Olen tällä hetkellä aika rikkinäinen henkisesti, vaikka minun pitäisi olla onnellinen ja iloinen niistä asioista mitä mulla on. Olen ollut suurimman osan elämästäni sinkku, mutta noin vuosi sitten päätimme miesystäväni kanssa laittaa hynttyyt yhteen. Tunsin hänet ennestään ja ennen varsinaista suhdetta meillä oli jo pieni kriisi. Ensimmäinen elämäni parisuhde. Ajattelin ennen etten ikinä alkaisi parisuhteeseen, mutta toisin kävi ja ihastuin/rakastuin minua reilusti vanhempaan ihmiseen. On ollut paljon onnellisia hetkiä, mutta pikkuhiljaa minuun on alkanut iskeytymään pieniä säröjä, mitkä saa mut itkemään yksinäni ja joskus toisen läsnä ollessa. Kontrolli, mustasukkaisuus, vapauden tunteen puuttuminen ja monet pienet asiat ikäerosta lähtien saa mut välillä kiukkuiseksi ja voimattomaksi. Haikailen monesti aikaa ennen parisuhdetta, vaikka olen kokenut paljon ihania asioita parisuhteen aikana. Onko tällainen normaalia, jos tämä jatkuu, enkä niin sanotusti pääse yli tällaisista tuntemuksista. Kannattaisiko parisuhdeterapian sijaan miettiä uutta alkua. Tiedän jo valmiiksi että se tulisi olemaan erittäin kivuliasta molemmille, mutta tässä on vasta muutettu yhteenkin niin sen takia tää on tosi vaikee asia mulle. Onko kellään vastaavia kokemuksia?