Minäkin toivon, että nämä nuoret naiset, uskoisi kerrankin, meidän vanhojen puhetta.
Olet tehnyt, kunnioitettavan naisen teon.

No niin.

Elämäni ensimmäinen aatonaatto täydessä yksinäisyydessä.

Istun uudessa kodissani.
Sain mukaan jokusen kipon ja kapon, ystäväni ja sukulaiseni ovat auttaneet minua muutossa.

Kävin päiväsaikaan hakemassa joitain omia tavaroitani n. viikon ajan, mutta se loppui aikuisen tyttäreni räksytykseen siitä että otan kodistani kaikki kauneimmat mukit, parhaimmat lusikat ja valikoin päältä parhaat.😳

Seuraavalla viikolla olin hiukan kauempaa viisas ja pyysin virka-apua, ja se sujui hiukan paremmin, mutta tytär oli kutsunut humalaisen isoveljensä apuun.
Poliisipartio seisoi eteisessä ja lopulta tokaisi lapsilleni että jos ette nyt ole hiljaa, seuraavaksi lähdetään koppiin.
Lienee siis ollut todella melkoista suunsoittoa. Itse pakkasin vain tavaroitani, ajattelematta mitään, kiireessä.😭

Sisareni joka ajoi pakua, kantoi tavaroita totisena, minä pakkasin paniikissa, ja saimme virka-avun ajan suunnilleen jotain kasaan.
Pakukin oli vain jokusen tunnin lainassa.

Kun olimme saaneet tavarat kannettua sisälle asuntoon ja menin ystäväni luo kahville, tyttäreni laittoi kännykkään viestin:
Tavarat lähtee tänäään tavalla tai toisella. jos on valittamista , valita iskälle.
En uskaltanut itse soittaa, vaan ystäv'äni soitti ja kysyi, mitä tuo tarkoittaa.
Mieheni vastasi, että heittää tavarani ulos rappuun, jos en tule niitä hakemaan.

Soitin hädissäni hätäkeskukseen, mutta sieltä ei apua luvattu.
Sen asian käsittelen vielä joskus.
Mutta kannoimme tavaroita, joita olivat valinneet tyttäreni ystävät, sisältäen esim- vanhoja lastenvaatteita ja jokusen hyllynpalan- 29 vuoden saldo.
Olen tekemässä rikosilmoitusta, sillä nyt "jako" suoritettiin uhkauksella, ilman osittajaa, ja aivan ulkopuolisten ihmisten toimesta.

Olen koko päivän tänään tyhjentänyt yksin laatikoita, yhtä hyvin ne olisi voinut täyttää paskapaperilla....
minulle tärkeät asiat, niistä ensin tyttäreni tappeli isänsä puolesta, kirosi, uhkaili, halveksi, haukkui minua, sitten hän ystäviensä kanssa heitteli niitä pitkin ja poikin.
Lapseni ovat kääntyneet minua vastaan ja haukkuvat minua marttyyriksi ja luuseriksi.
Yksi pojistani haistatteli minua oveni takana toissapäivänä😭😭

Mieheni ei ole ottanut mitään yhteyttä minuun sitten turvakotiin lähtöni.

Narsistipässi lienee valjastanut kaikki ne voimat, joita voi käyttää hyväkseen:
tyttärensä kavereita, ikää 22...

Turvakodista lähtöni eilen sai minut epävarmaksi: valtava homma, henkisesti aivan loppu, tuntuu ettei jaksa. Mutta kävin kaupassa, aion viettää jonkinlaisen joulun senkin uhalla, että asunto on täynnä vanhoja lastenvaatteita ja kirjoja, joita ei voi mihinkään käyttää.
Kiitos siskoni minulla on täällä sänky ja komerollinen vaatteita, turvakodista sain vähän astioita. Siskoni toi tänne keittiönpöydän ja hain SPR:tä muutaman kymmenen euron pöydät kukilleni.
Kuuntelen musiikkia ja keitin juuri äsken itselleni riisipuuroa.

Olen todella järkyttynyt asioiden todellisesta laidasta:
jos en olisi turvakotiin lähtenyt, olisin seonnut varmasti lopullisesti.

Tajuan myös että henkinen väkivalta, jota en pitänyt kovin merkittävänä asiana
on se kaikkein pahin asia, joka satuttaa minua vielä tosi tosi kauan.

Lapseni ovat mukana, vietävissä, avuttomaksi tekeytyvän isänsä talutusnuorassa, puhe, eleet, ilmeet, asenne ovat tismalleen samat.
Hyökkäävyys, ehdottomuus, ailahtelevuus, kovuus, armottomuus, kaikki perittyjä asioita.
SINÄ joka vielä mietit, jos se mies saataisiin hoitoon niin kaikki muuttuisi hyväksi:

Ei se muutu, lapsesi kääntyvät sinua vastaan pelätessään, miten käy kun hallitseva ja jyrkkä isä uhkailee itsemurhalla.
Nuoret tuntevat samoin, kenenkään ei pidä ajatella, että kyllä se mies muuttuu, aivan varmasti, kun kumarrun, pyllistän, niiaan, puunaan, parsin, paikkaan enkä sano vastaan.

Olin kokeillut kaikkea, ollut paossa kodistani jo hyvän aikaa ja yrittänyt vaikka mitä.
Miestäkin on yritetty hoitaa jos vaikka minkälaisilla diagnooseilla.
Mitä väliä diagnooseista, kun ihminen itse ei näe mitään vikaa käytöksessään.Minähän se hoidon tarpeessa olen ollut koko ajan, itsetuntoani on horjutettu, minut on särjetty ja jätetty täysin heitteille.

Nöyrtymistä on saarnattu minulle hänen toimestaan, ja totisesti olenkin nöyrtynyt.
Hätääntyneenä purskahdin itkuun heti kun hän puhui minulle kovalla äänellä.

Pelkäsin, yritin olla olematta omassa kodissani, tuloksetta
.Solisluu on edelleen kipeä tempaisusta, en lähtenyt tarpeeksi vikkelästi raivohullun edestä.

Olen yrittänyt sietää, jaksaa, kestää, ja lisäksi olen saanut lasteni haukut osoittaessani etten halua jatkaa suhdetta.
Tämä joulu on nyt mustin joulu elämässäni.
Mutta joulu on pian ohi, ja sitten alkaa elämän uudelleen rakentaminen.

Toivon etten masennu aivan täysin.
Fyysinen väsymys on melkoinen, mutta sitäkin pahempi on kaiken äkillinen muuttuminen.
Toivon että tilanne muuttuu tässä kolkossa asunnossa, että en uuvu, että jaksan yrittää...
☹️☹️😭:

Itkin, kun luin viestiäsi.

Niiden asioiden vuoksi, joita sinulle on tapahtunut. Niiden, joita minulle on tapahtunut.

Itkin yksinäisen joulun vuoksi, lasten vuoksi.

Mutta eniten sen toivon ja vahvuuden vuoksi, joka viestistäsi huokuu. Kaikki järjestyy. Mennään asia kerrallaan. Ja vietetään joulu, omalla tavalla. Ensi joulu kenties jo paremmissa merkeissä.

Hyvää joulua sinulle.

vaahterainen kirjoitti 23.12.2015 23:28

Itkin, kun luin viestiäsi.

Niiden asioiden vuoksi, joita sinulle on tapahtunut. Niiden, joita minulle on tapahtunut.

Itkin yksinäisen joulun vuoksi, lasten vuoksi.

Mutta eniten sen toivon ja vahvuuden vuoksi, joka viestistäsi huokuu. Kaikki järjestyy. Mennään asia kerrallaan. Ja vietetään joulu, omalla tavalla. Ensi joulu kenties jo paremmissa merkeissä.

Hyvää joulua sinulle.

Hei Vaahterainen !

Joulu kului lopulta sukulaisten joulupöydässä.
Tulin kutsutuksi ja sain olla yötäkin.
Puhuimme vanhan setäni kanssa kolmeen saakka yöllä, kävelin serkkuni kanssa hautausmaalla myöhään jouluiltana käsi kädessä kuin olisimme olleet lapsia jälleen, kaksi viiskymppistä naista, kumpikin itkien.
Aattoyönä kävimme vielä jouluvesperissä.
Silti tunsin itseni ulkopuoliseksi.
Itkin kirkossa, itkin kun lahjoja jaettiin toisessa perheessä.

En ollut uskonut että minua muistettaisiin edes, ja että muistettaisiin kunnolla:
Vanha tätini antoi uudet pussilakanat, vaaleanpunaiset ja sanoi että se on "rakkauden ja uuden toivon väri" !

Olin kiitollinen ja silmäni kostuivat kaikesta siitä ystävällisyydestä ja lempeydestä, siitä ettei minua unohdettu ja että mahduin jouluvieraaksi vieraaseen perheeseen.

Olen nyt kotona, täällä vallitsee täysi pahvilaatikkokaaos.

Lapsistani vain yksi muisti minua hyvän joulun toivotuksella.
Toinen päätti kutsua minua riidankylväjäksi ja kertoi kääntävänsä minulle selkänsä.
Olen edelleen järkyttynyt, seurasta huolimatta yksinäinen ja hämilläni.
Pelkään kun alakerran rapunovi käy.
Pelkään kun puhelin soi.
Pelkään jo pelkäämistäkin.
Joten päätin olla haaskaamatta aikaa moiseen.

Kaiken sen jälkeen, mitä olen nyt kokenut , tiedän että koti jonka tuloksena lapset ovat tuollaisen moraalin opetelleet, ja tajuan että olisinpa ollut miten hyvä äiti tahansa, myrkyttävää isää ei ole voinut kukaan mitenkään käytöksellään muuksi muuttaa, on jossain syvällä mieleni pohjalla selkeä tieto: minun tulee unohtaa, antaa anteeksi, lakata odottamasta hyvää sellaisesta lähteestä, jonka vesi on saastunutta, perheestä jossa selkäänpuukotus on ollut hyväksyttävää.
Minun kasvatukseni tulosta se ei totisesti ole ollut.

Lapseni joutuvat opettelemaan uutta.
Esimerkiksi sen, ettei elämänkumppanin musertaminen henkisesti tai fyysisesti ole sankariteko. Uskoakseni heidän parisuhteensa eivät ole sujuneet toivotulla tavalla, mutta siitä en kanna huolta, kaikkea maailman vääryyttä en ala sydämelleni ottaa, joku vastuu on lapsillanikin.

- oikeasti vahva ei osoita sormella muita vaan katsoo peilistä itseään.

Joskin peilistä voi nähdä monenlaista, useimmat näkevät itsensä sijasta toisen kuvajaisen,yleensä siihen kuvajaiseen luodaan syyttävä silmäys.

Olen yrittänyt olla etsimättä syyllisiä, olen yrittänyt elää syyttämättä, syyllistämättä.

Onneni perustuu tällä hetkellä tietoon, että lapsuuskotini on kasvattanut minusta vahvan naisen, jonka kiltteys taipui vääriin asioihin pitääkseen kasassa sellaista, joka ei olisi ansainnut tulla kasassa pidetyksi.

Sama vahvuus saa minut etsimään nyt uutta elämää, uusia ihmisiä, uusia harrastuksia , ylipäänsä keksimään uudelleen tavan viettää loppuelämääni.

Se saa tuntemaan itseni nöyräksi ja kunnioittamaan muita kaltaisiani naisia, jotka ovat tehneet saman ratkaisun senkin uhalla että tulevat kaltoinkohdelluiksi ja väärinymmärretyiksi.

Yritän olla tulematta katkeraksi vanhaksi akaksi.
Ehkei se ole ihan niin vaikeaa kuin se nyt ajoittain näyttää ?

🙄🙄

Viikko takana omassa kodissa.

Enää yksinäisyys ei ahdista. Miehen hahmo ikkunan takana ahdistaa kyllä. Onneksi on ikkunakaihtimet, rullaan ne kiinni ja sorvaan parhaillaan lähestymiskieltoa.

Eilen juoksin taloon sisään takakautta. Pelkäsin, kunnolla.

Olen saanut arjen jotenkuten pyörimään.Pyykit, tiskit, suihku, auto, kauppa, konemaista toimintaa.
Pahvilaatikkokaaosta.

Enää ei hiljaisuus ahdista ja nukkumaanmeno omaan ihanaan sänkyynkin houkuttelee mukavasti iltaisin.

Iltarutiinit jo viikossa tulleet tutuiksi. Ihmeen kivuttomasti solahtanut teekupposen kanssa nojatuoliin telkun ääreen ja siinä sitten valmistautunut hiljalleen alkavaan uneen.
Uni on jokseenkin katkonaista, mutta mitäs se haittaa.

Terapeutti kysyi tänään sykähdyttävän kysymyksen:

Huomaatko jotain yhtäläisyyttä siinä että yrität miellyttää nyt lapsiasi, sillä, että yritit miellyttää miestäsi ?
Kysymys ei mennyt juuri noin, mutta se aukesikin vasta kun olin autossa ja ajattelin asiaa liikennevaloissa.
No totta tosiaan - kun pyrin kovasti miellyttämään, stressaannun, masennun, ahdistun, alistun, kadotan itseni !!!

Huomaan nyt aivan todella, mitä tarkoittaa olla läheisriippuvainen.

havaitsen myös, etten halua olla mistään riippuvainen, en läheisistä enkä muistakaan asioista.
Ihmisenä kasvun suurimpia oivalluksia oli juuri nyt tuo !

Loistava terapeutti, oikea kympin aarre tuo, jolla käyn traumojen ja menneessä vatkaamisen takia.

Hassuinta on, että kovaäänisimmin minulta menneitten unohtamista ovat vaatineet ne ihmiset, jotka eivät ole kyenneet kantamaan vastuuta omasta käytöksestään.
Havaitsen valtavaa hyväksikäyttöä, röyhkeyttä, häikäilemättömyyttä, ja sen, miten kiltisti olen alistunut kaikkeen, väsyneenä siihen, että aina tuotan jollekulle pettymyksen.
Natinan lisäksi olen kadottanut täydellisesti sen, kuka olen,mitä tarvitsen, mistä itse pidän... järkyttävää elämäntuhlausta.

Olen kutsunut sitä äitiydeksi, mutta nyt huomaan että minua on hyväksikäytetty, ja alistettu ja litistetty, niin että tuskin kykenin hengittämään, tuskin uskalsin hengittää...

projekti nytkähti juuri melkoisen pykälän eteenpäin.
Kuka minä todella olen, ja miksi voin vielä tulla , ilman väkivaltaisen suhteen taakkoja ?

Valoa tunnelin päästä, ja se saa minut toiveikkaaksi.
😮😉

Hei,

Toivon sinulle parempaa vuotta 2016!

Olen lueskellut tarinaasi mielenkiinnolla ja tuntuu, että selviydyt hyvin. Tuo terapeutti on todella tärkeä, joten hyvä, että olet onnistunut saamaan sellaisen, josta on sinulle apua.

Älä suostu tuollaisiin osituksiin, että saat vain jotain käyttökelvotonta tavaraa mukaasi. Osituksia varten on ammattiapua saatavilla, käytä sitä. On todella kummallista, että miehesi on saanut käännettyä lapsesi sinua vastaan. Onko hän ollut vain sinua kohtaan väkivaltainen? Jos heillä olisi myötätuntoa, niin varmasti he tietävät, mitä olet joutunut kokemaan. Voisiko heidän kanssa yrittää asiallisesti keskustella asiasta, jossain muualla kuin entisessä kodissasi?

Minun oma isäni oli varsinainen virtahepo olohuoneessa ja toivoin monesti, että äitini olisi eronnut. Mielestäni hän pilasi oman elämänsä jäämällä isäni rinnalle. Hän oli niin viimeiseen saakka epäitsekäs ja kiltti. Lapsienkin elämä olisi ollut helpompaa. Kysyin häneltä, että miksi et lähde, niin hän sanoi, että miten hän yksin selviytyisi. Oletin se olevan taloudellisen selviytymisen pelkoa. Yksi meistä lapsista sairastuikin vakavasti henkisesti.

Toivon sinulle parempaa elämää ja on mukava lukea selviytymistarinaasi 🙂! Itsekin eronneena näen että selviydyt. Kaikkea hyvää 🙂🌻!

Hei hopeahius! Luin tarinasi, ja haluan vain sanoa, että olet hieno ja vahva nainen. 🙂 Ja ihan mahtavaa, että pystyt näkemään kasvun mahdollisuudet. Kaikkea parasta tulevaan vuoteen sinulle!

hopeahius kirjoitti 23.12.2015 19:51

No niin.

Elämäni ensimmäinen aatonaatto täydessä yksinäisyydessä.

Istun uudessa kodissani.
Sain mukaan jokusen kipon ja kapon, ystäväni ja sukulaiseni ovat auttaneet minua muutossa.

Kävin päiväsaikaan hakemassa joitain omia tavaroitani n. viikon ajan, mutta se loppui aikuisen tyttäreni räksytykseen siitä että otan kodistani kaikki kauneimmat mukit, parhaimmat lusikat ja valikoin päältä parhaat.😳

Seuraavalla viikolla olin hiukan kauempaa viisas ja pyysin virka-apua, ja se sujui hiukan paremmin, mutta tytär oli kutsunut humalaisen isoveljensä apuun.
Poliisipartio seisoi eteisessä ja lopulta tokaisi lapsilleni että jos ette nyt ole hiljaa, seuraavaksi lähdetään koppiin.
Lienee siis ollut todella melkoista suunsoittoa. Itse pakkasin vain tavaroitani, ajattelematta mitään, kiireessä.😭

Sisareni joka ajoi pakua, kantoi tavaroita totisena, minä pakkasin paniikissa, ja saimme virka-avun ajan suunnilleen jotain kasaan.
Pakukin oli vain jokusen tunnin lainassa.

Kun olimme saaneet tavarat kannettua sisälle asuntoon ja menin ystäväni luo kahville, tyttäreni laittoi kännykkään viestin:
Tavarat lähtee tänäään tavalla tai toisella. jos on valittamista , valita iskälle.
En uskaltanut itse soittaa, vaan ystäv'äni soitti ja kysyi, mitä tuo tarkoittaa.
Mieheni vastasi, että heittää tavarani ulos rappuun, jos en tule niitä hakemaan.

Soitin hädissäni hätäkeskukseen, mutta sieltä ei apua luvattu.
Sen asian käsittelen vielä joskus.
Mutta kannoimme tavaroita, joita olivat valinneet tyttäreni ystävät, sisältäen esim- vanhoja lastenvaatteita ja jokusen hyllynpalan- 29 vuoden saldo.
Olen tekemässä rikosilmoitusta, sillä nyt "jako" suoritettiin uhkauksella, ilman osittajaa, ja aivan ulkopuolisten ihmisten toimesta.

Olen koko päivän tänään tyhjentänyt yksin laatikoita, yhtä hyvin ne olisi voinut täyttää paskapaperilla....
minulle tärkeät asiat, niistä ensin tyttäreni tappeli isänsä puolesta, kirosi, uhkaili, halveksi, haukkui minua, sitten hän ystäviensä kanssa heitteli niitä pitkin ja poikin.
Lapseni ovat kääntyneet minua vastaan ja haukkuvat minua marttyyriksi ja luuseriksi.
Yksi pojistani haistatteli minua oveni takana toissapäivänä😭😭

Mieheni ei ole ottanut mitään yhteyttä minuun sitten turvakotiin lähtöni.

Narsistipässi lienee valjastanut kaikki ne voimat, joita voi käyttää hyväkseen:
tyttärensä kavereita, ikää 22...

Turvakodista lähtöni eilen sai minut epävarmaksi: valtava homma, henkisesti aivan loppu, tuntuu ettei jaksa. Mutta kävin kaupassa, aion viettää jonkinlaisen joulun senkin uhalla, että asunto on täynnä vanhoja lastenvaatteita ja kirjoja, joita ei voi mihinkään käyttää.
Kiitos siskoni minulla on täällä sänky ja komerollinen vaatteita, turvakodista sain vähän astioita. Siskoni toi tänne keittiönpöydän ja hain SPR:tä muutaman kymmenen euron pöydät kukilleni.
Kuuntelen musiikkia ja keitin juuri äsken itselleni riisipuuroa.

Olen todella järkyttynyt asioiden todellisesta laidasta:
jos en olisi turvakotiin lähtenyt, olisin seonnut varmasti lopullisesti.

Tajuan myös että henkinen väkivalta, jota en pitänyt kovin merkittävänä asiana
on se kaikkein pahin asia, joka satuttaa minua vielä tosi tosi kauan.

Lapseni ovat mukana, vietävissä, avuttomaksi tekeytyvän isänsä talutusnuorassa, puhe, eleet, ilmeet, asenne ovat tismalleen samat.
Hyökkäävyys, ehdottomuus, ailahtelevuus, kovuus, armottomuus, kaikki perittyjä asioita.
SINÄ joka vielä mietit, jos se mies saataisiin hoitoon niin kaikki muuttuisi hyväksi:

Ei se muutu, lapsesi kääntyvät sinua vastaan pelätessään, miten käy kun hallitseva ja jyrkkä isä uhkailee itsemurhalla.
Nuoret tuntevat samoin, kenenkään ei pidä ajatella, että kyllä se mies muuttuu, aivan varmasti, kun kumarrun, pyllistän, niiaan, puunaan, parsin, paikkaan enkä sano vastaan.

Olin kokeillut kaikkea, ollut paossa kodistani jo hyvän aikaa ja yrittänyt vaikka mitä.
Miestäkin on yritetty hoitaa jos vaikka minkälaisilla diagnooseilla.
Mitä väliä diagnooseista, kun ihminen itse ei näe mitään vikaa käytöksessään.Minähän se hoidon tarpeessa olen ollut koko ajan, itsetuntoani on horjutettu, minut on särjetty ja jätetty täysin heitteille.

Nöyrtymistä on saarnattu minulle hänen toimestaan, ja totisesti olenkin nöyrtynyt.
Hätääntyneenä purskahdin itkuun heti kun hän puhui minulle kovalla äänellä.

Pelkäsin, yritin olla olematta omassa kodissani, tuloksetta
.Solisluu on edelleen kipeä tempaisusta, en lähtenyt tarpeeksi vikkelästi raivohullun edestä.

Olen yrittänyt sietää, jaksaa, kestää, ja lisäksi olen saanut lasteni haukut osoittaessani etten halua jatkaa suhdetta.
Tämä joulu on nyt mustin joulu elämässäni.
Mutta joulu on pian ohi, ja sitten alkaa elämän uudelleen rakentaminen.

Toivon etten masennu aivan täysin.
Fyysinen väsymys on melkoinen, mutta sitäkin pahempi on kaiken äkillinen muuttuminen.
Toivon että tilanne muuttuu tässä kolkossa asunnossa, että en uuvu, että jaksan yrittää...
☹️☹️😭:

Hei saman kokenut:

TArinasi on kuin iinun 35 vuotta kestänyt kärsimyksien taival mieheksi kutsutun psykopaattisesti käyttäytyvän henkilön kanssa eläen. TAi eläen yksin alistajan kanssa samassa osoitteessa, joskus erikin, mutta tilanne aina ennallaan...

Usko selviytymiseen hiipuu kyllä, kun saat vastaasi myös viranomaiset. Mies toimitettiin meiltä kitiin tulleen poliisipartion mukana olleen lääkärin toimesta pakkohoitolähetteellä arvioon psykiatriseen sairaalaan. Oli huutanut monta vuorokautta haista V...u lasten kuullen ja olimme kaikki jo aivan loppu. Oli maannut keskellä olohuonetta ja puhunut yksikseen, haukkunut, huoritellut, lyönyt kasvoihin jne. Kun sairaalassa oli häntä vrk arvioitu, olin onneni kukkuloilla, toivo paremmasta oli vihdoinkin tullut. Nyt saamme apua ja kaikki selviää. Kiiruhdin viemään hammasharjaa ja suklaata. Mies raukka, sairauksineen...

Seuraavana aamuna minutkin kutsuttiin paikalle. Sain kuin uudet iskut kasvoihini. Mies oli aivan kotiin lähtökunnossa. Vaimo raukka oli vain ilmeisen hysteerinen. MIehellä ei ollut mitään sairautta tai jotain joka olisi vaatinut hoitoa. Meidät ohjattiin parisuhdeterapiaan, jonka olin jo kertonut koetun - olin pakottanut miehen kirkon teraputille, jonne tämä oli raahautunut raivoten koko matkan...perillä haukkui suoraan terapeutin ja terapeutti ilmoitti ettei voi auttaa meitä...SOittipa vielä perään miehelle ja ilmoitti ettei ota minuakaan vastaan vaikka olins en saanut suorastaan aneltua hylkäystilanteessa...

Tässä yhteydessä sitten sairastuinkin oikeasti - siis siten,e ttä se voidaankin nyt todeta todeksi. Heräsin yöllä vuoteesta pienen vauvan kanssa nukkumasta kun huone oli täynnä ambulanssiväkeä. Minulta kysyttiin kuka on Suomen presidentti...15 vuotta myöhemmin olin taas samassa tilanteessa...ahdistuksesta puhjennut (ainakin näin neurologina rvion mukaan) epilepsiani jäi pysyväksi tilakseni. Voin jatkaa elämää, mutta viimeksi yöherääminen johti samaan, huone täynnä auttajia joille mies totesi herätessäni...."se pelleilee", kun en muistanut hänen olemssaoloaan lainkaan ja musitin nimeni väärin tyttönimekseni....

Nyt olen viime voimillani. Nykyisin olen pysyvällä eläkkeellä, mutta lasten elämän rahoituskeksi olen tehnyt todella raskasta hoitotyötä sen minkä pystyn eläkkeen ohella. LApsen pysyvä sairaus vaatii myös koko ajan hoitoa ja olen omaishoitajakin. En pysty enää muuhun kuin nukkumaan sen jan mikä hoitotyöstä jää yli. Juuri ja juuri jaksan pesseytyä. Jouluna mies teki elämän sadistisemmaksi kuin koskaan aikaisemmin. Pisti oikein kaikki piippuun. Tässä syvässä uupumuksen tilanteessa on vaikea enää ponnistaa mmihinkään eteenpäin. Hetki sitten 32 vuotias poikani haukkui minut isänsä lailla, nimitteli törkeästi istuen maksamallani sohvalla. Kodissa on kaikki minun hankkimaani, sitä käytetään, syödään palkallani mutta sikaillaan ja haukutaan palkaksi.

Kun ihminen on loppu, on hän todella loppu. Minut on nyt pitänyt pystyssä työni. Kohtaan toisia kärsiviä - mm. turvapaikanhakijoita. Kun he kertovat kokemuksiaan ihmettelen miksi minua ei turvaa kukaan. MIllä keinoin minä saan turvatun statuksen. Helsingin Kaupungin asuntotoimisto vastasi viimeisimpään asuntotoiveeseeni: "Tiedämem tilanteenne. Olette ollut meihin lukuisia kertoja yhteydessä. Yhteydenottonne eivät edistä asiaanne. Ilmoitamme jos voimme tarjota teille asuntoa. Tilanteemme on edelleen huono".

Muuhun ei ole varaa. Nyt meni juuri luottotiedotkin, joita sain pidettyä vuosikausia taistellen. Tähänkin mies tähtäsi. Nyt olen tosiaan armoillaan. Ja kun kuolen hän hyötyy monin tavoin myös taloudellisesti. Saa kaiken minunlta anastamansa omaisuuden, veneet, kodin jne. Lapset tukevat sairastuneina persoonina isäänsä. Tytär hakkasi minut ennen Joulua niin että olen yhä mustelmilla - isä sulki oven kun huusin apua henkeni hädässä. Olin vuoteessa kun aikuinen tyttö tuli yllättäen keskellä yötä ja hakkasi minut....

Tässä totuutta, jota ei kukaan halua nähdä, kuulla tai ymmärtää. Miksi haluaisikaan jos ei ole pakko. Tässä tialnteessa on hakattu täysin yksin. Kun ei ole enää jäljellä mitään, on vaikea yrittää jatkaa....

Itse toivon viel silti...pieni toivonkipinä....jos saan asunnon...pääsisin lepäämään...mutta miten maksan vuokran jso en jaksa enää työtäkään....ulosotto alkaa viedä tuloistakin....
minulla ei yksinkertaisesti ole varaa enää elää. Olen itse hoitoalan ammatissa. Autan muita, mutta minua ei auta kukaan.

Toivon muille onnea kun olette irtaantuneet. Yksinäisyyden tunne on harhaa. Se on aikaisemmin täyttynyt väkivaltaisen ilmapiirin jännitteellä. Ilmaåiirissä ei ole mitään hyvää, vaikka yksinäisyys tuntuisi kaikkein pahimmalta. USkon ettei niin ole. Parempi vaikka kanan kanssa kuin häiriintyneessä perheessä kituen!

Jos joku voi antaa minulle jonkun potkun että lentäisin edes metrine teenpäin tässä tialnteessa, olen kiitollinen!
Hyvää uutta vuotta!
kidutettu

kiitos, Heureux !

Olen tänään ollut yhteydessä oikeusavustajaan, ja sotkuinen juttu on saanut joitain selkeitä piirteitä.

Silti huimasti pelottaa tuleva: tiedän että ex-puoliso pyrkii vahingoittamaan minua kaikin tavoin.

Videoin äsken juuri "osituksen", jonka suorittivat tyttäreni ja hänen kaksi tyttöystäväänsä. Kuulin juuri, että koko konkkaronkka on syyllistynyt rikokseen ryhtymällä toisen henkilön tavaroihin ja että syyte on törkeä avunanto rikokseen.

Kuvasin vanhat sukkakasat ( 120 l jätesäkillinen parittomia sukkia jostain verkkokomeron uumenista )
😋
Ja kävin kaappi kaapilta , komero komerolta läpi sitä kaikkea, mitä minulle vanhasta kodistani on annettu.
Perskules että alkoi risoa.

Minulla on nyt sellainen sisuuntuminen saamaani kohteluun, että tuo video lähtee käräjäoikeuteen todisteeksi siitä, millaiseen tilanteeseen minut on asetettu.
Saatteena tietysti uhkausviestit ja uhkauspuhelu mieheltäni, vaatimuksineen että jollen sillä siunaamalla vie kaikkia tavaroitani ulos, ne lentävät rappuun.

Nyt , viikon päästä tapahtuneesta minua jo naurattaa.
Aivan uskomattoman lapsellista , henkisesti sairasta touhua.

herään uudelleen ja uudelleen hämmästelemään,miten huonossa, sairaassa, kerta kaikkiaan järkyttävässä vuorovaikutussuhteessa olen ollut.

Tyttäreni, jota varjelin koska hän niin usein vetosi minuun että " kun mulla on ahdistuneisuushäiriö, niin älä painosta mua töihin, kouluun, ulos " silmäyksin että olen idiootti, typerys, ääliöäiti, kun en ymmärrä "herkkää " tytärtäni, joka kuitenkin puhuu aivan perättömiä, haukkui äitiään ystävilleen ja veljilleen aina kun en ollut paikalla.

Olin tyttäreni kanssa kahden viikon ulkomaanmatkalla, teimme mielestäni hyvän reissun, mutta nyt, tämän tilanteen johdosta sain kuulla että hän oli kertonut ystävälleni, kuinka inhottava ja ilkeä olin ollut koko reissun ajan.

Mutta hyvin neidille kyyti, ruoka, majoituskin kelpasi.
Joten kiittämättömyys, se on maailman palkka.
Kaduttaa että olen kiltteyttäni suostunut maksajaksi, paimentajaksi, uhrautujaksi.

olen ollut suututtavan laimea, kiltti ja purrut hammasta itkien, pelännyt että minut hylätään, jos en suostu vaatimuksiin, joita minulle esitetään.

Vitsit miten voimauttavaa tajuta, että minulla on täysi oikeus suuttua, tuntea vihaa, ylipäänsä - kaikki tunteeni ovat olleet ristiriitoineenkin aivan normaaleja ja inhimillisiä, joita olen joutunut tukahduttamaan että rauha ja jonkinlainen nyrjähtänyt arki jotenkin pyörisi.😠🙄😠

Olen henkisesti yhtä aikaa väsynyt ja voimaantunut.

Oudointa on että nyt kun alan rakentaa tätä kotia, ei tarvitse huomioida muita kuin itseään, eikä se ihan helppoa ole.

Mistä pidän ?
Millaiset verhot hankin ?
Mikä on MINUN lempivärini ?
Mitä vaatteita minä tarvitsen ja mitkä voin hyvällä omallatunnolla myydä tai lahjoittaa eteenpäin, kenenkään narisematta.
- ja koko se henkinen puoli: en olekaan se viallinen ja syypää muiden pahaan oloon, toisten sairauteen, toisten ahdistuneisuuteen, en ole ollutkaan.

Miltä tuntuu eläminen ilman syyllisyyttä ?

SE on minulle aivan tuntematon juttu, että voin ja saan olla itseäni varten, tehdä asioita itseäni ajatellen, siinä järjestyksessä kuin itse tahdon ja juuri niin kuin se minulle sopii.

Wautsi, huikeaa että tässä iässä joutuu pohtimaan uudelleen tuollaisia asioita.😮😐😐🙂👍

Hein Kidutettu,

Elämäsi kuulostaa äärimmäisen raskaalta nyt. Ei kuitenkaan kannata luovuttaa, vaan vaikka raahautua viimeisillä voimillaan turvakotiin. He ottavat sinut vastaan. Jos kaupungilla ei ole osoittaa asuntoa, niin yritä lähteä ensin turvakotiin ja uskon, että sitä kautta asuntoasiatkin voivat tulevaisuudessa järjestyä. Olet ihan uuvuksissa. Sinun elämäsi on monella tavalla väkivaltaista nyt ja vaikka sinulla oli tosi huonoja kokemuksia hoitopuolelta jollaisia ei pitäisi olla, niin olen varma, että sinua ei jätetä yksin kunhan lähdet vain hakemaan vielä apua. Nuo hakkaamiset ovat poliisiasioita.

Onko sinulla ketään sellaista henkilöä, jolle voisit puhua ja joka voisi auttaa tukemaan sinua päätöksessäsi lähteä hakemaan apua?

Parempaa alkavaa vuotta sinulle!

Yöllä uni oli turhan katkonaista.

Aloin purkaa laatikoita, ja huomasin että mukaan oli lipsahtanut vanhoja vihkojani joihin olen purkanut tuskaani menneiltä vuosilta.

Olen ihmeissäni. Kuinka moneen kertaan olen tilittänyt mieheni väkivaltaisuutta, omaa nöyryyttäni, anteeksiantamisiin vaadittavia yrityksiä, omia sovitteluitani.

Olen pyytänyt anteeksi jopa sitä, että mieheni on tuntenut vihaa, pahaa mieltä, tai ollut niin ärsytetty, että olen herättänyt hänessä "oikeuden lyödä" - ottanut siis syykseni sen, että hänen tunteensa ovat minun aiheuttamiani ja että minun kuuluu pyytää sitä anteeksi, että tunteita herätän, etenkin ärtyneisyyttä..että minun käyttäytymiseni on oikeuttanut häntä lyömään, kiukuttelemaan, oikuttelemaan !!! Olen ollut naimisissa täysin henkisesti lapsellisen ihmisen kanssa, joka on käyttäytynyt kuin murkkuikäinen.

Olen ällikällä lyöty !

Miten kyvytön, vastuuton ja häikäilemätön mies, joka on käyttänyt kiltteyttäni ja miellyttämisen haluani hyväkseen.😠😠

Ilmeisesti täytyy päästä kokonaan pois vaikutuspiiristä, että huomaa olevansa alistettu.

Uuden vuoden ensimmäisenä päivänä se herätti minussa sellaisen kiukun ja harmin, että sain aikaiseksi purkaa useamman laatikon ja heittää kuvattuani kaiken oikeutta varten, roskikseen. Ne vanhat lastenvaatteet ja sellainen sälä, jota oli säilytetty verkkokomerossa 10 vuotta, ne lähtevät kuvalliseksi todistusaineistoksi, varsinaiseen ositukseen.
Videoin myös kaiken, mitä olen tänne saanut.

Tulee olemaan miehellä selittämistä.

Voimauttavaa oli myös kuulla,että täysin ulkopuoliset ihmiset, jotka tavaroitani luvatta pakkasivat, tulevat saamaan rikossyytteen.

Tässä tilanteessa, kun tyttäreni on kuin isänsä, henkisesti täysin kypsymätön tyranni, ei ole enää väliä, mitä se hänelle ja kavereilleen aiheuttaa.

Suomen laki koskee kaikkia yli 18-vuotiaita, ja totisesti aion nostaa sellaisen älämölön, että saavat elämänsä opetuksen.
Olen vihainen, että mieheni, hänen isänsä, on alistanut narsistina valtaansa koko lähipiirin ja hallitsee ja vallitsee delegoimalla ne tehtävät jotka ovat liian työläitä tai epämiellyttäviä, lapsilleen.

Siihenkin tuli nyt loppu.
Aivan mahtavaa !
🙂👍

Heureux kirjoitti 31.12.2015 14:20

Hein Kidutettu,

Elämäsi kuulostaa äärimmäisen raskaalta nyt. Ei kuitenkaan kannata luovuttaa, vaan vaikka raahautua viimeisillä voimillaan turvakotiin. He ottavat sinut vastaan. Jos kaupungilla ei ole osoittaa asuntoa, niin yritä lähteä ensin turvakotiin ja uskon, että sitä kautta asuntoasiatkin voivat tulevaisuudessa järjestyä. Olet ihan uuvuksissa. Sinun elämäsi on monella tavalla väkivaltaista nyt ja vaikka sinulla oli tosi huonoja kokemuksia hoitopuolelta jollaisia ei pitäisi olla, niin olen varma, että sinua ei jätetä yksin kunhan lähdet vain hakemaan vielä apua. Nuo hakkaamiset ovat poliisiasioita.

Onko sinulla ketään sellaista henkilöä, jolle voisit puhua ja joka voisi auttaa tukemaan sinua päätöksessäsi lähteä hakemaan apua?

Parempaa alkavaa vuotta sinulle!

Hei Heureux ja kiitos tuesta ja kannsutuksestasi.

Minun kohtaloni on hiuskarvan varassa. Kun olen ryhtynyt olemaan vastaanottamatta haastavaa käytöstä ja yrittänyt vain jatkaa elämääni ovat panokset koventuneet ja tulleet taitavammiksi. En edes tajua kun väkivalta on taas läsnä kieroilla keinoilla.

Olen ollut yhteydessä turvakoteihin puhelimitsemutta sielläoli kaikissa täyttä Helsingissä.
Olen lähestulkoon muurautunut kotimme makuubhuoneesee, koska poistuminen huoneesta tietää aina ja poikkeuksetta jotain riitatilannetta päälleni haastaen.

TUnti sitten kotonamme oli taas hirveä tilanne. Jouduin soittamaan hätätilanteessa 112 :een, kun aikuinen poika sai tarpeekseen isänsä haastavasta käytöksestä. Oli kiusannut nyt kotonamme olevaa poikaa monta päivää ailahtelevalla hyvän ja pahan käytöksen kuurillaan. Valitti ruoasta ja syömisistä. Vaati mm.Jouuaattona kaksi jääkaappia, mutta on syönyt silti koko ajan siitä, johon minä ostin ruoat. Nyt söi pojan ruokia samalla kun haukkui tätä.

Kuulin hirveää huutoa toisista huoneista, kun mies ja poika tappelivat siitä kuka oli syönyt pojan ostamat jäätelöt. Mies epäili että asunnossa on käynyt joku syömässä ne eikä tunnustanut että on ottanut...Olemme joutuneet aina vuosikausia piilottamaan teittyjäosia ruoista ja mehuista yms. Muuten mies syö kaiken mitä vain on. Hänellä oneräänlainen pakkotarve syödä ja juoda heti pois kaikki mitä on otettavissa. Mitään ei voi jättää vaikkapa seuraavaksi aamuksi. Toin juuri uutta Vuotta varten kilon lihaa ja juotavaa. Niistä syntyi hirveä riita kun poika olis yönyt miehen mielestä liian paljon. Siis minun ostamaani lihaa. Mies oli ilmoittanut jo Joulun alla ja aikaisemminkin aina ettei huoli minun ruokiani eikä osta mitään mitä ei itse tarvitse....

Poika sai tarpeekseen ja ensimmäisen kerran koko 30-vuotisen elämänsä aikana kävi isänsä päälle. TIlanne oli järjestön. Olin välissä koska oli todella vaara että tulee ruumiita tialnteesta. Sain itse kovan iskun päähäni ja lievän aivoträyksen tilanteessa. Huusin apua linjan ollessa auki......Isä kuristi eteisessä makaavaa poikaansa....

Tätäon minun arkeni. Minun ystäväni ja verkostoni ovat todellakin kadonneet. Vanha äitini tietää samoin tyttö. On vain ajan kysymys milloin joku kuolee...

TIlanteen jälkeen tajuaa hyvin miten se eteni. Mies hallitsee koko kotia juuri näillä kohtauksilla. Jollain keinolla on saatava minun huomioni ja tehtävä oloni mahdollisimman vaikeaksi. Vieläpä niin ettei hän näytä tehneen mitään. Nytkin poika poistettiin kodistamme ja mies jäi jatkamaan sadismiaan...hiljaista väkivaltaa joka tappaa...

Minulla ei ole varaa asua tai elää tässä maassa. Kirjoitin vielä kerran Helsingin Kaupungin asuntotoimistolle ja kysyin, kuka ottaa vastuuta siitä että tällaisessa ahdingossa ei löydy mitän(??) asuntoa mistään. Olen kutienkin viekä - vaikkakin viime voimillani - työssä käyvä ja tuen hoitoa tarvitsevaa tytärtäkin. Maksan veroja. Jos joudun väkivaltaseurausten vuoksi vaikkapa letkuruokittavaksi, tulee siitä paljon suurempi lasku tälle kaupungille ja yhteiskunnalle, kuin antamalla minulle jokin kolo, josta voi jatkaa elämää hengissä....

En usko että tämä auttaa. En tiedä auttaako mikään. Voi olla että voisin saad asunnon joka vie lähes koko eläkkeeni yksityiseltä vuokranantajalta. En vain edes jaksa enää liikkuakaan. En kohta eteen tai taaksepäinkään....olen täysin lamaantunut. Vain pienen töytäisyn päässä kuolemasta. Mies odottaa sitä ja vauhdisttaa kiusaamalla lapsia, tuhoamalla kotia, sotkemalla, häirinnällä, estämällä suunnittelemasta edes seuraavaa päivää...Hän odottaa kuin peto saaliinsa hiipumista....jotta voi sitten olla tyytyväinen tulokseen.

Jos joku tietää yhtään hyvää ratkaisua tai keinoa tai kokemusta pääsystä pois tästä piinasta? Työpaikan varaan ei pysty enää laskemaan tulevaisuutta mutta se estää myös jättämällä kaiken taakse ja vaihtamalla jopa maata....Todellisuudessa en ole enää lainkaan työkunnossa.

Ambulanssihenkilöstö totesi, että tuskin tilanteessamme auttaa enää mikään avun haku vaikkapa sairaalapäivystyksestä - kesksutellen tms. Ainoa ratkaisu pn päästä kauas tästä tilanteesta.

Sairas väkivalta on tuhonnut koko perheemme elmän. Juuri poika itki puhelimessa että olemme kaikki tuhoutuneet. Tytär samoin - hän myös totesi että elämäni olisi ollut kaikkien muiden kanssa aivan toisin jos olisin lähtenyt ja jättänyt väkivaltaisänsä vuosia sitten...

Mies on todella voimissaan. En uskoisi tätä jos en olisi kokenut. Hän pitääminua taidolla otteessaan. Kadehtii kun elän ja tekee kaikkensa saadakseen elämäni itselleen - kuin jonkin omaisuuden. EN voi iloita, liikkua, tehdä työtä, puhua tai juuri edes hengittää enää...hän on onnistunut viemään kaiken....

Tyytyväisenä saavutuksiinsa hän istuu ja nautiskelee syyttäen kaikkia muita tialnteestaan.
Lapset ovat katkeroituneita kun en ole lähtenyt ja haluavat nähdä lopunkin. Kun menen ja koti on saatu purettua jne.
Jos tästä hengissä selviää tulee
olemaan pitkä tie jatkaa eheytymisetä. Samoin lapsille.
Kun jouduin eläkkelle sairastumisten vuoksi, oli mies järkyttynyt ja tajusin kauhukseni, että kateudesta vihreä! Kateellinen oman vaimon sairastumiselle ja elkkeelle päätymisestä!

Kun olet elänyt lähes koko elämäsi ihmisen kanssa joka kadehtii kaikkea sinulta. Elämää ja jopa varmasti kuolemaakin....on vaikea enää uskoa mihinkään. Onko mitään mihin ovi ja kannasttaa uskoa? Kannattaako mikään yritys?

Kidutettu

Kidutettu
Kyllä sinä sieltä pois pääset, jos lujasti, sitä itse haluat.

Kidutettu,

Älä soita mihinkään turvakotiin vaan ota tyttäresi ja itsesi ja mene lähimpään turvakotiin. He eivät heitä ihmistä kadulle, vaan keksivät sitten jonkin muun ratkaisun eli selvittävät sellaisen turvakodin, missä sitä tilaa on. Ymmärrän, että olet lopen uupunut mutta sinun on jaksettava toimia nyt. Jos pystyisin, niin kuljettaisin sinut itse turvakotiin mutta ilm. tänne ei voi antaa yhteystietoja. On ihan totta, että tässä vaiheessa ei mikään terapia tms. auta. Miehesi on todella vakavasti henkisesti sairas. Sinun itsesi on nyt toimittava. Olen aivan varma, että on vielä toivoa, kunhan nyt vain lähdet. Pääset myös itse parempaan henkiseen tasapainoon, kunhan pääset pois sieltä. Ei kenenkään mielenterveys kestä tuota, mitä olet saanut kokea vuosien ajan. Tarvitset nyt voimia lähtöön ja ota ne nyt käyttöösi ja lähde, pyydän. Toivon tosi tosi paljon voimia ja rohkeutta sinulle nyt!!!

Kidutettu.
Kävin juuri eräässä pääkaupunkiseudun turvakodissa, siella oli ainakin huone vapaana.

Älä soittele vaan mene paikalle, tyttären kanssa tai ilman.

Eivät voi heittää sinua ulos.

Usein se ekan askeleen ottaminen on vaikein.
Sen vastaanottaminen, että elämään tulee se kaivattu, mutta myös pelätty kaaos ja muutos.

Ei ihmisen elämää ole tarkoitus elää kärsien vaan sitä varten on aivot ja mieli annettu että käytämme niitä.

Omaa elämää voi muuttaa vain itse.

Toista muuttamalla se ei onnistu.

Kukaan ei myöskään tule kotiisi ja kanna sinua, vaan itse pitää ne askeleet ottaa, vaikka tuntuisi miten pahalta.

Elämä kirkastuu, muuttuu, seestyy.
Lupaan sen.

Aluksi sitä on melko kujalla itsensä , sukunsa, lastensa, elämänsä suhteen.

Itselleni auttoi se, että vaikka kaikki tapahtui minulle nopeassa kaaoksessa, nyt se on ohi.n Koko prosessi vei vain kuukauden.
Nyt istun omassa kodissani , olen saanut vaikka mitä aikaiseksi ja tuo kamala joulunaikakin,jota etukäteen pelkäsin, meni aivan toisin kuin luulin.

Eka Uusi Vuosi, jolta odotan jotain hyvää, 30 vuoteen !

Kokemus oli ehdottomasti sen arvoinen että sain voimaa jatkaa siitä.

Kassit kantoon ja turvaan sieltä. Nyt heti tänään.

🙂👍🙂👍