Eipä onneksi ole, vetää kyllä sanattomaksi, lienee luottamus kadonnut suhteestanne ikuiseksi ajoiksi.
Mutta kuitenkin, jos olet huomannut jotain outoa suhteessanne, todennäköisesti vaimosi katuu tekoaan.
Itse en tidä, mitä tuossa tilanteessa tekisin, todennäköisesti ottaisin eron.

Kyllähän vaimoni on katunut tekoaan kovasti. Ainakin niin sanoo. Sitä vaan itse tuntee tässä tilanteessa itsensä semmoseksi varamieheksi. Jos vaimo petettyään kuitenkin huomasi, että minä olen se parempi vaihtoehto ja päätyi minuun... En tiedä. Todella vaikea tilanne. Tässä on menty päivä kerrallaan eteenpäin perheenä. Väliin tuntuu ettei vaimoni edes ymmärrä mitä on tehnyt ja kuinka pahasti on minua satuttanut. Sanoo ymmärtävänsä ja katuvansa sydämestä. Yrittääpä sitten tämmöselle jo niin kovasti petetylle miehelle saada sen iskostettua päähän. Tuntuu etten voi luottaa mihinkäät enään.
Minua tympäsee tapa puhua pettämisestä. Yleensä aina, miehet leimataan pettäjiksi ja sioiksi. Naiset osaavat olla itsekkin julmia siinä mitä miehet. Mikä lie saa ihmisen pettämään kumppaniaan. Meillä on seksiä ainakin ollut. Vaimoni mielestä liikaakin. Ainoat riitamme mitä on ollut ovat olleetkin juuri seksistä. Sen vähyydestä.
Suvulle ja kavereille tilanne tuli myös ihan yllätyksenä. Kukan ei olisi uskonut vaimostani mitään tuollaista!
Naisilla tuntuu olevan vahva tukiverkko missä tuetaan toinen toistaan. Vaimollanikin on ollut niitä "lohduttajia ja ymmärtäjiä". Minulla ei juuri ketään.
Mies on tunteva siinä mitä nainenkin.
Pystynkö enään ikinä elämään normaalia elämää.... 😭

Aina kaikkea ei voi eikä tarvitse ymmärtää. Voi olla, että vaimosi "pimeä puoli" on osittain menneisyytensä muovaamaa. Mene ja tiedä.
En kuitenkaan sanoisi että luottamus on ikuisesti mennyttä, ennen kuin asian eteen on tehty työtä. Nyt on sinusta ja vaimostasi kiinni, kuinka paljon haluatte olla yhdessä ja yrittää. Minä en välttämättä ottaisi eroa. En osaa sanoa. Kaikissa asioissa on puolensa ja jokainen tarina on erilainen.

Koitahan jaksaa. Tarvitsette todennäköisesti pariterapiaa. Tämä tapahtumaketju ei ole mikään pikkuasia.. Varsinkin kun ottaa huomioon mitä kaikkea siihen liittyy. Vain sinä voit nyt vaimosi kanssa tai ilman tehdä ratkaisun: jatkaako yhdessä vai ei. Jos rakastatte toisianne, kannattaa ainakin yrittää ammattiauttajan avulla.
Voimia!

Olen kovin pahoillani puolestasi..
Kun sanoit ettet ole varma katuuko vaimosi todella, niin, sitä on vaikea kenenkään muun tietää kuin vaimosi. Sain juuri tietää hyvän ystäväni pettäneen vaimoaan. Olen aina yrittänyt sanoa kaikille, etteivät suhteen vaikeuksista huolimatta tekisi samoja virheitä kuin minä. Mutta jokaisen on silti tehtävä ne omat mokansa.. Ilmeisesti.. Joka tapauksessa, hän ei ainakaan vielä kadu mitään. Se paistaa hänestä. Ihmisellä on ainakin alkuun ihmeellinen tarve todistella itselleen, että hänen oli "tehtävä näin". Vasta kun menettämisen uhka on todellinen, tuntuu että alkaa ajatella omaa osuuttaan asiassa.

On siis mahdollista että vaimosi todella katuu, on mahdollista että hän ei kadukaan. Mutta palatakseni tuohon tukiverkostoon; on ystäviä jotka sanovat suoraan että "teit väärin, mitä oikein ajattelit??" Sitten on niitä, jotka eivät sano mitään, ehkä koska ovat niin järkyttyneitä, sitten on niitä jotka puolustelevat tekoa.
Sanoit ettei sinulla ole tukiverkostoa. Se on valitettavaa.. Mitä tarkoitit sillä, että suku ei olisi uskonut? Miten laaja suku tietää tästä tapahtumasta? En tiedä millaiset mahdollisuudet teillä on selvitä, jos esim. koko suku tietää (kummankin puolelta, oletan?) mitä on tapahtunut. Suku on aika iso käsite.
Onko sinulla ystäviä? Puhuit kavereista, olisiko siellä ketään läheistä ystävää, jolle voisit puhua tunteistasi? Ehkä olisi parasta soittaa terveyskeskukseen ja kertoa että tarvitset jutteluaikaa, on tärkeää että saisit heti apua.
Sinulla on kaikki oikeus tunteisiisi. Mutta en usko että pystyt käsittelemään niitä yksin tai kaksin vaimosi kanssa. Teidän pitäisi päästä jonnekin yhdessä purkamaan tätä asiaa.
Kirjoittele tänne kuinka jaksat, on tärkeää että jatkat tunteidesi käsittelyä.

Hei ja ihan ensimmäiseksi, paljon voimia sinulle!

Tuolla toisessa ketjussa kerron oman tarinani, joka likaisine yksityiskohtineen on myös karmaiseva, ja lyhykäisyydessään se menee näin: miehelläni ja parhaalla ystävälläni oli suhde ja paljon kaikkea likaista tapahtui minunkin selkäni takana. MUTTA jos jaksat lukea tuolta toisesta ketjusta nykyisestä tilanteesta, huomaat varmaan, että alan olla jaloillani, elämä tuntuu hyvältä, luottamus on palautunut pikku hiljaa ja tuntuu jopa, että kunnon kriisi pelasti meidän liittomme! Ollaan ihan eri tavalla sitoutuneita, avoimia ja tunteellisia kuin koskaan.

Eli toivoa on, jos kummallakin vain löytyy halua yrittää ja tunteita on. Rakkaus voi syttyä uudestaan vahvempana ja voimakkaampana ja musertavista kriiseistä huolimatta voitte elää onnellisen, tasapainoisen, avoimemman elämän. Jos joku olisi minulle vuosi sitten sanonut, että miehelleni kehkeytyy suhde parhaan ystäväni kanssa, olisin nauranut! Ei ikinä! Ei minulle, ei minun mieheni! Ja toisekseen, uskottomuus jo ajatuksena oli mielestäni eroon johtava asia. Mutta ei enää - tapahtui mikä tapahtui, ja jälkensä se jättää, aivan varmasti, mutta joskus ihmisillä vain ei ole keinoja käsitellä asioita ja he tekevät väärin. Ehkä vaimosi "pimeä puoli" ponnahti vain esiin ja vaikka hän rakasti sinua, jokin sai toimimaan väärin. Joskus ihmismieli on kummallinen ja on surullista, että ihmiset satuttavat toisiaan, mutta tuskin kukaan aivan ehdoin tahdoin! Vaimosi käytökseen voi hyvinkin löytyä syitä hänen menneisyydestään ja kasvatuksestaan ja kun saatte puhuttua kaiken auki, voitte huomata, että uusi alku on mahdollinen.

Kaikkea hyvää, voimia ja rakkautta! Pimeän jakson jälkeen nousee aina aurinko, luota siihen 🙂

Kiitos kaikille kommentoijille 🙂
Mukava huomata, että täällä välitetään.
Olen sen verta vanhankantainen mies etten mene sinne lääkäriin enkä muuallekkaat ennen, kun ihan pakon edessä 🙂
Tyhmäähän se on, mutta yritän aina itse nuolla haavani.
Väliin pystyn elämään ihan oikein tätä arkea tässä. Väliin on huonompaa. Varmasti se kuuluu näin mennäkkin.
Kotonakin on niitä asioita ja esineitä jotka tuovat muistoja mieleen. Yhteiset muistot ja koetut asiat. Sitä miettii onko kaikki ollutkin vaan taetteria toisen puolelta. Vaimoni haluaa jatkaa meidän liittoamme. Niin haluan minäkin. Olen halunnut aina elää hänen kanssaan. Hän on ollut minulle todella tärkeä. Nyt tosiaan vain tuo luottamus sai kovan särön.
Kaikki nämä vuodet ja se mitä vuosien saatossa on koettu yhdessä. Minä olen iloinnut täysillä. Vaimoni on elänyt sen koko ajan salaisuutensa kanssa. Ne asiat mitkä olen luullut häntäkin koskettavan ovatkin olleet vain vailinaisesti elettyjä. Pettäminen on estänyt "rehellisen" nauttimisen taikka surun. Tunteet yleensäkin.
Se mikä tapauksesta tekee vielä omituisemman, jäi kirjoittamatta tohon alkuperäiseen viestiin.
Vaimoani sekä tätä ex-kaveriani on kumpaakin aikoinaan petetty. He ovat siis olleet uhreja.
Jo se tuntuu hullulta, että sellainen ihminen joka varmasti tietää kuinka kovasti pettäminen sattuu, tekee sen itse!
Millainen ihminen menee ja pettää kuukausi häiden jälkeen... javascript:void(0);

Kiitos teille ystävät. Päivä kerrallaan menemme eteenpäin.

Petturuuden kokeneena ja tässä mielen vuoristoradassa kamppailleena, kuitenkin yhteisen tulevaisuuden puolesta taistellessa, olen kovasti miettinyt tuota samaa asiaa, kun sinä ...

Mieheni ei ole petturuuttaa kokenut, mutta tämä hänen pettäjäkumppaninsa omassa elämässään hyvin satuttavasti, mutta silti hän on valmis tyytymään pieneen pieneen huomioon, aiheuttamaan toisille samaa pahaaoloa ja satuttamaan itseäänkin lisää...jäädessään taas ilman...

Kaiken kamaluuden jälkeen toiveissa on kumminkin yhteinen tulevaisuus. Pienin askelin , vain tätä päivää eläen ja sen enempää tulevaisuutta ajatellen kohti uutta vuotta.

Sen olen huomannut, että itselle pitää antaa aikaa miettiä asioita, surra, pohtia ja kiukuta
ja sitten pitää vain tehdä itselle mieleisiä asioita ja iloita. Pitää olla aika surulle ja aika ilolle.

Toivon sinulle kaikkea hyvää ja jaksamista ja paljon valoisampaa uutta vuotta🙂👍

Hetkeen en ole täällä käynyt kirjoittelemassa. Lukemassa olen käynyt sillon tällöin. Kovasti on murhetta ihmisillä pienessä Suomen maassa ☹️

Täällä elämä jatkuu hiljalleen. Mitään helppoahan tämä ei ole. Väliin menee paremmin ja väliin taas tuntuu, että kaikki kaatuu. Tuskaa on lisännyt entisestään läheisen ihmisen kuolema viimevuoden lopulla. Silloin tuntu, että kaikki tärkeä katoaa elämästäni. Monta asiaa onkin muuttunut. En ole itse käynyt terapiassa. Kuvittelen kait olevani niin vahva. En osaa nähdä mitä apua minulle olisi puhua tuiki tuntemattomalle ihmiselle omista asioistani. Ihmiselle joka kuuntelee palkkansa eteen. Hänkin on vaan ihminen. Me asiakkaat vain numeroita. Voin olla väärässäkin, mutta näin sen koen.
Vaimoni on käynyt terapiassa yksin. Kuten niin monesti muulloinkin tässä länsimaalaisessa "oikeus"järjestelmässä aletaan syitä pettämiseen yms. hakemaan juurikin siitä syyttömästä osapuolesta. Uhrista. Itse koen, että meidänkin hommassa on käymässä niin. Vielä joku kerta terapiaa ja syyllinen pettämiseen olen minä. Tämä kärjistettynä, mutta kuitenkin suunta on suunnilleen noin. Vaimoni on väsynyt henkisesti ja fyysisesti. Olen ollut häntä kohtaan pettämisen tultua ilmi niin töykeä ja etäinen. Koen oman käytökseni olevan täysin oikeutettua ja luonnollinen tapa purkaa pahaa oloa. En olisi terve, jos tilanne olisi mennyt olankohautuksella ohi. Vaimoni tulisi mielestäni tajuta miltä minusta tuntuu. Ajatella sitten omaa pahaa oloaan. Olla valmis kantamaan oma osuutensa siitä pahastaolosta. Täytyyhän hänenkin ottaa vastuuta teoistaan ja saada siitä vähän kärsiäkin.
Mitä täällä netissä ym kirjallisutta olen pettämisestä lukenut ja materiaaleihin tutustunut, on hyvinkin yleistä, että tekijä alkaa puolustella tekoaan jollain lailla. Hän siinä käy itse läpi omaa epävarmuuttaan yms. Uhrista tulee hyvin helpolla syyllinen. Näin ei saisi olla. Uhrilla on jo kannettavana suuri taakka paskaa niskassaan ilman tuommoistakin.

Se tämä pettämisen uhriksi on kuin hirvikolari. Sitä ei koskaan osaa ajatella sattuvaksi juuri itselle. Niitä sattuu ja niistä puhutaan, mutta ei minulle. Sitten, kun se tulee ja se tulee vielä näinkin raskauttavien asioiden kera, on siinä uhrilla kestäminen, että saa pidettyä päänsä kasassa.
Minulla on 2 pientä ihanaa lasta. He auttavat jaksamaan. He ovat antaneet olemassaolollaan voimaa. Ilman heitä olisi päiväni olleet luetut jo aikoja.
En tiedä miten tästä eteenpäin mennään. Halu jatkaa perheenä on kova. Minulle ainoa tie. Se miten opin elämään vaimoni kanssa on eri juttu.

Tämä ex-kaverini on tälläkin hetkellä netissä hakemassa seuraa "tositarkoituksella". Mainostaa olevansa hyväkin mies. Haaveilevansa lapsista ym ym. On niin uskovaista ihmistä Helluntaiseurakunnassa. Tekee pahaa katsoa sivusta tuota kaksoiselämää. Tekisi mieli jollain varoittaa naisia siitä millanen mies siellä oikeasti on. Kuinkakohan monta naista hän saa vielä kaadettua ja kuinka monta liittoa rikottua...
Olkaa ihmiset varovaisia kehen tutustutte! Kaikki ei ole sitä miltä näyttää.
Tuollaiset kaverit olisi syytä toimittaa pikaisesti hoitoon.

Ps! Tämä kirjoitteluni on mulle sitä "terapiaa" 🙂
Kirjottelen näin pikaseen sillon tällöin. Kirjoitus on pomppivaa aiheesta toiseen ja voi olla sekavaa luettavaa. Kirjoitan vaan aina sen mikä mieleen tulee. Ajan kanssa kirjoittamalla tästä kaikesta saisi kunnolla kuvan mitä on tapahtunut. Vaikea se on kyllä kaikkea kokemaansa pukea sanoiksi näin kirjoittamisen muodossa. Kuitenkin tekee ihan hyvää avautua täällä vähän asioista.

Kiitosta kaikille jotka jaksavat lukea näitä 🙂

Hei!

Ja paljon voimia ja jaksamista!

Mitä tulee pahan olon tuntemuksiisi ja niiden näyttämiseen, niin kyllä niin saa ja pitääkin tuntea, jos kumppani on satuttanut. Eri asia sitten on, että miltä vanhempien kireä keskinäinen suhde tuntuu lapsista. Se voi sattua lapsiin paljon, lapset eivät aina ymmärrä kaikkea, mutta tunnistavat kyllä ilmapiirin ja reagoivat siihen omalla tavallaan joko heti tai myöhemmin.

Kun olen lukenut tuota kuvaustasi on tullut sellainen olo, että puolisollasi on ehkä hieman matala itsetunto. Hänkin saattaa olla masentunut ja surullinen tilanteen johdosta, mutta harmillisesti masentuneet ihmiset eivät kovin usein ole kovin hyviä kantamaan tekonsa seurauksia ja korjaamaan aiheuttamiaan tuhoja. Lähipiirissäni on ollut useakin masentunut ihminen, ja aika huonosti ja kylmästi ovat he läheisiään kohdelleet. Jokainen on kuitenkin itsestään vastuussa, joten ei sinulla ole velvollisuutta saada vaimoasi korjaamaan tekojaan, vaan aloitteen on lähdettävä hänestä itsestään.

Vaimosi ja ex-ystäväsi käytös on tietysti törkeätä. Omien virheiden myöntäminen on monelle raskas paikka. Hyvä puoli on se, että vaimosi sentään myönsi tekonsa sinulle kun kerroit. Hänen on aika alkaa käyttäytyä vastuullisesti ja määriteltävä omat rajansa ja toiveensa elämässään. Tästä pettämisaiheesta tulee mieleni exäni ensikommentti, kun kysyin häneltä oliko hän rakastunut romanttisesti erääseen ystävättäreensä ja halusiko hän suhdetta tämän kanssa. Kun exäni vastasi kyllä, niin minä kysyin, että miksei hän ollut sanonut tätä suoraan aiemmin (olin siis kysynyt aiheesta puolitoista vuotta aiemmin), niin sanoipa exäni tähän: "olisihan sun pitänyt voida aavistaa". Ei kyllä olisi pitänyt!! Ei minulla ole velvollisuutta olla ajatustenlukija eikä edes pakkoa muuttua vainoharhaiseksi epäilijäksi.

Oman pahan olon purkaminen toiseen ihmiseen ei kuitenkaan millään tavalla ratkaise tilannetta. Paha olo, ahdistus, pettymys ja huono olo jäävät päällimmäisiksi ja molemmille tulee huono olo.

Kuuntele itseäsi ja omia rajojasi. Haluatko elää jatkuvassa epäluottamuksessa? Kuinka paljon se vie sinulta voimia? Joskus voi olla hyvä sopia aikalisästä ja mennä asumaan muualle. Sopia lasten tapaamisajat vaimon kanssa ja viettää aikaa lasten kanssa niissä puitteissa. Aikalisän voi sopia vaikka ihan vain pariksi viikoksi tai kuukaudeksi. Lasten voi olla tietysti vaikea ymmärtää sitä, mutta jos asian lempeästi ja ketään syyllistämättä selittää, niin lastenkin on hyvä olla. Tärkeintä olisi ettette kumpikaan syyttelisi toisianne lapsille, vaikka monet vanhemmat niin tekevätkin.

Hei,

Tässä muutama vinkki mitkä toimivat minulla

Päiväkirjan pitäminen omista tuntemuksista. Alussa kirjoitin päiväkirjaan myös kirjeen vaimolleni.
Lenkkeily, jolla saan purettua vihaa.
Puhuminen kavereille ja vaimolle
Pariterapiassa kävimme puolisen vuotta.
Lukeminen. Esim. anteeksiantamisesta

Tässä muutama keino, jotka ei toimi vaikka niitäkin alussa testasin.
Alkoholi.
Vihan ilmentäminen lasten kuullen.

Varaa aikaa. Olen lukenut, että pettämisestä toipuminen vie 1-3 vuotta. Itselläni toinen vuosi menossa.

Hei taas pitkästä aikaa!

En ole käynyt täällä sivulla hetkeen.
Aikaa tästä minua kohdanneen helvetin paljastumisesta on kulunut jo tovi. Väliin on helpompaa, väliin vaikeaa.
Mitä tässä nyt luin noita aikaisempi kirjoituksiani täältä sivulta, huomaan itsekkin kuinka suurta hätää ja ahdistusta olen kokenut. Kumma kyllä olen pysynyt suurinpiirtein järjissäni ja hoitanut leipätyöni kunnialla tässä helvetin keskellä.
Oli hyvä,että löysin tämän sivun. Jo tuo vähäinenkin kirjoittaminen auttoi, oli kiva huomata kuinka minua tuettiin. En ole vieläkäät käynyt siellä terapiassa. Jotenkin vaan tuntuu ettei sellaiset paikat ole minua varten. Talvella purin surua ja pahaa oloani metsätöissä. Nyt on liiterissä isot pinot koivuklapia.
Näin jälkikäteen sitä jopa itse säikähtää niitä tunteita ja reaktioita mitä tässä kuukausien aikana on käynyt läpi. Tunteet ovat liikkuneet laajalla skaalalla laidasta laitaan. On suorastaan ihme, että on ylipäätänsä hengissä ja järjissään. Kyllähän ne ensimäiset viikot oli yhtä pimeydessä elämistä. Helvettiä. Kenellekäät en samaa kyllä toivoisi. Lapset ja työ kait se auttoi jaksamaan. Ikinä ei saisi päätöksiä tehdä pikaistuksissaan. Onneksi niitä en tehnytkään. Ei tiedä kuinka hulluja oisin tehnyt. Syvästi loukattu ja masentunut ihminen on kävelevä aikapommi.
Surullista on ainakin näin miehenä huomata kuinka vähän kukaan tulee lohduttamaan taikka ylipäätänsä puhumaan asiasta. Kyllä minut on kavereiden taholta ainakin jätetty aika yksin. Lienekkö se sitten on miesten tapa toimia. Kavereille olisi ehkä ollut helpompaa puhua ja avautua tunteistaan mitä oudolle, työkseen ihmisiä auttavalle terapeutille. Tunteehan kaverit jo pitemmältä ajalta minut. Se pelkkä kuunteleminenkin olisi ollut hyvää apua. Itse olen niin ylisosiaalinen ihminen, että mieluusti juttelen aiheesta, kun aiheesta. Ehkä näissä tällaisissa tapauksisase vertaistuki olisi kaikista parasta apua. Sellainen iminen puhuis joka on kokenut saman kohtalon. Tietäisi vähän miten tilanne on ratkennut ja millä eväillä sitä on alettu hoitamaan. Itse kyllä haluan auttaa, jos jollakin on vastaavia kohtaloita. Jokainen ihmiselämä on pelastamisen arvoinen.
Tällä hetkellä elämme perheenä. Asia on minulla mielessä jatkuvasti. Enään en siitä niin kovasti vaimolleni taikka muillekkaat puhu, mutta omassa mielessäni se on. Tuskinpa se koskaat sieltä pois lähteekäät. On vain hyväksyttävä tapahtunut vaikka se kuinka vaikeaa olisikin. Yritän vaihtaa ajatuksiani väkisinkin aina muualle, kun asiat alkavat pyöriä päässäni. Unissahan tuo kummittelee aina väliin. Koen kuitenkin menneen jo hyvinkin eteenpäin tilanteessa.
Nykyään ajattelen asiaa enempi järjellä mitä alkuaikoina jolloin tunteet olivat vahvasti pinnassa. Minun täytyy tässä kohtapuoliin alkaa tekemään isoja päätöksiä miten haluan elämääni jatkaa. Vaimooni minun kyllä pitäisi tutustua paremmin. Hän, kun on niin kauhean sulkeutunut ja hiljainen ihminen. Pitäisi oikeasti päästä hänen pään sisään ja tietää mitä hän elämältään haluaa ja tajuaako hän todella kuinka pahasti on minua loukannut. Ettei vain toista vastaavaa tilannetta pääsisi ikinä enään syntymään.
Sekin askarruttaa, mitä muuta vaimo voi vielä tehdä, jos hän oli valmis raskaana ollessaan, tuoreena aviovaimona pettämään miestänsä. Suomeksi sanottuna saada varmuus, että vaimoni on terve. Terveenä häntä olen aina pitänyt, mutta nykytilanteessa en ole siitä enään varma. Kunpa hän puhuisi enempi.
Lapset ovat minulle kaikki kaikessa. Heidän parasta tässä olen pyrkinyt kokoaika ajattelemaan. Ehjä perhe olisi parasta mitä heille voisin tarjota. Kaikkeni yritän,että perheenä jatkettaisiin! 🙂

Kiitos teille kaikille kommentoijille ja surussa mukana eläneille ja eläville 🙂 Hienoa, että on olemassa tällainen sivusto. Murheita tänne meidän Suomenmaahan mahtuu. ☹️

Hyvää alkanutta kesää kaikille. Palataan juttuun taas. 🌻🙂🌻

Hei Mies1980 ! Taitaa olla pitkälti miesten tapa olla hieman varuillaan, kun toisella miehellä on murheita. Eräs miespuolinen tuttavani tuli kerran juttusilleni, kun hänen parisuhteensa oli kariutunut. Hän halusi purkaa tuntojaan, koska kaverit olivat kuin seipään nielleitä hänen seurassaan.
Olen itse ollut kahteen otteeseen tilanteessa, jossa avomieheni petti minua. Ensimmäisen kerran jälkeen jatkoimme yhdessä, toisen kerran jälkeen erosimme. Vaikka aikaa on kulunut lähes 10 vuotta, muistan edelleen tunteen, kun ain puhelun kotiin naisihmiseltä, joka kertoi miehelläni olleen puoli vuotta jatkunut suhde hänen kanssaan.
Ilmoitin miehelleni että yhteinen taipaleemme päättyy nyt ja hän vaikersi ja rukoili etten jättäisi häntä. Pohdittuani asiaa hyvän aikaa, päätin että haluan vielä yrittää. Havaitsin kuitenkin melko pian, että tuo uskottomuus jäi kalvamaan minua. En kyennyt enää aitoon läheisyyteen hänen kanssaan. Joka kerta kun rakastelimme, tunsin itseni sen jälkeen saastaiseksi, koska hän oli rakastellut toisen naisen kanssa. En missään vaiheessa ruvennut vahtimaan hänen menemisiään ja tekemisiään, mutta jossain vaiheessa miehen käytös alkoi olla sellaista, että menoja tuli paljon, hän alkoi käyttäytymään ilkeästi. Sitten eräänä aamuna hän palasi kotiin oltuaan yön teillä tietämättömillä ja kertoi, että hänellä on suhde toiseen naiseen.
En kyennyt sanomaan mitään, olin sokissa. Olen jo lapsuudessa saanut sellaisia kolhuja, että luottamus ihmisiin ei ole ollut helppoa. Ja se, että itselle rakas ihminen pettää luottamuksesi, oli omalla kohdallani viimeinen niitti.
Olisi hienoa voida sanoa, että olen noussut voittajana tuosta tilanteesta, mutta silloin valehtelisin. Toki olen jatkanut elämääni, mutta kyllä minuun on jäänyt sellaiset arvet, että en tiedä, kykenenkö enää koskaan kohtaamaan toista ihmistä ilman suojapleksiä välissä.
Voimia Sinulle.