Uskottomuuden tuska!
Mieheni uskottomuuden ilmi tulemisesta on kohta kulunut vuosi. Silloin annoin anteeksi ja nyt selviää että suhde on jatkunut lupauksista huolimatta. Itse olen jo suunnitellut elämäni lasten kanssa ja avioeron. Eilen kerroin miehelleni päätöksestä ja hän yllättyi. Voiko tämä kertominen avioerosta muka tulla miehelle yllätyksenä? Hän sanoi minulle vastuvansa eroa, koska ei halua sitä. Hän kuulemma nyt vasta ymmärtää mitä olen saanut kokea, vaikka olen jo kertonut melkein vuosi sitten jos suhde tähän toiseen jatkuu niin meidän tiemme eroaa.
Luottamus on mennyt eikä omasta puolestani ole enää rakkaudesta tietoakaan lähinnä tunnen miestäni kohtaan sääliä ja ehkä jonkinlaista kaveruutta.
Onko teillä kokemuksia samantapaisesta tilanteesta ja miten olette jatkaneet eläämää..
Tiedän on kysymys minun elämästäni ja en voi kuitenkaan omia tunteitani muuttaa.
Mies uhkailee minulle, että jos eroamme niin hän ei pidä enää lapsiin edes yhteyttä, koska se on liian raskasta. (onneksi nuorin lapsemme on jo 16 vuotias ja vanhin jo täysi-ikäinen)
Minunkin entinen mieheni sanoi, ettei sitten asu koskaan lasten kanssa, jos eroamme. En oikein ymmärtänyt pointtia, itse kun ajattelen asiat aina lasten näkövinkkelistä ja olen myöskin niin "itsekäs", että haluan asua lasteni kanssa ehdottomasti.
Kyllä jokainen kuitenkin vastaa päätöksistään itse, eli nytkin vastuu miehesi päätöksistä on hänellä itsellään.
Ei kukaan voi pakottaa olemaan parisuhteessa, jos siinä ei halua olla. Eri asia sitten se, että pitkä suhde nyt on välillä sellaista, että mennään vain tahtoen eteenpäin, kun tunteet ovat jossakin piilossa tai takana tai jäätyneinä....voidaan uskoa niin paljon tulevaan, että luotetaan, että tahtomalla tunteetkin joskus tulevat ja elämä helpottuu.
Mutta tuohonkin tarvitaan se tahto.
Sinun päätös tietysti se, jaksatko enää ja haluatko uskoa miehesi sanaan. Pettäminen herättää epäluottamusta, niin se vain on.