umpikuja vai ulospääsy
Olen tilanteessa, jota en osaa ratkaista. Avioliittoni on kulissi-sellainen, olemme yhdessä toistaiseksi ja mieheni tietää, että minulla on ulkopuolinen suhde. Se asia mieheni kanssa on keskusteltu pitkin ja poikin. Paluuta entiseen elämään pidän hyvin epätodennäköisenä. Vaikeampi asia minulle on, kun olen rakastunut toiseen mieheen, joka on tahollaan naimisissa, eikä pysty, tai ei halua siitä liitosta irrottautua, ainakaan tässä vaiheessa vielä. On itsekin todella hämmentynyt tästä tilanteesta. Kärsin, kun näemme liian harvoin, aina tulee esteitä. Senkin ymmärrän, mutta miten tästä henkisesti selviää. Antakaa hyvät ihmiset joku vihje, pitäisikö vaan raaasti unohtaa tuo mies, kärsiä kivusta loppuelämänsä, vai pitääkö tyytyä siihen, että tapaamme, kun hänelle sopii. Aivan tyhmä ja alkeellinen kysymys tässä vaiheessa elämää, kun kaiken pitäisi olla seesteistä, rauhallista ja suurimmat tunteet läpikäyneenä naisena pitäisi koettaa elää. Taidan olla, siis olen, ensimmäistä kertaa elämässäni todella rakastunut. Vaikea myöntää tuotakaan, mutta menköön nyt. Toisaalta tiedän, että pakko kai tähän on tyytyä, mutta miten te muut olette selvinneet tai ratkaisseet tämän tyyppiset asiat. Miehen liitossa pysyminen/pysymättömyys on vielä avoin, kun hänkään ei tiedä, kuinka kauan jaksaa elää itsekään pelkissä kulisseissa.
Minäpä herkien ennustajaeukoksi, totuuttahan tässä ei ole sitteeksikään, mutta kokemusta enemmän.
Te olette nyt siinä kulissiliitossa, jossa miehelläsi on täysi oikeus etsiä elämäänsä, vaikka uusia ihmisiä ja sinä odotat uskollisesti tilaisuuksia tavata rakastettuasi. Teidän ikäänne en tiedä, mutta voikin käydä niin, mies löytää oman ihanan ihmisensä ja tämän sinun salarakkaasi vaimo tulee, vaikka raskaaksi, voihan olla ettei ero nykyisestä olekkaan kuin sanahelinää.
Silloin tapahtuu ulospääsy, olet ulkona kuin lumiukko, kummankin miehen elämästä.
Hei bolero...
Olen ollut samassa tilanteessa. Olin naimisissa ja avioliitto jo pitkään pelkkää kulissia. Ok, olimme hiton hyviä kavereita mutta rakkauselämä jo vuosia nollassa. Hän sanoi, että ymmärtää ja sallii jos minulla on rakastaja koska hän ei pysty olemaan sellainen minulle olemaan ja kuinka kävikään.
Olin veljentyttäreni 30 v. synttäreillä ja törmäsin häneen. Koko illan ja yön hän minua pommitti ja saattoi lähelle yöpymispaikkaani....hullu annoin numeroni. Viestejä satoi, olin myyty.....
aloitin suhteen, otin eron, muutin yksin asumaan ja myöhemmin otin tämän salarakkaani uudeksi avopuolisokseni.
Palkka oli kova. Kyseessä oli maailman paras näyttelijä. Hurmasi minut ja ystäväni. Käytös muuttui vasta kun olin raskaana. Sain vaihtokaupassa petturin, manipuloijan, alkoholistin ja loiseläjän. Taakka oli kova lähes kuusi vuotta siihen meni.
Nyt olen asunnut yksin lapsien kanssa kolme viikkoa.. ja tunnen että vihdoinkin olen tehnyt oikein ja elän vain ja ainoastaan lasteni parhaaksi. Olen yhä edelleen tämän entisen aviomieheni kassa hyvä kaveri.....aina ollut....
ja elämäni rakkauden kanssa väleissä....mutta en tiedä vihaanko vai mikä on tunteeni...hän muka yhä rakastaa minua....kertoi näin vajaa viikko sitten....mutta
minut korvattiin jo seuraavana päivänä kun lähdin uudella naisella....
Joten neuvoni on......mieti tarkkaan mitä teet.....
lyhyt aikaiset rakkaussuhteet eivät ole todellisia ja kerro oikeita syviä tunteita.
Itsellä on nyt takana elämäni katkerin ja vaikein ero.
Mietin nyt miksi erosin hyvästä avioliitosta rakkauden tähden kun kaikki muu oli todella hyvin. Olisin voinut pitää rakastajan, koska puoliso niin salli....mutta moraali....
hitsi vieköön....en pystynyt siihen.............
Kannattaa todellakin tutustua kunnolla tähän rakastettuun.........
mutta tärkeintä on järjen äänen kuuntelu, sillä sydän voi johtaa harhaan........
🙂🌻 tsemppiä mitä tahansa päätätkin...............
Vastauksia taitaa olla tälläkin palstalla, kun vähän selaat.
Ei kukaan voi sanoa toiselle mitä pitäisi tehdä, mutta jos mies ei halua erota vaimostaan, jos käy vain niin eikö se ole selvä merkki, että hän tekisi samoin oli vaimona kuka tahansa?
Vanha äitini sanoi, että jos mies pettää vaimoaan nyt, hän pettää seuraavaakin ellei tee parannusta elämässään.
Tee viisas päätös!
Niin, ensiksi, kiitos vastauksista. Olen harkinnut asiaa aika kauan. Minun täytyy koettaa luopua tuosta miehestä. Sen kyllä tiedän, että kun kerran pettää, voi tehdä toisenkin kerran niin. Uskollisuus on kovin labiili ilmiö, ja alan ymmärtää sitäkin puolta jo paremmin, enkä sinänsä tyrmää sitä. Tässä vaiheessa elämää, kun ei ole enää perheen perustamisesta kyse, ei se sitoutumisen "pakko" ole enää pakko. Ystäviä ja kumppaneita voidaan olla, ja muuta ei tarvitse kumminkaan päin luvata, ellei se ole molempien ehdoton toive.
Minä en usko miehen uskollisuuteen, edellytän reilua peliä kylläkin, eli jos into siirtyy toisaalle, oletan, että siitä minulle ilmoitetaan.
Se ilo, minkä silloin tällöin koen tuon rakastettuni kohtaamisesta, on liian pieni ilo, jo ajallisestikin, suhteessa siihen kärsimykseen, minkä muuna aikana joudun kokemaan. Vaakakuppi kallistuu nyt siis siihen luovuttamiseen. Olen positiivisen elämänasenteen kannattaja, vaikka se välillä tuntuu melkoiselta taistelulta.
Jatkan mielelläni tästä aiheesta, jos jotakuta kiinnostaa. Luen, ja kirjoitan, sinänsä jo apu minulle tähän probleemaan.