Kaksi vuotta otin eron miehestä, joka teki nimilläni identiteettivarkauksia, varasti mm. vihki- ja kihlasormukseni, uhkaili hakata minut pyörätuolikuntoon. Minä istuin oikeuskäsittelyissä yksin. Hänet tuomittiin vain ehdolliseen identiteettivarkauksista ja laittomista uhkauksista, varkaudet eivät menneet edes syyttäjlle: sana vastaan sana. Huoltajuuskäsittelyssä sain 4-vuotiaan tyttömme yksinhuoltajuuden. Häneltä vaadittiin päihdearvio, minkä hän aloitti kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla se keskeytyi. Tyttären ja isän tapaamiset jäivät minun harteilleni. He saivat nähdä, mikäli minä arvioin, että isä on siinä kunnossa.

Pikkuhiljaa hän ujuttautui takaisin. Vannoi elävänsä meitä varten, puhui kertovansa miksi teki identiteettivarkaudet, ostavansa uuden sormuksen ja järjestämällä meille yhteisen kesäloman. Kesäloman koitettua hän ei tullut edes moikkaamaan meitä kolmeen viikkoon. Tyttären syntymäpäivänä tytär meni omaan huoneeseen itkemään, miksi isi ei saapunutkaan. Kun hän kävi luonamme tytärtä katsomassa, hän saattoi laittaa tyttärellemme tabletista lastenohjelman ja houkutteli minut makuuhuoneeseen. Hän vannoi rakastavansa minua, muita hän ei halua ja ”helvetti sua mä en menetä”. Kunnes huomasin hänen etääntyvän. Minä olin viikkoa aikaisemmin suuttunut hänelle siitä, ettei hän tullut tyttären syntymäpäiville. Sanoin hänelle puhelimessa, että hän on paha ja hän ei olisi ansainnut isäksi tullakaan. Kun mainitsin hänen etääntymisestään, sain kuulla, etteikö sanani saisivat vaikuttaa häneen ja en ole vieläkään pyytänyt anteeksi. Uudesta suhteesta mainitessani hän raivostui ja huusi, ettei ole parisuhteessa ja kertoo sitten, jos on. Kun kysyin, onko meillä jotain. Hän vastasi, mitä ihmekysymyksiä nuo ovat ja hänen täytyy miettiä, mitä hän elämältään haluaa ja jaksaako hän tämmöistä. Viikon päästä keskusteluyrityksistäni huolimatta esitin hänelle puhelimessa tietäväni uudesta naisesta ja hyväksyneeni asian, vaikka todellisuudessa minulle ei oltu kerrottu mitään. Hän kertoi, että joo ovat jutelleet uuden naisen kanssa ja heillä on suunnitelmia ja mitenkäs ne tyttären tapaamiset. Mikä isku ja edelleen sattuu. Edelleen itkettää, enkö ollut edes sen arvoinen, että minulle olisi voinut kertoa heränneistä tunteista (vai voiko hän ylipäätään tuntea) toista naista kohtaan. Kun tunneryöpyssä kysyin häneltä tästä, hän vastasi, että olisi kertonut seuraavalla kerralla. Kun taas toisessa hetkessä sain kuulla, että hän oli viimeksi kertonut sanomalla minulle ”pohdi mitä haluat”. Olinpa tyhmä, kun en tajunnut!

Laitoin hänelle estot puhelimessa. Sain sähköposteja, missä hän kirjoitti ymmärtävänsä, että tarvitsen aikaa ja pyysi minua ajattelemaan järjellä ja laittamaan tunnepuoli sivuun ”tietyissä asioissa”. Hän pyysi, milloin voisi nähdä tytärtämme. En vastannut. Seuraavassa sähköpostissa hän kirjoitti, että olemme rakkaita ja laittaisit jotain edes. Otin estot puhelimesta pois ja kirjoitin, ettei pettäminen vaadi aikaa vaan rajat. Pyysin, ettei hän kutsuisi minua enää rakkaaksi, kun hänen elämässään on uusi nainen. Kun yritin tapahtuneesta puhua puhelimessa, puhelu katkesi. Kun kysyin, painoitko punaista, hän vastasi kuuluvuuden katkenneen ja pahoitteli, ettei pysty nyt asiasta puhumaan puhelimessa. Sain jälkikäteen tietää, että hän oli kuskannut tytärtämme uuden naisen kanssa autossa ilman turvaistuinta. Hän oli ollut uuden naisen kanssa tyttäremme syntymäpäivänä ja kun kysyin häneltä hoitoapua, hän oli vienyt tyttäremme uuden naisen luokse viikonlopuksi ja kertoi minulle tästä vasta jälkikäteen. Samana viikonloppuna nainen oli päivittänyt Facebookiin ”parisuhteessa”, vaikkeivat he parisuhteessa tuolloin kuulemma vielä olleetkaan.

Viimeksi kun mies kävi luonamme, menimme neuvolaan. Minulla oli pää kipeä, ja hän toi särkylääkkeen (onneksi tämä oli paketissa). Samalla hänen kädessään oli kolme minigrip-pussia, missä oli jokaisessa eri pillereitä. Yhdessä oli kolmionmuotoisia, sinisiä tabletteja. Kerrottuani tästä sosiaalityöntekijällemme ja sittemmin miehen saatua tietää ensimmäinen kysymys häneltä oli, kai kerroit, etten käytä mitään ja miksi oot mennyt tuollaisia valheita kertomaan, nytkö väität, että tyttäremme menisi repulleni ja luulisi niitä karkeiksi. Minä olen se hullu ämmä, mitätön ja arvoton, joka tekee kuulemma hänelle kiusaa estämällä hänen ja tyttären tapaamiset. Saan viestejä iltaisin, missä hän kertoo rakastavansa tytärtään, pyytää antamaan halit ja suukot. Lopussa saattaa lukea: ”Hyvää yötä sinullekin.” Voisiko arvottomampi ja hylätympi olo olla. Kun esitän, että onneksi kävi näin ja olen tavannut upean, uuden ihmisen saan kuulla, että ”totta on, että rakastuin” ja kuinka hän on nyt jatkanut elämäänsä. Siskolleen hän oli soittanut ja kysynyt, että siskoko oli ollut yhteydessä minuun ja tuumannut, että ”Liisallakin on kuulemma uus tuttavuus” ja kertonut menevänsä itse elämässä eteenpäin, kun tavannut tämän uuden naisen. Tämä sattuu ja en edes tiedä miksi. Koen, että olen aivan nolla. Hän oli ”paha” ja jatkaa nyt kuin minua ja tytärtä ei olisi koskaan ollutkaan, heittää meidät ikään kuin roskiin. Onko tämä uusi nainen rakkauden arvoinen ja minä en ollut? Minulle sai tehdä kaikki nuo ilkeät asiat ja en saanut edes selitystä. Olen tyttäremme kanssa lähes koko ajan; eihän minulla ollut samaa mahdollisuutta jatkaa tuolla tavoin elämää. Syy, miksi olen ollut yhteydessä on, että hän on minulle edelleen velkaa ja pelkään, etten saa häneltä esim. tyttäremme synnytyskuvia. Veloista joudun kyselemään ja nyt hän on luvannut maksaa tämän viikon aikana lyhennyksen. Eilen kysyessäni hän vain totesi, ettei ole vielä laittanut ja ”huomenna sitten”. Vallankäyttöäkö tämäkin?