Haluan jonnekkin kertoa elämäntilanteesta.Olen naimisissa kerran eronnut 38v nainen.Minulla 5 lasta ,kaksi on edellisestä avioliitostani ja kolme nykyisestä. Kaikki lapset asuvat luonani. Rakastan paljon lapsiani, mutta aviomiehen ei voi sietää vanhinta tytärtäni.Haukkuu sitä kokoajan tyttären kuullen ja on heittämässä sitä pihalle vähän väliä kodistamme.Tytär täyttää kohta 18 ja pelkään että heittää oikeasti sen pihalle.Olen jo monta kertaa harkinnut eroa tämän takia, mutta aina olemme päätyneet vielä yrittämään.Mieheni jaksaa aina jonkun aikaa että ei huuda ja hauku tytärtäni, mutta aina hänellä pääsee raivo vallalle ja kohdistaa sen tyttäreni. On sanonut että kun tyttäreni lähtee tai muuttaa omilleen ei tule koskaan avaamaan tyttäreni ovea eikä halua tavata häntä.Olen todella surullinen en tiedä mitä voisin tehdä tuolle mieheni vihalle.Muut lapset kärsivät myös hirveästi mieheni käyttäytymiselle.Miehelläni on myös kaksi lasta edellisestä avioliitosta hän ei ole pitänyt lapsiin yhteyttä, toinen niistä joutunut jo pienenä lastenkotiin koska kumpikaan vanhempi ei kyennyt häntä kasvattamaan.Sairastuin itse vakavasti tuolloin kun mieheltäni kysyttiin sos.tpimistosta pystyykö ottamaan pojan meille.Hänen voimat ei silloin riittänyt minä olin sairaalassa ja meillä oli 5 lasta vastasyntynyt 2 ja 3 vuotiaat pojat ja minun tyttäret oli tuolloin 5ja 7 vuotiaat, mieheni joutui yksin hoitamaan koko lapsi katraan kun minä olin sairauden uuvuttama ja usein sairaalassa.Emme saaneet ulkopuolista apua mistään vaan mieheni oli pärjättävä itse.Tänä päivänä syyllistää minua siitä ,että ei jaksanut poikaa ottaa kun häneltä sitä kysyttiin. Ja syyllistän myös itseäni siitä asiasta.Tuntuu ,että miehen kostaa minulle nyt sitä ,että ei voinut auttaa omaa poikaansa. On usein suutuspäissään minulle sanonutkin et kostaa kaiken tyttärelle,ei välitä koska ei ole sen lapsi.Sydämmeni itkee verta tyttäreni puolesta. Onko minulla muuta keinoa kun erota miehestäni, kun en haluaisi tyttäreni vielä pois muuttavan hänellä vielä koulut kesken ja ei halua itsekkään muuttaa. Voisiko joku neuvoa ,ole vajonnut niin suureen epätoivoon, etten tiedä mitä teen.
Hei Mia 77!
Oletpa ikävään tilanteeseen joutunut! Onneksi tulit kertomaan hankalasta yhtälöstä miehesi ja tyttäresi välillä, toivottavasti tästä alkaisi asian vähittäinen ratkaisu.
En tiedä pystynkö olemaan avuksi, en ole joutunut kokemaan mitään yhtä kamalaa, mutta muutama kysymys nousi mieleeni. Jospa niistä olisi edes pieni apu...
1. Oletko pystynyt puhumaan tilanteesta tyttäresi kanssa? Miten hän kokee miehesi käytöksen, onko masentunut asiasta? Haluaisiko itse muuttaa jo pois kotoa? Saatko sanottua hänelle rakastavasi häntä kaikesta huolimatta?
18-vuotias on jo fiksu ja kypsä keskustelemaan tällaisesta asiasta. Jos asian puheeksi ottaminen tuntuu vaikealta, koulun kautta voisi löytyä joku jonka avustuksella voisitte tilannettanne käsitellä avoimesti ja rehellisesti.
2. Onko miehesi saanut olla yhteyksissä omaan poikaansa näiden vuosien aikana? Voisiko olla mahdollista luoda suhdetta poikaan nyt?
Lapset ja nuoret kyllä ymmärtävät asioita ja osaavat joskus antaa anteeksi jopa paremmin kuin aikuiset. Ei voi olettaa että poika heti olisi valmis unohtamaan menneet, eikä pidäkään. Kuitenkin jos pystyisitte tarjoamaan kaveruutta hänelle, edes miehesi, voisi vähittäinen tutustuminen ja luottamuksen kasvattaminen lähteä alulle.
Tiesi on varmasti kivinen ja raskas kulkea juuri tällä hetkellä. Puhuminen kuitenkin usein auttaa ulos vaikeasta tilanteesta. Ainakin sinulla tuntuu olevan selkeä kuva tilanteesta, siihen johtaneista syistä ja seurauksista. Se on jo hyvä alku!
Nyt vain tarvitset paljon rohkeutta puhua asiasta jokaisen osapuolen kanssa. Yhdessä varmasti saatte perheenne taas hyvinvoivaksi kokonaisuudeksi, kunhan jokainen tulee kuulluksi ja ymmärretyksi. Ulkopuolisen apu voi tulla tarpeeseen, mutta onneksi niitäkin on tarjolla seurakunnissa, kouluissa ja terveyskeskusten kautta.
Lämpöä ja terveyttä sinulle ja perheellesi!
🌻🙂🌻