Hei!
Tuo sun läpikäymä tunneskaala on mulle kans tuttu. Sillon heti kun mieheni petti mua, tunsin raivoa ja vihaa, ja käyttäydyin aivan kummallisesti. Kuin joku murrosikäinen. Iso asia mieleen käsiteltäväksi, pakostihan se näkyy ja kuuluu ulospäin. Uskon että kaikki tunteet kuitenkin lopulta auttaa. Ja että niiden tarkoitus on poistaa sitä pahaa oloa sisältä.

Ihanaa, että teiltä löytyy yhteistyöhalua ja anteeksiantoa. Se, että miehesi katuu tekemistään ja tekojensa jälkeen ymmärtää, että olet kultaakin arvokkaampaa, on tässä se punainen lanka, mihin tarttua. Aikaa en osaa sanoa siihen, kuinka kauan toipuminen kestää. Mutta kirjoittele tänne toki! 🙂🌻 Ainakin itse olen huomannut, että kirjoittaminen auttaa, samoin toisten samoja asioita kokeneiden tuki.

hematiitti kirjoitti 18.7.2011 14:2

Rakastan miestäni ja haluan jatkaa elämää hänen kanssaan, niinkuin hän minun.
Itseni kanssa on vain paha olla. En voi unohtaa päiväksikään, mitä mieheni teki minulle. Huudan, kenkkuilen, raivoan yms. hänelle lähes päivittäin. En haluaisi olla sellainen, haluaisin jättää asiat taakse ja jatkaa ihanaa elämäämme eteenpäin. Mieheni puhuu paljon yhteisestä tulevaisuudesta ja kuinka rakastaa minua, eikä halua elämäänsä enää ketään muita kuin minut. Hän on valmis tekemään eteeni kaiken, sanoi myös kestävänsä käyttäytymiseni. Kriisistä on pian puoli vuotta. Milloin oikein normaalisoidun? Sillä tiedän, että ihana yhteinen elämä odottaa☺️❤️☺️

Tää on niin kuin mun tarina!
Toisaalla kirjoitinkin, että alkuvuodesta sain tietää miehen pettäneen yhden illan jutulla. Syykin siihen on keskusteluissa selvinnyt (oma haluttomuus) ja näin jälkeenpäin tavallaan ymmärrän miestäni, joskaan en missään nimessä enkä ikinä hyväksy hänen tekoaan. Ymmärränpähän vain paremmin. Tai sitten en 😋

Eli puoli vuotta täälläkin kestänyt jokapäiväinen asian mieleentulo. Joskus se vain käväisee, joskus taas jää pyörimään niin että oksettaa. Ja itkettää. Haluan edelleen puhua ja kysellä tapahtuneesta sekä tietää jotain enemmän, en tietenkään mitään ällöttäviä yksityiskohtia. Tässä ollaan jonkinlaisessa pattitilanteessa, koska mies ei kauheesti haluaisi puhua. Hän haluaisi jo unohtaa omat töppäilyt (hänen sanojaan lainaten) Silti, hän on valmis kestämään mun tunteenpurkaukset, itkut ja raivokohtaukset, mitä suunnilleen kerran viikossa/parissa tulee.

Muuten me on puhuttu suhteestamme paljon ja molemmille on alunperin ollut selvää että yhdessä jatketaan edelleen, onhan tässä jo liki 30v oltu yhdessä. Olen valmis antamaan anteeksi miehelle tuon hairahduksen, mutta täydellinen anteeksianto vaatii aikaa. Samoin kuin luottamuksen palautuminen, mikä ei todellakaan ole helppoa. Ei ole kiva olla epäluuloinen, koska se syö henkisesti. En vaan uskalla luottaa, vaikka toisaalta uskon että mies ei tämän hetkisessä tilanteessa pettäisi. Hän on karsinut kaikki sellaiset menot, missä saattaisin kuvitella jotain tapahtuvan. Hän ilmoittaa pienetkin muutokset aikatauluissan töiden kanssa ja on muutenkin entistä huomaavaisempi. Ehkä se luottamuskin pikku hiljaa palaa,joskaan ei ikinä ennalleen.

Parisuhdeterapiassa on käyty ja käydään edelleen. Ulkopuolinen henkilö on iso apu keskustelussa. Joten jos ette jo ole, niin kannattaa hakeutua jos paikkakunnalta sellainen löytyy. Yleensä seurakunnilla on ko palvelu.

Samaa odottelen, että milloin normalisoidun ja pystyn kuittaamaan asian ilman suurta tunnekuohua ja itkua, fyysistä ja henkistä kipua. Eräältä palstalta luin että 1-2 vuotta saattaa mennä asian käsittelemiseen. Tais olla tuolta -> http://www.cheating-infidelity.com/Home/cheating-and-infidelity/how-to-get-over-cheating.html eli jos englanti luonnistuu, niin lueskele - siellä on erittäin hyviä artikkeleita.
Samoin suosittelen kirjaa Revitty sydän - voiko uskottomuudesta toipua -> http://www.bookplus.fi/kirjat/revitty_syd%c3%a4n-9190488 Sieltä löytyy molemille paljon luettavaa ja se auttaa ymmärtämään tapahtunutta molempien kannalta.

Vaikka tämä tapahtunut sai särön suhteeseemme, se omalla tavallaan lähensi meitä. Meillä on ollut enemmän hellyyttä ja toisen huomioimista kuin koko aikana yhteensä. Me on päätetty hoitaa tätä suhdetta niin, ettei kummallekaan enää tule tarve kurkkia muualle, josko se ruoho olisi vihreämpää aidan toisella puolen. Se kun ei ole.

Jaksamista ja voimia aloittajalle. Aikaa se ottaa, mutta uskokaa että suhteenne on sen arvoinen ☺️❤️

Hematiitti, se on vaan niin, että ne tunteet on hyvä elää läpi, sitten saattaa helpottaa. Pitää varmaan myös pystyä päättämään, milloin on eteenpäinmenemisen hetki. Voimia!

Juhannusviikolla sain selville, että avomiehelläni on suhde. (myöhemmin olen saanut selville, että se alkoi kun huhtikuussa olin matkoilla). Pahinta on, että hän ei kadu lainkaan, vaan on omasta mielestää oikeutettu 'kunnon seksiin' jota kotona ei saa! Olen sanonut, etten hyväksy missään tapauksessa suhdetta. Sanoin että jos hän ei lopeta, lopetan minä meidän suhteen. Silloin hän sanoi priorisoivansa meidän suhteemme. Mutta tiedän, että hän ei ole kuitenkaan lopettanut, ainakin puhelimella kommunikoidaan jatkuvasti.

Joten, tänään (tiedän että tapaavat) laitan hänet valinnan eteen: minä tai hän.

Pelottaa, mutta en voi elää näin.

Jos hän todella päättää jatkaa elämää kanssani, mietin kuinka pääsen yli ja voinko luottaa häneen enää koskaan. Yleensä en juuri muistele vanhoja, mutta tämä taitaa olla aika kova pala.

Kiitos teille kaikille, jotka kommentoitte ja annoitte toivoa minulle itseni suhteen.
Sinulle naimisissa 20v--Sinun tarinasi on kuin omani.
Mieheni jäätyä kiinni hän muuttui täysin, se sulkeutunut ja häpeilevä mies oli poissa.
Olemme selvittäneet syyt pettämiseen parihuhdeterapiassa ja käynneet avioliittoleirillä sekä keskustelleet todella paljon, vaikka joskus se on mennyt huutamiseksi (minun osalta). Aikaisemmin olimme kovin etäisiä, mies jatkuvasti töissä tai kavereiden kanssa. Yhteistä aikaa ei ollut, eikä ongelmista liioin puhuttu.
Mies vähensi töitä, joten yhteistä aikaa on nyt enenmän. Miehellä ei ole enää omia menoja, liikumme yhdessä, halimme, pystymme puhumaan avoimesti kaikista asioista maan ja taivaan välillä. Miehen ollessa töissä ikävöi hän minua ja minä häntä. Olemme kuin vastarakastuneet teinit. Olemme nyt läheisempiä, rakastuneempia ja avoimempia kuin koskaan. Tuntuu, ettei voi pitää näppejä irti toisesta lainkaan.
Tässä on siis hyvä pohja uudelle alulle, olemmehan ns. rakastuneet uudestaan.
Tämä minun käytös vaan pelottaa, entä jos mies ei jaksakkaan. Hän kyllä ymmärtää ja tietää, että menee aikaa ennekuin normaalisoidun. Pääni sisässä käy välillä sellainen myllerrys, ettei pysty edes keskittymään mihinkään.
Tänään on taas uusi päivä ja koitan antaa tilaa vaan positiiviselle ajatuksille 🌻🙂🌻
Hyvää alkavaa viikonloppua kaikille 🙂🌻

Hei Lee!
Ensinmäien asia, mitä pitää tehdä on katkaista ulkopuoliset suhteet. Jatketaan sitten yhdessä tai ei. Jos päädytään eroon on eroprosessi saatava tehdä rauhassa ilman ulkopuolisia suhteita(suhde vaikka tauolle).
Puhutteko te paljon seksistä? Mitä toinen haluaa ja mistä tykkää jne. Me emme puhuneet ja siinä oli yksi syy pettämiseen. Nykyjään puhumme avoimesti ja olemme rohkeampia, kuin ennen sekä haluamme kokeilla kaikkea uutta. Opettelemme ottamaan toisen huomioon ja toisen tarpeet, silti itseä unohtamatta.
Tosin seksi tuottaa minulle joskus vielä pahaa mieltä (en nauti aina), tuntuu etten halua miestä, kun tulee mieleen kuinka hän on pettänyt minua ja alan kiukuttelemaan. Edistystä on kuitenkin tapahtunut ja eihän meillä ole mitää kiirettä, sillä loppu elämä on vielä edessä. Pystymme keskustelemaan myös näistä asioista.
Ihmis-suhde asiat ovat välillä todella vaikeita, mutta niiden kanssa ei kannata jäädä yksin. On hyvä saada puhua jollekkin. Kirjoittaminenkin auttaa.
Tiedän varsin hyvin miltä sinusta tuntuu. Muistan kuin eilisen päivän, kun mieheni jäi kiinni. Luulin, että kuolen, oikeesti. Makasin 2-3 viikkoa, itkin enkä syönnyt ja laihduin. Mieheni pakotti syömään ja pakotti elämään. Siintä sitä on pikku hiljaa noustu ja asioista puhuttu, mutta paljon on vielä töitäkin.
Toivotan sinulle voimia ja kirjoittele, se helpottaa.

Hei aloittajalle ja muillekkin... minulle selvisi lopulta mieheni pettäminen kohta vuosi sitten elokuun lopussa... olin aavistellut asiaa jo vuosi ja 9 kuukautta ja hän kiesi asian.. olen tuolla toisessa keskustelussa jo kertonutkin tarinani.. mutta vieläkin juuri noin kerran viikossa palaa käämi ja olen itsekin jo kyllästynyt siihen että ne vain menee haluaisin jatkaa elämääni ja harmittaaa kun kaadan miehen niskaan kaiken vaikka hän koittaa kaikin puolin auttaaa ym,

aina läytyy jotain kummaa syytä ja joku muistuttaaa pettämisestä ja kierre on valmis.. joten ainakin täällä vielä kiehuu vaikka asiasta on puhuttu ja käyty terapiat.. mies pyysi juuri 2 pv sitten taas varaamaan ajan jollekin että voin puhua asiasta ja päästä tämän yli....

koitetaan jaksaa vinkkejä kaipaan minäkin että alkaisi helpottamaan .. on kuin ei olisi oma itsensä niinkuin katselisi outoa itseään ulkopuolisena ja sitten pyytelen anteeksi mitä tulikaan taas sanottu tai epäiltyä🤔

Terve
Taidan olla ainoa mies täällä, jota on petetty. Olen ollut naimisissa lähes 30 vuotta ja meillä on jo aikuiset lapset ja tiedostettu tyhjän pesän vaara, kolmas lapsi muutti pois kaksi vuotta sitten. Minulle selvisi kolme viikkoa sitten, että vaimollani on ollut yli vuoden kestänyt suhde toiseen mieheen. Ensishokissa pistin vaimoni samantien tekemään valintansa ja hän päätti jättää minut. Emme olleet kotona tuolla hetkellä ja lähdin samantien kotiin. Seuraavana päivänä palasin ja tarkoituksena oli sopia siitä, että koska kerromme lapsille, sovimme talousasiat ym. Olimme molemmat jo rauhoittuneet ja päätin kysyä vaimoltani, että voimmeko vielä puhua asiasta ja miettiä, että voimmeko vielä jatkaa.
Puhuimme asiasta kaksi päivää (ja yötä) ja päätimme jatkaa yhdessä. Vaimoni katkaisi suhteensa ja olemme käsitelleet asiaa lähes päivittäin, välillä menee hyvin ja välillä päin helvettiä. Meille selvisi tässä vaiheessa se, että rakastamme edelleen toisiamme ja että olemme ajautuneet tähän tilanteeseen vähitellen vaikka olemme aina kuvitelleet puhuvamme asioista. Olemme kyllä puhuneet, mutta lähinnä lapsista, tiukasta taloudellisesta tilanteesta ym. mutta emme meistä kahdesta. Onko kenelläkään tiedossa, että onko kukaan onnistunut vastaavassa tilanteessa? Kolme viikkoa on lyhyt aika ja tunteet vellovat raivon, pelon, apatian, surun, pettymyksen ja toivon välimailla. Muistutan joka päivä itseäni, että olen onnellinen siitä että vaimoni ei jättänyt minua.

Luin vasta tänään ajatuksella läpi tämän ketjun viestit ja huomasin, että Hematiitti ja Naimisissa20v näyttävät olevan samassa tilanteessa kanssani. Uskon vaimoani siinä, että suhde on katkaistu, emme voi korjata tilannetta jos mukana on kolmas taho. En ole halunnut tietää suhteen yksityiskohdista mitään, pelkään ajatusteni pyörivän liikaa niissä. En tiedä miehen nimeä, asuinpaikkaa, ammattia mutta tiedän mies on niin kaukaa, että en häneen tule vahingossa törmäämään edes työn kautta. Meidän on ensin yhdessä katsottava tämä läpi ja tehtävä ratkaisu keskenämme.

Olemme saaneet ajan parisuhdeterapiaan, näin loma-aikana sen saamiseen meni yli kaksi viikkoa. Läheisille olemme kertoneet, että meillä on ollut paha kriisi, mutta vain kolme ihmistä lisäksemme tietää koko totuuden. Olen halunnut salata asian koska haluan suojella vaimoani, pelkään että naisen maine tahraantuu helpommin lopullisesti kuin miehen. En pelkää aisankannattajan mainetta mutta rakastan edelleen vaimoani ja en halua että häntä kohdellaan epäkunnioittavasti, kukaan ulkopuolinen ei voi tietää miten olemme ajatuneet tähän tilanteeseen.

Olemme jo päättäneet pistää talomme myyntiin ja hankkia pienemmän asunnon, jotta pääsemme eroon veloistamme ja voimme panostaa enemmän elämiseen yhdessä.
Raha ei ratkaise kaikkea mutta olemme todenneet, että huono rahatilanne on yksi syy etääntymiseemme ja on helpoimmin ja nopeimmin ratkaistavissa.

Halusin kirjoittaa tälle palstalle koska en halua rasittaa vaimoani jatkuvasti omilla tuntemuksillani, hänen on käsiteltävä omaa häpeäänsä, katumustaan , syyllisyyttään ja kaiketi myös luopumisen tuskaansa, siitä emme voi puhua keskenämme.
Huomaan ajatuksieni poukkoilevan jatkuvasti asiasta toiseen ja toivon että tästä syntyy keskustelua jonka kautta saan purettua mieltäni, luin jostakin että kirjoittaminen on yksi tapa käsitellä asiaa.

Jotenkin lohdutti lukea toisten kirjoituksia puolison pettämisestä. Tässä kun jotenkin tuntuu olevansa kuitenkin yksin ja ajattelee ettei tätä ole voinut toiselle tapahtua. Olemme olleet naimisissa pian 20 vuotta. Liittomme alkuvuosina mieheni jäi kiinni pettämisestä ensimmäisen kerran, tuolloin hän oli pettänyt minua ex vaimonsa kanssa parin vuoden ajan. Päätimme tuolloin jatkaa liittoamme. Nyt pettäminen on tapahtunut uudelleen, taas sitä on jatkunut toista vuotta. Nyt tuntuu, etten tiedä miten tästä jatkaa. Mieheni tahtoisi jatkaa yhteistä elämäämme ja on luvannut, ettei enää ole yhteydessä tuohon naiseen. Mutta minä en tiedä miten voin enää luottaa häneen.

Meimi
Voin vain yrittää kuvitella pettymyksesi määrää jos olet jo toisen kerran samassa tilanteessa. Luottamuksen rakentaminen tuosta tilanteesta on varmaan vaikeaa. En voi antaa neuvoja, olen vasta itsekin aloittanut tuon prosessin. Olen tuntenut vaimoni jo murrosiästä asti ja uskon tuntevani hänet niin hyvin, että luulisin voivani luottaa häneen jossakin vaiheessa. En uskalla edes kuvitella kuinka kauan siihen menee, tänään oli puhetta siitä, että vaikeinta tulee olemaan seuraavaksi silloin kun joudun lähtemään pois kotoa yöksi ekan kerran tämän jälkeen. En usko että vaimoni lähtee mihinkään mutta tiedän olevani ahdistunut ja mietin asiaa koko ajan.

Me aloitimme oman prosessimme pohtimalla niitä asioita jotka ajavat meitä erilleen ja toisaalta niitä jotka yhdistävät meitä. Tulimme siihen tulokseen, että meitä yhdistäviä asioita on enemmän ja erottavat asiat eivät loppumetreillä kuitenkaan ole maailman tärkeimpiä ja niitä voidaan myös käsitellä ja yrittää löytää keinoja lähentymiseen. Totesimme että esim. erilainen musiikkimaku ja ja se etten tykkää tanssia eivät ole oikein hyviä perusteluja pitkän liiton purkamiselle.
Minun on tultava vastaan vaimoani ja tehtävä myönnytyksiä ja hänen on tehtävä samoin, ja meidän pitää myös haluta tehdä niin.

Totesimme myös että edelleen rakastamme toisiamme ja varsinkin minulla on opettelemista sen osoittamisessa. Jos kotona ei saa hellyyttä ja ja huomiota niin sitä ajautuu hakemaan muualta, sen sain karvaasti kokea.

Miehelläni ja minulla yhteiselämää takana 30v. Tähän on sisältynyt monenlaisia aikoja, kuten perheenperustaminen 3 lapsineen, ammatissa eteneminen, omat harrastukset, lasten kasvuiän kriisit, omat kriisit, tyhjän kodin syndrooma ym.
Muuan vuosi sitten olimme todella hakusessa toistemme suhteen ja kumpikin katosi harrastusten ja menojen piiriin.
Kuitenkin ollaan luottamus ja avoimuus säilytetty menojemme kohdalla. Aina ilmotettu, missä mennään. On ollut
sellainen vapaus olla oma itsensä.
Viime vuonna alkukesästä miehen käytös muuttui. Hän katosi, vaikka oli läsnä. Oli yön poissa, eikä ilmottanut mitään.
Puhelimessa ja netissä kului aika, ellei toljottanut telkkaa tyhjä katse silmissään. Tietokoneelle ilmestyi kuvatiedossa
naisen kuvia, kun olivat kuuntelemassa jotain bandiä. Kuulin myös vahingossa, kun kehui kavereilleen puhelimessa, että hänellä on tyttöystävä.
Minä tietysti kyselin, mitä tämä kaikki merkitsee, mutta vastaus oli, että työkaveri vain, hän laski leikkiä.
Syyskuussa sain konkreettisen tuntuman suhteeseen, kun näin tietokoneella auki olevan viestin naiselta.
Mies oli myös puhelimeen ohjelmoinut naisen nimellä Hannu. Hannulle vastattiin eri äänellä, kuin normaalisti ja
puhelut kestivät tunteja. Tosin silloin mentiin ulos puhumaan.
Otin hädissäni asian puheeksi ja hän vakuutteli, että hän lopettaa yhteydenpidon.
Sama toistui kuukauden päästä. Silloin olin jo varma että tämä on vakavampaa. Pyysin, että lähtisimme selvittämään
juttua. Esitin parisuhdeneuvontaa, mutta mies ei katsonut tarpeelliseksi. Puhuttiin, puhuttiin ja puhuttiin siinä vaiheessa
enemmän kuin koskaan. Miehen käytös muuttui kosiskelevaksi, hän teki asioita, joihin en ollut tottunut.
Marraskuussa kävin mieheni hakemassa eräästä hotellista, jossa hän oli sanojensa mukaan ollut joulujuhlissa työkavereiden kanssa yön. Sain hänet kiinni itse teossa. Vieläkään en saanut tietää totuutta, vaan myöhemmin soitin
tälle naiselle, jolta sain tietää, että suhde on kestänyt puoli vuotta.
Siitä alkoi meidän selviämistarina. On käyty terapiassa ja puhuttu asiat halki. Välillä salamoi, mutta se on tarpeen,
jos meinaa selvitä. Elämme nyt puhtaalta pöydältä, asiat sanotaan niin kuin ne ovat. Rakastamme toisiamme,
se auttaa yhteisessä etenemisessä.
Toivon kaikille hyvää jatkoa, elkää antako periksi!

Lähes neljä viikkoa silmien avautumisen jälkeistä elämää, ensimmäinen parisuhdeterapiakäynti takana ja seuraava ensi viikolla, ensin kumpikin erikseen ja sitten seuraavana päivänä taas yhdessä. Emme ole kumpikaan käyneet aiemmin terapiassa joten emme uskalla vielä odottaa siltä liikoja, ettei tule pettymyksiä. Monia keskusteluja vaimon kanssa, hyviä fiiliksiä ja syvällä kahlaamista. Päivällä oli taas synkkiä ajatuksia ja vaimoni näki jo olemuksestani että mitä päässäni pyöri. Sanoi olevansa vähän varpaillaan ja pelokas suhteenii, se kyllä vähän säikäytti. Olen yrittänyt olla vaivaamatta vaimoani joka kerta synkillä ajatuksillani mutta en näköjään pysty niitä peittämään. Toisaalta olemme sopineet että puhumme tunteistamme avoimesti vaikka sattuisikin. Olen kuitenkin realistinen ja toiveikas, aikaa tarvitaan vielä paljon mutta uskon että onnistumme.

Saatan kelata samoja asioita mutta kirjoitanpa kuitenkin, että olen myös havahtunut omien ongelmieni kanssa pyöriessäni siihen että myös vaimoni tarvitsee apua ja tukea, minä en voi lohduttaa häntä katkaistun suhteen päättämisen aiheuttamasta pahasta mielestä. Toivon terapian auttavan häntä siinä.

Kirjassa Särjetty sydän pettäjien osuudessa kerrotaan että mitkä syyt ajavat puolisoita pettämään.
Teksti oli ahdistavaa mutta antoi paljon vastauksia ja totesinkin että eivät ihan kaikki syyt petturuuteen ole minussa tai vaimossani vaan syitä voi olla syvemmälläkin.
Suosittelen kirjaa kaikille petetyille ja pettäjille

Yritän kehittää positiivista ajattelua ja mietinkin äsken nurmikkoa leikatessani että miten jatkossa osoitan luontevasti huomiota vaimoani kohtaan, en tosin sinä aikana keksinyt mitään uutta mutta olenpahan yrittänyt!
Miten myös että miten saisimme uudestaan herätettyä rakastumisen tunteen joka on hiipunut vuosien saatossa.

Korjauksena edelliseen kirjoitukseeni, kirja jota suosittelen on: Buchert, Kiianmaa, Uljas, Revitty sydän.

Torso2
Olemme näköjään samassa tilanteessa paitsi, että minä en epäillyt mitään. Olemme molemmat ns. viihdetupakoitsijoita ja etsiessäni laukustamme tupakkaa löysin äänettömällä olevan puhelimen ja mielenkiintoni heräsi. En koskaan tutki vaimoni puhelinta mutta kun en tiennyt kenen puhelin oli meidän kassissamme niin tutkin sitä vähän. Muistissa oli yksi numero erään työpaikan nimellä, jossa vaimoni käy välillä tekemässä keikkaa. Yksi lähetetty viesti: Voinko soittaa? No, pistin puhelimen takaisin ja kysyin nukkumaan mennessäni vaimoltani, että kenen puhelin kassissa oli, hän juttteli juuri veljensä kanssa ja vastasi jotain epämääräistä. Epäilyksen siemen oli jo hiipinyt mieleeni ja heräsin kolmelta yöllä ja päätin vielä käydä tutkimassa puhelinta, se oli sammutettu ja sim-kortti poistettu. Palasin sänkyyn ja hetken mietiskeltyäni herätin vamoni ja sanoin, että meillä taitaa olla puhuttavaa. Menimme rauhalliseen paikkaan ja kysyin heti vaimoltani, että onko hänellä jotain kerrottavaa. Sain kokea elämäni suurimman shokin.

Tein sellaisen virheen, että pistin vaimoni tekemään valintansa jo samana yönä minun ja sen toisen välillä ja hän valitsi sen toisen. Vasta pahimman shokin ja lähes unettoman yön jälkeen seuravan päivän iltana aloitimme varsinaisen keskusteluin asiasta ja esitinkin jo heti aluksi vaimolleni, että voiko hän kuvitella sitä vaihtoehtoa, että kuitenkin jatkaisimme yhdessä. Olin tietenkin mielessäni kuvitellut ja toivonut että hän syöksyy kaulaani anteeksi pyydellen ja katuen me aloitamme alusta ja tulemme onnellisiksi kunhan saamme asian pois mielistämme. Olin tavattoman pettynyt ja peloissani kun vaimoni vastasi, että ei hän osaa vastata tuohon mitään.

Vuorokauden puhumisen jälkeen olimme tulleet siihen tulokseen, että meillä on vielä mahdollisuus jatkaa yhdessä ja vaimoni oli päättänyt katkaista suhteensa, hän oli jo ehtinyt soittaa kiinnijäädessään ja kertoa, että nyt tuli lähtö kotoa ja toisessa päässä tietenkin odoteltiin jotakin ihan muuta.
Sovimme vaimoni kanssa että hän voi soittaa yhden puhelun ja ilmoittaa asiasta ja sitten yhteyttä ei enää pidetä. Lähdin elämäni pisimmältä tuntuvalle puolen tunnin kävelylle ja palatessani näin vaimoni lopettavan puhelun ja heitti puhelimen kortteineen jokeen, kuten olin toivonut.

Neljän viikon jälkeen olen vähitellen varmistumassa siitä, että vaimoni päätös on lopullinen ja ettei hän aio enää muuttaa mieltään, meillä on ollut jo paljon hyviä kokemuksia yhdessä ja olemme puhuneet päivittäin asioista joista olisi pitänyt puhua jo vuosia sitten.

On yksi asia jonka käsittely on minulle vaikeaa ja emme ole vielä tehneet ratkaisua.
Vaimoani ahdistaa vielä epätietoisuus siitä, että miten se kolmas pärjää tällä hetkellä ja hän haluaisi lähettää vielä yhden viestin saadakseen kuulla miten hän voi ja kertoakseen, että hänen päätöksensä on lopullinen ja sen kolmannen on turha elätellä toiveita suhteen jatkamiseksi. Vaimoni on sanonut että
hän ei tule palaamaan tähän suhteeseen vaikka meidän suhteemme ei jatkuisikaan.
Olen sanonut että ajatus yhteydenpidosta ahdistaa ja mitä siitä seuraa jos vaimoni saa kuulla toiseesa päässä menevän huonosti, silloin hän tietää kaksi ihmistää elää helvettiä hänen takiaan ja lisääkö se taas hänen ahdistustaan. Suurin pelkoni on tietenkin se että hän panikoituu, hyppää bussiin ja lähtee elämästäni hoivaamaan sitä toista.
Olemme sopineet että luottamuksen vuoksi hän ei ota yhteyttä ennenkuin olemme yhdessä sopineet siitä ja hän on puhunut asiasta terapeutin kanssa.
Luottamuksen rakentaminen uudestaan vaikeutuu huomattavasti jos minulle selviää joskus myöhemmin että hän on pitänyt yhteyttä salaa paljastumisensa jälkeen.