Olen alle 40 vuotias nainen, solmin avioliiton nyt heinäkuussa, minun pitäisi olla siis onnellinen. Mietin teinkö siis väärin? Tunteita on entistä miesystävääni kohtaan, ja ajattelen häntä usein. Ajatuskin hänestä saa huuleni hymyyn. Aviomieheni ei saa minua syttymään seksuaalisesti, en tiedä miksi en koe häntä haluavani. Välitän hänestä paljon, mutta miksi en kaipaa häntä kuten entistä miestäni? Olenko epänormaali kun en ole onnellinen avioiduttua? Mikä minulla on? Puolisoni merkitsee minulle paljon ja haluan että hän pystyisi olemaan onnellinen, mutta onnistuuko se kanssani, koska en tunne seksuaalista halua häneen, vain huolenpitoa ja välittämistä. apua kommentoikaa ajatuksia?
hämmentynyt mamma
Hei,
Luin viestisi ja se oli kuin pätkä taakse jäänyttä elämääni.Olin aikanaan pitkässä avoliitossa ja lyhyessä avioliitossa entisen mieheni kanssa.Olimme kumpikin hyvin mustasukkaisia lähes kaikesta mikä liikkui.Meidän liitomme oli kuitenkin sitä että minä huolehdin exästäni kaikin tavoin.Seksikin pelasi avioliittoomme asti joten kuten.Mutta sitten aivan kaikki meni päin seiniä.Huomasin että minä vain "palvelin" miestä mutta kaikki muu kiinostus häntä kohtaan lopahti täysin.Tilanteessa oli monia tekijöitä ja moni asia olisi saatu korjattua kummallekkin hyväksi jos olisimme ajoissa saaneet apua.
Joskus ero on kaikille osapuolille hyväksi, eikä käy kuten minulle että vielä näin vuosien jälkeen erostamme saan silloin tällöin esim.pahoinvointikohtauksia kun mieleeni muistuueletty elämä.Moni asia olisi voitu hoitaa toisin.
Kuuntele itseäsi ja sydäntäsi,älä toimi niitä vastaan.
Tsemppiä ja voimia sinulle!😉
Älä ole liian ankara itsellesi. Anna ajan kulua, älä keskity nyt pelkästään tunteissasi vellomiseen.
Aloitat uutta elämänjaksoa, yritä tehdä siitä näköistäsi - teidän näköistänne. Tehkää asioita yhdessä, opetelkaa tuntemaan toisianne.
Miehesi on se sama henkilö jonka kanssa olit jo ennen naimisiinmenoa. Älä "pelkää" häntä nyt kun hän on miehesi. Olkaa lähekkäin ilman seksiä, olkaa helliä ja hyviä toisillenne.
Omalla kohdallani kävi niin että kun menin kihloihin, oli päällimmäisenä ajatuksenani se että nyt kyseisestä miehestä on vaikeampi päästä eroon kuin ennen kihlausta. Aivan hassu ajatus siis vaikka olin ihan onneni kukkuloilla ja rakastin tuota miestä valtavasti.
Nykyään olen onnellsesti parisuhteessa, asumme yhdessä ja meillä on oma pieni perhe. Aina välillä mieleeni tulevat entiset poikakaverit ja etenkin tämä entinen kihlattu. Huomaan kaipaavani heitä, joskus kovastikin. Se kai kuuluu asiaan että välillä pohtii, minkälainen elämä olisi jos tehnyt aikanaan toisia valintoja. Täytyy kuitenkin muistaa että nämä pohdinnat ovat vain omia mielikuvia ja usein hyvin ruusunpunaisia ja hyviä. Täytyy myös muistaa että mihin aikaisemmat suhteet ovat päättyneet ja mikä niissä oli vikana. Useinhan aivan kamalakin ihminen muuttuu usein hyväksi kuollessaan ja häntä ihannoidaan ja kaivataan. Samalla lailla käy ilmeisesti myös parisuhteisen kanssa. Aika kultaa muistot.
Ihmisen elämä on valintoja. Jokaisen täytyy nämä valinnat tehdä itse. Tehtyjä valintoja on usein mahdoton muuttaa toisiksi. Mennyttä aikaa ei saa enää takaisin. Aikuisen ihmisen täytyy tehdä itseä koskevat valinnat parhaaksi katsomallaan, kyseiseen elämäntilanteeseen sopivalla tavalla.
Elämä on jatkuva virta. Kaikki entiset tekemiset ja valinnat vaikuttavat tulevaan.
Vain sinä näet koko tilanteesi nyt. Ulkopuolisen on vaikea sitä kommentoida ainakaan pelkän kirjoituksen perusteella. Anna kuitenkin itsellesi aikaa ja ole itsellesi armollinen. Älä tee hätiköityjä päätöksiä.