uusperhe ja sen tuomat ikävät tunteet
Olemme olleet mieheni kanssa toista vuotta naimisissa. miehelläni on 3-vuotias poika, josta on tullut minulle ihan painajainen. Poika käy meillä max kerran kuukaudessa ja on muutaman päivän, koska asuu hyvin kaukana meistä. Alkuun koitin tehdä kaikkeni, että poika viihtyisi meillä, mutta nyt olen lopettanut kun ei vain viihdy. Poika on saanut alkunsa tälläisestä yhden yön jutusta, joten isäänsä sillä ei ole oikestaan ollenkaan kontaktia isänä. Mieheni on saanut lapseen tapaamisoikeuden lapsen ollessa vuoden vanha.
Noh, kuitenkin tähän minun olooni.. tuntuu että olen järjettömän mustasukkainen nykyään lapsesta. Pahalta tuntuu sanoa, mutta koitan oikeastaan keinolla millä hyvällä riistää pojalta isän ja isältä pojan. En tahtoisi enää, että poika tulisikaan meille. Ärsyttää kun mieheni olisi valmis tekemään pojan puolesta mitä vain, nyt alkoi puhumään että ostaa tälle mönkijät ym! Äh, miksi ihmeessä kun poika on niiiin harvoin meillä. En käsitä! Meille on syntymässä oma lapsi parin kuukauden kuluttua ja jotenkin pelkään että oma lapsemme jää huonommaksi, kun ei ole tälläinen ”erityis”tapaus kun on kuitenkin ihan arkea sitten meille.. ja vielä kun on luultavasti tyttö, niin ei ole sellaisia ”miesten” juttuja.
Tahdon päästä itseni kanssa tasapainoon, etten tuntisi tälläistä ärsytystä poikaa kohtaan, mutta tuntuu etten saa mistään kannustusta ja tietoja miten näiden asioiden kanssa pääsisi eteenpäin.
Onko jollain vastaavanlaisesta kokemusta? miten ootte selvinnyt?
hei,
Olen pahoillani, että ärsyynnyin kovasti viestistäsi - on hienoa, että olet rehellinen ja yrität käsitellä tunteitasi.
Lapset kuitenkaan eivät ole pyytäneet tähän maailmaan päästä ja aikusten tulisi todella olla aikuisia. Lapset koettelevat rajoja, mitä pahemmin he käyttäytyvät sitä enemmän he testaavat rakkautta ja kiintymystä. Aikuisen pahin virhe on odottaa lapselta jonkinlaista tasapuolista kohteulua tyyliin "olen sulle kiva, sä oot mulle kiva". Luottamus on voitettava, ei ostettava. Kukaan ei edellytä sinun tuota lasta rakastavan, muut lapsi on miehellesi tärkeä. Eikö sen silloin tulisi olla myös sinulle tärkeä?
Lasta et saa pyyhkäistyä olemattomiin ja luulisi pikemminkin, että puolisona arvostaisi omassa miehessään näitä hvyiä ja jaloja piirteitä - hän yrittää olla vaikeassa tilanteessa niin hyvä isä kuin mahdollista. Teidän tuleva lapsenne tulee saamaan isänsä läsnäoloa ilmeisesti liki 24 h/vrk , joten mitä sinä oikein pelkäät? Olet kateellinen lapselle, joka tapaa isäänsä kerran kuussa!!!! Kyllä kai sinä tiesit, että miehelläsi on lapsi? Hyvä ihminen, mieti millä eväille se lapsi kasvaa verrattuna teidän rakkautenne hedelmään.
Lapsen syy ei ole millaisessa suhteessa sai alkunsa - vai onko niin, että vain vähintään parin vuoden aikaisen liiton lapset ovat oikeutettuja isäänsä???? Kuten ehkä teillekin voi käydä muutaman vuoden kuluttua???? Miten silloin toivoisit omaan lapseesi miehesi tulevan suhtautuvan.
Tietoisesti lapsettomuuden vallinneena ihmisenä en voi kuin raivostua sitä miten nykypäivänä lapsia kohdellaan aikusten leikkiessä tunneleikkejään!!! Lapsia kun ei voi palauttaa, ja kuinka moni lapsi tänä päivänäkin elää ilman (yllensä) isäänsä kun uudet ihmissuhteet ja sen vaatimukset tulevat kuvioon. Nämä lapset maksavat hinnan myös aikuisena omina ihmissuhdeongelminaan
Koeta jaksaa taistella ja kestää.🌻🙂🌻
PS.
Kaameinta on nähdä joidenkin naisten valittavan sitä, kuinka omalta perheeltä on nekin rahat pois, jotka mies joutuu maksamaan edellisten lasten elatuksesta.
Itse elän myös uusperheessä ja tiedän siihen kuuluvan monia vaikeita tunteita. Halusin vinkata sinulle keskustelupalstan, jossa asioista voi keskustella muiden uusperheellisten kanssa:
http://www.uusionni.net/uusionni
Sinne pitää rekisteröityä, jotta pääsee lukemaan ja kirjoittamaan viestejä. Mutta uskon, että kannattaa. Itse olen saanut paljon tukea ko. sivuston kautta. Erityisesti negatunteiden käsittelyyn.
Jaksamista sinulle ja onnea tulevaan synnytykseen!