Avioliittoa takana vasta 3vuotta. Yhteiseloa 8 vuotta. Nyt piiri pieni pyörii päässäni eikä anna rauhaa. Avioliiton aikana mieheni on käynyt minuun käsiksi kaksi kertaa ollessaan alkoholin vaikutuksen alaisena. Viime kerrasta on aikaa jo puoli vuotta mutta en saa sitä mielestäni. Hän otti puseron kauluksesta kiinni lujan otteen samalla tönäisten minut seinää vasten, piti siinä otteessaan ja nyrkin heiluessa silmieni edessä huusi että kyllä se suu tukkoon menee. Tätä edelsi tietysti riita huutamalla.
Olen useaan otteeseen ottanut asian puheeksi, viimeksi eilen. Kaikkina kertoina mies on kieltänyt tehneensä väkivaltaa, häntä kuulemma syytetään jostain mitä hän ei ole tehnyt.
Sitten selittää naureskellen ! että pitää se jotenkin saada vaimo hiljaiseksi.
Ja seuraavaksi tuleekin sitten teksti että muuta pois jos täällä on huono olla.
Kerroin eilen hänelle että olen pohtinut tätä asiaa nyt puoli vuotta ja ihmettelen sitä että hän suhtautuu tuntemuksiini niin tunteettomasti. Hän totesi että tunteet ovat minun omia, ei hän niille mitään voi. Näinhän asia tietysti on mutta käsittääkseni hänellä on osuutta tunteisiini.
Välimme kylmenevät päivä päivältä. Jouluaattokin meni naljaillessa. Joulun jälkeen olemme harrastaneet seksiä yhden kerran, johtuen minusta. Ei tee mieli. Miehellä kyllä tekee mieli joka päivä. Tämä selvittämätön asia on välillämme ja muuri kasvaa päivä päivältä. Pyysin miestäni kanssani pariterapiaan keskustelemaan. Vastaus oli että hän ei mihinkään kallonkutistajan luokse lähde kun ei ole tehnyt mitään. Kerroin että minä menen sitten yksin selvittämään ajatuksiani. Hän totesi että katotaan sitten syksyllä sitä kutistajaa kun minä olen ensin juossut siellä tarpeeksi.
Aikoinaan minä muutin mieheni luokse toiselle paikkakunnalle. Sopeutuminen on ollut hiukan vaikeaa koska ystäväni jäivät toiselle paikkakunnalle, enkä ole täältä löytänyt itselleni vakituista työtäkään. Nyt olen tehnyt päätöksen palaamisesta kotipaikkakunnalle koska siellä minulle on töitä tiedossa. Eli siis tässä epävarmassa tilanteessa meistä tulee kaiken lisäksi puolen vuoden sisällä kahden paikkakunnan asukkeja. Voihan olla että etäisyys auttaa selvittämään asioita kun kumpikin voi sitten sulatella elämäänsä kaikessa rauhassa.
Koen että miehelleni on yks hailee asunko hänen kanssaan vai en, koska kuulen aina lauseen että se on sun ongelmas. Minä olen kuulemma kova kun syytän häntä jostain mitä hän ei ole tehnyt. Ja koska tapahtunut vain kaksi kertaa monen vuoden sisällä asialla ei ole mitään merkitystä. Eikä siinäkään mielessä että koska hän on ollut päissään eikä muista toisesta kerrasta mitään, niin sillä ei sitten ole mitään merkitystä ?!
Tämä on nyt hiukan sekavaa kirjoittelua mutta ehkä tästä ajatuskin selviää pikkuhiljaa asioita purkaessa…. Niin , yhteisiä lapsia meillä ei ole, molemmilla jo aikuiset omilla jaloillaan seisovat.
Hei amati! Jaksamista sinulle. Ehkä etäisyys tosiaan tekisi hyvää. Kyllä tuo minusta täyttää sekä fyysisen että henkisen väkivallan kriteerit.
Hei Sappe ja kiitos vastauksestasi!
Eilen kerroin miehelleni haluni keskustella aiheesta lisää. Pystyimmekin juttelemaan suhteellisen asiallisesti ilman isompia räyhäämisiä. Ajatus miehelläni oli kuitenkin heti että tätä samaa asiaako pitää jauhaa. Selitin hänelle että koska se on möykkynä sisälläni minun on pakko puhua siitä ja samalla kaikesta muustakin mikä minua risoo.
No, mieheni mielestä hän ei ole edelleenkään käyttäytynyt väkivaltaisesti minua kohtaan. Hän ihmetteli että mitä minulla on taka-ajatuksena kun jaksan kaivaa tuota vanhaa asiaa.
Aikamme keskusteltuamme hän päätyi siihen tulokseen että koska minä luultavasti olen riidan aloittanut , niin tämä on ollut vain yksi keino se lopettaa.
Hän ei ymmärtänyt miten minä olen voinut ahdistua tuollaisesta kokemuksesta. Lisäksi minulla ei kuulemma ole mitään aihetta kaivaa hänen edellisen avioliittonsa syitä ja seuraamuksia ja liittää niitä meidän liittomme tapahtumiin. Ainoa asia minkä sieltä olen esille kaivanut on exän heittäminen pitkin eteisen lattiaa. Tämä asia kuulemma sitten sovittiin. Ja sen olen kaivanut siksi esille että samanlaista käytöstä on siis ollut jo kerran edellisessä suhteessa. Eli kun sanat loppuu niin on vielä yksi keino olemassa ☹️
Tuntuu vaan niin pahalta ja ahdistaa!! Minä varasin ajan itselleni parisuhdeterapeutilta, kerroin sen hänelle. Hän ei sinne kanssani lähde koska siellä kuulemma syyllistetään häntä lisää !! Yritin kertoa että siellä ei syyllistetä vaan yritetään saada meidän solmuja auki ja antaa neuvoja asioiden käsittelyyn. Helpompi on kuulemma kahden aikuisen pistää vaan kantapäät vastakkain, jos on paljon murheita! Hän myös automaattisesti oletti että olen kertonut tapahtuneista kaikille tutuille ja sukulaisille, joten ei tarvitse käydä enää missään vierailuilla. Törmään koko ajan kovuuteen. Minä olen kuulemma kova, hän ei. Olen myöntänyt monta kertaa hänelle että minussa on kova kuori, ja hän myös tietää mistä olen sen itselleni kehittänyt ( traaginen asia menneisyydessäm ). Mutta sisälläni on hemmetin herkkä ihminen. En voi kyynelilleni mitään kun otamme asioista yhteen ja puheet satuttaa, mutta se on kuulemma esittämistä jotta kovuus ei paljastuisi ??😑❓
Tiedän tehneeni paljonkin väärin tässä suhteessa, en ole varmaankaan tuonut esille tarpeeksi selvästi mieltäni painavia asioita. Minä otan kuulemma liian helposti nokkiini. En ole myöskään ajatellut tarpeeksi itseäni vaan kysellyt mitä mieheni haluaa ja tehnyt paljon asioita sen mukaan. Tämänhän pitäisi yhdistää vissiin, mutta meidät se on tainnut erottaa☹️
Tavatessamme hänellä oli ollut suhde naapurin rouvaan, oli kuulemma loppunut. Kuitenkin 1,5 vuotta tämä henkilö lähetteli viestejä miehelleni eikä mieheni mitenkään yrittänyt lopettaa viestittelyä. Kertoi vain että mitä se haittaa jos se hälle kirjoittelee ku hän ei viiti vastata ( näin kyllä alkuun että kirjoittelivat ).Lopulta minä kyllästyin tilanteeseen , menin tämän henkilön oven taakse ja ilmoitin että jos ei häirintä lopu niin ilmoitan poliisille, hän nimittäin lähetteli minullekin viestejä. Johan loppui. Silloin otimme lujasti yhteen koska minä en käsittänyt miksi mieheni itse ei tehnyt loppua tuosta hommasta! Enkä muuten totta puhuen kun asiaa nyt ajattelen niin ymmärrä vieläkään. Hänen mielestään se ei haitannut meidän yhteiselämäämme ollenkaan. No, tuosta tapauksesta jäi tietysti minulle epäluulo päälle että jatkuiko se sittenkin edelleen jollain tasolla. Ja syyllistyin silloin hänen kännykkänsä tarkistamiseen☹️ Liekö sitten tuo koko suhteen vaikea alku sävyttänyt koko yhdessäolo aikaamme,jonkinlainen epävarmuus valtasi alaa )
Tällähetkellä tunnen että mitään ongelmallista asiaa tässä liitossa ei ole keskusteltu ytimiä myöten. Minun tahtoni olisi että kaivettaisiin kaikki karikot pinnalle ja puitaisiin niitä niin kauan että asiat selviäisivät molemmille. Onko se sulaa hulluutta? Onko se toisen ärsyttämistä, kuten mieheni asian kokee ?
Aika näyttää miten tässä käy, nyt ajattelin lähteä automatkalle katsomaan ihania lapsenlapsia, joista saan taas voimaa jatkaa eteenpäin...Kirjoittelu jatkukoon, ihanaa että on paikka mihin voi purkaa ajatuksiaan, ehkä tämä tästä vielä selviää.