Hei kaikille!

Olen 50-vuotias ja tosi monenlaista kokenut. Minulla on takanani avioliitto, josta on 28-v
ja 25-v. lapset ja olen jo kaksinkertainen mummo.
Erosin kun lapset olivat pieniä ja he jäivät isälle, koska minä olin se joka halusin erota.
Siihen aikaan 80-luvun alussa nainen sai tietyn merkin otsaansa jättäessään pienet lapset.
Olin yksinäni noin vuoden ja tosi eksyksissä.
Olin silloin 27-vuotias.
Sitten tapasin ihanan miehen ah niin ihanan.Rakastua rätkähdin ja aivan totaalisesti.
Seitsemän vuotta liittomme kesti, meille syntyi tyttö,joka huostaanotettiin hänen ollessaan 3-vuotias. Mieheni oli alkoholisti enkä minäkään kuppiin sylkenyt.
Hän oli myös väkivaltainen, hakkasi minua kuin vierasta sikaa. Mutta ah se rakkaus piti minua kiinni hänessä. Seitsemän vuoden jälkeen en enää jaksanut vaan jätin hänet. Vuosi sen jälkeen hän kuoli, joi itsensä hengiltä. Minulla on vieläkin pahoja traumoja tuosta ajasta.
Nyt olen onnellisessa liitossa, joka on kestänyt 13 vuotta. mieheni on kiltti, hellä ja huomaavainen, meillä on ihana yhdeksänvuotias tytär jota rakastamme yli kaiken.
Kaikkiin neljään lapseeni minulla on hyvät välit, huostaanotettu tyttäreni on jo 19-vuotias, hän käy meillä säännöllisesti ja puhumme paljon. Joka aamu kun herään mieheni vierestä sydämeni pakahtuu onnesta, voiko tämä olla totta!
Käyn säännöllisesti mielenterveystoimistossa, minulla on aika monta sairaalajaksoakin takanani mutta olen perusluonteeltani optimisti;kaikki järjestyy.
Minulla on ihana 2-vuotias tyttärentytär ja 1,5 vuotias pojanpoika. On ihanaa olla mummo, on ihanaa elää! Voimia kaikille!🙂🌻🙂🌻