat virheet ja syyllisyys mietityttävät kovasti.

On tosiaan yllättävää, miten huonosti voi tuntea ihmisen jonka kanssa elämänsä jakaa ja jolle itse haluaa olla rehellinen. Näin jälkeenpäin näen tietysti monet asiat uudessa valossa. Muistan myös yhden kerran vuosia sitten, jolloin mies jäi kiinni pienimuotoisemmasta valehtelusta ja minua loukkaavasta toiminnasta. Silti en ole myöhemmin osannut epäillä, että hänellä on oma, salattu elämänsä. Nyt epäilen, että on ollut hyvin paljon asioita, joita minä en tiedä. Työt, työmatkat ja jatkuva netissä oleminen kotona ovat tarjonneet hyvän tilaisuuden tehdä mitä vaan, enkä minä ole juuri vaatinut saada tietää hänen tekemisistään. Luottaminen tuntuu nyt niin tyhmältä ja naiivilta. Olet ihan oikeassa siinä, että kaikkea ei tarvitse tietääkään. Tällä hetkellä haluaisin tietää totuuden uuden suhteen alkamisesta, mahdollisista muista sivusuhteista ja siitä, milloin mies oikeasti on alkanut haluta päästä minusta eroon - ja onko hän koskaan minua rakastanutkaan. Yksityiskohtien tietäminen ovat turhaa, mutta suuret linjat auttaisivat ymmärtämään tilannetta.

Tilannettamme ja sen syitä yksin ja läheisten kanssa pohtiessani olen tullut siihen tulokseen, että minun syyllistämiseni on jatkunut koko suhteen ajan. En vaan ole ikinä tajunnut tilanteen vakavuutta ja sitä, että minun olisi pitänyt pitää puoleni ja olla hyväksymättä huonoa kohtelua. Enkä ole oikein edes ymmärtänyt, että minua on oikeasti kohdeltu huonosti. Nyt mieheni yhtäkkiä totesi, ettei enää usko minun tästä muuttuvan. Niinpä... En ole aiemmin tajunnut, että minun pitäisi olla toisenlainen kelvatakseni. Itse hän on aiemmin ollut sitä mieltä, että olemme samanlaisia ja sovimme yhteen. Mutta ilmeisesti hän on valehdellut ainakin minulle ja ehkäpä itselleenkin tämänkin asian.

Mieheni myös syyttää minua usein tunteettomaksi ja keskustelukyvyttömäksi. Nyt alan kuitenkin ymmärtää, että meidän keskustelumme eivät ikinä ole päässeet kovin syvälliselle tasolle, koska mieheni on keskittynyt keskustelun pintatasoon. Kun olen eri mieltä hänen kanssaan, hän sanoo että riitelen. Sitten puhumme riitelystä, mutta itse asiaan ei mennä. Nytkin kun olemme selvitelleen välejämme, hän selvästi olettaa keskustelun menevän tiettyyn, haluamaansa suuntaan. Esimerkiksi pettämistä ei kannata käsitellä, koska se on niin pieni ja vähäpätöinen syy ongelmiimme. Ja tavallaan seurausta minun tunteettomasta käytöksestäni ja meidän erilaisuudestamme. Kun puhun omista ajatuksistani, hän hyväksyy vain häntä koskevat positiiviset asiat. Kun kerron hänen hyvistä puolistaan, olenkin yhtäkkiä hyvä ihminen. Kun sitten kerron pahasta olostani, olen hankala ja haittaan hänen uutta elämäänsä, joka ei enää kuulu minulle. Raivostuttaa erota näin, ettemme saa välejämme selvitettyä järkevästi. Nyt kuitenkin tuntuu siltä, että keskustelu- ja ajattelutyylimme ovat niin erilaiset, etten enää edes usko minkään yhteisen totuuden löytymiseen keskustelemalla.

🙂🌻Kuinka olet selvinnyt tilanteestasi?
Valehteleminen on todella raukkamaista ja se vie pohjan elämältä, sen kun muistaa voi itse puhua totta.
Mielestäni valehteleminenkin on pettämistä, on se.

Olen nyt selvitellyt totuutta pala palalta. Olemme jo melkein päässeet eroon toisistamme, vielä on joitain pieniä käytännön asioita hoidettavana. Ex ei koskaan suostunut kertomaan minulle totuutta uudesta suhteesta, vaan väläytteli viimeisissä keskusteluissa jopa mahdollisuutta meidän yhteenpaluustamme jonkin ajan päästä, ja syytteli minua siitä, että pidän eroamme lopullisena. Samalla hän kuitenkin puhui myös uudesta suhteestaan, joten koko kuvio tuntui todella omituiselta enkä tiennyt ollenkaan mitä sanoa.

Jokin aika sitten sain kuulla yhteisiltä tutuilta, että ex julkisti suhteen ja esitteli uuden tyttöystävän lähipiirilleen ennen kuin meidän yhteinen asunto oli edes myyty. He myös ovat muuttamassa pian yhteen. Minulle hän ei jostain syystä suostu tätä kertomaan. Ihmettelen vaan miksi. Ehkä hän pelkää niin kovasti minun suuttuvan, koska ymmärrätäisin miten vakavasta suhteesta on kyse. Hän ei voi ollenkaan sietää sitä, että ihmiset ovat hänelle vihaisia. Odotan koko ajan, että pian kuuluu kihlaus- tai jopa hääuutisia. Jotenkin pariskunnan etenemisvauhti on ollut niin kovaa. Se ahdistaa, koska ei ole kauan siitä, kun itse olin valmis menemään naimisiin ja hankkimaan lapsia.

Nyt emme ole juuri puheväleissä, enkä haluakaan hänen kanssaan puhua tällä hetkellä tai puida suhdettamme yhdessä. En jaksa enää yhtään kuunnella hänen omituisia analyysejään meidän suhteestamme ja minusta, enkä etenkään syyllistämistä. Minun pitää ainakin ensin selvittää omat ajatukset suhteestamme. Alussa vaivanneista hurjista syyllisyydentunteista olen pääsemässä jo osittain eroon. Tai ainakin pystyn näkemään realistisemmin sen, mihin olen ollut suhteessamme syyllinen ja mihin en. Ja toisaalta olen myös alkanut käsitellä exän omituiseksi kokemaani käytöstä ja salakavalaa, jo pitkän aikaa jatkunutta syyllistämistä. Puolensapitämistä pitää vielä harjoitella siltä varalta, että joskus kohtaamme tai päädymme keskustelemaan. Enää en halua alistua siksi kynnysmatoksi, joksi pikkuhiljaa olen itseni suhteessamme saattanut.

Pajukukka, on totta että tämä kokemus on opettanut arvostamaan rehellisyyttä aivan uudella tavalla. Kyllähän sitä aina on kaivannut "rehellistä ja luotettavaa" miestä, mutta nyt vasta oikeasti tajuan kuinka tärkeää ja arvostettavaa rehellisyys ja luotettavauus läheisissä ihmissuhteissa on.

Hei🙂🌻, olen omassa elämässäni tullut kokemaan sen että valehteleva ihminen pelkää😑❓ niin, - totuus satuttaa mutta myös parantaa, näin uskon.
Vaikuttaa kuin miehesi olisi epävarma, itsetunto on saanut kolhuja uudenkin suhteen kautta. Mikään ei ole niin varmaa kuin se että hätäpäissään tehdyt ratkaisut vievät tuhoon tai ainakin epävarmuuteen.
Omassa elämässäni olen kokenut myöskin mitä vaihtaminen kannatta, niin mitä.
Kun suhteen ongelmat (jos niitä on edes ollut sellaisena että itse tiedostaisi),viedään mukana - toiseen suhteeseen, -yleensä näin (olen kokenut) suhteen ensivaiheet ovat vanhan suhteen purkamista ja ex:n moittimista ja ruotimista ja se tuntuu todella pahalta.
Uusi kumppani voi hyvin sanoa ja ajatella; - näin minä ainakaan en tee ja minä ainakaan en jne.
Mikään ei ole niin epävarma kuin täysin varma, ja senkin olen kokenut😉

Haluaisin sanoa Näkymättömälle lapselle, että kyllä sä järjissäs pysyt.
Olen kokenut aivan saman rumban ja lapset vielä siinä mukana.

Valehtelu satuttaa kyllä aivan sairaasti. Tekee haavoja sieluun ja möykyn kurkkuun.
Älä kysele miehen suhteesta mitään.Tieto lisää tuskaa, ja pitää paikkansa.Ja mitä teet tiedolla, satutat itseäsi. Saat varmasti vieläkin tietoosi asioita, joita SINÄ teit väärin.

Itse kerron tuttavillemme vain totuutta. Kovaan ääneen ja laajalti. Vähitellen alkoi juorut hiljentyä ja piiri pienentyä. Mun ei tarvinnut alentua valehteluun, eikä mustamaalaamiseen, kun en minä ollut se pettäjä, enkä jättäjä.
Ja sitä paitsi, jos hänellä oli paha olo suhteessa, eikä hän saa sitä sanottua, sehän on hänen ongelma, ei sinun.Älä ala syytella itseäsi.

Ota itseäsi niskasta kiinni ja nosta ylös. Pää pystyyn ja menoksi. Et ole pettäjä, etkä jättäjä, uskalla olla sinä itse.

Olen Terrin kanssa samaa mieltä, miksi kysellä pettämisie yksityiskohtia, sehän satuttaa vain lusää, eikä tapahtunut siitä muuksi muutu.
Oma itsetunto vain haavoittuu lisää.