Heipä hei

Lukiessani elämästäsi tuli koko ajan mieleeni, että olet jo itsekin selvillä siitä, että erohan se on ainoa ratkaisu. Eihän siinä muita vaihtoehtoja ole, jos ketä tahansa ajattelee teidän perheessänne - näin kun sivullisena lukee. Sinä kärsit monin tavoin fyysisesti ja henkisesti. Lapset kärsivät ihan varmasti ja saavat mallia elämäänsä eli miten vietetään viikonloput ja miten suhtaudutaan tyrannisoivaan alkoholistiin. Miehesi saa täyden ylöspidon kotonaan eli ei ole tarvetta pohtia asioita hänenkään.

Onhan se ero aina hirveän raskas asia laittaa vireille, mutta mitä muita vaihtoehtoja voisi olla ja kun AA:ssakin toteavat, että ei taida mies lopettaa ryyppäämistä. Ja kun ei miehesi kerran halua apuakaan hakea eikä myöntää ongelmiaan/ongelmianne??

Voihan sitä ajatella, että laitat eron vireille ja jos sitten miehesi jostain ihmeen kumman syystä haluaakin lähteä kanssasi hakemaan apua tai itselleen apua eli myöntää alkoholisminsa, niin sitten harkitset vielä uudestaan yhteistä elämää. Mutta et varmaankaan mene siihen halpaan, että annat miehesi jallitella sinua tyyliin "en juo jos jäät" ja sitten miehesi juo heti taas kun olet luvannut jäädä. Todellista muutoshalukkuutta on mielestäni sitten löydyttävä.

Tällaisia ajatuksia tuli mieleeni, mutta niinhän sinä itsekin totesit, että sinunhan ne päätökset on tehtävä ja toivotankin sinulle rohkeutta ottaa elämäsi/elämänne omiin käsiisi koskapa miehestäsi ei nyt ole "mihinkään". 🙂🌻

Lumiakka, kuten olet huomannut alkoholisti ei kanna vastuuta muista. Alkoholistin paras ja rakkain ystävä on pullo. Syyn juomiseen aina löytää muista ei itsestä. Se sairastuttaa koko perheen ajanmukaan.
Jos miehesi ei halua hakea ongelmaan apua, niin vastuu on sinulla, niin itsestäsi kuin lapsistasikin. Miten on, voitko hakeutua uudelleen perheasiainneuvottelukeskukseen ja hakea sieltä tukea mahdollista eroa varten. Jos/kun miehesi huomaa, että olet tosissasi, niin hän joutuu miettimään omia valintojaan uudelleen. Joko viina tai perhe.

Minun ja lasten mielipiteillä ei ole suurissa asioissa merkitystä, vaan hän jyrää asiat oman mielensä mukaan, mistä ole kärsinyt ja monet itkut itkenyt. Alkoholiin hänellä on aina rahaa, mutta yhteisiin menoihin ja lasten vaate ym. menoihin ei juuri koskaan.

🤔No, eipä tietenkään alkoholisti voi kantaa vastuuta sellaisista asioista, jotka uhkaavat hänen ja alkoholin yhteistä taivalta. Jokainen sentti tai euro on pois alkoholistin yhdestä ja ainoasta rakkaasta harrastuksesta.

Nykyinen elämä on vaan niin repaleista ja stressaavaa, kun mies on herkkä riitelemään, ja mm. murrosikäinen lapsemme kärsii luullakseni paljon tilanteesta. Nuorempi lapsi puolustelee isäänsä, jos joskus on kuullut erokeskusteluja. Murrosikäinen on välillä aika hermostunut, huutaa paljon.
Mutta jos ero tulisi, kuinka mies saisi edes tapaamisoikeutta, kun on kaikki viikonloput humalassa? Jos olen ollut joskus päivänkin poissa, on hän humalassa kun olen tullut illasta kotiin. Eli häneen ei voi luottaa lapsenvahtinakaan".

Mahdollinen ero varmaan pelottaa teitä jokaista, mutta vastuu päätöksestä on aikuisena sinulla. Alkoholisti ei ole vastuullinen vanhempi. Mahdollisen eron jälkeen tapaamisoikeudet toteutuu, jos toteutuu, lasten ehdoilla. He ovat jo sen verran isoja sinulla, että en usko heidän innolla menevän tapaamisiin, jos isä on humalassa. Eli isä joutuu taas tekemään valintoja, voi rassua.😉

Jatkuva taloudellinen tiukkuus on tietysti stressaavaa myös hänelle, mutta itse olen mielestäni tehnyt kaiken voitavani, että asiat olisivat vielä paremmin, ainakin taloudellisesti.

Ei taloutenne tule paranemaan vaikka tekisit mitä, jos toinen juo. Kun joskus saat paremmat tulot, miehesi vähentää omaa panostaan sen mukaan rahoituksessa. Hänelle jää mielestään oikeus pitää omaa rahaa enemmän, jotta voi harrastaa sitä mistä hän pitää.
Teillä on edessä lasten koulutukset yms. Luuletko, että lapsien tulevaisuus olisi sittenkään numero 1? Eiköhän heidän pitäisi sitten jo itse mennä töihin ja tienata rahoituksensa opiskeluun. Siinä vähän holistin ajatusmaailmaa. Kaikki mikä uhkaa viedä rahoitusta juomisesta, on uhkaa holistille.

Onneksi on pari hyvää ystävää, joille voi välillä puhua huolistaan, muttei aina viitsisi heitäkään vaivata huolillaan. Mutta mitä minun olisi teidän mielestänne aihetta tehdä, hyvät neuvot olisivat kullanarvoisia, vaikka itsehän ne lopulliset ratkaisut on tehtävä elämässä.

Monet ovat kehuneet Al-anon toimintaa. Ehkä kannattaisi käydä tutustumassa, jos vaikka muiden vertaisten kokemuksista saisit valoitusta tilanteesesi, ennen suurempia päätöksiä. Ero ei ole leikinasia, mutta kuitenkin varteenotettava vaihtoehto, jos toinen aikuinen ei ole vastuuntuntoinen.

🙂👍Voimia valintoihin!
Rapu

Hei Lumiakka! Kirjeesi on tosi selkeä ja olet varmasti miettinyt asioita moneen kertaan. Välillä parasta rakkautta elämässä on rakkaus ja arvostus itseä kohtaan, koska vain sitä kautta kykenee täydesti rakastamaan muita. Lasten hyvinvointi on myös äärimmäisen tärkeää. Täydellisiä ratkaisuja ei ole, mutta elämään kuuluu eteenpäin meno, eikä aina ole mahdollista saada toista mukaansa. Rakkauteen kuuluu aika ajoin myös luopuminen.
Tällaisia olen pohdiskellut. t.Solina

Lumiakka mun mummilla on kokemusta tollasesta kanssa. Sen entinen mies oli kans juoppo, ja isä myös. mutta se ei kuulu tähän, uskon kyllä et tollanen on raskasta sulle sekä lapsille. Ja useimmiten tollasesta tulee hirveetä etenki joulusta ym. päivistä. kaikkien ilo on pilalla juomisen takia. ☹️ voisin käyttää sanaa perhehelvetti jos ei sensuroida tai jätetä julkasematta. koska sitä tuo on, pahimmillaan. Onneks mun ei oo tarvinnu kestää kenenkää juomista. koska voin kyllä kuvitella ettei oo kivaa.. ja en tajua mikä ihme näitä miehiä vaivaa ku meiänki suvussa ku mennään lappiin sukulaisia kattomaan nii heti viina pullo pitää ottaa kätköstä. aikuiset miehet. ja sit on iha juupalassa ym. mulle ne ei tee mitään eikä mitään sillee pelota. Mut surullista on ☹️ joo en tiiä mitä mun pitäis sanoo, ku mikään ei sua lohduta, tai en pysty auttamaan.. toiv. tästä on jotain hyötyä. Mummiki kerran sano mulle et aattele niitä perheitä et nytki jossakin on isä kännissä. ja sano vielä jouluna. onneks ei oo tullu sitä päivää, mä en kestäis. mutta ei oo sunkaan pakko kestää tollasta. toiv. pääset mahd. nopeesti eroo.. =) 🙂🌻

Hei, ihan kuin olisin lukenut meidän perheen tarinaa. Vuosia olen kestänyt samanlaista. Ja aina antanut periksi toivoen, että toinenkin osapuoli tulisi edes hieman vastaan. Näin saisimme elämän kohdalleen, mutta kun ei. Niin ei sitten.

Tänään meillä jaetaan tavaroita. Minulla ei ollut muuta mahdollisuutta, kuin sanoa lomani aluksi että miehen on etsittävä itselleen oma asunto. Ja nyt hän sen sai aikaiseksi! Vielä tosin roikkuu meidän ja oman asunnon välissä, mutta voin sanoa että mene omaan luukkuusi jos minun ja lasten seura ei kiinnosta.

Lisäksi pääsin selville, että hän on hakenut huomattavasti ikäistään nuorempaa seuraa netin välityksellä itselleen jo meidän yhdessä ollessa. Tosin olen hyvilläni, että epäilyksilleni löytyi selitys ja ne pitivät paikkansa.

Tämä tilanne on vaikea. On vaikea tunnustaa itselleen, että toiselle pullo on tärkeämpi kuin perhe. Sille asialle periksi antaminen on minulle todella vaikeaa.

Uskon kuitenkin, että huominenkin on....vaikka olen tässä tilanteessa jo toista kertaa.

Voimia sinulle!!!!

Hei!

Kiitos Atsalea, Rapu, Solina, ujom86 ja rakastan rakastan, kun olitte ottaneet kantaa kirjoitukseeni. Sain siitä voimia ja tuntui lohdulliselta havaita, ettei ole huolinensa ihan yksin, ja että empatiaa ja mielipiteitä voi saada muilta

Hei

Edellisestä viestistä oli jäänyt suurin osa vahingossa pois, joten tässä hieman jatkoa. Perheemme tilanne on yhä samantyylinen, paitsi miehen juonti on lisääntymään päin. Viime lauantaina löysin 3 kpl 40% likööripulloa, joista hän oli juonut suurimman osan, ja yhdestä pullosta heitin suutuspäissäni puolet lavuaariin..Tiedän että hän menee ja ostaa uutta, mutta kai siitä sai edes jonkinlaista hyvää mieltä, en tiedä. Kalja ja siideri pulloja löytyy jopa vaatehyllyjen välistä, kai ne on "pahan päivän" varalle. Olen sanonut että lopettaa piilottelun, mutta ei tehoa. Jopa lapsi löytää välillä tyhjiä pulloja esim. omasta huoneestaan, tuo minulle ja sanoo että ethän äiti ole isille vihainen.. Mitä tähän pitäisi sanoa? Miehen käytös ollut asiallisempaa, mutta onhan näitä "kilttejä" jaksoja ollut toki ennenkin, joten ei ole tarkoitus tuudittautua mihinkään. Ja ei ilkeys ole kokonaan kadonnut, usein se paljastuu tietyssä humalan vaiheessa.

Viikonloput menevät miehellä siis juomisen merkeissä jo aamusta alkaen, ja yleensä hän sammuu jo klo 17-19 viimeistään. Makaa ja örisee loppuillan sängyssään, usein nukun olohuoneen sohvalla silloin.
Mies "lupasi" jokin aika sitten vähentää juomista, jos minä olen hänen tukenaan! Sanoin ettei se auta, olen kyllä tukena mutta ammattiavun tarpeessa hän olisi.
Eipä sitten kuitenkaan ole juominen vähentynyt, kuten arvata voi. En jaksaisi ihan vielä eroakaan hakemaan, kun ovat opinnot hieman kesken ja voimavaroja ei ole liikaa. Vaikka toisaalta, jos ero tulisi, voisi niitä voimia vapautu tilalle, kun ei kai tarvitsisi niin paljon surra miehen juomista?

Kuinka te jotka olette eronneet juomisen takia, olette päässeet jaloillenne? Miten asian saisi hoidettua, etteivät lapset saisi entistä enemmän traumoja? Usein pinempi lapsi mielelään asetuu isän puolelle, jos kuulee vahingossa eroasioita.Vanhempi kyselee isältään kiukustuneena, miksi hän piilottelee pulloja. Minulla on hyvät välit lasten kanssa, ovatko lapset vaan niin lojaaleja, vai näkevätkö asiat niin yksipuoleisesti että puolustavat automaattisesti, jos puhun esim. tylysti miehelle, koska saan kuulla olevani silloin ilkeä äiti isill? Mutta kai meistä tulee ilkeitä (miehelle) jos elämä on mitä on, ja pettymys toisensa jälkeen seuraa mukana? En kyllä halua katkeroitua, koska elämässä on niin paljon hyviä asioita. Ennen olin kyllä paljon iloisempi, kun ei ollut elämä niin paljon "koetellut".

Koen olevani usein vain huushollinhoitaja, onhan se tosiaan hyvä juoda kun on täysi ylöspito, kuten joku kirjoitti. Onhan sitä kai aika tyhmä, kun tällaista sietää.
Onneksi, toisaalta, tunteet hieman viilenevät pikkuhiljaa, kun toinen ei pysty/halua yrittää muutosta. Kuoleeko rakkaus joskus kokonaan, silloinhan ero olisi helpompaa??

Miltei aina viikonloppuna vannon että haen maanantaina eron, mutta miksi en sitä kuitenkaan ole vielä pystynyt tekemään?? Ajattelen jo nyt kauhulla joulua, jolloin miehellä taas aikaa keskittyä mieliharrastukseensa pilaten kaikkien tunnelman. Rahan suhteen olen entistä suuremmassa pulassa, mieheltä sitä ei heru (maksaa kyllä suurimmat laskut) vaikka olisin pennitön, pitää kai sanoa sentitön... (Jouduin ottamaan luotollisen tilin, koska omien pakollisten laskujen jälkeen ei rahaa ole, eikä aina riitä kaikkiin laskuihinkaan.) Silti mies valittaa että hän joutuu maksamaan "kaiken". Hän vetoaa juomisessaan siihen, että saahan hän tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa! Minusta se väite on halpamainen, ei kai juovalle perheen hyvinvointi merkitse paljoakaan.

Mutta tässä siis viimeisimmät ajatukset, mistähän sen viisasten kiven löytäisi?
🙂🌻

lumiakka kirjoitti 06.09.2005 klo 11:31:
Kalja ja siideri pulloja löytyy jopa vaatehyllyjen välistä, kai ne on "pahan päivän" varalle. Olen sanonut että lopettaa piilottelun, mutta ei tehoa.

Pullojen piilottelu palvelee myös juopon omaa ajattelua, että en ole ottanut montaakaan. 😳Pois silmistä, pois mielestä. Kerää vastaan tulevat pullot johonkin samaan paikkaan näkyville ja katso miten ukko reagoi😉.

Miten asian saisi hoidettua, etteivät lapset saisi entistä enemmän traumoja? Usein pinempi lapsi mielelään asetuu isän puolelle, jos kuulee vahingossa eroasioita.Vanhempi kyselee isältään kiukustuneena, miksi hän piilottelee pulloja. Minulla on hyvät välit lasten kanssa, ovatko lapset vaan niin lojaaleja, vai näkevätkö asiat niin yksipuoleisesti että puolustavat automaattisesti, jos puhun esim. tylysti miehelle, koska saan kuulla olevani silloin ilkeä äiti isill?

Lapset ovat lojaaleja ja sairastuvat itse tietämättään samalla. Vastuu lapsista on vanhemmilla ja alkoholisti perheessä vastuu jää raittiille osapuolelle.

Miltei aina viikonloppuna vannon että haen maanantaina eron, mutta miksi en sitä kuitenkaan ole vielä pystynyt tekemään??

mitä jos katsoisit onko netissä jotakin kaavakkeita, joita tarvitsee eron hakemiseen. Printtaisit ne ja jättäisit ne "vahingossa" näkyville joku kerta, kun ollut huonompi viikonloppu takana. Jos se herättäisi ukon funtsimaan, että mitä hän oikeastaan haluaa elämältään.

Hän vetoaa juomisessaan siihen, että saahan hän tehdä omilla rahoillaan mitä haluaa! Minusta se väite on halpamainen, ei kai juovalle perheen hyvinvointi merkitse paljoakaan.

Eipä suomen avioliittolain mukaan ukollakaan ole tienistit "omaa rahaa", jos tiukasti syynää.🙂

Mutta tässä siis viimeisimmät ajatukset, mistähän sen viisasten kiven löytäisi?

😋Sieltä samasta kuin ukkosikin, eli kumpikin löytää tai on löytämättä vastaukset omasta itsestä.🙂👍

Lumiakka hyvä!

Miehesi on sairas ja sairastuttaa koko perheesi. Alkoholismi vie häntä. Mutta tuostakin sairaudesta voi parantua, tai ainakin sen oireet voivat hellittää!

Kirjoituksesi on kuin omaa tarinaani ja voin kertoa, että meitä on paljon, meitä pullon varjossa eläneitä ja eläviä.
Mutta älä huoli - marssi lähinpään AlAnon ryhmään!!! Osoitteen löydät AA:n nettisivuilta tai heidän auttavasta puhelimestaan.

Olen itse käynyt ryhmässämme vuoden verran ja voin todella sanoa voivani nyt paljon paremmin. On ollut helpottavaa kuulla muiden alkoholistien läheisten kertovan tarinoitaan ja nähdä heidänkin selvinneen - kuka mitenkin. Kaikki ihan fiksuja tavallisia naisia. Saat sieltä kavereita harrastuksiin ja kummin, joka auttaa eteenpäin.

Tärkeintä on muistaa hoitaa ja helliä itseään!!!

Lämpimät lämpimät terveiset Sinulle Lumiakka! Kirjoitathan, kuinka kävi!

Inke

Lumiakka!

Tässä linkki AlAnonin ryhmiin:
http://www.al-anon.fi/alalist_fi.html#Al-Anon

Ryhmässä esiinnytään nimettömänä, siellä tehdään vaitiololupaus ja puhuminen on aivan vapaaehtoista. Voipi vain kuunnella, jos se tuntuu paremmalta. Ja varmasti kaikki siellä ymmärtävät Sinua. Hämmästyt, kuinka samanlaisia tarinoita ryhmässä puhutaan.

Terkkusin Inke

Lumiakka, kertomuksesi oli kuin suoraan meidän perheestä. Muutin yläasteen jälkeen pois kotoa, osaksi isän alkoholismista johtuvan ahdistavan ilmapiirin vuoksi. Isä ja äiti eivät olisi halunneet että muutan, mutta tein heille selväksi että muutan jokatapauksessa. Sanoin jopa suoraan isälleni että hän savustaa käytöksellään lapsensa pois kotoa. Mutta luulenpa että isä ei halunnut ymmärtää sitä.

Isä juo jokapäivä. Hän käy töissä, mutta ei koskaan mene nukkumaan ilman humalaa, luulen ettei hän edes pystyisi nukkumaan selvinpäin. Välillä hän lupasi lopettaa väkevien juomisen, kun soitimme poliisit kotiimme eräänä viikonloppuna. Hän joi vain viiniä ja olutta, mutta on kai aloittanut taas väkevien juonnin. Hän sanoo itse olevansa alkoholin suurkuluttaja, mikä on kuulemma täysin eri asia kuin alkoholisti. Juominen ei ole hänelle mielestään ongelma, se on hänen tapansa rentoutua. Kaikki tuttavamme pitävät isää hauskana seuramiehenä, mutta harva taitaa tietää millainen hän on kotioloissa. Hän voi tehdä pilkkaa ja laskea leikkiä muista, mutta itseensä kohdistuvaa huumoriahän ei ymmärrä. Kun hän on selvinpäin hän on niin kireä, että toivon hänen juovan, kun hän on humalassa hän on niin ilkeä että toivon hänen sammuvan. Viime talvena hän katosi muutamana viikonloppuna jonnekin. Hän oli mitään ilmoittamatta jossain juomassa koko viikonlopun.

Äiti on monta kertaa sanonut ottavansa eron. Niin monta kertaa että olen sanonut äidille, etten halua enää kuunnella sitä. Olen niin monta kertaa jo sulattanut ajatuksen että isä muuttaa pois, ja sitten yhtäkkiä kuulen siskoltani, että isä on pyytänyt itkien anteeksi, eivätkä he eroakaan.

Joskus todella toivoin että isä kuolisi, äidillä ei tunnu olevan tarpeeksi voimia erota, ja isän kuoleminen olisi ainoa keino ratkaista tilanne. En usko että isä edes pärjäisi yksin, hän osaa tuskin edes keittää perunoita tai käyttää pyykinpesukonetta. Äiti puolustautuu aina sillä, että ei halua viedä isää lapsiltaan. Luulen kuitenkin että viina on vienyt sen jo paljon aikaisemmin. Olen sanonut suoraan isälleni, että minulla ei ole mitään tunteita häntä kohtaan, enkä edes pidä häntä isänäni, minulla ei ole isää. Hän kuittasi sanomiseni murrosikäisen uhoamisella.

Itse olen kuitenkin päässyt siitä helvetistä jo jollain tavalla ulos, minun ei tarvitse enää olla jokapäivä varpaillani ja odottaa koska joku sanoo väärän sanan ja isä raivostuu. Mutta eniten säälin pikkusiskoani. Hänellä ei ole vaihtoehtoja, hänen on oltava kotona. Isäon usein todella ilkeä siskolleni ja siskoni on itkenyt minulle joskus miten isä ei yhtään välitä hänestä, ja kaikki mitä hän tekee on isän mielestä väärin. Isällä ei ole naurettavan käytöksensä vuoksi mitään sananvaltaa siskooni, hän lällättää ja tiuskii ja huutaa vastaan jokaikisestä asiasta isälleni.

Äiti yrittää kestää isän juomista olemalla itsekin humalassa. Äiti juo vain viikonloppuisin. Viimeksi kun olin heidän luonaan, he molemmat sammuivat lasit kädessä katsoessamme tv:tä. Pikkusiskoni yritti hysteerisesti herättää äitiä. Tälläisessä kodissa hän kasvaa.

Minulla on ollut useita masennuskausia, anoreksia, psykosomaattisia oireita ja paniikkihäiriö. Olen oppinut kotona salaamaan tunteeni ja sulkemaan silmäni asioilta joita en halua nähdä. Mietin vain, millaista siskoni elämä tulee olemaan. Minulla oli kuitenkin ihan onnellinen lapsuus, isän ongelma paheni vasta ollessani 8-vuotias, pikkusiskoni on elänyt siinä koko elämänsä.

Siis jos mietit eroa ja sitä miten se vaikuttaa lapsiisi, niin pyydän että tarjoat lapsillesi kodin jossa he voivat rehellisesti sanoa mitä mieltä ovat, elää ilman kummituksia, joista ei saa puhua. Rahallisesti köyhäkin elämä on siihen verrattuna paljon paljon parempi kasvuympäristö.

Hei

Kiitos mielipiteistänne, Rapu, Inke ja Panik- niissä oli paljon asiaa ja antoivat taas uutta näkemystä asioihin. Olen koettanut sinnitellä nämä viikot, kiirettä on ollut, mutta ahdistus oman perheen sisällä tuntuu vain kasvavan.
En ole päässyt Al-Anoniin vielä, kunhan sopiva mieliala ja hetki tulee, olen valmis menemään sinnekin. Olen käynyt siellä pari vuotta sitten muutamia kertoja, ja ensin siitä olikin paljon apua, henkisesti. Tuntui että jaksaa paremmin, eikä toisen juominen hallitse niin paljon kuin ennen, omia ajatuksia.
Mutta sitten koin, että minkä takia minä "tyydyn" kohtalooni, koin että asioille on tultava konkreettinen muutos, ei vain se, että käyn Al-Anon tukiryhmässä, mutta kotona kaikki jatkuu samaan malliin.
Ja toisaalta, onko itsekästä ajatella vain itseään, kun lapset eivät saa apua vaan joutuvat katselemaan perheen sairasta elämää? Koin jotenkin, että Al-anon ei enää riitä minulle.

Sen jälkeen kävin perheasiainneuvottelukeskuksessa useamman kerran, jossa terapeutti totesi, että vaikuttaa siltä että olen lähempänä eroa, kun Al-Anon ei tunnu olevan enää se oikea paikka.(vaikka hyvä kokemus sekin oli) Siellä tuli itselleni kuitenkin usein mieleen, että miksi nämä kaikki ihmiset sietävät tällaista elämää, koko ajan henkisen jaksamisen äärirajoilla olemista. Vaikka kävihän siellä niitä eronneitakin. Osaako joku vastata?

Ehkä itse koen tilanteeni jo niin huonoksi, että ero on se ainut oikea tie. Muutama päivä on hyvä ja kaikki menee mukavasti, mutta sitten taas, ilman mitään suurempaa syytä, mies saa raivokohtauksen ja huutaa kuin mielipuoli, minulle, lapsille tai kaikille. Kaipa hermosto on jo niin pilalla juomisesta? Onko teillä kokemuksia tästä, että mies voi olla hetken päästä kuin viilipytty, mutta pian voi taas räjähtää? Esimerkiksi minulle huutaminen - turpa kiinni tyyliin, on nykyään tavanomaista. Murrosikäisen kanssa riidat pahentuneet miehellä.
Luin Panik viestiäsi järkyttyneenä, olet saanut kestää liian paljon ikäviä asioita, kiitos kun jaksoit ottaa kantaa minunkin murheisiini! Sinulla äitikin meni mukaan juomiseen, itse en juo, onneksi. Toivon sinulle parempaa tulevaisuutta, uskon että löydät sen vielä, kun olet noin fiksu!( Koetan saada eron aikiseksi.)

Viime viikonloppuna oli tarkoitus lähteä yhdessä pyöräretkelle paistamaan nuotiolla makkaraa. Isä olikin sitten niin humalassa, ettei nuotiota saanut syttymään. Olin sanonut hänelle, että ottaa kotoa hyviä sytykkeitä, mutta eipä ollut tajunnut. No en minäkään onistunut asiassa, joten lähdettiin kotiin ja paistettiin makarat omassa kerrostalonpihassa (mikä ei ollut ihan sama asia) No kun menimme kotiin, mies huomasi unohtaneensa pojan koulussa tekemän kirveen nuotiopaikalle. No siitä poika hermostui ja lähti isänsä perään etsimään, kun isä ei sitä ollut löytänyt.. No siellähän se oli, ei vaan ollut mies kännipäissään sitä nähnyt. Mutta tässä yksi esimerkki siitä, kun mikään ei onnistu mieheltä, harvoin kai humalaisilta yleensä. Se vaan masensi ja pilasi koko lauantaipäivän, vaikka ei ollut sen suurmpi asia kyseessä.

Nykyään mies juo jo aamusta alkaen viikonloppuna, piilottelee yhä pulloja. Huomasin jopa kerran ainakin, hänen juoneen pari (ainakin) siideriä ennen töihin lähtöään maanantaina! Voiko tälläisessa tapauksessa tehdä mitään, eikö työpaikalla huomata tätä?

Nyt kun lapsi on alkanut syksyn tullen harrastaa, ei ole hänellä taaskaan antaa rahaa. Onko ihmisen moraali noin alhaalla, kun oma juomishimo on noin paha?
Pienempi lapsi puolustelee entistä enemmän isäänsä, ja jos minä hermostun miehelleni kun hän on juovuksissa, hän sanoo ettei isälle saa olla ilkeä. siihen mies toteaa, että sellainen se äiti on, ja ei ihme että hän ei jaksa sitä kuunnella. Törkeää käyttää lapsen tunteita puolustellessaan juomistaan.

Kuinka käytännössä on paras edetä, kun eroasiaa alkaa toteuttamaan? Mitkä tahot ovat tärkeitä, kun esim. keskustellaan lasten tapaamisista, ja jos mies kieltää alkoholisminsa? Kasvatusneuvola?Sosiaalitoimisto?

Tällä viikolla on ollut erikoisen ahdistunut olo, kun mies on riehunut ennen töihin lähtöä, selvinpäin. Jouduin opa lähtemään kotoa pois, kun tunsin etten pysty enää olemaan saman katon alla. Kaipa paniikkihäiriön oireet taas pahenneet. Mies syyttää minua, miksi en ole tehnyt vielä lopputyötäni. No eihän se hetkessä valmistu, kun kotityötkin on jonkun tehtävä, ja voimavarat ovat välillä niin vähissä, ettei jaksa keskittyä.
Välillä kun on riitaa, hän sanoo lähtevänsä heti, kun saan töitä ja opinnot päätökseen. Mutta miksi odottaa enää sinne, ajattelen.
Mies on sanonut selvästi, että mieluummin ero kuin juomisen lopetus.
Jos kuka ottaisi kantaa, varsinkin ne jotka ovat päässeet jo asian yli, kuten Inke, kuinka ja mistä ne voimavarat lopulta löytyivät eropäätökseen, ja onko nyt asiat ok?
Kauniin syksyisiä päiviä ja onnellisia sellaisia!
😯🗯️

Sitähän se on. Alkoholisti on niin riipuvainen juomisestaan, että kaikki muu menee sen edelle. Isäni ei koskaan anna minulle rahaa, joskus lainaa, mutta silloinkin vasten tahtoaan. Äiti antaa minulle joskus jopa isältä salaa rahaa, sanoo ettei voi siirtää sitä tilille, koska isä huomaa sen.

Olin poissa asunnoltani ja isä oli sillä aikaa yöpynyt täällä työmatkalla. Minua odotti tyhjät viski- ja viinipullot saapuessani kotiin. No, jättipä ainakin parikymmentä senttiä, mitä saan kun vien pullot palautukseen, ihme ettei ottanut niitäkin mukaan.

En haluaisi olla isäni kanssa missään tekemisissä, sillä aina meidän keskustellessa puhumme vain pinnallisista asioista. Oikeasti haluaisin itkeä hänelle pahaa oloani, mitä hänen käytöksensä saa aikaan. Mutta sen sijaan väistelen kaikkia aiheita mitkä saattaisivat suututtaa isän. Hän on virallisesti yksi läheisimmistä ihmisistä, mutta todellisuudessa ihminen kenen kanssa en olisi tekemisissä ellei olisi pakko.