Vain minä haluan erota, hän ei.
Miten ihmeessä saada elämä eteenpäin???
Takanamme on 13 vuoden avioliitto. Aikanaan tapasimme petettyinä ja jätettyinä.. mutta saimme molemmat kuin lahjaksi elämänhaluisen ja intohimoisen suhteen. Molemmille uusi elämä, siis. Mutta kuinkas sitten kävikään. Rakkauteni kesti yllättävät pahoinpitelyt. Miehessä oli ihan selkeästi ne kaksi puolta, paha ja hyvä. Mistään narsistista en nyt puhu, vaan ihan tavallisesta suomalaisesta miehestä, joka oli kyvytön käsittelemään avioliitossaan petetyksi ja jätetyksi tulleen tunteita. Toisinaan paha olo riistäytyi pahoiksi teoiksi minua kohtaan. Jotenkin vaan kestin sen.
Mutta nyt, muutettuamme 8 v sitten vieraalle paikkakunnalle ja aloitettuani ihan aina haaveilemani yritystoiminnan, alan kokea tunnetasolla taantumia. Tilanne on mennyt jotenkin ihan päälaelleen, en voi enää sietää häntä. Pettymys iski nyt. Minulle on tehty pahaa. Yhtäkkiä en haluakaan enää hyväksyä niitä asioita, mitä tapahtui silloin. Keskusteluyhteys on katkennut, asumme ison maatalon äärimmäisissä kamareissa enkä todellakaan pysty enää mihinkään läheisyyteen, en halua enää mitään. Ja hän ei ymmärrä, laskee ääneen kuukausia, jotka hän on joutunut elämään ilman… niin loukkaavaa, niin ymmärtämätöntä.
Ongelma on nyt ihan hengitysilmassamme; olen ehdottanut, että molempien takia eroaisimme. Hän saisi jostain elämäänsä tärkeän seksin takaisin, minä saisin vapauden olla ilman painostusta asiaan, johon en pysty nyt enkä tätä menoa ehkä koskaan. Hän ei suostu eroon. Olen ilmaissut, että edes omaisuutta en halua puoliksi, koska hänellä on sitä, haluan vain jäädä tähän jatkamaan yritystäni ihan tällä nykyisellä = aika vaatimattomalla kaavalla, minulle jäisi vain osa tilasta, hyvin vähäinen, siis. Kunhan yritykseni vaan saisi jatkaa hyvin alkanutta kehitystään tässä. Ja minä myös…
Ei. Hän ei lähde. Hän ei eroa. Nyt saan siis kuulla päivittäin vittuilua uudesta miehestä. Sellaista ei ole. Haluan vain oman itseni takaisin. Olen jo viisikymppinen, en edes haikaile uutta rakkautta vaan ihan sitä vapautta ja sielunrauhaa elää tätä hyvää pikkupikkuelämääni.
Onko miehen helpompi kuitenkin hyväksyä, että akka jätti uuden uroksen takia kuin että akka ei enää vaan halua edes elää kanssani ???
What to do ??? Näen painajaisia, että hän tulee ja raiskaa. Unissani elän uudestaan kaikkea sitä pahaa, minkä silloin ennen koin hänen kanssaan. Silloin asioista pystyttiin kuitenkin keskustelemaan.
Nykyinen tilanne on siis umpikuja.
Haluaisin vain vapauttaa meidät molemmat, elämää on vielä jäljellä. Mitä tehdä? Auttakaa, jos suinkin keksitte ajatuksia johonkin suuntaan !!!!
Ei kai tuossa ulospääsyä ole muuta kuin sinä lähdet. Jos siis erosta varma olet. Voit jatkaa yritystoimintaasi muualla? Ja jos et, niin ei kai tuossa silti juuri vaihtoehtoja ole jos talo on hänen nimissään? Jos ei ole, niin sitten se tulee myydä tms. Et taida pystyä savustamaankaan häntä ulos. Eli lähdet ja pistät itse eron vireille. Jos hän ei allekirjoita sopimuksia (oletan että olette aviossa) niin hän saa tiedon erosta ja saa halutessaan vastata siihen mutta eron saat joka tapauksessa. Eli taitaa olla ainoana vaihtoehtona lähteä itse jos toinen on haluton eroamaan.
Kiitos vastauksestasi. Olet oikeassa. Asia tuntuu selkeämmältä, kun joku muu sanoo / kirjoittaa sen. Itselläni ei ole oikein ketään, jonka kanssa voisin pohtia tätä ääneen.
Olen mielessäni pyöritellyt tätä eroa jo pitkään, yön pimeinä hetkinä. Olen oppinut olemaan ahdistumatta asiasta ja päättänyt, että en tuon takia enää itke. Kaiken energiani olen käyttänyt työhöni... ja tuska on muuttunut varmaankin positiiviseksi energiaksi, koska yritykseni puksuttaa tasaisesti eteenpäin.
Tästä paikasta luopuminen tulee olemaan vaikeata. En ole oikein mistään kotoisin ja tänne olen nyt jotenkin juurtunut. Mihin lähteä, ei mitään luontevaa suuntaa tai paikkakuntaa tiedossa, ei sukulaisia, ei perhettä, enää. Siksi haluaisin jäädä tähän. Koska hän kovaäänisesti toitottaa pettymystään minuun ja jaksaa piruilla ja vihjailla jatkuvasti, luulisi hänenkin tahtovan kauas tällaisesta paskakasasta parempaan suhteeseen. Mutta ei.
Lähtisi, menisi, hakisi uuden elämän ja jättäisi mulle pienen siivun tätä työlästä arkeani. Tässä on minun elämäni, omalla tavallaan hän on jo minut jättänyt,selviytymään yksin. Ehkäpä se juuri tässä mättää. Selviän ilman häntä jo nyt.
Olo on kuin ilmapallolla, josta ilma valuu ulos pienellä pihinällä.
"Onko miehen helpompi kuitenkin hyväksyä, että akka jätti uuden uroksen takia kuin että akka ei enää vaan halua edes elää kanssani ???"
Jos mies jätetään sanomalla ettei voida enää elää yhdessä ja halutaan itsenäistyä, mutta lähdetäänkin toisen miehen matkaan joka onkin ollut jo pitempään mukana kuvioissa, tuntuu uusi uros-tapaus paljon vaikeammalta hyväksyä. Tämä siis miehen näkökulmasta.
Anteeksi katkera sävy tähän alkuun mutta tähän oli jotain vastattava kun mietin usein ettei naiseni edes välittänyt miettiä miltä siitä jätetystä äijästä tuntuu. "Emmä uskonu et sä otat sen näin raskaasti".
Ehkä oon myös "tavallinen suomalainen mies", kun en tunnu itse osaavan käsitellä petetyksi ja jätetyksi tulemista.
Mutta, jos mies on ollut väkivaltainen ja selvästi syyttää sua pihtaamisesta ja pettämisestä ym. ja harjoittaa mahdollisesti jotain muutakin epämiehekästä toimintaa, on eroaminen paras vaihtoehto. Kuvittele 10 vuotta lisää samaan suhteeseen ja kaikkea mahdollista uutta pahaa mitä siinä ajassa on voinut sua kohtaan tapahtua.
Toki suhdetta tulee kunnioittaa sen verran että syyt eroon kerrotaan rehellisesti.
Jos ei uskalla niin joku mukaan tueksi/turvamieheksi.
Kiitos Mankka, että vastasit, vaikka omasta elämästäsi lukemani perusteella sullakaan ei oo nyt ihan helppoa.
Se, että halusin kertoa mieheni ruman käyttäytymisen minua kohtaan olevan sitä tavallisen suomalaisen miehen tunnejutskaa, tarkoitti oikeastaan sitä, etten halunnut leimata häntä narsistiksi. Hän on voimakkaasti tunneihminen ja hänen sydämensä särkyi jo sen ensimmäisen avioeron myötä. Mitään diagnoosia narsistin suuntaan ei ole siis hänestä antaa. Tietysti tavattuamme oletin, että korjaan kaikkki hänen haavansa ja omat haavani myös rakkaudellani. Vaan eihän tää elämä niin mene...
Rakastumisen voima on niin valtava. Olinhan itsekin oikeesti tullut jätetyksi vuosia aikaisemmin ja oikein rumasti, lapsistamme pienin oli vielä mahassani... eli ihan samalla aaltopituudella, Mankka, olemme. Kaksoiselämän eläminen on rikos, ihan oikeasti on.
Minulla ei ole tässä nykyisessä tilanteessani ja halussani eroon muita takana kuin itsekunnioituksen takaisin saaminen. En edes kaipaa elämääni ketään uutta, tiedän, etten pysty nyt mihinkään ihmissuhteisiin, haluan vain itseni takaisin.
Ihoni on väsynyt tämän päivän työnteosta ja se riittää minulle.
Nyt sanon ihan suoraan, miten mieheni vastaa minulle, kun ihan rauhallisin sanakääntein pyydän häntä kertomaan,miten hänen mielestään saisimme suhteemme korjattua. Hän sanoo, ANNA PILLUA JA KAIKKI ON HYVIN.
Me elämme eri planeetoilla, ilmeisesti eri taajuuksilla, eri aikakausilla. Hän on tuolla lauseella ajanut minut painajaisiin ja johonkin läpitunkemattomaan yksinäisyyteen.
Tiedän, että en jaksa tätä enää.
Huomenna on hellepäivä, se lohduttaa ja auttaa jaksamaan uuteen päivään.