Mitenhän tän kaiken puhuisi lyhyesti….
Olen lapsena hyväksikäytetty,isoveljeni toimesta.Viime syksynä sairastuin pahaan masennukseen ja aloitin lääkityksen Lääkkeet vaikutti hyvin ja niinpä kuvittelin etten tarvitse niitä enää.Lopetin ne naps tosta vaan…ikävin seurauksin.Masennukseni palasi moninkertaisena ja aloin kuvittelemaan etten rakasta miestäni enää ja kaikki on toivotonta.Yksi mies töissä lähestyi minua ahdingossani ja siitä seurasi jonkunlainen ihastus.Luulin tuota miestä hyväksi.Muutuin ihmisenä täysin erilaiseksi kuin olen oikeasti,käyttäydyin huonosti miestäni ja läheisiäni kohtaan.Lähdin työtoverini mökille ja meille tuli suhde.Olin ihan järjetön,en ajatellut mitään järkevästi ja sanoin miehelleni pahoja asioita,joita en ikinä olisi kuvitellut sanovani.En tunne edes itseäni tuolta ajalta.Lääkelopetuksen vaikutukset alkoi hiipumaan,tajusin että minulla sittenkin on tunteita miestäni kohtaan,palasin hänen luokseen.Parin päivän päästä työtoverini otti yhteyttä kun mies oli töissä.Sai minut uskomaan ettei liittoni voisi millään enää toimia kaiken tapahtuneen jälkeen ja itsekkin kuvittelin täysillä että liitossani on jotain pahasti vialla.Muutin lapsemme (3-vuotias tyttö)kanssa työtoverini luo.Uskottelin itselleni rakastavani häntä ja että meillä on jotain hyvää.Jatkoin hyonoa käytöstä miestäni kohtaan,sillä jotenkin tyhmällä tavalla uskottelin itselleni että suhde työtoveriini on todellista.Samalla oli kuitenkin tunteita miestäni kohtaan ja olin hänestä äärettömän mustasukkainen.Lopulta kun olin asunut työtoverin luona vajaat 2viikkoa,aloin tapailla miestäni salaa.Palasin sitten lopullisesti kotiin.Työtoverini yritti edelleen pyöritellä minua,sekoittaa ajatuksiani,mutta sillä kertaa en olin vahvempi enkä kuunnellut häntä.Edelleen kuitenkin kuvittelin välittäväni työtoveristani ja jauhoin miehelleni kuinka ihana tämä toinen oli.Tuota jauhamista jatkui päälle viikon,kunnes tajusin että miksi haikailen olemattoman perään.Pyyhin hänet mielestäni täysin.
Nyt on oltu siis miehen kanssa takaisin yhdessä 2kk.Vaikeaa on….Miehen on vaikeaa uskoa kun sanon että esim.seksi tuon toisen kanssa ei ollut minulle mitään…se ei tuntunut miltään,ei fyysisesti eikä psyykisesti.Ajattelin vain että se kuuluu suhteeseen,siksi tein sitä.Vaikka kuvittelin rakastavani työtoveriani,kaikki oli huijausta ja harhaa.Jopa seksistä lähtien.Se ei yksinkertaisesti ollut minulle mitään,hänen kanssaan.Nyt mies sanookin,että seksi ei merkitse minulle yleensäkään mitään kun pystyn toiselle antamaan tosta vaan…mutta ei se ole niin…Seksi mieheni kanssa on aina ollut enemmän kuin fyysistä….
Totuus on,että ilman masennusta ja lääkesotkua mitään tällaista ei olisi ikinä päässyt tapahtumaan.Olen aina rakastanut miestäni(naimisissa yli 5vuotta).En ymmärrä miten olen edes voinut luulla etten rakastaisi.Kaikki tapahtunut sattuu minuunkin mielettömästi.Kaikki omat periaatteenikin rikkoontuivat.Tällaista en anna ikinä enää tapahtua.Vaikka mitä hölmöjä ajatuksia tulisi päähäni,en niitä enää usko.Ainoa asia mihin luotan enää,on minä ja mieheni.Meidän liittomme.Se on todellista.Se on oikeaa rakkautta.Ja tätä en menetä,en enää ikinä.Minulla ei ole siihen varaa..haluan perheeni takaisin,onnellisena.Enkä päästä ikinä irti.En ikinä!